keskiviikko 21. tammikuuta 2015

Intro

Hoi!

Aloitan retkeilyaiheisen blogin.

Lähiretkeltä Näsijärven rannasta marraskuisena aamuna 2014.




Luet blogini ensimmäistä kirjoitusta, joten on aika toivottaa Sinut tervetulleeksi blogini aktiiviseksi lukijaksi (ja toivottavasti myös kommentoijaksi)! :-) Olen 25 vuotias insinööriopiskelija Tampereelta. Kovaa vauhtia minusta on tulossa LVI-tekniikkaan erikoistunut insinööri. Toivon mukaan runsaan vuoden kuluttua. Opintojeni ohessa puuhastelen monenlaista, joka menee kirjaimellisesti metsään, tai paremminkin sen puuhastelun aikaansaannoksia viedään metsään.

Harrastan muun muassa retkeilyä, metsästystä, kalastusta ja erilaisten vaellusvarusteiden ynnä muun sellaisen itse tekemistä. Ja varsinkin sitä itse tekemistä. Jos en ole tekemässä jotain uutta varusteisiini, niin olen ainakin suunnittelemassa jotain uutta ja parempaa. Joka tapauksessa ulkoiluun liittyvistä aihepiireistä aion pääosin rustata. Ainakin varusteiden virittelystä ja kehittelystä kertovia kirjoituksia ja vinkkejä (niitä paljon!), reissukuvauksia, metsästystarinoita ja yleistä hölinää on luvassa. Runsaasti valokuvia varmasti myös. Pyrin siis jakamaan itse tekemisen ja ulkoa löytyvän elämän innostusta muillekin.


Viikonloppuretkeltä Seitsemisessä, 9-11.2015
Mietit ehkä mistä nimimerkkini tulee? Paljastanpa sen heti alkajaisiksi. Blogin nimessäkin esiintyvä nimimerkki juontaa juurensa lapsuuteeni. Etunimeni on Aki ja pappani tapasi kutsua minua akpojaksi. Niin yksinkertaista se on. Etuliite ak ei siis viittaa mihinkään itämaisiin tuliluikkuihin, vaan tulee nimenomaan etunimestäni, eikä sitä lausuta "aakoo", kuten aakooneljäseiskassa, vaan "ak". Ihan vain epäselvyyksien välttämiseksi. Sama nimimerkki minulla on käytössä muun muassa Vaellusnetin Turinoissa ja relaa.comin foorumeilla. Tosin aion vähentää niillä kirjoittamista tämän blogin myötä, koska täältä tekemiseni ovat helpommin kaiken kansan luettavissa ja jälkikäteen löydettävissä. Varsinkin sen jälkeen, kun olet jakanut tämän tutuillesi. ;-)


Tervetuloa mukaan! Seuraavassa postauksessa aion kertoa mistä varusteidentekemisvimmani sai alkunsa... :-D Huh, onpa jännää, sitä odotellessa!

Tästäkö?

8 kommenttia:

  1. By the way. Foorumeilla kirjoittaminen ruokkii blogiasi monella tavalla, synnyttää ideoita ja tuo lukijoita. Ehkä foorumiaktiviteettia ei tarvitse tai kannatakaan vähentää jos aikoo pitää bloginsa aktiivisena.

    Sitä paitsi sellaiset foorumit kuin Vaellusnet kaipaavat ennen kaikkea nuoria kirjoittajia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta puhut :-) En aio ainakaan vaellusnetistä (relaassahan olen kirjoittanut vain hyvin vähän muutenkaan..) kokonaan poistua, mutta väistämätöntä on, että kirjoitusajan siirtäminen blogiteksteihin vähentää kirjoitusaikaa jostain muualta. Panostan nyt erityisesti tähän, mutta se on todellakin totta, että juuri kyseisiltä foorumeilta sitä potentiaalista lukijakuntaa löytyy, eikä heitä sovi unohtaa :-) Lukijoita vartenhan tätä aloitin tekemään.

      Mukava lähteä kokeilemaan toisenkinlaista kirjoitusalustaa tekemistensä jakamiseen. :-)

      Poista
  2. Hyvä homma!

    Tuo tyy'n vinkki on varteenotettava. Muualle hän voi laittaa "taster" osuuden pidemmästä jutusta, niin ei tule ylimääräistä työtä olen ymmärtänyt, että Harri rohkaisee blogi-sikermän syntymistä, eli linkin sisällyttämisestä jutun loppuun ei ole koskaan tullut " lunta tupaan".

    Odottelemaan sitä anorakki-juttua, vaikka ahkio näköjään tulossa seuraavaksi...

    Yt. Luuppi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siinäpä oivallinen strategia ;-)

      Päivittelen tänne ensin muutamalla tarinalla vähän vanhempia projekteja, koska lukijoita tulee olemaan paljon muitakin kuin ne ketkä jorinoitani ovat lukeneet jo foorumilta.. Mutta vielä se anorakkijuttukin sieltä tulee! Pitäisi kankaat tilailla joku päivä... :-)

      Poista
  3. Tervetuloa retkeilybloggaajien alati kasvavaan joukkoon! Olen kirjoituksiasi lueskellut jo jonkin aikaa Vaellusnetissä, ja nyt meni tämä blogisi heti seurantaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva! :-) Olen minäkin salaa käynyt blogiasi tutkimassa ;-)

      Poista

Jätä merkki käynnistäsi kirjoittamalla kommenttilaatikkoon!

Feel free to leave a comment or two in the comment box!