Pilkkireissu Vätsärissä, 1-9.4.2021: 2. päivä

 

Pahtareikäjärven jyrkänne on hyvä maamerkki.

Tästä linkistä kertomuksen ensimmäiseen osaan.

Tiemme erkanivat aamupalan jälkeen, kun minä lähdin ylittämään Tuulipään harjannetta ja veli lähti tulojälkiämme pitkin takaisin päin kohti autoa ja samalla kyselemään suksia ja/tai mahdollista kelkkakyytiä autolle ja edelleen tarvittaessa Sevettiin, Näätämöön, Inariin tai vaikka Ivaloon; mihin tahansa mistä saisi jotkut suksen tapaiset katkenneiden Karhujen tilalle ja näin pääsisi jatkamaan vaellusta.

Tuulipään selän matalimmasta kohdasta, jossa on myös muutaman lammen jono, meni sopivasti kelkkaura, jota pitkin oli helppo vaihtaa maisemaa seuraavalle järvelle. Nousu on sen verran jyrkkä, että ylämäkiosuus oli helpompi taittaa ilman suksia kävellen kovalla uralla ja yön liki kymmenessä pakkasasteessa jäätyneellä hangella. Alamäki Rovijärvelle piti osin lasketella siksakkia ahkion kanssa, jotta vauhti ei äityisi liian kovaksi.

Huipulla oli sopivasti puhelimessa kenttää, että sain vastaanotettua viestin, jossa porukan toinen osa antoi kodan sijainnista riittävän tarkat tiedot. Leiri oli Rovijärven pohjoispäässä lähellä laskujoen suuta. Lähes samassa paikassa leiriydyimme yhden yön myös kesäretkellä.  

Rovijärvi on maisemiltaan varmasti yksi Suomen kauneimpia järviä hiihdellä jäitä pitkin. On sopivasti järvenselkää, saaria, tunturijonoa järven ympärillä ja kapea itä-länsisuuntainen parin kilometrin mittainen lahti, jonka reunat ovat varsinkin eteläpuoleltaan jyrkänteiset. Mukava on kulkiessaan pitää katse horisontissa.

Seurueesta kaksi oli lähtenyt jo pilkille Rovijärven itäpäätyä kohti ja leiristä löytyi eno yksin. Hän oli jäänyt tekemään polttopuita valmiiksi kaminaa varten illalla poltettavaksi. Tovi (vuosi?) olikin jo varmaan vierähtänyt, ettei oltu tavattu ja oli huvittava nähdä tuollaisessa eräässä Suomen syrjäisimmistä kolkista. Tyhjennettiin minun ahkiosta leirikamppeet kotaan ja keiteltiin cappuccinot. Lähdimme sitten myös toisten perään hiihtelemään pilkille ja olikin kevyen tuntuista hiihtää, kun perässä laahasi kevyempi lasti. Mukana oli lähinnä vain pilkkivehkeet ja ruokatermos, jonne olin italianpadat laittanut aamutoimien yhteydessä tekeytymään. Sieltä löytyi sitten lounasaikaan valmis jauhelihalla höystetty pataruoka.

Yllättävän pitkälle toiset olivatkin hiihtäneet ja ensimmäisen kerran pilkin vasta Pikku Rovijärven puolella. Ilman kalansaaliista olivat kokeilleet jokien sulapaikkojen luota. Ensimmäinen oma pilkkireikä oli jo antoisa. Sain siitä koko porukalle reissun ensimmäisen kalan, mahtavan kokoisen taimenen kulta-kuparivärityksellä ja värikoukulla varustetulla pystypilkillä. Saalis pysyi reissun isoimpana kalana usean päivän ajan, mutta ennätykset on tehty rikottavaksi ja rikki meni tämäkin. Oli kyllä hieno hetki kiskaista sellainen kala niin sanotusti heti kättelyssä, ehkä vartti pilkinnän aloittamisesta. Alkusoittoahan se kuitenkin vasta oli elämäni tähän asti runsaimmasta pilkkisaalispäivästä. 

Ihmettelin, kun veli otti jo puolen päivän aikaan yhteyttä radiopuhelimella ja sanoi olevansa pian Rovijärvellä. Sukset oli järjestynyt käyttöön ihmeellisellä tavalla. Ensimmäinen vastaan tullut moottorikelkkailija tarjosi omat lumikenkäsuksensa vain 2 kilometrin päässä meidän yöpaikasta. Aika mukava juttu siihen nähden, että olisi ollut täysin mahdollista, että suksia joutuisi hakemaan ties mistä ja menettää koko päivä tai jopa pari siinä reissussa. Sukset oli rovaniemeläiseltä henkilöltä, joten ne oli helppo palauttaa kotimatkalla ohimennen. Lumikenkäsuksia ei muuten tällaiselle reissulle valitsisi, koska lumikenkäsukset on todettu muutamalla reissulla enimmäkseen muoti-ilmiöksi ja paremminkin lähiretkeilyyn sopiviksi, mutta tilanteen huomioiden lopputulos oli erinomainen ja sukset ajoi asiansa. Pitkät metsäsukset ovat pitemmän päälle mukavammat hiihtää, mutta se on vain oma mielipide ja toisilla voi olla eri mieltymykset.

Seuraava kokeilemamme lampi oli rautupitoinen ja sain siitä muutamia rautuja ja jokusen taimenen alueelta, jossa oli vain metri vettä jään alla. Jäätä oli noin 60 senttiä. Raudut olivat hyvän kokoisia, mutta taimenet vähän pieniä, joten laskin niitä takaisin kasvamaan. Oli hauska narrata kaloja makailemalla makuualustalla avantoon katsellen ja nähdä, kun kala tuli katsomaan syöttejä ja usein lopulta erehtyi iskemään kiinni. Hyvä tilaisuus katsoa mikä kelpaa ja mikä ei.

Harmikseni menetin päivän aikana hyväksi todetun ottivieheen reissun isoimman raudun kitaan, joka onnistui väsytyksen tuoksinassa katkomaan siiman. 

Toisetkin saivat kalaa. Paras yksittäinen rautusaalis taisi olla kuusi yksilöä, joista 4 samasta reiästä noin viiden minuutin aikana ja kymmenkunta meidän porukka niitä yhteensä sai. Lisäksi muutama taimen ja yksi harjus leirin läheltä Rovijärveltä. Fantastinen pilkkipäivä parin tunnin hiihtomatkan päässä leiristä. 

Ilta kului mukavasti lämpimässä kodassa. Savustettiin rautuja ja suunmukaista tuli. Älyttömän hyvää, etten sanoisi. Tuuli oli melkoisen voimakas, mutta ei se sisään päässyt sen jälkeen, kun lapioin lunta liepeille. 

Karhut totesimme illan kuluessa siitä hyviksi suksiksi, että niillä pääsee näppärästi erämaahan ja perillä ne voi vielä polttaa ja paistaa sillä lämmöllä vaikka makkarat.

Päivän hiihtomatka oli noin 17 kilometriä ja kalaa omassa kalasäkissä puntarilla mitattuna liki kolme kiloa.

Kolmannen päivän juttu seuraavassa osassa.

 

Tuulipään harjanteen lampia.

 

Rovijärven upeita maisemia.

 

Kota kukkulalla.

 

 

Porukka pilkillä.

 

Eräs virtapaikka Rovijärvien välissä.

Reissun ensimmäinen taimen.

 

 

akpojan ensimmäinen pilkkirautu.

 

Osa päivän omasta kalansaaliista.

 

Näkymiä koilliseen.

 

Pikku Rovijärvi.

 

Rovijärven kapea lahti.

Linkki seuraavaan osaan tässä.