sunnuntai 23. lokakuuta 2016

Väärä-Mustan kierros, Vaakkoi, 23.10.2016



Tasan puoli vuotta vierähti välissä, että ei tullut käytyä Vaakkoissa, vaan kaikkialla muualla. Viimeksi olin Vaakkoissa 22-23.4.2016 yöpymässä ajatuksena ihmetellä aamulla teeren soidinmenoja. Tuosta reissusta voit lueskella täältä. Tällä kertaa käytiin kiertämässä Väärä-Musta(karttalinkki).


Väärä-Mustan ympäri ei mene merkittyä polkua, mutta varsin selkeä polku-ura menee silti järven ympäri, joten eksymisen vaaraa ei vähäiselläkään suunnistustaidolla liene. Matkaa tulee kolmisen kilometriä. Järven eteläpäässä on komeat kalliot ja pohjoispää on loivapiirteisempi ja soisempi. Aurinko yritti välillä näyttäytyä tänä tuulisena päivänä. Mukavan vilpoisia syyskelejä pidellyt! Ulkoillusäät parhaimmillaan. Evääksi oli tällä kertaa keitettyjä kananmunia, porkkanoita ja omenoita. Alla vähän kuvia retkeltä ja Oruxmapsin tallentama reittikuva.


Pohjoispään kallioilla.

Jyrkänne putoaa suoraan tummavetiseen lampeen.

Kaatunut runko.

Auringonsäde.


Helposti ylitettävissä oleva puro lammen eteläpäässä.

Lampea pohjoiseen päin.

Peilikuva.

Eväsrasian sisältö.

Kananmunan kuoren rikkomista kiveä varten. Ei ole vielä tullut korjattua noita hanskoja. Ovat nykyään molemmat samasta kohdasta ratkenneina.

Lammen soinen pohjoispääty.

Muutama yksittäinen karpalo näkyi rannan tuntumassa.
Vähän jäi alkumatkasta puuttumaan, kun ei heti löytänyt puhelin sijaintia.

3 kommenttia:

  1. Tosi kauniita kuvia sulla! Mä oon myös alottanut retkeilyaiheisen blogin, käy kurkkaamassa jos kiinostaa :)

    http://mekahdestaan.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti jjannah :-) Ihan ok kuvia saa tällä Sonyn pokkarillakin, joka tulee usein nykyään napattua järkkärin sijaan anorakin kengurutaskuun metsään lähtiessä.

      Kiitos myös vinkistä ja tervetuloa retkibloggaajien joukkoon! :-) Täytyypä käydä katselemassa tuossa paremmalla ajalla. Oletkohan jo ilmoitellut blogistasi osoitteessa ulkoilublogit.com?

      Poista
    2. siis ulkoilublogit.blogspot.com ;-)

      Poista

Jätä merkki käynnistäsi kirjoittamalla kommenttilaatikkoon!

Feel free to leave a comment or two in the comment box!