sunnuntai 2. lokakuuta 2016

Valkialammella Nuuksiossa 1-2.10.2016

akpoika Nuuksiossa.



Eilen illalla kuuden maissa tuli sellainen älynväläys, että mitäpä jos menisin lapsen kanssa metsään yöksi. Lauantai-ilta ja mahtavat syksyiset kelit, mikäs meitä estäisi. Lähinnä paikan valinta tuotti pieniä hankaluuksia. Nuuksion kartalta katselin mahdollisia paikkoja ja Valkialammen leiriytymispaikka näytti sillä erää sopivimmalta, jossa ei välttämättä olisi Haukkalammen tienoille tyypillistä ryysistä. Nuuksiossa ja oikeastaan juuri missään täällä päin ei saa (/saisi?) leiriytyä kuin siihen tarkoitukseen merkityillä paikoilla. Paljon hankalampaa kuin edellisen asuinpaikkakuntani, Tampesterin, liepeillä, jossa moisia rajoituksia ei ole hankaloittamassa tavan jälkiä jättämättömän retkeilijän harrastetoimintaa.

Seitsemältä alkoi pakkaaminen, joka päättyi siitä hetken kuluttua. Toivoin, että edes kriittisimmät olisivat mukana ja lähdimme matkaan mahdollisimman nopeasti. Noin 14 tunnin retkellähän ei juuri muuta tarvitse reppuun kuin vähän evästä, makuupussin ja alustan, joten varustepuolesta ei tarvitse kauheasti ressata. Vuodenajasta ja kelistä riippuen sitten tarppia yms, mutta nyt olisi sää sallinut ihan taivasalla nukkumisenkin. Otin silti tarpin mukaan. Ehkä siksi, koska yöt ovat kosteita ja sillä välttää kamojen kastumisen, kun pistää jonkun katteen taivaan ja itsensä väliin. Vaikka silläkään ei ole suurempaa merkitystä, kun kyseessä on yhden yön juttu.

Ajelimme Nuuksioon illan jo pimettyä. Matkalla loikki pari peuraa edellä ajavan auton keulaa hipoen tien yli ja jouduin itsekin hyppäämään vähän jarrulle, että en aja perään. Syytä pitää ne turvavälit kunnossa, että jää aikaa reaktioille. Vähän taas käväisi tuo omakin hirvikolari (jonka tiimoilta muuten MTV:ltä soitettiin, kun he halusivat tehdä jutun jokunen päivä sitten. Lue se klikkaamalla tästä. Pyysin, että ei mitään sensaatiohakuista otsikkoa, mutta pitihän ne kouristukset siihen laittaa kuitenkin, iltapäivälehtimäiseen tyyliin.) mielessä, vaikka todellinen vaaratilanne tämänkertaisesta hirvieläinhavainnosta lopulta omalta kohdaltani puuttuikin. 

Lapsi tykkää kovasti Juha Tapiosta, kuten minäkin olen tehnyt jo artistin ensimmäisistä levyistä lähtien. Hauska hetki oli matkalla, kun Popilta soi "herätys on nyt, uni häviää..." Sopi tuohon pimeäajoon jotenkin osuvasti. Sopii se tähän blogin kirjoittamisenkin, ja oletettavasti myös lukemisen, taustamusiikiksi, joten klikkaa vain youtubeen johtavaa linkkiä yllä.

20.15 ajoin Hauklammen parkkipaikan (karttalinkki) ohi ja peruuttelin jonkin matkaa, kun sitten lopulta tajusin, että tuossahan se jo oli olikin. Peruutus oli mallia nopea kuuloperuutus, kun ei oikein mitään nähnyt. Otimme reput selkään, laitoin Oruxmapsin tallentamaan jälkeä ja lähdimme sitten kartan kanssa suunnistelemaan kohti yöpaikkaa. Alkumatka tietä, sittemmin polkua ja jonkun verran polutontakin metsää. Yhteensä reilu kilometri matkaa säkkipimeässä otsalamppujen valossa. Hauskaa, ja vähän jännää. Kolme telttailijaa osui tuohon matkalle ja ainakin kahdella niistä loimusi nuotio. Mites se olikaan säännöt nuotioiden ja leiriytymisen kanssa? Käytäntö osoittautuu olevan toinen kuin miten teoriassa tulisi toimia.

Harmi sinänsä, että jaan näitä tarinoita julkisesti ja joudun toimimaan niin sääntöjen mukaan kuin osaan. Olisihan se kiva valloittaa jostain ihan oma niemennokka, pistää tarppi siihen pystyyn ja olla omassa rauhassa. Polttaa vielä kalliolla jokunen karahka tuomaan pikkuisen tunnelmaa. ;-)


Alkumatka tietä.

Viittoja pimeydeessä.

Omituinen hökkeli.


Virallisella leiriytymispaikalla (karttalinkki) oli joku pariskunta jo telttansa pystyttäneenä ja ihmetteli meidän saapumisaikaa. Vähän myöhäänhän tämä idea metsäänlähdöstä oli tosiaan tullut. Vähän sivummalta katsoin paikan tarpille kuluneelta maastonkohdalta ja siinähän se oli mukavasti lammenrantatontilla meidän yöpuu. Oikein passeli. Lapsi oli jo väsähtänyt ja meni heti nukkumaan iltapalan jälkeen. Itse tovin vielä kiertelin lähiympäristöä lampun kanssa ja testailin hyvin vähän Sonyn yökuvausmahdollisuuksia. Revontulia oli sanottu mahdollisesti olevan etelässäkin, mutta en niitä nähnyt. Jo kymmenen jälkeen painuin  itsekin pehkuihin.

Joku tuli vielä myöhemmin paikalle kuin me ja yöpyi bivissä parikymmentä metriä tarppini takana. Ei Nuuksiossa yksinäisyydestä tarvitse ainakaan näiden ensimmäisten käyntieni perusteella kärsiä. Kulkijoita riittää. Mielenkiintoista on nähdä miten tuo asia on myöhemmin syksyllä ja talvella. Kummallista, kun valtaosa lakkaa yöretket siinä vaiheessa, kun kelit ovat parhaimmillaan eikä ötökätkään haittaile.


Tarppi pystyssä.


Hämyisä taivaanranta. Lammessakin on yksi kirkas tähti.

Yölämpötila kävi kylmimmillään kahdessa asteessa. Ei vielä pakkasia sentään, vaikka selkeä syysyö olikin. Aamusella heräsin kuumissani viltin alta seitsemän aikaan ja laitoin niskan alle enemmän vaatteita korkeammaksi tyynyksi, jotta näin katsella tarpin suulta lammen pinnalla leijailevaa sumua.

Mukava näkymä kallioisine vastarantoineen, joka oli vielä illalla jäänyt näkemättä. Mukavasti oli lehtipuissakin nyt syksyn väriä. Pyyt viheltelivät auringonnousun aikaan. Pukiessa kai vahingossa tönäisin pikkukaveria ja hänkin heräsi. Ikäväkseni huomasin, että kattila oli jäänyt hätäisesti lähtiessä matkasta, joten aamukahvi jäi keittämättä. Onneksi oli tarkoituskin kävellä vain pari kilometriä ja sen jälkeen saattoi Bembölen Shelliltä kupposellisen saapastella koukkaamassa kotimatkalla.


Näkymä tarpista aamulla.

Valkialampi.

Bivy.

Valkialammen panoraama.

Kanervat.


Purin leirin ja lähdimme käymään katsomassa läheisellä järvellä, Urjalla, olevaa nuotiopaikkaa. Takaisin autolle kävelimme eri jälkiä Kolmperän ja Valkialammen välisiä kallioita pitkin. Hauklampikin loppumetreillä pilkahteli, vaikka siinä joku mökki olikin, ettei ihan rantaviivaa päässyt tepastelemaan. Mukavasti korkeuseroja ja vaihtelevuutta muutenkin noissa Nuuksion metsissä! Pidän kallioista. Todella mukavan vilpoinen ja aurinkoinen keli oli käppäillä aamusella. Autolla olimme jo 9 aikaan ja niinpä oli sitten tämä pikareissu kotimatkaa vaille valmis. 

Lopussa on kartta kuljetusta reitistä.

Kalliorantaa.

Urja.

Utuista.

Valkialampi.

Metka sieni.

Mustikoita lehdettömissä varvuissa.

Seitti.

Hauklammen parkkipaikka.

Oruxmapsin tallentama reitti.

8 kommenttia:

  1. Hieno sumuinen aamuhetki! Onko tuo tarppi tavallista laavukangasta, kun kuvasta näyttäisi ulkopinta vihreältä ja sisäpinta hopeanväriseltä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, pikainenkin pyrähdys yöksi metsään on todella piristävää :-) Nyt oli kelikin viimeisen päälle..

      Tuo on sitä perus laavukangasta Shelbystä. Sekä liepeet että katto. Eri väriset vaan. Kyseessä on muuten ihan ensimmäinen tekemäni Paulitarppi, joka täyttää kohta kolme vuotta :-) Tuossa on jos jonkinlaista kiinnikettä yms, kun on tullut tuohon aina kokeiltua.

      Poista
  2. Joo, kyllähän Nuuksiossa porukkaa aurinkoisina syysviikonloppuina riittää. Eikä ihme, jos on noin hienoja usva-aamuja! :) Talvellakin aina jokunen yöpyjä on. Kokemukseni mukaan hiljaisimmat leiripaikat ovat Valkealampi (huom eri kuin Valkialampi) ja Pöksynhaara, joissa on telttailu sallittu muttei tulentekoa. Ne ovat myös kauimpana autoteistä ja merkityistä reiteistä sijaitsevat yöpymispaikat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oltaisiin itseasiassa menty Pöksynhaaraan, jos ei olisi ollut jo lähtiessä pimeää. Piti katsoa lyhyempi kävely illalle. Tässä mennään tällaisella piiloteemalla, että pikkuhiljaa Nuuksio haltuun :-) Aika hyvään vauhtiin olen toki jo päässytkin tässä ensimmäisen puolikkaan vuoden aikana.

      Poista
  3. Olipa kyllä pikaretki ja rohkea lapsi sinulla :) Vaikka kuinka olen noita meidän muksuja metsään raahannut, niin eivät pimeään suostu lähtemään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, kun innostuit kommentoimaan, muurahainen! :-)

      Minulla nämä lapsen/lasten kanssa tehdyt yöreissut ovat suurimmalta osaltaan olleet tällaisia melko lyhyitä pyrähdyksiä ja usein menty vasta illalla metsään. Siinä varmaan tottunut, että ei se pimeässä liikkuminen oikeastaan olekaan sen kummallisempaa. Tämä vanhempi on vielä niin innokas otsalampun käyttäjä, että sekin helpottaa :-D Sopiva pikku jännitys vain tulee pimeässä metsässä liikkumisesta lisäksi. Vanhemman kanssa kuitenkin on lapsellakin turvallinen tunne mennä ja tärkeää on pyrkiä pitämään itsensä rauhallisena niin sitten yleensä lapsikin on rauhallinen... Kuten varmaan tiedätkin :-D

      Poista
  4. Alkaa olla kylmä retkeillä, tai ainakin Koillismaalla. Hienoon pikkaan oot päässyt :) Hauska tuo hämiksen seitti :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista, Paula!

      Jep, mukavan raikasta alkaa jo olemaan varsinkin aamulla metsässä, kun tulee viltin alta pois ja alkaa pukemaan päivävaatteita :-D

      Nuuksiosta löytyy kyllä kivoja paikkoja. Täytyy poiketa useaan otteeseen uudestaan.

      Hämiksen seitti hohkasi aamukasteisena vastavalossa niin hienosti, että innostuin ihan nappaamaan siitä kuvan :-)

      Poista

Jätä merkki käynnistäsi kirjoittamalla kommenttilaatikkoon!

Feel free to leave a comment or two in the comment box!