keskiviikko 5. lokakuuta 2016

Trofeen tekoa: Kallon valkaisu

Tässä postauksessa kerron kaatamani 14-piikkisen hirven kallon valkaisun alusta loppuun. Mikä tepsi ja mikä ei, missä ajassa ja kuinka monella toistolla sekä kuinka paljon tämä maksoi. Oppirahoja sain itse hieman maksella, mutta lukekaa te kallonvalkaisijat tämä ja tehkää kerralla kunnolla, niin vältytte turhalta hampaiden kiristelyltä.


Koko homma lähti siitä, että piti keksiä uusi aine vanhan tilalle, kun edellisen 2011 kaatamani kymppihirven (alla kuvassa) kalloa valkaistessa olin käyttänyt 30 prosenttista vetyperoksidia, jota sai silloin apteekista. 2014 lähtien yli 12 prosenttinen vety per oksidi on vaatinut poliisin ostoluvan. Valmistaudu perustelemaan, että et aio räjäyttää haulipommia Myyrmannissa.

17.10.2011.

Tässä kallo, jota lähdin valkaisemaan.

Kokeilin ensin erä+:sta Heinolasta tilaamiani kallonvalkaisurakeita. Alla olevista kuvista näkyy lopputulos kolmen yrityksen jälkeen. Hinta rakeille oli noin 20 euroa toimituskuluineen. Projektin kallein yksittäinen tuote, eikä käytännössä mitään vaikutusta, täysi floppi. En voi suositella tämän kokemuksen perusteella. Tästä oli kuvia jo edellisessä trofeepostauksessa.

Viime lauantaina aamutuimaan kävelin sinne aiemminkin mainittuun Myyrmanniin ja ostin 6 prosenttista vetyperoksidia, joka oli siellä vahvinta tavaraa. Desilitra maksoi kuutisen euroa. Vuorokauden liotus vessapaperin avulla elmukelmun alla valkaisi sekä vessapaperin että kallon kohtuullisesti. Valkaisu siis tehtiin lasitetulla parvekkeella, jossa päivälämpötila oli kesäinen, mutta yöllä vilpoinen.

6% litku.

Kostutettu vessapaperi kallon päällä ja elmukelmu estämässä haihtumista.

24 h valkaisu 6% vetyperoksidilla tuotti jo aika hyvän tuloksen.


Jumbosta sai myös 9 prosenttista vetyperoksidia ja hankin sitä sunnuntaina. Tämä oli jopa euron halvempaa kuin edellinen. Loppuvalkaisun tein tällä aineella pitäen litkua noin vuorokauden luun pinnalla sekä sisä- että ulkopuolella. Tässä vaiheessa olin päässyt haluamaani lopputulokseen. En halunnutkaan, että kallosta tulee epäluonnollisen valkoinen, vaan tummempiakin kohtia sai näkyä.


3 prosenttia vahvempana.

Valmis valkaisu. Muutama tummempi kohta saa jäädäkin.


Eli lyhyesti: älä osta valkaisurakeita, vaan osta apteekista joko kolme desiä 6 prosenttista tai 2 desiä 9 prosenttista vetyperoksidia. Sillä pärjäilee yhden hirven kallon kanssa. Oli mukava huomata, että ei poliisin ostolupaa tähän hommaan tarvitse, kun vain toistaa valkaisun riittävän monta kertaa. 2-3 toistoa riittää näillä 6-9 prosenttisilla aineilla. Yllättäen vahvempi oli halvempi, mutta näissä hinnoissa on varmaan apteekkikohtaisia eroja.

Trofeehomma jatkuu seuraavaksi taustalevyn kiinnitysvinkeillä. Kiinni se jo on, mutta juttua saatte tovin odotella. Taustalevystä kuva alla.

Taustalevy.

18 kommenttia:

  1. Moro. Pari vuotta sitten samojen ongelmien kanssa pyörin itse myös. Kokeilemalla se löytyi 😀 Tosin mulla ei ihan nuin valkonen kallo taida olla! Munkin mielestä liian valkonen onkin jo epäluonnollinen.. mahtavat sivut! Kiitos tarinoista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moro, ja kiitos piristävästä kommentista! :-)

      (Valitettavan) harvoin pääsee näitä tekemään, joten menee itseopiskeluksi. Onneksi nyt on ohjeet kirjattu sekä itselle että muille ylös niin saa ensi kerralla tästä helpotusta :-)

      Poista
  2. Jumbon apteekistako löysit 9 % vai mistä? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, sieltäpä hyvinkin. Heti siinä pääovesta tullessa vasemmalla. Onko sinulla myös trofeen teko käynnissä? Jos on, niin minkälainen on kyseessä..?

      Poista
    2. Luonnonputsaama kokonainen hevosen kallo. Nyt on yritetty St.Hubertus pastalla ja hiusvärillä (mistä oon hyviäkin kokemuksia kuullut) eikä valkaissut sitten tippaakaan. Voi olla liian likainen. Rasvaakin on paljon mutta sitä en saa kerrostalo-oloissa kyllä mitenkään pois. Ei oo mahdollisuutta upottaa bensaan tms :( Toivottavasti tolla 9% onnistuisi. Montako pulloa ostit hirven kalloa varten?

      Poista
    3. Ah, tuolla lukikin. Eli varmaan tolle hepalle tarvitsee vähän enemmän.

      Poista
    4. Nonni, mielenkiintoista! Varmaan kokonaiselle kallolle 4-5 dl. Jos pääset helposti käymään apteekissa, josta sitä vetyperoksidia löytyy, kannattanee ensin ostaa yksi ja kokeilla minkä verran sillä saa valkaistua.

      Vähän samoja ongelmia oli itsellä kerrostalossa touhutessa, mutta onneksi tuo vetyperoksidilla valkaisu onnistuu hyvin kostuttamalla paperia eikä vaadi upotusta.

      Poista
  3. Kallo kannattaa ensin keittää hyvin jotta rasva ja kalvot irtoaa. Lopuksi kuumaan fairy-veteen mutta ei pidä kiehuttaa. Fairy irrottaa tehokkaasti rasvan, joka ajan mittaan kellastuttaa kallon ruman näköiseksi. Sitten kalkki-vetyperoksidivelli kallon pintaan ja Elmukelmu päälle ettei oitis kuivahda. Varo laittamasta kalkkivelliä sarveen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, hyvä tiivistelmä työvaiheista.

      Poista
    2. Jep, hyvä tiivistelmä työvaiheista.

      Poista
    3. Toisin kuin edellä mainittiin, niin kalloa ei saa missään nimessä keittämällä keittää!

      Keittäminen haurastuttaa luuta ja saattaa saada sutuurat irtoamaan toisistaan. Jos on kuitenkin ajatuksena putsata kallo keittämällä, niin ensin kaikki mahdollinen pehmytkudos manuaalisesti pois, sen jälkeen kuumaan (EI kiehuvaan veteen) veteen muutamiksi minuuteiksi kerrallaan. Kallon annetaan jäähtyä ja sen jälkeen rapataan käsin irti se mitä saa. Toki sitä kalloa voi kuumanakin ronkkia, mutta kuumana ja märkänä luu on todella haurasta. Painepesuri on kaveri, kts. Youtubesta white bone creations -niminen tili.

      Mikäli kallo on konstilla tai toisella saatu puhtaaksi kaikesta pehmytkudoksesta (suosittelen mädättämistä, aiheesta youtubessa haulla "skull maceration"), niin sen jälkeen siirrytään rasvanpoistoon.

      Kalloa liotetaan asetonissa tai pienkonebensassa x viikkoa, jonka jälkeen se huuhdellaan vedellä ja annetaan kuivua rauhassa. Asetoni on kohtuullisen kallista, joten suosittelen pienkonebensaa. Toisin kuin luulisi, niin ei jätä hajuja tai tahroja. Mikäli rasvanpoistoa ei tee hyvin huolella, niin kallo tulee vääjäämättä kellertymään rasvan hiipiessä luun sisältä pintaan.

      Tämän jälkeen sekoitellaan liitujauhosta ja vetyperoksidista tahna, joka levitetään kallon päälle. Päälle voi kääräistä sideharsoa ja sen jälkeen paketoidaan koko hoito kelmuun. Toinen vaihtoehto on kääriä kallo sideharsoon kauttaaltaan ja kastella se pelkällä vetyperoksidilla ja sen jälkeen siihen kelmuun.

      Toivottavasti tästä oli jotain apua. Olen kallojen keräilijä ja käyttänyt lukemattomia tunteja asiaan perehtymiseen. Oppirahat on maksettu. :)

      Poista
  4. Onpas mielenkiintoinen projekti tuollaisen trofeen teko. Kyllä kelpaisi omallekin seinälle. Mikä on muuten yleisin eläin, kauriin päät, hirven päät vai jotkut muut?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse en ole vielä käsitellyt muita kuin näitä hirvien kalloja.

      Poista
  5. Kusiaispesään kallo pariksi vuodeksi. Pikkuapulaiset putsaavat kaikesta töhnästä ja kuseskelevat muurahaishappoa säilöntäaineeksi. Lopputulos on oikeasti LUONNONvalkoinen.

    VastaaPoista
  6. Jos rasvanpoistoa ei olla koskaan tehty ja kallo on päässyt kellastumaan voiko sen valkaista? Toimiiko se 🤔

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi olla hankalampi saada se kokonaan valkaistumaan silloin, mutta kannattaa se kokeilla.

      Poista

Jätä merkki käynnistäsi kirjoittamalla kommenttilaatikkoon!

Feel free to leave a comment or two in the comment box!