Pakkaskelin lintujahtia Pohjois-Karjalassa, 3-6.12.2021

Suomen kielessä on ihan hauskoja sanoja eri sääolosuhteille. Talvi tulee joka vuosi ja sen monia tavanomaisia oikkuja kuvaamaan onkin kyllä hyvä keksiä leppoisampia ilmaisuja, ettei ala pipo kiristää. Eräs hyvä kaverini on osuvasti todennut muutamaankin otteeseen, että talvi on kuin kesä, mutta ei heikoille. Kun keli on sellainen, että pakkanen puraisee nenän päästä, kuitataan se sanomalla, että onpas rapsakka keli. Itsenäisyyspäivän pitkän viikonlopun vietin Lieksassa kanalintumetsällä ja tällainen rapsakka keli sattui olemaan. Kylmin lukema -32 sunnuntaiaamuna.

Kuusi vaatekerrosta ylävartalolla: intin poolo, brittiarmeijan villapaita, nallepuvun paita, fleecetakki, metsästystakki ja lumipuvun takki. Jaloille riitti hieman vähemmät kerrokset: kalsongit, pitkät kalsarit, nallepuvun housut, metsästyshousut ja lumipuvun housut. Jaloissa Nokian Naalit, joihin ei vielä tarvinnut villasukkaa laittaa, vaan tarkeni ohuellakin sukalla. Ei silti tehnyt mieli jäädä kyttäilemään suon laitaa pitemmäksi aikaa, vaan mieluummin piti itsensä pienessä liikkeessä. Kovemmalla liikkeellä sai toki itsensä herkästi myös hikoilemaan ja sitä oli pyrittävä välttämään.

Lupapäiviä metsästykseen oli kolme, lauantaista maanantaihin. Kaverin kanssa lähdimme perjantaina jo aamupäivän puolella kohteeseen ja iltasella kuuden maissa olimme perillä. Höttölunta oli vajaat 30 senttiä, mutta das auto vei meidät aiotun leiripaikan läheisyyteen, vaikka suurin osa teistä oli auraamattomia ja viimeiset viisi-kuusi kilometriä oli puhkaistava tielle tykkänään uusi ura. Lumiketjuilla saa etuvetoiseenkin aika tautisen pidon aikaiseksi ja niitä tuli viikonloppuna hyödynnettyä. Ketjuilla varmaan vältti, ettei auton perusvarusteissa mukana olevaa käsipelin vinssiä tarvinnut käyttää. Tietysti muutkin mahdollisesti tarvittavat varusteet lumilapiosta lähtien oli mukana. 

Leiripaikkamme sijaitsi kaikki yöt samassa paikassa lähellä järveä, jotta sulaa vettä olisi helposti saatavilla kairaamalla joka kerta janon yllättäessä uusi reikä edellisen jäätyneen kohdalle. Yllättävän huonosti oli paksun lumen alta jää vahvistunut ja sitä oli vasta nelisen senttiä avaamallani mittauspisteellä. Vesi oikein pulppusi avannosta jäälle, kun avasin siihen reiän, josta lumen aiheuttama paine pääsi ulos.

Majoituimme hirvijahtireissuilta tutussa kaminalla varustetussa kodassa. Aika mukavaksi sai olosuhteet tehtyä pääosin, joskin ihan kylmimpinä aikoina kylmää kodan pintaa oli selän takana niin paljon, että aika lähellä sai olla mansikkana hehkuvaa metallia, että tarkeni edes toiselta kyljeltä. Kota on karuimpiin talvikeleihin liian korkea, kun lämpö pyrkii karkaamaan huippua kohden. Alla olevasta kuvasta poiketen huippu oli hupulla suljettu. Pitäisi varmaan tehdä tai hommata sellainen matalampi sissiteltta-tyyppinen ratkaisu.

Jahtipäivät oli kirpeitä ja aurinkoisia pakkaspäiviä, jotka koostuivat hiihtämisestä, ilman suksia lumessa kahlaamisesta ja näillä keinoin teerien etsimisestä. Suolla ja mäntykankailla oli hiihtäen jo ihan hyvä mennä, mutta vähänkään ryteikköisemmässä ei suksi vielä oikein pelittänyt, kun lumi oli niin pehmeää, että se vie pohjia myöten ja kärjet tarttuu risuihin. Ojituksien ylittäminen sukset jalassa oli vaikeaa, kuten kaikki tietää. Siksi käveleminen oli joissain tapauksissa parempi vaihtoehto. Kävimme myös autolla hieman eri paikoissa, jotta lintujen talviset olinpaikat selviäisi tarkemmin ja aika hyvää osviittaa näistä saatiinkin. Suurin osa havainnoista tuli yhden päivän hiihtomatkan sisältä.

Valoisaa aikaa tosin joulukuussa on vain yhdeksästä kolmeen, joten iltasella ehti huilaamaan kodassakin yksinkertaisten askareiden äärellä mukavasti. Tuo onkin talvieränkäynnin yksi parhaista puolista. Hyvällä syyllä voi pötkötellä kodassa ja suorittaa vain välttämättömät tehtävät itsensä lämpimänä ja kylläisenä pitämiseksi.

Lauantain hiihtoreissulla leirin ympäristössä tuli aika vähän tilanteita ja havainnot jäivät kolmeen lintuun, joista kaksi oli teeriä ja yksi metso. Toinen teeristä oli jonkun matkan päästä edestä pompannut yksinäinen teeri ja toinen lähti puusta, samoin kuin metsokin.

Sunnuntaina alkoi havaintoja tulla enemmän, kun vaihdoimme päiväksi aluetta. Pakkasmittari näytti auton käynnistyshetkellä -26 astetta ja vajosi liikkeellelähdön jälkeen -32 asteeseen. Ensimmäisellä kerralla avaimesta kääntäessä Caravelle antoi aika masentuneen signaalin ja murahti lyhyesti, että älä nyt viitsi. Toisella yrityksellä kone starttasi ja jäi käymään, hetkeksi. Minuutin kuluttua auto sammui ja vilkutti öljyvaloa mittaristossa. Kolmannella yrityksellä auto jäi käyntiin ja toimi normaalisti koko päivän. Ei tainnut öljy olla alkuun kovinkaan juoksevassa muodossa. Veneestä otettua vara-akkua ja/tai apukäynnistintä ei reissulla tarvittu.

Koko sunnuntaipäivän aikana näimme vähintään 80 teertä, 2-45 linnun porukoissa. Tästä isosta parvesta pääsin pitkän ryömimisen jälkeen myös ampumaan yhden ukkoteeren puun latvasta. Pakkasta rapiat 20 astetta, matkaa 184 metriä ja makuuasento hakkuuaukon reunalla. Yksi hienoimpia saaliitani saada teeri alas tuollaisessa kelissä. Ei ole mitään ihan helppoa puuhaa, kun ensinnäkin pitää selvitä olosuhteista ja löytää lintu. Sitten vielä lähestyminen ja riistalaukaus. Monta asiaa, jotka voi mennä pieleen ennen kuin lintu on kesytettynä puun alla. 

Toinen tilanne tarjoutui melkein välittömästi linnun hakemisen jälkeen, kun ehkä sama tai eri parvi lensi yli. Kaksi teeristä tuli haulikkohollille ja olivat laskeutumassa viereisen männyn latvaan. Tässä kävi kuitenkin niin hupaisasti, että olin aseturvallisuuden vuoksi saaliin noutamisen ja yleisen ihmettelyn ajaksi ottanut panokset pois piipusta ja puristaessa kuului pelkkä iskurin naksaus. Linnut lensivät tietysti tiehensä ennen kuin ehdin Valmetin lataamaan.

akpojan pakkaspäivänä kesyttämä terri.

Iltasella kodassa laitoimme teeren syötäväksi ja kyllä oli herkkua! Teeri paistettiin runsaassa rasvassa ja annettiin muhia ikään kuin uunissa kaminan alla pari tuntia. Mausteena suola. Turha sitä riistan makua on muilla mauilla peittää. Nam.

Alla kuva avatusta teeren kuvusta, josta näkee mitä teeri söi ennen kuin me söimme teeren. Aikalailla männyn käpyjen alkuja eli emikukintoja ja koivujen urpuja sisältää teeren talvinen ruokavalio.

Maanantaille eli itsenäisyyspäivälle tarjoutui vielä tilanteita lähes jatkuvalla syötöllä ja jänniä lähestymisyrityksiä. Pienestä oli kiinni, että lisää saalista ei tältä reissulta tullut. Kuitenkin vähintään 90 teertä ja yksi metso nähtiin viimeisenäkin jahtipäivänä eli lintuja on pitkän metsästyskauden jälkeen runsaasti jäämäänkin värjöttelemään talven yli. Tammikuussa olisi tarkoitus latvalintuja haeskella samalta alueelta ja kyllähän tässä vähän toiveet heräsi, että silloinkin saattaisi lintuja noista maisemista löytää.

Lisää satunnaisia otoksia alta.