perjantai 17. syyskuuta 2021

Riistapussi Molle-kiinnityksellä

Sitten, kun joskus sen ukkometson on saanut, meni niitä patruunakotelosta löytyviä varapanoksia tai ei, on mehto saatava kuljetettua leiriin tai autolle. Tätä, ja yleisesti pienriistan riiputusta varten tein riistapussin, jonka voi kiinnittää kiväärirepun tai rinkan Molle-kujaan tai vaikka oksaan roikkumaan.

Pussi on yksinkertainen verkkokangaspussukka. Yläosassa on kuminauhalenkit viidelle linnunkaulalle. 

Mitään en mitannut, mutta kokoluokka on sellainen, että pussiin mahtuisi arviolta esimerkiksi viitisen pyytä, neljä sorsaa, pari-kolme teertä tai yksi metso. Pussi suljetaan narulla yläreunan nyörikujan kohdalta ja kiinnitetään alareunasta kuminauhalla kiväärireppuun, jolloin riistapussi ei heilu holtittomasti. 

Tyhjänä ollessaan riistapussin saa vaikka itsensä sisään pieneen tilaan tai voihan sen irtikin ottaa. Kiinnitys tehdään helposti parilla tarranauhalla Molle-lenkin yli.

 

Kiinnityssysteemi.



Kuva roikotuslenkeistä tekovaiheessa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä merkki käynnistäsi kirjoittamalla kommenttilaatikkoon!

Feel free to leave a comment or two in the comment box!