maanantai 1. kesäkuuta 2015

Thermarest NeoAir All Season Regular

Olen ollut tähän asti solumuovimakuualustan käyttäjä, mutta nyt sattui sen verran hyvä tarjous kohdalle, että päätin ostaa kokeeksi ilmatäytteisen. Paikallisessa liikkeessä myytiin Thermarest NeoAir All Season regularia 35 euron hintaan. Käsittämätön tarjous normaalihinnaltaan 169 euron tuotteesta.

Kyseessä on kuutisen senttiä paksu 183x51 senttinen ympärivuotiseen käyttöön tehty ilma-alusta. Yllättäen R-arvo on jopa 4,9, vaikka sisällä ei ole eristettä vaan ainoastaan kanavia, jotka ohjaavat ilman liikehdintää. Markkinoilla on myös joitakin esimerkiksi untuvilla täytettyjä alustoja, joilla päästään vielä parempaan eristävyyteen. Aiemmin vakituisessa käytössäni ollut selänalunen oli R-arvoltaan 2,8, joten aika iso harppaus tuli eristävyydessä parempaan suuntaan, vaikkei senkään kanssa koskaan mitään ongelmia ole ollut. -25 asteessa olen nukkunut 2,8 R-arvon solumuovin päällä ilman, että kylmän hohkaaminen olisi tuntunut läpi. Se on siis toistaiseksi kylmin ilma ylipäätään missä olen nukkunut ilman lämmitettävää majoitetta.

Tuotteen teknisiä tietoja.
Ensivaikutelma tuotteen laadusta on tosi hyvä. Materiaalit vaikuttavat kestäviltä eikä päälle kömpiessä ole sellainen olo, että alusta olisi heti hajoamassa (vaikka en kyllä aivan täysin vielä ilmatäytteiseen luotakaan...). Mukana on sitä ennemmin tai myöhemmin tulevaisuudessa väistämättä odottavaa alustan puhkeamista varten paikkasarja (11 grammaa). Positiivinen asia on myös huomattavasti solumuovia pienempi pakkauskoko.

Pari asiaa kuitenkin pistää silmään, tai toinen niistä paremminkin korvaan.

Tietenkin nappasin tuotteen heti vaa'alle varmistaakseni pakkauksen kyljessä olevan painon (540 grammaa, pelkkä alusta). 

Tulos: 602 grammaa. 

Miksi taas? Minkä ihmeen takia valmistajien on joka kerta huijattava tuotteidensa painossa? Tämäkin painaa taas kymmenen prosenttia enemmän kuin valmistaja väittää. Jonkun tarvitsisi käydä kalibroimassa varustevalmistajien vaa'at. Ilmeisesti tämä grammanviilauskulttuuri retkeilyssä laittaa valmistajat valehtelulinjalle, ja se on väärin. Noh, kevyempi alusta on joka tapauksessa kuin edellinen solumuovinen, joka painaa noin 700 grammaa eli suunta on jopa grammausmielessä oikea.

Pelkän alustan paino.

Paino suojapussin ja korjaussarjan kanssa.

Mattress only, 540 g. Niinpä niin.
Se toinen harmittava asia alustassa on sen kova ääni ainakin näin sisätiloissa kokeillessa. Alustan sisällä oleva materiaali pitää kovaa rapinaa, kun patjan päällä pyörähtää. Kuulin vinkin, että täysin täyteen puhaltamalla rapina olisi jonkin verran vaimeampi ja kokeillessa niin olikin. Täytyy muutama yö testata maastossa pystyykö sen rapinan kanssa elämään vai jääkö patja vaatehuoneeseen säilöön metsään mennessä.

Venttiili.
Alustan mukana tuli myös kahdella AAA-paristolla toimiva pieni puhallin, jota voi hyödyntää patjan täyttämisessä ja näin säästää omia keuhkojaan. Puhisijan paino on paristojen kanssa 73 grammaa. Sille oli luvattu parin-kolmen minuutin täyttöaika patjalle, mutta oikeasti en sillä viidessä minuutissa vielä saanut patjaa täytettyä... Taitaa jäädä kotiin se lisävaruste, kun kyseessä on vielä eristeetön alusta, jonka sisällä hengitetty kosteuskaan ei ole varmaan niin haitallista. Varmaan mukana pitäisi olla varaparistotkin, jotka taas lisäisivät painoa.

Puhallin.

Joka tapauksessa patjan päällä on sen verran mukavaa köllötellä, että kyllä se maastotestiin pääsee kesän reissuilla, joten lisää varusteen arviointia on luvassa jo lähitulevaisuudessa.

13 kommenttia:

  1. No nyt on ollu tarjous kohillaan! Ei tuo "rapina" ole itseäni ainakaan koskaan haitannut, voi tietty olla että en ole muistanut kunnolla kuunnella nukkuessa, mutta höpötystä sanon minä! :) Mulla on käytössä joku aikaisemman sukupolven NeoAir regular ja Xtherm large, ei valittamista toistaiseksi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava, että laitoit viestiä!

      Oli kyllä hämmentävän hyvä tarjous :-) Mielenkiinnolla odotan, että pääsen testaamaan ulkoilmassa.. Varmaan se "rapina" kuulostaa kovemmalta täällä neljän seinän sisällä kokeillessa.

      Xthermissä näkyy olevan vielä parempi tuo R-arvo ja vähän muotoilulla ilmeisesti kevennetty tuotetta :-)

      Poista
  2. Minä ostin sen kympin verran halvemman Thermarestin, kun en tuohon tarjoukseen ehtinyt ja joku alusta oli joka tapauksessa hommattava :) Kaverin kaveri ystävällisesti haki minulle kangasalan prismasta ja toi tännepäin juhannuksen viettoon tullessaan. Taisin soittaa kreivin aikaan kun kyselin vieläkö niitä on ja myyjä otti varaukseen patjan. Hakijan mennessä kauppaan hän ehti jo lähettää kuvan tyhjästä hyllystä... ;)
    Sen kohdalla paino oli positiivinen yllätys, oli ilmoitettua kevyempi, myös suojapussin kera. Itseasiassa jopa vanha haltin alustani oli hiukan ilmoitettua kevyempi, kun senkin tulin punninneeksi samalla :) Joskus näinkin päin.
    Painavampihan tuo alusta on toki kuin sinun, ja vielä pitäisi oppia luottamaan ilmatäytteiseen niin paljon että solumuovin uskaltaisi jättää kokonaan pois... ;)
    Mutta, ihan suht laadukkaalta peliltä vaikutti, käyttökokemuksia tulee joskus jos muistan laittaa :)
    t. Sipe

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, katselinkin niitä alustoja poiketessa ja hain samalla sieltä kaverille melkein neljän sadan euron untuvamakuupussin (mukavuuslämpötila -7) 99:llä :-) Ihan hyviä tarjouksia ollut nyt viime aikoina.

      Mukava, että joskus ostettu tuote on ilmoitettua kevyempikin.. Uskomattoman vaikeaa tuntuu kuitenkin olevan punnita se varuste tarkasti ja ilmoittaa se siinä pakkauksessa :-D

      Ajattelin nyt ainakin lyhyemmillä kesäreissuilla yrittää luottaa pelkkään ilma-alustaan. Katsotaan sitten ajan kanssa voiko luottaa pitemmillä vaelluksilla.. Heinäkuun lopussa menen viikoksi Vätsäriin ja se on vielä miettimättä mikä alusta sinne lähtee mukaan :-)

      Laittele ihmeessä kokemuksia, niin ehkä helpottuu nämä ilma-alustapelot :-D

      Poista
  3. Ai sinä ostit sen makuupussin! :)
    Minä sitä vähän tarjoilin yhdelle kaverille myös. Hän ei sitten ottanut sitä kuitenkaan, piti liian kuumana.
    Mietin itsellenikin sitä, speksit ja hinta oli aika houkuttelevia, minulla ei kauhean lämmintä pussia ole tällä hetkellä, mutta koska käyttöni on lähinnä kesäkäyttöä, päädyin jatkamaan ilman lisähankintoja.
    Minulla on lafuman 800 grammainen ennestään, se on ollut hyvä Kilpparilla.
    Toivottavasti saat kaveriltasi käyttökokemuksia pussista, kiinnostaisi kuulla :)
    Sipe

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama juttu, olin jo ostamassa itsellenikin vastaavaa, mutta kesäpussiksi -8 mukavuuslämpötila on minulle aivan liikaa. Yleensä tarkenen helposti kylmemmilläkin kuin ilmoitetun mukavuuslämpötilan keleillä makuupussissa. Mutta menisihän tuolla pussilla keväästä pitkälle syksyyn kevyesti... Ja osa talvireissuistakin. Kyllä tuosta kuuluu varmasti kokemuksia, kun lähipiiriini niitä ilmaantui tarjouksen myötä useampia :-D

      Poista
  4. Täysin sama homma täällä! Tilasin viikonloppuna tarjouksesta Therm-A-Restin NeoAir Trekkerin kun halvalla sain (#SuloVilén). Alustassa viehätti lähinnä hinta-paino-suhde, sillä hieman painavamman mutta paremman lämpöarvon omaavan Expedin Synmat 7M:n omistan jo. Tässä paketissa ei edes erikseen lue, että paino olisi pelkästään vain patjan paino, joten tuo jää hieman hämärän peittoon, mutta oletin kyllä, että nimenomaan vain patjan painosta on kyse.

    Samoin kuin sinä, punnitsin tuotteen heti sen käsiin saatuani. Ja kas kas, ilmoitetun 480 gramman sijaan vaaka näyttää 525g! Lähes 10% ero siis täälläkin. Kyllä kuluttajaa koijataan...

    Ero ilmoitettuun painoon on sen verran suuri, että vaikka se ei käytännössä minua juurikaan haittaa, maistuu suoranainen kusetus aika karvaalta. Harkitsen tuotteen palauttamista. Etenkin kun punnitsin tuon vanhan Expedin patjani, joka painaa vaa'an mukaan 861g, ilmoitetun painon ollessa 860g! Vaikea arvata kumpaa tuotemerkkiä tässä suhteessa arvostan enemmän...

    Hyvin surullista jos trendi on todellakin tämä. Kyllä kuluttajan pitäisi pystyä luottamaan ilmoitettuihin mittoihin ja painoihin, olkoonkin, että pieni virhemarginaali voidaan suoda. Lähemmäs 10% heitto on kuitenkin aivan liikaa, ainakin minun mielestäni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista Jani!

      Tavallaan mitäpä väliä muutamalla grammalla on, mutta on siinä sellainen periaatteelinen näkökulma mikä pistää kyllä ärsyttämään kovasti. Ainakin minulla se tulee vaikuttamaan jatkossa ostopäätöksiin.

      Mielenkiintoinen havainto tosiaan Expedin ja Thermarestin välillä. Paljon mieluummin minäkin suosin valmistajaa, joka ei yritä huijaamalla saada tavaroitaan kaupaksi. 10% ero painossa ei nimittäin voi mitenkään olla edes vahinko tai johtua pyöristyksistä tms, jotka olisivat asia erikseen. 10 gramman tarkkuuteen pääsee helposti.

      Taidanpa laittaa uudestaan sähköpostia tästä havainnosta suoraan thermarestille. Palaillaan siis asiaan, kun saan heiltä vastauksen.


      ps. Katselin thermarestin sivuilta Neoair Trekker makuualustaa, siellä näkyy olevan eri painoja ilmoitettuna. Tai ainakaan ei tuota mainitsemaasi paketin kyljessä olevaa 480 grammaa löydy mistään koosta. http://www.cascadedesigns.com/therm-a-rest/mattresses/trek-and-travel/neoair-trekker/product

      Poista
    2. Juuri näin, periaate hiertää, sekä tuo, ettei mittavirhe tosiaan tule kyseeseen. Sen verran suuri erotus on, että silkkaa huijausta koko homma. Varmaan vaan pelataan sillä, ettei monikaan tuota asiaa huomaa, ja asian todenneet tyytyvät kohtaloonsa kun virhekin on "niin pieni".

      Katselin nettisivuja, ja mitään eroa en spekseistä löytänyt kun vertasin tuohon oman pakettini tietoihin. Löysin netistä jonkun nettikaupan arvosteluista ko. tuotteen kohdalta kommentin, että painoa oli yli 500g vaikka luvattu oli se 480g. Sama huomio siis kuin minulla.

      Tuotteen speksien muuttumattomuudesta, mutta nettisivun eri tiedoista voisi epäillä, että olisivat oikeasti muuttaneet tietoja. Jos näin on, pitänee vielä ottaa punnitus jollain kalibroidulla vaa'alla, jotta saa vielä varmasti tarkan lukeman. Kun ei se 510 grammaakaan tunnu riittävän oikeaan lukemaan... Todettakoon kuitenkin, että onhan se askel oikeaan suuntaan, mikäli ovat lähteneet virhettä oikomaan oikeaan suuntaan.

      Poista
    3. Huomasin todella oudon asian Neoair allseasonin tiedoissa. Syksyllä postasin, että varustepainolla huijaaminen on nyt lopetettu, kun huomasin heidän päivittäneen sivuilleen oikean painon, josta olin heille sanonut muutama kuukausi aiemmin sähköpostilla. Kuinkas kävikään.. Nyt siellä näkyy taas se sama vanha liian alhainen paino. Omituista.

      Laitoin sähköpostia tuosta sinun trekkerin painovirheestä ja samalla kysyin miksi allseasonin paino on muutettu takaisin alhaisemmaksi, että onko tullut joku uusi kevyempi malli tms.

      Saapas nähdä mitä nuo vastaavat...

      Poista
  5. Onko tullut lisää käyttökokemuksia tästä patjasta?
    Mietin aikoinaan hankinko, silloin kun tuo maksoi vielä huimat 240 euroa. Ei tullut hankittua, onneksi, sillä rahalle oli parempaa käyttöä. Nyt voisin taas harkita, kun hinnat on tullut alemmas.

    Häiritseekö rapina akpojan unia?

    Kiitos muuten erittäin hyvästä blogista. Näin anonyymisti tulee luettua silloin tällöin, ja ollaan monessa asiassa hengenheimolaisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :-)

      Onhan tätä tullut suurimmalla osalla reissuista kohta kolme vuotta käytettyä. Eikä rapinakaan suuremmin häiritse :-) Ostamatta olisi minultakin jäänyt, jos en olisi erikoisen halpaan tarjoushintaan saanut.

      Poista
  6. Vanha postaus, mutta pakko jakaa oma kokemus alustasta. Ostin alustan 150 euron hintaan ja ensimmäisen 3 yön reissun jälkeen alustan sisällä oleva kennosto repesi useasta kohdasta. Alusta siis säilytti muotonsa, mutta kun alustaa katsoo sen ollessa tyhjänä, voi nähdä että pintakankaan alla oleva "avaruushuopa" on repeillyt useamman kennon kohdalta. Tämähän vaikuttaa sitten patjan eristävyyteen... Aika huono startti minun ja therm-a-restin yhteiselle matkalle.

    VastaaPoista

Jätä merkki käynnistäsi kirjoittamalla kommenttilaatikkoon!

Feel free to leave a comment or two in the comment box!