maanantai 1. tammikuuta 2018

Absidin jatkeen/laavun mittapiirros

Pitkin syksyä on ollut vireillä hanke toteuttaa absidittomaan kupolitelttaan (linkki) lisäosa, joka tulee oviaukon päälle ja muodostaa teltan eteen katoksen, jossa mahtuu keittelemään.



Paperi joutui tänään vääriin käsiin perheen pienimmän toimesta ja kärsi pieniä vahinkoja, mutta on edelleen luettavissa. 


Nyt on mitat selvillä ja kolmisen metriä tuo teltta sitten pitenee, kun jatkeen laittaa paikoilleen. Päätykolmioon tulee vetoketju, josta on sisäänkäynti ja tuenta tapahtuu narulla puuhun tai kepillä sisäpuolelta.

Ehdotin pieniä muokkauksia, jotta sama majoite toimii sellaisenaan myös laavuna, ja niin tämä myös tehdään. Helppo on tuohon keulalle tehdä verkkokin, jos on myöhemmin tarvetta ötökkäsuojalle.

Tänään lähti materiaalit Saksasta tulemaan. Toteutan tämän asiakkaan toiveesta  kevyestä alle 40 g/m2 silnylon -kankaasta, saumat tulee katesaumoina ja aion ne myös tiivistää sauma-aineella, eli ns. telttakiilat käteen - meiningillä mennään.

Samalla tilasin huppulaavunkin materiaalit, eli itsellekin tulevaa kampetta ja uuden kehittelyä saan myös vihdoin taas työn alle!

5 kommenttia:

  1. mielenkiinnolla jään odottamaan pystytyskuvia. itsellä ollut tuo tavallinen suorakaide 3x2,9m samassa tarkoituksessa ja voisihan se paremminkin istua teltan eteen/päälle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, täytyy nuo kiinnityspisteet katsoa kunnolla. Niistähän se lopulta pitkälti on kiinni, että on jotain mistä kiristää kangas.

      Poista
    2. Meikällä oli aikoinaan erillinen absidi ihan omalla kaarellaan NSR:n sooloHubbaan. Todella kätevä ja saattoi jättäää grammausvimamssa kotiinkin. Myin sen sittemmin, mutta kannattaa perehtyä jos kaariviritelmät kiinnostavat. Se oli todella kätsä, kiinnityskin päällikankaan alle siten, ettei varmasti vuoda.

      Monissa teltoissa on muuten kiinnityspampulat laavukankaalle oviaukon päällä. Esim. omassa Fjellun pikkutunnelissa. Olen joskus miettinyt kehittää omaan pikkutarppiin vastakappaleet, jotta saa samaten lisäabisidn siihen. Ei olisi paha rasti ommella. Oikeastaan juuri tuon tarpin oma paino on laskenut innostusta. Kun on jo valmiiksi tunneliteltta, ottaa aika nihkeästi painavaa tarppia vielä lisäksi mukaan. Silnylon olisi toki eri juttu.

      Poista
    3. https://www.xxl.fi/msr-hubba-gear-shed-absidi-eli-eteisteltta/p/1111426_1_style

      Tuossa. Se lisäkaari ei paljoa painanut.

      Poista
    4. On kyllä ihan fiksun näköinen tuon kaaren kanssa oleva suoja.

      Poista

Jätä merkki käynnistäsi kirjoittamalla kommenttilaatikkoon!

Feel free to leave a comment or two in the comment box!