Fiskarsin metsissä, Osa 2, 19-21.1.2018

Tästä linkistä ensimmäiseen osaan.

Hawu lauantaiaamuna.

Aamun lämpötila Hawu-teltassa herätessä oli seitsemisen astetta pakkasen puolella. Makasin yöni kaminan vieressä talvimakuupussissani ja tulin ulos pussista vain juuri sen verran, että sain kolme sytytyspalaa palamaan pohjalle ja tungettua päältä syötettävän kaminan täyteen klapeja. Sitten vain takaisin makuupussiin odottelemaan, että kaminan väri muuttuu punertavaksi.

Luksusta.


Onhan tuo kaminateltan kanssa peuhaaminen jotenkin kuin huijausta, kun aamua ei tarvitse aloittaa  haarahypyillä, että saisi itsensä lämpimäksi makuuajan jälkeen, kun nukkumisen aikana verenkierto on hidastunut. Ja vähän kiikunkaakun on se sytytyspalojenkin käyttäminen, mutta toisaalta, miksi tehdä siitä yhtään sen vaikeampaa kuin se helpoimmillaan on.

Kuuman veden tarve oli aamulla kolmisen litraa. Litra puuroon, 6 desiä mehukeittoon, vajaa litra kahviin ja 6 desiä mummon muusiin, kun tein lounaan valmiiksi ruokatermariin. Se tarkoitti kolmen kattilallisen kiehauttamista ja yksi kattilallinen kylmää vettä kiehahtaa kaminalla noin 20-25 minuutissa. Olin jo kotona reissua edeltävänä iltana paistanut reilut puoli kiloa hirven käristystä höystettynä porkkanalla ja sipulilla. Käryt sekoitin muusiin ja laitoin sekaan vielä puoli pakettia koskenlaskijaa. Olisi kokonaisenkin voinut laittaa. Se sitten termariin muhimaan ja termari reppuun odottelemaan lounasaikaa.

Hyvää oli kuivatuilla omenoilla varustettu aamupuuro tautisen suurella määrällä kiisseliä. Päälle paistelin aamukahvin kaveriksi vielä paistinpannulla karjalanpiirakat ja kananmunat. Ensimmäistä kertaa minulla kokonaisia kananmunia mukana. Joskus on ollut kuivattuna aiemmin, eli jauheena. Puolisentoista tuntia meni aamupalan syömiseen ja lounaan valmisteluun. Päivän retkelle pääsi mukavasti lähtemään kevyellä setillä, kun teltta sai jäädä paikoilleen. Lähtöaika leiristä oli 9.10. Päivä oli juuri sopivasti ehtinyt siinä vaiheessa valkenemaan.

Alkumatkalla näkyi jokunen kuusitiainen ja käpytikka nokki kuivahtaneen puun latvuksessa. Palautin muuten sen aiemmin hankkimani 400 millisen eikä se ollut mukana. Alla oleva kuva otettu 135 millisen läpi ja rajattu kotona. Lopputulos on aikalailla sama. Ei täydellisen tarkka, mutta selvän saa.

Käpytikka.

Joku harvinaisen epäluotettavan oloinen sivusto näytti, että Lilla Tregrenillä (karttalinkki) saattaisi olla laavu, joka ei kuitenkaan näkynyt maastokarttapohjassa edes rakennuksen merkintänä. Aloitimme päivämarssimme sitä kohden katsomaan ja tarkistamaan tilanteen. Patikoimme ihan vain tietä pitkin ja ensimmäisenä katsomaan Simijärven rantaan Foudinlammenlahteen merkityn lähteen ja/tai kaivon (karttalinkki), josko siitä saisi vesitäydennystä. 

Turha luulo. 

Pelkkä liru siitä lähteentapaisesta vain valui eikä vaikuttanut hyvältä vanhan mökin huussin sijainti suoraan ylärinteessä lähteen päällä. Järvivesiä keittämällä piti siis meidän juomavetemme hankkiman. 

Komea oli näkymä Simijärvelle. Sumu hävitti horisontin kokonaan näkyvistä ja aurinko kajasti juuri passelisti usvan kirkkaaksi. Suojellun rannan vanha metsä reunusti hohtavan usvamaiseman.

Simijärvi.

Huurteiset lepän kävyt.

Jää Simijärven äkkisyvässä rantaviivassa ei herättänyt luottamusta. Ainakin jään päälle oli kallioisesta rinteestä valunut vettä, vaikka alla kenties ihan kantava kuori olikin. Sitä oli turha lähteä testaamaan, joten hilpaisin tamperelaiskaverit perässäni rantaviivan metsikköön. 

Joku nurina ja napina kuului sieltä taustalta, kun kapuilimme ylös alas rannan jyrkänteiden loivemmaksi katsomiani paikkoja. Heräsi jo epäilys, että eikö etelän pikkuiset nyppylät sovi pirkanmaalaisen vartalolle, mutta lopulta olimme huipulla (karttalinkki) ja homma helpottui. Mäen päältä kenties aukenisi jopa jonkin sortin järvinäkymä, jos sumu ei olisi ollut hernerokkamaisen sakea. Mutta kuvittele nyt alkajaisiksi alla olevaan kuvaan järven vastaranta ja sininen taivas. Saattaa hyvin olla, että vielä joku päivä postaan sellaisen kuvan...

Nousua huipulle.

Tästä varmaan näkyisi järvelle, jos sumu olisi vähemmän sankkaa.

Reitin Lilla Tregrenin laavulle näytti harvinaisen vetävän askeleen jättämä ihmisen jälkijono. Siinä oli askelpituus metrin luokkaa ja jälkiä seuraamalla löytyi levein koskaan näkemäni laavu. Olipa siellä puuvajakin, joskin lukittu sellainen. Laveri oli niin leveä, että kymmenisen henkilöä mahtuisi vierekkäin pötkölleen. Pidimme laavulla välipalatauon.

Leveä laavu.

Nuotiopaikka laavun ja järven välissä.

Tauon aikana poikkesin järven jäälle kuvaamaan harmaata maisemaa. Jo kaukaa erotin isot jäljet jään päälle sataneessa lumessa ja menin katsomaan. Aiemmin oli näkynyt runsaasti pienten hirvieläinten jälkiä, mutta tämä oli toisenlainen. Peräkkäisten painaumien väli oli reilusti yli 50 senttiä ja pyören tassun painauma noin 9 senttiä pitkä. Kynsien jälkiä ei näkynyt kuin yhdessä tai enintään muutamassa jäljessä. Elukka oli mennyt suorasuuntauksella järven yli ja sitten rantaa pitkin sata metriä, jonka jälkeen jäljet katosivat rannan kuusikkoon enkä lähtenyt sinne perään.

Suurpetohan se. Itse ilves.

Jälkijono.

Viivoja hangessa ehkä noin kymmenen sentin välein.

Jälki s-etukortilla skaalattuna.

Jokunen vuosi on jo vierähtänyt edellisestä ilveksenjälkihavainnostani. Kotopuolessa Hartolassa sellaiset on pari kertaa tullut nähtyä ja joskus muistan hiihdelleenikin jälkien perässä muutaman kilometrin. Oli Hartolan kissapeto teroitellut kynsiään aina välillä satunnaisiin puihin. Muista näkemistämme jäljistä saattoi päätellä, että syötävää tuolle pedolle ainakin näistä Fiskarsin metsistä löytyy. Kiva havainto!

Lilla Tregren.

Lilla Tregren oli kuudes nähty mökitön lampi Mannilammin, Vähä-Foudinlammin, Foudinlammin, Brännögatin ja Lilltregrenspottenin lisäksi tälle päivälle, mutta sehän oli vasta alkua, kun suunta vaihtui kohti Foudinlammin luonnonsuojelualuetta. Kävelimme tietä pitkin Foudinlammelle (karttalinkki), jossa tarkastin jään kestävyyden hakkaamalla Fiskarsilla siihen avannon. Sen verran sitä oli, että uskalsi turvallisin mielin lähteä jäitä myöten etenemään. Jäihän siinä vielä metsäpätkiäkin, kun alueen lammet ovat pieniä, mutta jäitä myöten liikkuminen nopeutti matkantekoa tuntuvasti.

Vähän jo vatsa kurni Foudinlammilla, mutta päätimme vielä siirtää lounasnautintoa pitemmälle. Matka jatkui metsän poikki Hirvilammille (karttalinkki) ja edelleen Nalkkilammille, jossa siirryimme jäitä myöten Varsinais-Suomen puolelle Saloon. Raja kulkee Nalkkilammin yli. Lounaspaikaksi valikoitui Nalkkilammin pohjoispää (karttalinkki). Hyvää oli aamulla termariin valmistelemani sapuska, vaikka itse sanonkin! Oli kerrassaan hirveä. Täytyy tehdä toistekin...

Avanto.

Foudinlammin jyrkähköjä rantoja.

Huurteinen männyn oksa.

Kaislat.

Kelo pienessä saaressa.

Nalkkilammilla näkyi ensimmäisiä hirvien jälkiä. Oli yksi elukka popsinut katajia ja kanervia ja rysäyttänyt yhdestä yli metrin jyrkänteestä tuosta vaan alas. Aika epeli. Ei se ihme ollut, että hirviä tuolla oleili, kun alueella oli kohtalaisen runsaasti myös nuorta taimikkoa. Matka Nalkkilammilta Pannulammille (karttalinkki) oli lyhyt, mutta päivän haasteellisin. Kohtalainen lumikertymä löytyi niskasta, kun puskimme läpi lumisista puista. Näkymä Pannulammilla oli palkitseva uusien jyrkännenäkymien muodossa. Alla todistusaineisto.

Hirven makuupaikka.

Pannulammin jyrkänne.

Negatiivinen kulma.

Jyrkänne jatkui metsän puolelle, mutta välistä pääsi seuraavalle järvelle, eli Palanutlammille.

Erämaalampien tykitys jatkui. Palanutlammi (karttalinkki) ei tehnyt poikkeusta aikaisempiin, vaan näkymä oli hyvin samankaltainen kuin aiemmillakin lammilla. Melkein tuntui kuin olisi nähnyt saman jo muutaman kerran.

Oksat.

Aika mustavalkoista.

Palanutlammin ylle kaartunut puu.

Helposti olisi saanut vielä Vähä- ja Iso Porraslammit ja muut mukaan kierrokseen, mutta lyhyt päivä laittoi meidät jo palailemaan takaisin päin leiriä kohti. Leiriin palasimme Mustaveden (karttalinkki) ja Iso-Syvyyden (karttalinkki) kautta ja loppumatka pitkin Mannilammin länsirantaa teltalle. Päivän komeimmat vanhat kalliomänniköt sattuivat iltahämärän aikaan viimeisille sadoille metreille Iso-Syvyydeltä eteenpäin. Todella nautinnollista kulkumaastoa. Ei polkuja, mutta helppokulkuista.

Mustavesi.

Iso-Syvyys.

Iso-Syvyyden rantamännikkö.

Vanhaa männikköä pitkin kohti Mannilammia.

Kun illalla tuli vielä ne edellisessä postauksessa julkaistut jyrkännekuvat napsittua Valkialammilla, oli päivän saldona 13 mökitöntä lampea ja kartalta mitattuna noin 10 kilometrin matkan. Kaverilla oli joku aktiivisuusranneke ja olikohan siinä sitten joku noin 17 000 askelta päiväretken päätteeksi.

Teltassa oli mukava viettää iltaa. Vilua  ja nälkää ei tarvinnut nähdä, kun kaveri paisteli hodareita kuumalla kaminalla ja tuli siinä naposteltua kaikkea muutakin. Aamun vedet keitimme termariin valmiiksi ja sillä tavalla nopeutimme sunnuntaiaamun toimia. Illalla pakkanen kiristyi ja aamulla sitä oli jo kai kymmenkunta astetta. Sunnuntaille jäi oikeastaan enää aamupalavesien tulistaminen kiehuvaksi uudelleen, aamupalan syönti, leirin purku ja siirtymä autolle. Paljon näkyi kuusitiaisia loppumatkalla ja yksi hömötiainenkin metsässä äänteli.

Tukkipuu keskellä telttaa.

Leiripaikka reissussa rähjääntyneellä kartalla.

Otti vetovaljaat vähän huurretta itseensä.

Kyyry lähdössä tietä pitkin kohti autoa.

Kuusitiainen. Männyssä. On aikoihin eletty. Mikään ei ole enää kuten ennen. Kuusitiaisetkin möllöttää männyn oksalla. Eikö mihinkään voi enää luottaa?

Yhteenvetona reissusta voi todeta, että alue vastasi ennakko-oletuksia. Ketään ihmisiä ei maastossa tullut vastaan ja vain yhdet ihmisen jäljet näimme lumessa, jos ei vanhoja pilkkiavantoja parilla lammella ynnätä mukaan. Maasto on kohtalaisen vaativaa liikkua, mutta joitakin fantastisia leiripaikkoja löytyi rantaviivasta ja ne olen merkinnyt omalle kartalleni muistiin myöhempää tarvetta varten. Kiertämämme järvet olivat todella hienoja ja erämaisen tuntuisia kalliorinteineen ja hakkaamattomine rantoineen. Vanhaa metsääkin löytyi, kuten puuston ikä -karttapohjan tutkailut olivat antaneet odottaa.

Metsäalue onneksi jatkuu aika pitkälle, joten alueen voi todeta soveltuvan jopa pitemmänkin vaelluksen toteuttamiseen. Todennäköisesti palaan Fiskarsiin vielä tänä vuonna.