sunnuntai 28. helmikuuta 2016

Enäjärven suojelualue, Laitila, 28.2.2016


Puolukan varvut puskevat lumen läpi.



Käväistiin tänään perheretkellä ja ulkona syömässä. Kohteena oli Enäjärven suojelualue Laitilan pohjoisosissa (karttalinkki). Sattumalta tuon karttaa tutkaillessa huomasin ja kiinnostuin sen verran, että piti päästä käymään. Aluksi pohdin jopa yön yli reissua lapsen kanssa, mutta päädyimmekin menemään kaikki päiväseltään. Alue on noin 28 hehtaarin suuruinen ja pääosin kuusikkoa, mutta myös rannikkoseuduille tyypillisiä mäntyvaltaisia kallioita löytyy varsinkin Isoluodon länsipäästä. Metsän eteläpuolella on kaislikkoinen suoalue ja järven lahti. Metsässä nököttää hurjan paljon siirtolohkareita, joista isoimmat lienevät jokseenkin pienen talon kokoisia. Kuljimme metsikön päästä päähän, Enäjärven rantaan ja takaisin. Matkaa tuli yhteensä noin 3,5 kilometriä. Oruxmapsin tallentama jälki löytyy postauksen alimpana kuvana. Enemmän tietoa luonnonsuojelualueesta löydät tästä linkistä: Luonnonperintösäätiö - Enäjärven suojelualue.



Kuusimetsää.

Oravan jälkiä näkyi metsässä paljon.

Sammalen peittämä kivi.

Lohkare kaislikon reunassa.

Outoja kääpiä.

Tuulenpesä.


Konkelo kiveä vasten.

Lounastauko.

Spagettia ja lihapullia lounaaksi. 

Iso kivi.




Enäjärvi Isoluodon länsipäästä. (karttalinkki)

Suolla törrötti iso teräväkärkinen kivi, joka näkyi todella pitkälle.

Hattivattien jono.

Kääpiä.

Talon kokoinen kivi.

Puita ristiin rastiin.

Ilvesloukku ja riistakamera.


Reitti ilmakuvan päällä. Auton voi tuohon itäreunaan jättää tien laitaan.



2 kommenttia:

  1. Päiväretkeilyä harrastettu siis sielläkin :) Eikä sää tainnut teilläkään olla ihan huono? Täällä Oulussa oli mitä kaunein kevättalven päivä, aurinko paistoi ja hanget hohtivat valkoisina, kun kävin testaamassa omatekemiä ahkiovaljaita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jo vain! Kerrassaan mainio keväinen päivä! Suosii hiihtolomalaista :-) Aika vähän lunta täällä eteläisemmällä rannikkoseudulla, mutta onpahan edes vähän. Ei juuri haittaa kävelemistä, mutta maa on valkoinen. Meren jäille ei valitettavasti ole edelleenkään mitään asiaa ja tuskinpa tänä talvena enää sellaisia kelejä tuleekaan...

      Kappas, itse tehdyt ahkiovaljaat, täytyypäs käydä katsomassa joko sait niistä blogijutun aikaiseksi ;-)

      Poista

Jätä merkki käynnistäsi kirjoittamalla kommenttilaatikkoon!

Feel free to leave a comment or two in the comment box!