tiistai 3. marraskuuta 2015

Pyörälaukkutesti



Reilut pari vuotta sitten suunnittelin ja tein pyörälaukut mittatilauksena vanhaan pyörääni. Tuolloin minulla ei vielä blogia ollut ja jaoin projektini kuvasarjana G+:ssa. Kiinnostuneet käyköön siis tutkailemassa sieltä klikkaamalla tästä linkistä. Hankin vajaat kaksi kuukautta sitten uuden pyörän (postaus: uuden polkupyörän hankinta), jolla olen nyt polkenut noin 800 kilometriä. Keskimäärin reilu satanen minulla kertyy viikossa. Pohdiskelin mahtavatko vanhat pyörälaukkuni sopia tuohon uuden tyyppiseen tarakkaan... 

Kokeilemallahan tuo selvisi.


Perälauta.
Sahailin aikanaan tarakan päälle jatkopalaksi perälaudan, jotta pystyin tekemään isommat laukut. Uuden pyörän kanssa mietitytti lähinnä kuinka tuo palikka käy nyt paikoilleen. Siksi varasin pyörävarastoon lähtiessä mukaani käsisahan. Mitään muutossahauksia ei kuitenkaan tarvittu, vaan lankku oli kuin tehty paikkaansa.

Parin viikon päästä ajattelin körötellä pienen pyöräretken lähialueilla. Oli mukava huomata, että ei ole kiirettä tehdä mitään muutoksia laukkuihin. Minulla on kyllä jo päässäni visio laukku-/reppusysteemistä (jotain jo paperillakin), joka koostuu muutamasta palasesta. Päivärepuksi soveltuva reppu, jonka voisi asentaa tarakkaan kiinni ja lisäksi etulaukuiksi palikat, jotka kävisivät näppärästi repun sivulaukuiksi tehden siitä likimain rinkan kokoisen. Jotain Molle (MOdular Lightweight Load-carrying Equipment) / PALS (Pouch Attachment Ladder System) -systeemin tyyppistä kiinnitystä voisi hyödyntää. Saman repun teen soveltumaan myös metsästysretkille, eli aseenkanto täytyy siinä huomioida. Aika monipuolinen tuotos on siis tulossa, mutta toteutus varmasti vasta ensi vuoden puolella.

Palaan vielä tulevaan pyöräretkeen, koska sen kohde on varsin mielenkiintoinen. Alueeseen liittyy runsaasti mielenkiintoista historiaa. Suon kuivatusta, turpeenpolttoa, kapea junaradan pohja... Erityisesti alue kiinnostaa minua ja sinne on päästävä pikaisesti siksi, että kohta tuota paikkaa ei enää ole. Tai on toki, mutta ei sitten enää sovellu retkeilyyn. ...Palaan siihen asiaan uudemman kerran sitten lähempänä.



Laukut sopivat hyvin uuteen pyöräänikin.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä merkki käynnistäsi kirjoittamalla kommenttilaatikkoon!

Feel free to leave a comment or two in the comment box!