maanantai 13. heinäkuuta 2015

Muutama kuva Putsaaresta


Käytiin viikonloppuna Uudenkaupungin edustalla Putsaaressa. Kyseessä on pisimmillään nelisen kilometriä pitkä saari, joka on viimeisiä saaria, jossa vielä kasvaa kunnon metsää ennen ulkomeren luotoja, jotka ovat pääosin pelkkää kalliota. Noille luodoille teimme retken kesäkuussa (postaus: Sinneskerit, Uusikaupunki 13.6.2015.

Putsaaren luonto on uskomattoman monipuolista ja jo lyhyellä kävelykierroksella löytyy monenlaista maisemaa ja edustettuna on saaristoluonnon koko kuva. On tervaleppävaltaista lehtoa, niittyä, kuivaa kangasmetsää, käkkärämäntyisiä kallioita, rauhallisia sisämeren puoleisia lahtia (paikalliset kutsuu puhdeiksi.. Norjalaiset varmaan vuonoiksi) ja toisella puolella saarta on tuulinen ulkomeri, jossa merta riittää silmän kantamattomiin. Kapeissa kohdissa sisä- ja ulkomeri ovat nähtävissä samanaikaisesti. Lisäksi Putsaaressa on muutama järvi ja suo.

Mökkejä on runsaasti ja niitä täytyy kulkiessaan kierrellä mahdollisuuksien mukaan vähän etäämmältä. Muistona vakituisesta asutuksesta on kylä ja löytyypä tuolta myös satoja vuosia vanha piilokirkko. Olen siellä muutaman kerran käynyt, mutta kameraa ei ole koskaan ollut mukana. Ehkä vielä tänä kesänä saan sieltäkin muutaman kuvan näytille. Piilokirkon vieressä kohoaa Kappelinvuori noin 25 metriin merenpinnan yläpuolelle.

Harjoittelin uuden kameran rungon käyttöä ja näpsin vauhdissa muutamia kuvia reittien varrelta. Vähän hakemista vielä tuon rungon käyttö, mutta kyllä se siitä lähtee...


Ensimmäiset mustikat kypsiä! Nam.

Kallioita ulkomeren puolella, 1/3.

2/3

3/3

Lahopuu.

Lehtometsää.

Levitettyjä muurahaiskekoja oli useita. Mikähän tuon tekee?

Suo

Aivan täynnä karpalon lehtiä.

Järvi saaressa. Putsaaressa on myös yksi saari saaressa.


Ilmeisesti kalliossa on halkeama, kun puolukat kasvavat noin suoraviivaisesti.

Pari meriharakkaa tepastelee kalliolla.


Paikka, jossa kallio nielaisee puolukkaa kasvavan maan.


Mikä yhdistelmä. Jäkälää ja metsämansikoita.

Karpalon raakileita oli niin tolkuton määrä, ettei jalalle tahtonut löytyä sijaa. Syksyä odotellessa.

Lapsi sanoi, että tuo keskellä oleva mänty näyttää aivan polvelta.



Punkki, noita riittää.
Kahden eri kävelyretken yhteissummana nypimme vajaat parikymmentä punkkia itsestämme irti. Osa oli vasta etsiskelemässä optimaalista kiinnittymispistettä, mutta muutamia piti jo poistaa pinseteilläkin. Punkkitiheys on niin hurja, että tällaisen maakravun on sitä vaikea ymmärtää. Itä-Hämeessä lapsuudessani minuun ei takertunut yksikään punkki, vaikka "jonkun verran" tuli metsissä puuhasteltua. Tuolla saaristossa puutiaisia sen sijaan piisaa. Ja kerran borrelioosiin kuukauden antibioottikuurin järsineenä voin sanoa, että kannattaa todellakin syynätä ja nyppiä nuo irti ja litistää hengiltä aina tavatessa tai vähintään kerran-pari päivässä. Pitkälahkeisia ja -hihaisia on myös syytä käyttää.


Paluumatkalla Tampereelle poikkesimme Puurijärvi-Isosuon kansallispuistossa. Siitä lisää myöhemmin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä merkki käynnistäsi kirjoittamalla kommenttilaatikkoon!

Feel free to leave a comment or two in the comment box!