tiistai 25. helmikuuta 2020

Arkiyö pöllöretkellä Nuuksiossa, 24-25.2.2020

Vaihdoin takaisin vanhoihin hommiin LVI-suunnittelijaksi nykyiseltä nimeltään AFRYlle Vantaalle ja työmatkalla tarjoutui mahdollisuus viettää yö ulkona ja sattuipa vielä niin hyvin, että ajankohtaan osui täydellinen pöllöretki-ilma. Suomessa on niin hyvät jokamiehenoikeudet, että olen jo moneen kertaan todennut hotellit turhiksi ja tylsiksi paikoiksi.

Suuntasin illalla kuuden jälkeen hakemaan eväät ja sitten kohti Nuuksion Högbackaa, jossa oli Tiiran mukaan kuultu ainakin viirupöllö ja varpuspöllö joskus. En mennyt pitkälle parkkipaikalta, nousin vain lähimmälle kukkulalle ja pystytin tarpin sellaiseen piiloon kuusten väliin polulta sivuun, jonne kukaan ei edes sattumalta eksyisi ja saisin olla rauhassa.

Jo tarpin pystytettyäni kello 19.50 aloitti lehtopöllö. Tämä olikin innokas yksilö ja huhuili kolme tuntia putkeen. Se oli äänessä myös kolmelta, kun havahduin.

Pötköttelin makuupussissa ja kuuntelin. Kello 21.15 kuoroon yhtyi viirupöllö jokseenkin samassa suunnassa kuin edellinen eli Högbackan pohjoispuolella. Viirupöllö huusi yhden sarjan noin kymmenen minuutin välein ja kymmenen aikaan muutaman sarjan tiheämminkin. Olo oli aika mahtava, kun olin sattunut noin hyvään pöllöpaikkaan. Olen kuullut viirupöllön muistaakseni vain kerran aiemmin, syksyn puolella Helvetinjärven kansallispuistossa.

Varpuspöllö on usein äänessä hämärän aikaan, joten nukahdin ajatukseen, että saattaisin sen kuulla aamulla ennen töihin lähtöä. Laitoin siksi herätyksen vasta tunti ennen auringonnousua, jotta voisin hämärissä pakata vähät varusteeni ja sitten kenties kuulla kolmannen pöllölajin.

Niinhän siinä sitten kävi, että juuri autolle tullessa varpuspöllö kajautti vihellyssarjansa. Kiitokset varpuspöllölle, kun kruunasit tämän työmatkayön ulkona.

Mukava oli ajella toimistolle hyvän yön ja onnistuneen pöllöretken jälkeen.



Maja kuusen alla.

Kauluspaita ja nappaskengät.

Högbackan parkkipaikka.
Leiripaikka. Kartalla myös muita merkintöjä, joissa paikoissa olen leiriytynyt alueella.

2 kommenttia:

Jätä merkki käynnistäsi kirjoittamalla kommenttilaatikkoon!

Feel free to leave a comment or two in the comment box!