maanantai 16. huhtikuuta 2018

Linturetki pyörällä Bodominjärven ympäri 15.4.2018


Oittaan näkymä aamuyöllä.
Sunnuntaiaamun ulkoiluna lähdin polkupyörällä kiertämään Bodominjärven (karttalinkki) eväiden, kiikareiden ja kameran kanssa. Herätyskello soi viideltä. Olin kyllä jo ainakin tunnin sitä ennen hereillä ja harkitsin olenko pyöräilykunnossa, kun mitä ilmeisimmin perheen pienimmän flunssa oli tarttunut minuunkin ja olo sen mukainen, vaikka aika usein lasten taudeilta vältynkin.

Nokka oli tukossa ja vuoti, enkä kurkkukivultakaan täysin välttynyt. Sen verran malttamaton olin retken suhteen, että en kellon soitua viitsinyt jäädä pötkölleen, vaan lähdin keittämään eväsvedet termariin ja sitten baanalle. Saisipahan ainakin limat kurkusta liikkeelle pienellä pyörälenkillä. 

Alkumatkan menin hiljaisen kehäkolmosen laidalla pyörätietä Oittaan liittymään asti, josta jatkoin vihaisten lintujen puistoon Oittaan uimarannalle (karttalinkki). Aamuhämärä jo valaisi eikä lamppua tarvinnut. En tiennyt oliko metsäinen oikoreitti Högnäsin kupeesta vielä lumeton, enkä viitsinyt lähteä kokeilemaan, joten siksi tässä kohtaa tylsempi vaihtoehto. 
Laulujoutsenet jäällä huilimassa.
Ensimmäiselle kahvitauolle suuntasin Isosuolle (karttalinkki) katsomaan miltä siellä näyttää. Paikka oli entuudestaan vieras Kalmarin suunnasta tullessa, mutta aika läheltä olen mennyt toiselta puolelta kiertäessäni Sorlammen reitin lasten kanssa melkein kaksi vuotta sitten. Alkaa saada jo kokonaiskäsityksen noista metsäalueista, kun pari vuotta pk-seudulla on takana ja tullut kohtalaisen tehokkaasti kierreltyä metsiä. 

Reissun tavoitteena oli kartoittaa onko Bodomin ympäristössä teerien soidinpaikkoja. Tiiraa hyödynsin etukäteen, mutta harvinaisia ovat sinne kirjatut havainnot alueelta. Ei edes vuosittaisia. Vaan Tiirahan ei välttämättä kerro niinkään lintujen määrästä, vaan se kertoo enemmänkin missä bongarit pääasiassa liikkuu. (Teiden välittömässä läheisyydessä?) Vähän kärjistäen. Tarkoitan vain, että lintulaji voi alueella esiintyä, vaikka se ei Tiiraan olisikaan kirjattu. 

Isosuo on kartalla kuitenkin vain siniseksi merkitty eli avosuo se ei ole. Avosoita lähiympäristöissä on harmittavasti vain vähän, mutta muuten mukavia maastoja löytyy senkin edestä. Sinertävä väri kartalla voi vastata montaa eri suotyyppiä, mutta tämä oli tällainen perus hongikko. Harmaapäätikat pitivät aika elämän eri suunnissa minun vuoroin taluttaessa ja vuoroin ajaessa pyörää polulla kohti rämettä. Lopulta jätin pyörän matkasta ja kävelin loput sadat metrit. 

Jokin tunnistamattomaksi jäänyt haukkalaji lähti lentoon Isosuon reunasta. Lyhyeksi jäi tarkkailuaika, mutta keskikokoinen, teräväsiipinen ja alta ainakin auringon ensisäteillä valaistuna kellertävän vaalea mahapuoli. Vaan turha on arvailla, kun vaihtoehtoja on niin paljon. Haukat on vaikeita, kun niitä ei useinkaan kauan pääse kiikaroimaan ennen kuin katoavat. 

Istuin pitkään paikoillani ja kuuntelin metsää kahvimuki kädessä. Aurinko nousi kello kuuden aikaan. Havaittuja lajeja lähdöstä tähän asti olivat seuraavat:

Punarinta 
Mustarastas 
Talitiainen 
Sinitiainen 
Laulujoutsen 
Käpytikka 
Keltasirkku 
Peippo 
Räkättirastas 
Kanadanhanhi 
Sepelkyyhky 
Harmaapäätikka 
Haukkalaji 
Korppi 
Laulurastas 
Hippiäinen 
Närhi 
Kurki 
Palokärki
Laulurastas lurittelemassa kuusen latvassa ja vastaanottamassa lämmöt aamuauringon ensimmäisistä säteistä

Isosuon reunassa kuusimetsä vaihtuu männiköksi.

akpoika kaffella.

Palasin jälkiäni takaisin Bodominjärven rantaan ja pyöräilin Pirttimäen ulkoilualueen reunamille (karttalinkki) kuuntelemaan lisää. Aurinko oli jo korkealla eikä teerien ääniä kuulunut. Vaan hanhien ääniä kuului pohjoisempaa jokseenkin suunnasta, jossa edellisenä päivänä kiersimme Myllyjärven koko perheen voimin. 

Lähdinpä sitten sinne. 
Pirttimäki.

Möykkyistä hiekkatietä poljin Myllyjärven uimarannan parkkipaikalle (karttalinkki), josta kurvasin kärrypolulle itään. Suuntaan, josta hanhien kaakotus kuului. Keltasirkkuja oli matkalla useita ja sain todistaa kiurujen mahtavaa konserttia ja huikeiden syöksyjen näytöstä paraatipaikalta.

Siinä on hyvä syy mennä pellon laitaan aamukahville auringonpaisteeseen, että  pääsee näkemään ne syöksyt! Samalla voi harjoitella kiikareilla lentävän linnun seuraamista. Ja miksi ei kamerallakin. Lyhyelle valotusajalle on tilausta. 
Bodominjärven rantatie on viihtyisää pyöräiltävää.

Keltasirkku ja lantakasa.

Kettu sieltä tulla jolkotteli tietä pitkin kohti. Paikoillani notkuin ja räpsin jokusen otoksen, mutta niin vaan kettu osasi muuttaa suuntaa loikkien tiehensä ja lopulta metsän suojiin. 
Kettulainen.

Töyhtöhyypät harjoittelivat mutkiaan, heinäsorsat lentelivät aamulentoa pellon pintaa pitkin viistäen ja toisiaan jahdaten, hanhia tuli ajoittain lisää omaan jengiinsä liittyen ja parviälykäs lokkiporukka nousi useampaan otteeseen täsmällisesti samaan aikaan lentoon ja palasi takaisin vanhaan paikkaan. Kenties lämpimikseen.

Olen ajoittain pohtinut sellaista fingerporimaista juttua missä töyhtöhyypiöiden poliisi yrittäisi laittaa lajitovereitaan lentämään suoraa linjaa. Mutta ei siitä sen enempää.

Termarista kuuma vesi tyhjeni vauhdikkaasti nescafella höystettynä. Väliin pistin jo teepussinkin likoamaan veteen ja hörppäsin kupin teetä. Vaihtelu virkistää. Tölkillinen ananaspaloja hävisi kurkkuun hyvällä ruokahalulla. Puikulaleipiäkin oli eväänä. 
Pelto-ojassa oli runsaasti heinäsorsia.

akpoika tauolla peltoaukean ainoan puun katveessa.

Hanhiparvea yritin vähän vielä lähestyä, mutta nuo olivatkin arkaa sorttia. Pitkämatkalaisia. Tundrahanhiksi tunnistin valkoisen nokan tyven ja selkeiden tummien juovien perusteella. 
58 kappaletta hanhia.

Tundrahanhella on selkeitä juovia mahapuolella.
Tässä ei viiletä hanhia, vaan kuusi kappaletta sinisorsia ja pienemmät kaksi ovat taveja.

Kierros läheni loppuaan, kun saavuin Bodomiin (karttalinkki). Varsin viihtyisä hiekkatie siellä on, vaikka luonnollinen näkymä onkin pilattu golfkentällä. 

Tiesit kai jo, että golf on tarkoitettu henkilöille, jotka eivät osu liikkuvaan palloon?

Högnäs (karttalinkki) Matalajärven ja Bodominjärven välillä osoitti nimensämukaisuuden siinä, että se oli korkea ja lähestyminen pyörällä jyrkkä. Meni taluttamiseksi. Näs nimessä tarkoittaa toista suomenkielistä vastinettaan, kannas, sillä niemihän tuo maastonkohta ei ole. Nääs. 

Loput reissun linnut tässä:

Punakylkirastas 
Kiuru 
Töyhtöhyyppä 
Varis 
Naakka 
Heinäsorsa 
Kalalokki 
Naurulokki 
Tavi 
Tundrahanhi 
Västäräkki 
Kottarainen 
Harakka 



Kottaraiset pelastautuivat pyöräni alta puun oksalle.

Golf-kentän läpi menevä hiekkatie.

Vesiesteen kanukit.

Niskalaikuton naaraspuoleinen käpytikka

Pari äijää vielä puikkojäillä pilkillä.

Bodom.

Näkymä pellon yli kohti Matalajärveä.


Kaikenkaikkiaan lintulajeja tuli 25 km kierroksella 32, joista yksi jäi tunnistuksessa tasolle haukkalaji eikä tarkempi määritys onnistunut. Havainnoista 15 % tuli pelkän äänen perusteella. Aikaa kiireettömään kierrokseen kului reilut neljä tuntia. 

Täytynee ottaa tavaksi. Mukava lenkki fillaroida.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä merkki käynnistäsi kirjoittamalla kommenttilaatikkoon!

Feel free to leave a comment or two in the comment box!