sunnuntai 12. marraskuuta 2017

Nurkkanarun jatkaminen ilman solmimista

Pystytin ensimmäisen kerran uusimman liepeellisen Paulitarpin tänä tihkusateisena isänpäivänä. Vielä tarpaulinista on muutama nurkkakiinnike ja niiden lisäksi se viimeinen silaus tekemättä, mutta pystyyn sai jo. Kuvien värit jäi sen verran valjuiksi hämärässä, että piinaan lukijoiden kärsivällisyyttä vielä sen verran, että en julkaise tarppikuvia tämän päivän pystytyksestä, vaan odottelen parempia kelejä ja julkaisen otokset sitten valmiista tuotoksesta.

Sen sijaan julkaisen äärimmäisen simppelin vinkin, jotta vaarnan joutuminen narun jatkeeksi käy entistäkin helpommin. Paulitarppi täyttää tänä syksynä neljä vuotta ja tähän asti olen oviaukon pitkän narun solminut aina nurkkanaruun kiinni erikseen siihen kulmaan mikä on sattunut oviaukoksi valikoitumaan. No en nyt ihan aina, on siinä välillä ollut palomiehenhaka myös, joka myös ajaa saman asian...

Mutta vielä yksinkertaisempi tässä kohdassa on "duffelinappi", joka on siis vain muovipötkö, jonka läpi oviaukon naru on laitettu. Duffelinappi on erityisesti kehitetty nauhalle, mutta toimii myös parimillisen nyörin kanssa. Tämä duffelinappi laitetaan poikittain tarpin nurkkanarun lenkkiin ja naru vedetään tavalliseen tapaan suoraan puuhun tai tolpan kautta maahan.

Tämän kaltainen ratkaisu tulee tästä lähtien asiakkaiden tarppien oviaukon narun mukana integroituna ja valmiiksi solmittuna. Yhtään solmua ei siis välttämättä tarvitse pystyttäessä tehdä, vaan kaikki tulee kuin manulle illallinen.

Repikää irti, jos ette tykkää, mutta onhan tämä nyt äkkiseltään aika kiva.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä merkki käynnistäsi kirjoittamalla kommenttilaatikkoon!

Feel free to leave a comment or two in the comment box!