keskiviikko 24. toukokuuta 2017

Kesäkuisen Muotkan vaelluksen varustelista

Ensi viikon lopulla on lähtö Muotkan suuntaan viikoksi 23 vaeltamaan kolmen hengen porukassa. Alustava reittisuunnitelma kulkee melkolailla koko alueen halki ja kulkusuunta tullee olemaan ehkä pohjoisesta etelään päin. Taas mennään reilusti suurimmalta osin ennalta tuntemattomissa kolkissa, vaikka Muotkalla on jo tullut yli kymmenen kertaa käytyä ja siksi väistämättä joutuu viistämään ja leikkaamaan jo tutuksi tulleita kohteita. Onneksi alue on laaja ja kiinnostavia paikkoja riittää.

Ehkä nyt valloitetaan jopa erämaa-alueen korkein tunturi?


Oman mausteensa reissuun tekee se, että tämä on ensimmäinen kerta, kun käyn Lapissa kesäkuussa. Olen ollut onnekas, kun Lapissa reissaamisen olen saanut aloittaa jo 3 kuukautta vanhana, mutta yksikään noin 50:stä tähän mennessä tekemästäni reissusta ei ole kesäkuussa sinne suuntautunut ja alkukesä on siis jäänyt näkemättä ja kokematta.

Nyt toki saattaa alkukesän sijaan olla kyseessä vasta kevät tai mikä välikausi tai  rospuuttoaika sitten lieneekään, koska lumensyvyydeksi näytetään kohteessa edelleen hieman lähteestä riippuen luokkaa 20-30 senttiä, mutta sen verran vauhdikkaasti lumen pinta on mittauspisteillä viime päivinä alentunut, että 1,5 viikon päästä oletettavasti ei tarvitse enää harkita suksivansa yöttömään yöhön. Vedet ovat varmasti korkealla ja vilpoisia jokien ylityksiä on luvassa muutamia. Hauskaa. Edellisestä kävellen tehdystä virallisesta vaelluksesta (Vätsäri 2015) onkin jo melkein pari vuotta vierähtänyt aikaa, jos jättää nuo hirvestysreissut ynnä muut laskematta. Kahden yön mittaisia reissujahan ei tietenkään vaelluksiksi lasketa, vaan vasta vähintään kolmen yön jutut... 

Varustelistan kokoamista olen aloitellut ja siihen voi tutustua klikkaamalla tästä linkistä.


Alla olevassa akpoika jäystää ruisleipää Peltotunturin huipulla Kiellajoki-Peltotunturi-Kiellaroavvi- Stuorraäytsi-Aslakkala -vaelluksella elokuussa vuonna 2012...

Peltotunturilla.
Ja seuraavassa akpoika pötköttelee Stuorraäytsin rotkossa tauolla pitkänään...

Suuressa rotkossa.

Jotain tuon suuntaista on siis jälleen luvassa ja jälkikäteen reissun tunnelmat ja kuvat sitten täältä blogista luettavissa...!


Mukavaa ensimmäisen kesälomaviikon reissua tässä vain toivottelen itselleni ja retkikumppaneilleni! 

8 kommenttia:

  1. Hyvää matkaa! Muotka on yksi suosikeistani :)

    VastaaPoista
  2. Hyvää reissua! Alkukesä on Lapissa parasta aikaa. Muotkalla on vieläpä aika helppo kulkea isojen jokien suuntaisesti ja kiertää märimmät suot. Vaelsin siellä kesäkuun alussa 2014 ja oli parhaita reissuja ikinä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mielenkiinnolla odottelen mitä tuleman pitää :-) Kävin itseasiassa lukemassa tuon sinun retken jutun jokunen aika sitten, kun tätä alettiin suunnitella... Vaikuttaa kyllä hyvältä. :-)

      Poista

Jätä merkki käynnistäsi kirjoittamalla kommenttilaatikkoon!

Feel free to leave a comment or two in the comment box!