maanantai 15. elokuuta 2016

Tainionvirran melontaretki 13-14.8.2016: Aurinkorannasta Keijulankoskelle

Tästä alkaa Hartolasta Sysmään Tainionvirtaa pitkin tehdyn melontaretken kertomus. Kamerana mukanani oli juuri ostamani Sony DSC RX-100 II ja kaikki kuvat on otettu kyseisellä pokkarilla. Kuvia on paljon ja tarinaakin on tältä retkeltä rustautunut sen verran runsaasti, että jorina jakautuu muutamaan osaan.




Retken suunnittelu alkoi jo keväällä, kun kuulin, että hollantilainen kaverini on tulossa jälleen Suomeen kesällä mukanaan eräs belgialainen ystävättärensä. Kyseessä on samainen hollantilainen tyyppi, jonka kanssa olin vuodenvaihteessa viettämässä muutaman kunnon pakkasyön Hossassa talviretkellä. Tämä oli sikäli juhlallinen tapaaminen, että tänä kesänä tuli kuluneeksi kymmenen vuotta, kun matkustin ensimmäisen kerran tapaamaan häntä. Olin tuolloin 17-vuotias ja lensin ensin Hollantiin muutamaksi päiväksi, jonka jälkeen ajoimme Saksan läpi ja tulimme Rostockin kautta Suomeen pariksi viikoksi, jonka jälkeen ajelimme Ruotsin, Tanskan ja Saksan halki Hollantiin viettämään vielä noin viikon ennen kuin lensin Schipholista takaisin kotimaahan. Melko pitkä reissu nettituttavien ensitapaamiseksi, mutta siitä jäi paljon hyviä muistoja ja vierailut sekä yhteydenpito puolin ja toisin jatkuvat edelleen, eikä loppua näy. Tuosta kesästä 2006 oli jo ollut suunnitelma meloa joskus vanhempieni mökiltä Joutsan Viheriltä Jääsjärven kautta Hartolaan ja edelleen Tainionvirtaa alavirtaan lähelle synnyinkotiani, mutta se oli jäänyt toteuttamatta. Tämä asia, tai keleistä riippuen vähintään jonkinlaisen melontaretken toteuttaminen, päätettiin korjata. Lopullinen reitti piti jättää kuitenkin myöhempään harkintaan, koska Jääsjärvi sisältää muutaman selän, joiden ylittäminen kovassa tuulessa on kanootilla hankalaa.

Myös vaimoni innostui lähtemään mukaan, kun saimme lastenhoidon järjestymään yhden yön reissua varten. Varasin sitten aluksi yhden kanootin Maahisen Mukista ja Melasta, joka vuokraa kanootteja mukisematta kohtuuhintaan Hartolan lisäksi myös Leivonmäen kansallispuistossa. Suosittelen olemaan yhteydessä, jos retkeä noille seuduille suunnittelet, sillä yhteydenpito heidän kanssaan oli erinomaisen sujuvaa ja he voivat tarvittaessa myös kuljettaa kanootit ja muut tarvittavat varusteet lähtöpisteeseen ja/tai noutaa retken loppupisteestä. Helppoa ja hauskaa, vaikka julkisilla toteuttavaksi reissuksi eikä tarvitse olla omaa kanoottia! Vieläpä tuli meille toinenkin vuokrakanootti tarpeelliseksi, kun veljeni ja tamperelainen retkikaverikin ilmoittautuivat mukaan. Yhden kanootin saimme vanhemmiltani, joten yhteensä kolmella kulkupelillä lähdimme liikkeelle ja kussakin oli kaksi melojaa. Järjestin varusteet neljälle henkilölle ja se aiheutti taas pientä stressinpoikasta, että ainakin kriittisiä varusteita on oikea määrä. Tosin tämä stressasi nyt vähemmän kuin talviretkellä.

Niin oli kuusihenkinen porukkamme lähtövalmiina lauantaiaamuna, kuten pitikin. Tuuliennuste oli kova, jopa 8 m/s ja olisi ollut suurimman osan reissusta vastainen, joten päätimme jättää Jääsjärven melomisen edelleen tulevaisuuteen ja meloa joella Hartolan Aurinkorannasta (karttalinkki) Sysmään (karttalinkki) noin 45 kilometrin matkan. Myös sadetta oli luvassa mahdollisesti koko päivälle, mutta emme tietenkään antaneet sen vaikuttaa suunnitelmiin, vaan ainoastaan varustauduimme sen mukaan. Jakaannuimme kahteen porukkaan, koska meidän piti kanoottien siirtämisen lisäksi hakea kaupasta eväätkin. Yhdeksän aikaan lähdin hinaamaan keski-eurooppalaisten kaverien kanssa ensimmäistä kanoottia Aurinkorantaan ja sen jälkeen noudimme vielä vuokrakanootit meloineen ja pelastusliiveineen Hartolan keskustasta. Lopulta olimme eväiden hakijoiden kanssa samaan aikaan "sunny beachilla" ja pakkailimme varusteet ensin jätesäkkeihin ja sitten kanootteihin. Aivan nimensä veroinen ei Aurinkoranta tuona aamuna ollut...
Kanootti kärrissä.


Tavaroiden purkua autoista.


Valmiina vesille.

Kymmenen aikaan istahdimme kanootteihin ja suuntasimme joelle. Samalla lyhyeksi jäänyt tauko sateesta loppui ja tihkua oli jälleen ilmassa ensimmäisiä melanvetoja vedellessä. Muilla oli sadevarusteet päällä ja itselläkin olisi ollut reisitaskussa kahden euron kertakäyttösadeasu, mutta en koko reissulla käyttänyt sitä, koska halusin saada sadepäivän testin nopeasti kuivuvista kankaista tehdyille päällysvaatteilleni. Repussa oli toki vedenpitävästi pakattuna vaihtopaita, -kalsarit ja -sukat, jotta päivän päätteeksi saisi leirissä viimeistään kuivat vaatteet ylle.

Tainionvirran kosket on kaikki luokiteltu melontaoppaassa helpoiksi ja aloittelijoillekin sopiviksi. Koskista ensimmäinen sijaitsee pian lähdön jälkeen Ekonkosken kaarisillan (karttalinkki) alla. Varmuuden vuoksi varmistimme ajolinjan sillalta ennen laskua, koska kyseessä oli ensimmäinen minkäänlaisen kosken lasku suurimmalle osalle porukasta. Toki osalta löytyi myös vankkaa kokemusta sekä onnistuneista että vähemmän onnistuneista laskuista... Ekonkoski olikin erinomaisen hyvä harjoitus koskenlaskuille, koska siinä vauhti selkeästi kasvoi, mutta virtapaikka ei sisältänyt vaikeita kivien väistelyitä lasikuitukanooteilla. Kosken jälkeen virta tasaantui ja mutkitteli itselle varsin tutuissa maisemissa, mutta uudesta perspektiivistä nähtynä muun muassa Hartolan golfkentän (karttalinkki), Itä-Hämeen museon (karttalinkki) ja vanhan myllyn kohdalla sijaitsevan Iisulantien sillan (karttalinkki) ohitse ennen nelostien alitusta. Oli mukava katsella hienoiksi laitettuja rannanpuoleisia pihoja joen varrella ja heinäsorsia pomppi heinikoista runsaasti siirtäen ajatukset ajoittain jo viikon päähän sorsastuksen aloitukseen. Heilautinkin vitsillä muutaman swingin melalla lintujen perään.

Ekonkoski

Näkymä kaarisillalta tulosuuntaan.

Sataa ihan maahan asti Hartolan urheilukentän viereisellä uimapaikalla.

Riippusilta.

Vanha silta.


Kanootin kapean...

Ensimmäiselle tauolle pysähdyimme noin kolmen kilometrin melonnan jälkeen nelostien varteen Kardemumma -nimiseen kahvilaan (karttalinkki) pullakahville, sillä onhan retkellä tärkeää pitää huoli, ettei energiatase muutu ainakaan negatiiviseksi. Kyseisessä kuppilassa kannattaa ehdottomasti poiketa sekä autolla ohi ajaessa ja virtaa pitkin ohi meloessa! Aiemmin paikalla sijainneen vanhan Shellin tiloihin sitten edellisen käyntini tehty uusi kahvio on huomattavasti aikaisempaa viihtyisämpi ja tuotteetkin erinomaisia ja paikallisessa leipomossa leivottuja.

Kardemummaan rantautumassa.

Hollantilainen puettiin nyt bundeswehriin ja joku muu "pukeutuu naiseksi Helsingin kadulla".

No morjes.

Nelostien alituksen jälkeen laskettelimme helpon Vuoteenkosken (karttalinkki) alas karttaankin vaaleilla palloilla merkittyä reittiä. Sen jälkeen joella oli pari kilometriä peltomaisemia ennen koko reitin haastavinta laskua, Vanhanmyllynkoskea (karttalinkki), jonka ajolinjan nousimme jälleen katsomaan rannalta ja sillalta. Yli kolmesataametrinen koski sisältää pari kiven väistöä heti sillan alta lipumisen jälkeen ja samaan aikaan vauhti kasvaa melko kovaksi. Kivien jälkeen virta kurvaa vasemmalle ja suunnittelimme, että jälkimmäisen kiven jälkeen tulee meloa nopeasti sisäkurviin hitaamman virtauksen puolelle. Hyvin onnistui kaikilta kanooteilta koskenlasku useiden kalastajien katsellessa menoamme virrassa seisten.


Jossain Vuoteenkosken paikkeilla.

Joutsen.

Lehmiä joen varressa.

Rantautumassa ennen Vanhanmyllynkoskea.

Haastava mutka koskessa. Tässä äkkiä kolhii paattinsa...

Sieni.

Tainionvirran melontareitti sisältää neljä kantopaikkaa ja niistä pisintä kantamista vaatii ensimmäinen, jossa ohitetaan Hotilankosken pato hieman Hotilantien alittavan sillan jälkeen (karttalinkki). Padon vieressä rantauduimme oikeanpuoleiselle rannalle ja kannoimme varusteet ja kanootit tien laitaa pari sataa metriä edemmäs. Oikeastaan homma meni pääosin vetämällä, koska pientareella oli sopiva tasainen märkä nurmikko, jossa kanootti luisti mukavasti. Korkeuseroa Jääsjärven ja Päijänteen välissä Tainionvirralla yhteensä on vaatimattomat seitsemisen metriä ja niistä 2,5 sijaitsee juuri kyseisen padon kohdalla.

Hotilankosken pienempi virtaus.

Pato on tuolla pensaiden takana, mutta puskee se vesi kivivallistakin läpi.

Hotilankosken ohivirtaus.


Lounasaika alkoi olla käsillä Keijulankoskelle (karttalinkki) tullessa. Kahdeksan kilometrin kohdalla aikaa oli kulunut lähdöstä kolme tuntia ja kello oli noin yksi. Liikkeellä ollessa keskinopeus oli noin 5 km/h. Keijulankoski ja sen nuotiopaikka ovat minulle lapsuudesta harvinaisen tuttuja. Nappulana siellä tuli usein käytyä sukeltelemassa ja etsimässä koskesta kivien takaa kalastajien uistimia. Välillä saman ottipaikan takaa löytyi useampikin viehe, mutta usein tuli palattua tyhjinkin käsin. Joskus kävin siellä itse kalassa, mutta saalis jäi usein muutaman pieneen kirjoloheen. Ajoimme kanootit rantaan ennen koskea ja menimme nuotiopaikalle paistamaan ritilöillä neljä pakettia makkaraa ja keittämään kahvit. Pari mopopoikaa oli sytyttänyt sattumoisin meille jo nuotion valmiiksi. Sade piti taukoa meidän katoksessa olemisen ajan ja vaatteeni kuivuivat nuotion lämmössä nopeasti. Sade kuitenkin jatkoi ripsimistään heti, kun lähtiessä pääsin sanomasta, ettei iltapäivälle ollut enää luvassa niin paljon vesisadetta. Olisinpa tajunnut olla hiljaa.


Hotinkoski.

Kanootit rivissä Keijulankoskella.

Keijulankoski. Tuolla sitä joskus tuli sukelleltua ja etsittyä uistimia.

Keijulankosken "laavu" ja mopot.

Makkarat tulilla.

Slurp.

Visp.

6 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. :-) Oli hyvä reissu ja mukavaa, kun pääsit mukaan! Suunnitellaan taas syksymmälle jotain kivaa tekemistä...

      Poista
  2. Taas mukana reissussa näin jälkikäteen lukemalla ja katselemalla valokuvia. Kivan näköistä kanoottimaastoa ja ranta-alueita. Karttalinkit on erittäin hyviä tuolla tekstin ja kuvien lomassa, katson ne aina kaikki. Lapsuuden muistot tuo uuden kuvakulman katsottavaan. Ollaan täällä Pihlajaveden rietillä tänä kesänä mieheni kanssa haastateltu vanhoja alkuperäisasukkaita ja kuunneltu noita lapsuuden juttuja vesien rannoilta. Ne on tärkeitä joka ikäpolvesta tallentaa muistiin. Maailma muuttuu kaiken aikaa ja etenkin vesistöjen tila. Seuraavaa postausta odotellen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kansalaisen kartassa on se kyllä kiva, kun noita karttalinkkejä aukoo niin edellinen jää istunnon ajaksi näkyviin eli kaikki katsottuaan voi zoomata näkymän ulos ja katsella vielä yleissilmäyksen koko reitistä. Toimii varsinkin jokireitillä kivasti ja riittävällä tarkkuudella myös metsäosuuksilla.

      Totta. Valitettavan harvoin pääsee nykyään noita lapsuusajan paikkoja koluamaan, mutta mukavaa se on ja monta muistoa niissä palaa mieleen. Mielenkiinnolla aina kuuntelen vanhempien ja isovanhempien muistelmia varsinkin itsellekin tutuista paikoista. Aika nopeastikin paikat muuttuvat... Vesistöjen kohdalla tuntuu tuo kaislikkojen määrä olevan kasvanut kovaa vauhtia.

      Poista
    2. Täällä myös havaintona kaislikoiden häviäminen, jota aiheuttaa turvetuotantoalueilta vyöryvä turvelieju vesistöihin. Esimerkiksi heinäsorsat hävinneet tai vähentyneet voimakkaasti, joita te bongasitte matkan varrella. Kiva huomautus tuosta karttalinkin toiminnasta, menee kokeiluun seuraavassa sessiossa.

      Poista
    3. Tuoreimmassa metsästäjä-lehdessä olikin käppyröitä sorsakannoista ja moni oli valitettavasti taantumaan päin. Lienee supikoirillakin yms oma osuutensa asiaan.. Joella vielä pomppi sinisorsia mukavasti. Kymmeniä nähtiin tuolla matkalla. Lisäksi vesilintulajeista telkkä ja laulujoutsen olivat edustettuna ja hieman erikoisempana havaintona pari-kolme harmaahaikaraakin liihotteli taivaalla. Niitä olen sattunut näkemään tänä kesänä jo monta.

      Poista

Jätä merkki käynnistäsi kirjoittamalla kommenttilaatikkoon!

Feel free to leave a comment or two in the comment box!