lauantai 23. huhtikuuta 2016

Vaakkoin teerireissu ja tutkimusretki 22-23.4.2016, ilta

Huurteiset kanervat.

Muutaman vuoden ajan olen käynyt katselemassa keväistä teeren soidinta. Jossain aiemmassa postauksessa harmittelin pääkaupunkiseudun ja lähiympäristön soiden vähyyttä verrattuna Pirkanmaahan, josta juuri muutin pois. Karttasulkeisten jälkeen totesin, että ei tilanne aivan niin toivoton olekaan, vaan soidinpaikoiksi kelpaavia soita löytyy noin puolen tunnin ajomatkan sisältä jopa melko runsaasti. Hyvä jos ei melkein enemmän kuin Tampereelta katsottuna samalla säteellä.

Tulkoon tässä mainituksi, että ennen muuttoa en ollut käynyt missään pääkaupunkiseudun retkikohteessa ja sen korjaamisessa riittääkin lähitulevaisuudessa työsarkaa. Vaakkoin alue oli käyntilistallani ensimmäisten joukossa ja siellä suunnalla tai ulkoilualueen lähistöllä kyseisen tyyppisiä soita on useita. Valikoin siis Vaakkoista ensimmäisen soidinreissun kohteen. Hakuammuntaahan se aina uusilla paikoilla on ja selviää ainoastaan menemällä itse paikalle keväisenä ja selkeänä aamuna. Joskus voi onnistaa syksylläkin. Useinkaan ei kuitenkaan osu kerralla oikeaan soidinpaikkaan. Paikalla pitää varsinkin kevätaikaan olla jo pimeässä, ennen teeriä. Missään tapauksessa käynnistä ei saa aiheutua häiriötä soidinmenoille, vaan siellä ollaan vain katselijoina niin kuin ei oltaisikaan. Periaatteisiini kuuluu lisäksi olla huutelematta soidinpaikoista julkisesti ja siksi tarkan katselupaikan jätän tässäkin postauksessa epäselväksi.

Otin vanhemman lapseni mukaan ja ajelimme Vaakkoin parkkipaikalle (karttalinkki) seitsemän aikaan perjantai-iltana. Ennusteesta poiketen paikalle kurvatessa räntää tuli taivaan täydeltä. Yöksi oli luvattu kuitenkin selkeää ja tyyntä, joten elättelin toiveita jopa yöstä taivasalla suon laidalla. Odottelimme autossa pahimman myräkän ohi, jonka jälkeen kääriydyin tarppiin ja suuntasimme sitten leveää polkua pohjoiseen valkoisten märkien rättien edelleen tipahdellessa tasaiseen tahtiin taivaalta. Tarpin avulla sain pidettyä itseni kuivana ja lapsella oli muutenkin päällään sadevarusteet.


Parkkipaikalta lähtevä polku.

Outo mörkö Väärä-Mustalla.

Kallioisia kumpareita ja mäntymetsää matkalla Saaren Mustalle.


Levein polku kapeni pian ja kuljimme Väärä-Mustan ohi kallioita pitkin Saaren Mustalle. Polkuja tuntui menevän ristiin rastiin, mutta muuten maisema oli erämaisen tuntuinen. Nautiskelin suunnattomasti, kun pilvet kaikkosivat hämmentävän nopeasti ja ilta-aurinko paistoi Saaren Mustan itärannan korkeille kallioille. Todella kaunista!

Saaren Musta.

Tippoja ja usvaa sateen jäljiltä.

Saaren Mustan saari.

Saaren Mustalla kuulostelimme noin kymmenen sekunnin välein toistunutta erikoista rääkyvää ja välillä jotenkin haukahtelevaakin ääntä, joka tuntui tulevan järven vastarannalta. Teeren pulinakin alkoi ilta-auringon innostamana kuulua jostakin, mutta tämä toinen... Jotenkin tutulta se kuulosti, mutta en keksinyt mikä eläin tai lintu sellaisen äänen pitää. Viimein havaitsin saaren vieressä väreitä vedessä ja onnistuin 135 millisellä linssillä ottamaan tunnistusta varten riittävän kuvan reilun sadan metrin päästä. Kaakkurihan se (ääni täältä). Sitten muistin, että tosiaan kuulin tätä samaa ääntä esikoiseni ensimmäisenä maastoyönä muutama vuosi sitten Hämeenlinnan syrjäisellä lammella ja ehkä joskus kauan sitten Repovedelläkin. Siellä ainakin muistan myös nähneeni kyseisen linnun. Eipä siihen kovin usein törmää.


Kuakkur.

Ennen yhdeksää olimme suon laidassa. Löysimme sopivan suojaisan kalliontasanteen, josta kallio tippui kolmisen metriä melko jyrkästi avosuolle. Tarkistin iltapalaa syödessämme ennustetta ja yöksi luvattiin selkeää tai puolipilvistä keliä. Uskaltauduin siis valmistelemaan yöpuumme taivasalle. Varmuuden vuoksi virittelin tarpin jalkopäätyyn siten, että mahdollisen ropinan sattuessa sen olisi siitä saattanut heittää yli sateensuojaksi. Lapsi nukahti alta aikayksikön ja minä pidättelin itseäni hereillä odotellen tähtitaivasta ja sattumoisin samalle päivälle osunutta täysikuuta nousemaan (Taas sopisi kuunnella "Vähän valoo" ;-). Hieno ilta. Perjantai-ilta ei taida tuosta paremmaksi muuttua. Tähtitaivasta katsellessa huomasin myös muutaman tähdenlennon ja lehtokurpan mainio soidinääni kuului suolla. Eipä siinä kuitenkaan kummempia osannut toivoa kuin teeriä aamuiselle suolle.


Yösija. Soita ja tilaa.

Oi kuu, oi kuu, oi uu-lu-luu!

Näkyy tähtiä.

Öinen suo valosaasteineen.

Teeriretken aamun juttuun tästä linkistä...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä merkki käynnistäsi kirjoittamalla kommenttilaatikkoon!

Feel free to leave a comment or two in the comment box!