sunnuntai 25. lokakuuta 2015

Kurkistus Kurun kuusikoihin, 23-24.10.2015

Ensimmäinen kotaretkeni (postaus: Oma kota kullan kallis) suuntautui Kuruun kahden tamperelaisen retkeilykaverini kanssa. Lähdimme perjantai-iltana viiden jälkeen ajelemaan kohti Pikku-Suolijärven aluetta. Minun osaltani reissu alkoi kuitenkin jo puoli viiden maissa reilun viiden kilometrin pyöräretkellä kaverin luokse. Olin pakannut tavarani (varustelista) rinkkaan, jonka painoksi paljastui kotona henkilövaakapunnituksen perusteella 16 kiloa eväineen. Myös kodan keskisalko oli punnituksessa mukana, vaikka se ei rinkkaan mahdukaan. Pyörän runkoon sen saa kuitenkin varsin mukavasti kiinni kuljetuksen ajaksi. 




Rinkan kanssa pyöräily cyclocrossilla on melko kurjaa, kun ajoasento on etukeno. Kypärän takaosa tahtoo ottaa rinkan päällyslaukkuun kiinni ja kauas eteen katsominen on hankalaa. Eipä sillä toisaalta ole juuri väliä noin lyhyellä siirtymällä ja pitempiä varten on pyörälaukut. Pyöräilyä helpotti, kun keksin löystyttää olkapäiltä pari remmiä, että rinkan yläosa irtosi selästä muutaman sentin.


Muutaman päivän taivas oli ollut pilvinen ja tihkua oli vielä pyörämatkallakin ilmassa, mutta autosiirtymän aikana näkyi selkenemisen merkkejä. Ennusteissa lauantaille oli varsin mukavan aurinkoinen keli. Jätimme auton tien laidan levikkeelle ja kävelimme parin sadan metrin matkan Suolijärven läheiselle laavulle (karttalinkki). Laavu olikin todella hienossa kunnossa ja koivuklapejakin oli vaja puolillaan, vaikka olimme varautuneet reissuun myös säkillisellä omia halkoja. Pystytin kodan laavun edustalle ja istuimme iltaa nuotiolla solumuovipatjalla laavun suulla rupatellen ja iltapalaa syöden liki puolille öin asti. Hieman yli puolikkaaksi ehtinyt kuu kiersi edessämme ja näkyi ajoittain pilviverhon raoista.


Tein illalla testin polttamalla risukeitintä kodassa, mutta palaan tarkemmin kotajuttuihin myöhemmin. Varsin mukavasti mahduimme kolmestaan korkeaan majaani yöpymään. Toinen kavereistani innostui kehumaan majoitettamme jopa sanoen, että "kaikilla retkeilijöillä pitäisi olla tällainen kota". Korkeus, tilan tuntu ja seinien jyrkkyys ovat kyllä ehdottomasti kodan mukavia puolia. Olimme kaikki ensimmäistä kertaa kangaskodassa yötä ja vitsailimme illalla, että näinköhän siellä saa nukuttua ollenkaan, kun on vasta aloittelija näissä hommissa. Niin kuin tuo nyt niin erilaista olisi...


Valaistu kota laavun edessä 1/2.

Valaistu kota laavun edessä 2/2

Kuu pilvien takana.

Nukuin makeasti peittoni alla ja aloin pukeutumaan hieman ennen kahdeksaa aamulla. Lämpömittari näytti ulkopuolelle yhtä astetta lämmintä ja sisällä oli asteen tai pari lämpimämpää. Kankaan sisäpinnalla oli hieman kosteutta, mutta ei haitaksi asti. Keittelimme risukeittimillä puuroa ja kahvia aamupalaksi. Kaverin risukeitin toimi sen verran tehokkaammin, että lopulta priimasimme kahviveden lämpötilan kiehumispisteeseen sillä, kun pyöreä kattila ei ole parhaimmillaan minun keittimeni päällä. Täytyy vielä väsäillä pieni korotusverkko keittimeen, että tuli saa ilmaa paremmin. Hieman ennen kymmentä oli aamupala syöty, leiri purettu ja kööri valmiina päivän jalkapatikalle.


Mukavasti mahtuu kolme henkilöä kotaan yöpymään. Tarvittaessa neljäskin.

Laavun ympäristöä.
Kaverin risukeitin ja tuulisuoja toimii kuin unelma.



Kymmenen aikaan lähdimme kävelemään kohti kuusikoita. Jätin matkasta kodan keskisalon pois autoon, jotta en joudu kantamaan sitä koko päivää maastossa, mutta muiden varusteiden annoin olla rinkassa. Matka alkoi hakkuuaukean yli kulkevaa hiihtoreittiä pitkin kävellen. Aukealla maa oli huurteessa eli siinä oli ilma pakkasen puolellekin mennyt, vaikka metsäisessä leirissämme lämpötila oli pysynyt koko yön plussan puolella. Kävelykeli olikin huomattavan raikas. Koukkasimme reitiltä Suolijärven rantaan (karttalinkki). Järvellä seilaili usvalauttoja auringon noustessa metsän takaa.


Suolijärvi aamuauringossa.

Suolijärven sumuja.

Palasimme hiihtouralle ja harhaannuimme kulkemaan reittiä muutaman sata metriä liiaksi pohjoiseen (karttalinkki), kun emme huomanneet erästä polun risteystä (karttalinkki). Palasimme takaisin, mutta syy risteyksen ohi kävelemisellekin tuli pian selväksi. Mitään polkua ei tuossa kohdassa etsinnöistä huolimatta löytynytkään. Vastaavia paikkoja tuntui olevan nuo metsät täynnä. Olemattomia polkuja karttaan merkittynä ja olemassaolevia polkuja ja vanhoja metsäautouria karttaan merkitsemättöminä. Oikaisimme kohdasta kuitenkin metsään ja menimme oletettua polkureittiä pitkin kartan avulla suunnistaen Kallelan talon ohittavalle metsäautotielle ja edelleen metsäautotiettä kääntöpaikalle asti (karttalinkki).


Lehtikuusimetsää hiihtoreitin varrella.

Kallelan kuusikko.

Vastavalo metsäautotien kääntöpaikalla.

Metsäautotien päästä alkoi varsinainen vanhan metsän osuus. Oikealla puolellamme oli luonnontilainen räme ja vieressä kohosi upea ja synkeä kuusikko, johon vain harvoista väleista pääsi auringonsäteet sisään. Räme oli merkitty tavanomaisella sinisellä värillä karttaan ja juttelimme, että se väri voi tarkoittaa maastossa monta eri tyyppistä paikkaa. Monet kosteat metsikötkin ovat merkitty samalla värillä.


Räme.

Kaatunut runko.

Puro Pikku-Suolijärven pohjoispuolella.


Sammaloja.


Kiersimme Pikku-Suolijärven pohjoispuolelta siinä toivossa, että näkisimme järven itäpuolen jyrkänteet sieltä käsin, mutta vastarannan metsä oli turhan tiheä. Tarkkaan katsoessa jyrkkiä kallioita kuusien välistä oli kuitenkin nähtävissä. Pitkänomaisella ja kapealla lammella oli muutama saarikin. Varsin paljon erämaan tuntua oli tuossa paikassa, ja olimmehan Pirkanmaan mittapuulla melkoisen syrjäisessä kolkassa. Seurasimme hirven jälkiä järven länsirannalla ja perästämme tuli myös hirvikoira meitä nuuhistelemaan. Todettuaan meidät vääräksi lajiksi, koira jätti meidät haukkumatta ja lähti takaisin hirven jälkien perään.



Pikku-Suolijärvi pohjoispäästä kuvattuna.

Pikku-Suolijärven eteläpääty.

video
Savuavia puita.


Muutimme kurssin kohti Kotajärveä. Retkikaveri oli hieman perehtynyt ilmakuviin ennen lähtöä ja osasimme tutkimustyön perusteella liikuskella kuusikon suojissa päivän mittaan useita kilometrejä törmäämättä lähialueilla olleisiin taimikoihin. Puro Kotajärvestä laskee Pikku-Suolijärveen ja korkeuseroa tuolla vajaan kilometrin matkalla on 17 metriä. Seurailimme puron liepeillä kosteaa kuusikon pohjaa pitkin ja menimme lounaalle Kotajärven rannan jyrkän rinteen päälle. Kello oli noin puoli kaksi iltapäivällä.



Puro Kotajärven ja Pikku-Suolijärven välillä.

Kaatunut puunrunko.

Puron uomaa.

Kalliojyrkänne. (karttalinkki)

Jyrkännettä tutkimassa.



Lounaaksi teimme risukeittimillä sipulilla höystettyä muusia ja lisäksi hirven jauhelihaa. Päälle hörppäsimme cappuccinot. Mahtavat eväät jälleen kerran! Kävin vuoron perään toisen kaverini kanssa poimimassa suppilovahveroita, kun niitä tuntui olevan metsässä runsaasti. Emme niitä kuitenkaan toisen kaverin pyynnöstä laittaneet ruokaan. Ei ollut sieni-ihmisiä... Vielä. Kyllä me hänetkin vielä käännytämme. Parhaasta paikasta noukin sieniä kolmisen litraa melkein samoilta jalansijoilta.


Ei savua ilman tulta.

Lounas.

Kotajärvi.

Peilikuva.

Suppiloita.

Tauolta jatkoimme sienipussit kourassa eteenpäin ja tyhjensimme matkan varrelle sattuneet apajat. Oli hienoa kulkea tunteja tuollaisissa metsissä. Suppilovahveroita olisi varmasti todella paljon ja omiin pusseihinikin 6-7 litraa kertyi ihan vain ohimennen noukkiessa.


Suppiksia.


Kiipeilyä puun rungolla.

Kuljimme Letkunevan ohi ja Tervahaudanmäen yli kunnes tulimme vanhan uittojoen rantaan, Petäjäluomalle. Kosken kohina kuului kauas. Kävimme ensin katsomassa erästä piilopirttiä joen suvantokohdalla. Tupa oli lukittu, mutta paikalle johti vain hyvin epäselvä polku. Tuskinpa on siis kovin ahkerassa käytössä.


Piilopirtti joen rannassa.


Pirtiltä seurailimme jokea ylävirtaan. Kosken kohina jatkoi voimistumistaan kulkiessamme ääntä kohti. Kohisija paljastui viimein tiheäkasvuisen metsän suojista. Siellähän olikin liki pitäen parin metrin korkuinen "putous" (karttalinkki)! Hämmästyttävä päätös kuusikkokierrokselle. En olisi uskonut, että vielä tuollaisen putouksenkin pääsemme näkemään ja siihenkin johti läheiseltä tieltä vain kapea polku, vaikka paikka oli varsin näkemisen arvoinen! Putouksen yläpuolella oli silta, jota pitkin pääsimme kiertämään myös toiselle puolelle ja tutkimaan koskea joka puolelta. Hieno paikka!

Vesiputous.

Kuva sillalta putouksen päällä.


Pölli matkalla alas.




Kello lähestyi neljää ja päätimme mennä tietä pitkin takaisin. Edessä oli siis reilun neljän kilometrin jalkamarssi autolle soratien laitaa pitkin. Paluumatka autolta tapahtui käänteisessä järjestyksessä menomatkaan nähden ja illan hämärtyessä puoli seitsemän aikaan polkaisin kotipihalle ja siirryin kalustohuollon kautta henkilökohtaiseen huoltoon. Laskin, että tämä oli vuoden 28. maastossa vietetty yö.

Lyhyt tauko kodalla (karttalinkki).

Kulkemamme reitti metsässäkin mukana kärsineelle kartalle piirrettynä. Vihreällä viivalla merkitty kunnon kuusikkopätkät. Kokonaismatka noin 12 kilometriä.

10 kommenttia:

  1. Hyvän retken arvoinen dokumentointi! Pidin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hieno homma! Ei muuta kuin uutta reissua suunnittelemaan...

      Poista
  2. Kiva tarina tutusta paikasta. Tuolla kannattaa tosiaan katsoa reitti ilmakuvista, muuten joutuu kammottavaan taimikkoryteikköön. :) Komea virtaus putouksessa näköjään näin syksylläkin, keväällä siinä oli vielä vähän vauhdikkaampi meno.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinulle tuntuukin tuon lähialueen seudut olevan varsin tuttuja (viittaan keväiseen teerireissuun) :-) Ilmakuvista katsomalla selviää myös, että varsinaisen suojelualueen ulkopuoleltakin löytyy tuota vastaavaa kuusimetsää, jota pitkin me kiersimme erään taimikon Kotajärven lounaispuolella näkemättä sitä ollenkaan.

      Varmasti jäiden lähdön aikaan paljon vettä liikkeellä tuossa! Pitää joskus mennä katsomaan.

      Poista
    2. Kurun ja Ruoveden väliset metsät ovat etelästä katsottuna lähimmät tarpeeksi isot alueet, joilla jaksaa viikonkin reissun tehdä. Kun vielä kansallispuistojen ulkopuolelta löytyy upeita mutta vähän kuljettuja paikkoja, yhdistelmä on täydellinen. :) Pitäisi ehtiä useamminkin käydä.

      Poista
    3. Totta. Itsekin olen suunnitellut hieman pitempää reissua niille kansallispuistojen välisille alueille ja ehkä vuodenvaihteen tienoilla sellainen voisi toteutuakin. Näyttää siltä, että varsin rauhassa siellä saa kuljeskella, ja talvikaudella kansallispuistoissakin ainakin viime tammikuun Seitsemisen reissun perusteella. Ei tullut ketään vastaan.

      Poista
  3. Hyvältä näyttää kota - eikä retkikään tainnut olla hullumpi :)

    Tuli semmoinen ajatus kodasta mieleen, että voisiko sen pystyttää myös ilman keskisalkoa? Silloin pitäisi heittää 1-2 puuhun naru, jotka kireälle vetämällä saisi kodan huipun ripustettua sopivalle korkeudelle. Näin toimittaessa ei tarvitsisi kuljettaa sitä keskisalkoa mukana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, oikein mainiota oli kaikin puolin :-)

      Kodan huipulla on lenkki (kuten tarpissakin) niitä ilman keskitolppaa tehtäviä pystytyksiä varten. Pitäisi keksiä joku hyvä solmu, jolla huipun saa nostettua, kun kahden puun väliin on viritetty naru.. Olisi hyvä olla nimittäin säätöä korkeussuunnassa. Ideoita? :-) yksi vaihtoehto on solmia vain naru huippuun ja vetää se puiden välistä korkealla menevän narun yli ja kiinnittää toinen pää puuhun tai vaarnalla maahan... Täytyy käydä harjoittelemassa lähipäivinä sitä pystyttämistä ilman keskitolppaa.

      Poista
  4. Olipa hyvä ja informatiivinen postaus! Tykkäsin kovasti ja alkoi itselläkin tehdä mieli maastoon. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Karri kommentista! Tuolta Kurun ja Ruoveden tienoilta löytyy kansallispuistojen ulkopuoleltakin runsaasti mielenkiintoisia metsiköitä :-)

      Poista

Jätä merkki käynnistäsi kirjoittamalla kommenttilaatikkoon!

Feel free to leave a comment or two in the comment box!