Jukolan Viestissä 14-16.6.2024

Perjantaina Kauhavan lentokentän viereisillä telttapaikoilla oli vielä tilaa.

Kauhavalla tuli käytyä nautiskelemassa koko Lakia-Jukolan viikonloppu alusta loppuun asti lentokentän kiitoradan vieressä telttaillen. Tässä vähän kertomusta reissusta ja kokemuksia reitin varrelta. Mentiin paikalle jo perjantaina illalla, että jäi aikaa asettua ennen kisaa ja käydä vähän ottamassa lauantaina tuntumaa harjoitusmaastoissa. Mallasrastilla perjantai-iltana tapasin vanhan koulukaverin Tampereen ajoilta, joka on kauhavalaisia. Mukava oli nähdä taas (siis melkein pari vuotta vierähti välissä) ja kivasti lähti Jukola käyntiin.

Sää suosi, mutta toki lentokenttä oli kohtalaisen tuulinen. Onneksi olikin niin, koska olin unohtanut sisäteltan kotiin eikä ollut matkassa mitään hyttysverkkoa. Ei vaan ollut yhtään hyttystä majoitusalueella ja yöt oli niin kylmiäkin, lähempänä viittä astetta, ettei mokomat kai lentelisikään enää niissä lämpötiloissa. Ei kostautunut se unohdus tällä kertaa.

Lauantaina aamulla tuli käytyä kiertämässä kisakeskuksen myynti- ja esittelytelttoja, mutta aika pian piti jo lähteä harjoitusmaastoon, kun Venlojen kisa oli alkamassa kahdelta iltapäivällä. Jotenkin se päivä aina menee siinä hirveän nopeasti kuitenkin ja koko aikana ei kaikkia myyntipisteitä edes ehtinyt kiertää. 

Kauhavan ratojen erikoisuus oli tasaisuus ja vain 2,5m käyräväli karttojen korkeuskäyrissä. Se tuli harjoitusmaastossa kävellessä päätettyä, että yhtään mäkeä en yön kisassa omalla osuudella kierrä, vaan pyrin mahdollisimman suoriin reitinvalintoihin. Toki hyödyntäen mahdollisuuksien mukaan polkuja ja muita varmoja kohteita, jos niitä kulkusuunnassa sopivasti menisi, koska samaistusvirheiden mahdollisuus hämärässä oli korkea laakeassa maastossa. 

Teimme varmaan maailmanennätyksen montako suunnistajaa voi mahduttaa yhteen pikkubussiin paluumatkalla harjoitusalueelta kisakeskukseen. Oli kyllä linja-auto niin täysi, ettei yhtään ihmistä olisi enempää sopinut sisään.

Venlojen viestissä meidän firmalla oli 2 joukkuetta. Haasteita oli saada joukkueet täyteen loppuvaiheessa parin peruutuksen vuoksi, mutta suunnistajapankin kautta homma hoitui lopulta ihan näppärästi ja molemmat joukkueet pääsi tavoittelemaan hyväksyttyä suoritusta. Kumpikin paransi sijoitustaan edellisestä vuodesta useita satoja sijoja. 2 naista juoksi Venlojen lisäksi meidän Jukola-joukkueessa. Kova suoritus!

Venlojen viestin jälkeen kävin grillillä syömässä ja läksin teltalle odottelemaan Jukolan viestin alkua ja siinä samalla omaa osuutta. Ainakin nyt tiesi tarkalleen monelta oma osuus on, kun oli lähdössä mukana. Venlojen viestin jälkeen oli todella hieno neljän Hawkin lentonäytös.

Yhdeksän aikaan illalla aloitin valmistautumisen itse kisaan. Odotettu hetki alkoi olla lähellä. 

Teippasin jalat niiltä kohdilta mistä suunnistuksessa käyttämäni nastakengät olivat joskus hiertäneet, ettei sama toistuisi nyt noin 14km pitkällä suunnistusradalla. Siihen sukat päälle ja kengät tiukalle. Tietysti nauhat teippasin vielä samalla leveällä ja tarttuvalla teipillä kuin jalkaterätkin, ettei kengännauhoja tarvitse pysähtyä metsässä solmimaan uudelleen. Mitään tukiteippauksia en tehnyt nilkoille, vaan luotin siihen, että nilkat kestää, kuten tähänkin asti ovat kestäneet. En tykkää käyttää nilkasta tukevia kenkiä. Lahkeet laitoin sukkien sisään. Vähän tulee varvikossa siitäkin vastusta, jos lahkeet lepattaa. Sen verran viileää lupasi, että päätin aluspaidaksi laittaa ohuen harmaan pitkähihaisen urheilupaidan ja siihen päälle tuli akkuvaljaat juuri ostamastani Lumoniten Navigator 2 -lampusta. Pitkähihainen suojaisi vähän myös oksien raapaisuilta. Päälimmäiseksi tuli firman urheilupaita. Päässä oli hikipanta ja sen päällä otsalamppu. Otsalampun alta valuisi muuten hiki silmiin. Silmien suojana oli lasit suojaamassa hämärässä oksilta ja ranteessa Garmin Instinct 2x solar -urheilukello reitin, sykkeiden, nopeuden ja muun datan tallennusta varten suorituksen ajalta. Sitten taskuun peukalokompassi ja emit-kortti. 

Olin valmis suoritukseen jota varten oli kymmeniä tunteja talven ja kevään aikana treenannut juosten, hiihtäen ja suunnistaen. Työ oli tehty ja tiesin, että olen ihan hyvässä kunnossa, joten voisi lähteä vaan nautiskelemaan ja hakemaan suunnistuksellisesti henkilökohtaista huippusuoritusta.

Lähtö- ja lämmittelyalueelle kirjauduin tuntia ennen lähtöä. Siinä hölköttelin, otin spurtteja ja testailin miltä tuntuu juosta hakkeella, jota oli levitetty muutaman kymmenen metrin matkalle. Rupattelin myös yhden työkaverin kanssa, joka oli samasta firmasta, mutta eri paikkakunnan konttorilta. En siis ennestään tuntenut häntä, mutta sama työnantaja yhdistää siinä määrin, että usein tulee työkavereita vastaan jopa ulkomaanmatkoja myöten ja tunnistaminen oli nyt helppoa, kun firman nimi luki isolla selässä.

Pari kymmentä minuuttia ennen lähtöä oli aika siirtyä omaan lähtöriviin. Pikkuhiljaa siitä homma eteni ja pari minuuttia ennen lähtöä jaettiin kartat käteen, joita ei tietysti ennen lähtölaukausta saanut avata. Tuntui kyllä hienolta seistä siinä porukassa, kun oli niin monet kerrat katsonut lähtöä; viime vuonna paikan päällä ja sitä aiemmin telkkarista.

Lopulta sitten sanottiin, että lähtöön on aikaa 15 sekuntia. Tuli aivan hiljaista. Pitkältä ne sekunnit tuntuivat siinä. Lähtö ammuttiin vanhalla tykillä ja omalta paikalta porukan keskeltä sitä ei nähnyt, mutta olihan siinä ruudin katku ilmassa, kun liikkeelle päästiin. Porukka levisi nopeasti isolla nurmikentällä ja siinä oli aika hyvä alkuun ohittaa parin rivin tyypit nopealla spurtilla, puolittain kyynärpäätaktiikalla, mutta hetken päästä reitti kapeni sen verran, että ohittaminen olikin jo aika vaikeaa ja joutui vähän sumppuun, vaikka niin pahaksi se ei mennyt, että olisi joutunut kävelyaskeleita ottamaan.

K-pisteelle oli matkaa melkein 2 kilometriä ja katsoin alkurynnistyksen jälkeen vaan kellosta vauhdin, että juoksen noin 5:30 min/km tahtia, jotta en väsy liikaa ennen metsään tuloa eli noin 10 minuuttia siinä sai painella peltoaukealle tehtyä viitoitusta ennen suunnistussuorituksen alkua. Edessä ja takana näkyi loputon letka otsalamput päällä juoksevia suunnistajia. Hieno näky. 

K-pisteeltä porukka hajaantui metsään letkoina ja tunkuahan siinä oli. Itse katsoin vaan, että juoksen jonkun letkan mukana muutama sata metriä siihen asti, että tullaan asfalttitielle ja sen ylityksen jälkeen aloitan varsinaisen suunnistamisen. Oli ehkä huono päätös olla menemättä kompassilinjalla siinä, koska ajauduin hieman rastiväliviivalta pohjoiseen ja siinä varmaan joitakin kymmeniä suunnistajia ehti mennä ohi sitten ketkä olivat suoremmalla suuntauksella liikkeellä. 

Tieltä nousin pienen mäen päälle ja otin siitä alkuun varmoja maamerkkejä alle lähestyessä ensimmäistä rastia, joka oli jälkikäteen katsottuna eteläisin hajontarasti tällä välillä. En muiden hajonnoista tietenkään tiennyt mitään, mutta jälkeenpäin selvisi, että kolme eri hajontaa siinä oli ensimmäisellä kolmella rastilla eli kaikki eivät samoilla rasteilla käyneet, jotta ei voi jäädä vaan seuraamaan edellä menevää. Tosin kyllähän siellä omilla sijoilla niitä koodejakin huutelivat jo alusta lähtien metsässä, että siitä saattoi halutessaan vinkkiä saada mihin kukakin oli menossa. 

Laskeuduin mäeltä suolle ja otin selkeitä kalliokumpareita maamerkiksi mahdollisimman kaukaa ja kompassisuunnalla. Sillä keinolla tarkasti seuraten pysyi hyvin kartalla, vaikka maastonmuodot olivatkin pieniä verrattuna aiempiin suunnistusmaastoihin missä olin ollut. Tuntui, että ei tämä niin vaikea maasto olekaan, kunhan pysyisi kokoajan tarkkana. 

Suon laidassa suunnistuskaveri teki heti ensimmäisellä askeleella tuttavuutta pohjanmaalaiseen turpeeseen, kun jalka upposi pehmeään ja mies oli nenällään. Katsoin ohimennen, että näytti henkilö könyävän ylös ja olevan kunnossa, joten jatkoin matkaani pysähtymättä. Suunnistajat ovat kyllä sellaista sakkia, ettei ihan pienistä välitetä. Aina on kengät märkänä, housut parhaimmillaan nivusiin asti mudassa ja tietyt kolhut ja naarmut kuuluvat lajiin, eikä niitä sen enempää jäädä surkuttelemaan, vaan matka jatkuu. Se on hyvä ominaisuus ihmisellä, ettei valiteta heti ihan pienistä. Kakkosrastilla emit-kortinlukija oli ihan reilusti veressä ja siitä tarttui väriä omaankin korttiin. Oli vissiin reilumpi vuoto jollain edellä menevällä, mutta oli silti leimannut eli matka jatkui ja olihan parin rastin päässä jo ensiapuakin tarjolla, jos sitä mahtoi tarvita. 

Etukäteen oli sanottu vinkkinä, että ensimmäiset kolme rastia kannattaa ottaa tarkasti ja siinä nyt myös onnistuin. Olin silti lähdöstä jäänyt ensimmäisellä väliaikarastilla reilut 150 sijaa. Omat fyysiset vahvuudet ei tule vielä lyhyessä juoksussa esille, joten näköjään siinä kovavauhtisessa alussa aika moni meni ohi. Sijoitusta ei itse tiennyt maastossa missään vaiheessa, vaan sen näki vasta maalissa. Tasaista nousua se olikin sitten tästä loppua kohden sijoitusten osalta. 

Ensimmäisen väliaika- ja juomarastin jälkeen oli tarjolla kuntoratavaihtoehto oman rastivälin suunnassa sen verran lähellä, että päätin sen hyödyntää. Noustiin Seekerinmäkeen, kun ensimmäiset rastit olivat olleet Kärkkälen- ja Pakkaskallioiden maastossa. Pari rastia ennen seuraavaa väliaikaa tuntui itsestä tosi helpolta sen kuntoradan läheisyyden vuoksi. Kai ne pururadat toisten menoa häiritsikin ja kartanluku oli vaikeaa, koska ohjasin näillä väleillä monta suunnistajaa oikeaan suuntaan, kun apua kysyivät ja samalla ohitin tilastojen mukaan 63 suunnistajaa ennen toista väliaikarastia. 

Pitkällä rastivälillä meni pitkä letka ja se tuntui omaan makuun ja olotilaan hitaalta, mutta ohittaminen oli vaikeaa soisessa maastossa, kun niin sanottu Jukola-polku letkan alla veti niin paljon paremmin kuin vieressä oleva suopursuviidakko. Kalliokohdilla koitin aina jonkun ohi loikkia, mutta käytännössä oli tyydyttävä siihen mitä vauhtia siinä letka meni ja koitettava katsoa omat hajonnat tarkasti. Paras reitti meni rastiväliviivaa pitkin, joten mikä tahansa muu reitinvalinta olisi ollut pitempi ja todennäköisesti hitaampi.

Majankallion huippumaastoihin oli siirtymäväli, jossa parhaaksi reitiksi jäi hyödyntää tieuraa ja siihen oli juottopaikkakin laitettu matkalle. Peltoaukean pintaan oli usva laskeutunut ja sanoinkin siinä joillekin, että katsokaapa ympärille myös, vaikka tässä juostaankin, kun on todella hienoa suviyön maisemaa nyt tarjolla. Majankallion osuuden alkuun oli laitettu myös TV-rasti, jonka kamera jäi mieleen, vaikka tuskin lähetyksessä näyin, kun kärki oli kaukana edessä, mutta toisaalta kakkososuuden kärki ei vielä edes matkalla. Olin etukäteen ajatellut, että Majankallion alueella on oltava tarkkana, jos sinne reitti menee, koska noin 1x2km kokoisella metsäalueella ei olisi tieuria tai muita kovin lähellä mistä saisi itsensä kiinni kartalle, jos onnistuisi eksymään. Kilometrivauhti tippui tällä alueella, mutta sijoitus parani hieman. 

Iltakin oli jo pimentynyt melkoisesti, kun kello oli yli puolen yön. Toki mitään ihan säkkipimeää ei missään vaiheessa tullut, mutta tiheiköissä oli täysi pimeys käytännössä. Navigator 2 antoi mahtavasti valoa suoritukseen ja maamerkkejä näki jo kauempaakin. Ratamestari oli Majankallioille laittanut silmukan, jossa edellä menevät menivät ristiin takaa tulevien kanssa. On ne ratamestarit sellaisia velmuja. Tietyissä kohdissa tuntui, että ihmisiä harhaili joka suuntaan ja joka puolella eikä sellaisia selviä letkoja mennyt juuri lainkaan. Se kai oli tarkoituskin hajottaa porukka sekoilemaan sille isolle metsäalueelle. Ensimmäisen hajonnan pummasin ja tulin väärälle rastikoodille, mutta noin minuutissa sain kiinni ja rasti löytyi toisella yrityksellä. Loput tämän alueen rastit meni tarkasti ja hyvin.

Rata kääntyi takaisin päin kohti lentokenttää ja taas oli siirtymäpätkän vuoro. Minulla kone yleensä on kunnolla lämmin vasta noin 10 kilometrin juoksun jälkeen ja jaksoin hyvin mennä 5 min/km tahdilla tieuria, jopa kovempaakin. Monta selkää tuli vastaan, jotka olivat ilmeisesti aloittaneet liian kovaa ja alkoi olla virta loppu.

Muutama hankala tiheikkörasti oli vielä laitettu ennen kuin maalialueen kuulutukset jo alkoi ohjata kulkua lentokentän päätyä kohden ilman kompassin käyttöäkin. Yhden niistä pummasin, tai tulin muutaman kymmenen metrin mutkan kautta, mutta omaan tasoon nähden ei sitä ehkä oikeaksi pummiksi vielä lasketa. 

Loppusuoralla muutama omasta joukkueesta oli kannustamassa vauhtia vielä ja tietysti niin kovaa piti siihen juosta kuin irti tuossa kohtaa itsestä sai. Olin kahdensadan joukossa 1600 suunnistajasta sillä välillä. Sitten vaan silmukan kautta karttatelineille ja seuraavan osuuden kartta oikealle henkilölle ja oma suoritus tämän vuoden Jukolassa oli valmis. En ollut täysin loppu maalissa. Ehkäpä niiden hitaiden letkojen takia en päässyt ihan puristamaan kaikkea mitä irti olisi saanut eli jos olisi päässyt alusta lähemmäs kärkeä, niin sijoitus olisi voinut olla paljonkin parempi, mutta ei se omalta paikalta porukan puolivälin huonommalta puolelta nyt onnistunut.

Sijalla 1016 tulin vaihtoon 2 tuntia, 6 minuuttia ja 10 sekuntia lähdön jälkeen. Hieman jäin omasta tavoitteesta sijoittua tuhannen parhaan joukkoon, mutta toisaalta suoritus oli todella hyvä siihen nähden, että en ole varsinainen suunnistaja ollut ja aktiivisesti olen harrastanut lajia vasta reilun vuoden. Olen elämässäni kulkenut viikkokausia poluttomissa erämaissa kartan ja kompassin varassa, mutta tämä laji on eri juttu, kun pitää löytää tarkkoja rastipisteitä mahdollisimman nopeasti eikä voi läheskään niin paljon olla "hallitusti eksyksissä", kuten olen vaeltamista välillä kuvannut. 

Olihan maastokin erilainen, mutta viime vuonna kilometrivauhti oli 12:30 huonommalla puolella, kun se nyt oli keskimäärin 9:16 min/km. Aikaa meni melkein tunti vähemmän Porvoon Jukolaan verrattuna, vaikka matka ei ollut paljon lyhyempi ja nyt oli pimeä osuus toisin kuin silloin. Rastit löytyi kahta lukuunottamatta heti ja metsässä oli varma olo koko ajan, joten kehitystä on omassa suunnistuksessa tapahtunut. Kovasti tuli lisää intoa harjoitella fysiikkaa ja suunnistustaitoa vielä enemmän kohti vuoden 2025 Mikkelin Jukolan viestiä. Kerrassaan mahtava tapahtuma ja hieno tunne saada omaan tasoon nähden hyvä onnistuminen tällaiseen paikkaan!

Tottakai suuntana oli sauna suorituksen jälkeen. Siellä tulikin istuskeltua pitkään. Kohtalaisen kylmä oli keskellä yötä siellä suihkutiloissa peseytyä ulkolämpötilassa, mutta tokihan bidekahvoista tuli lämmintä pesuvettä. Kivalta tuntui joka tapauksessa sen jälkeen päästä telttaan untuvaviltin alle huilaamaan ja seuraamaan seuraavien osuuksien etenemistä. 

Niinhän siinä taas kävi, että ruotsalaiset voitti, mutta meidän joukkuekin oli maalissa lähtönumeroa reilusti paremmalla sijoituksella 864 tai jotain eli parempi suoritus saatiin viime vuoteen verrattuna ja sitä kautta parempi lähtöpaikka ensi vuodelle tälle joukkueelle. Lähtönumero oli siis nyt 950. 

Mielenkiintoista dataa ja vertailua löytyy tästä linkistä omista rastiväliajoista.

Livelox-reitti on löydettävissä tästä linkistä. Numero 1016, löytyy, kun rullaa listaa alas.

Reitti kuvakaappauksena maastokartalla alla.

Iltapäivän puolelle meni ennen kuin koko autokunta oli maastosta pois ja saunonut. Aika väsyttävää hommaa oli ajella kotiin liki kokonaan valvotun yön jälkeen, joten muutama tauko oli pidettävä. Taisin joskus seitsemän aikaan sunnuntai-iltana olla kotona ja niin oli tämän vuoden Jukola takana päin ja monta hienoa muistoa sieltä tuli. Ensi vuonna yritettävä taas uudelleen ja vähän voi kehittää tässä omaa tekemistä ja jaksamista sitä ennen. Kenties käyn jopa Mikkelin harjoitusmaastoissa vielä tämän vuoden puolella hakemassa tuntumaa minkälaista on odotettavissa.