Sirppujoen suistolla 18-19.1.2019

Muuton parhaimpiin puoliin kuuluu se, että se avaa mukavasti uudet retkeilymahdollisuudet ja vallitseva hieno talvisää houkuttelee kahlaamaan lumessa tauotta. Työt uudessa paikassa on nyt jatkunut kolmisen viikkoa ja siitäkin touhusta alkaa pikkuhiljaa päästä jyvälle. Pari viikonloppua meni melkeinpä huilatessa, mutta nyt jo jaksoi alkaa suunnittelemaan pikaista talviretkeä. Samalla oli ajatus kartoittaa hieman mahdollisia madeapajia.

Tavoitteena kun olisi saada edes yksi madesoppa tänä talvena. Mieluiten itse kalastetusta matikasta.

Sirppujoen suistolla (karttalinkki) sijaitsee luonnonsuojelualue ja epäilin, että tällainen virtapaikan läheisyys saattaisi olla mateidenkin kannalta optimaalinen. Valitsin sen retkikohteeksi siitäkin huolimatta, että luin tutkimuksen, jossa mainittiin, että makeanvedenaltaalla mateet joutuvat koville johtuen ajoittain kovinkin happamasta vedestä, jota Sirppujoki jorpakkoon laskee. Mutta ei se saalis, vaan se pyynti. Ei silti käy kiistäminen, etteikö mielekkäämpää olisi pyytää mateita vedestä, jossa tietää niitä olevan. Onneksi aina voi suunnata toisen reissun toiseen paikkaan. 

Keskiviikon ja torstain aikana sateli Ukiin viitisentoista senttiä uutta lunta nostaen virallisen lukeman 29 senttiin Itätullin mittauspisteellä. Se on kelpo määrä. Perjantain iltapäivä oli töissä pitkähkön tuntuinen, kun odottelin, että pääsen lumisiin olosuhteisiin retkeilemään. Olihan edellisestä yöretkestä vierähtänyt muuttohässäkän vuoksi jo pari-kolme kuukautta, joten osavaikutuksensa oli silläkin.

Lopulta lähdin reissuun vain vanhimman lapsen kanssa, kun keskimmäiselle iski lenssu. Ajomatkalla totesin, että ei välttämättä olisi kolmestaan yöpyminen edes onnistunutkaan, koska auton lämpömittarin pakkaslukema tippui hämmästyttävällä vauhdilla kylmempää kohti. Muutaman kilometrin matkalla kaupungista pois ajellessa lämpötila laski jo yhdeksästä viiteentoista pakkasasteeseen. Lopulta Velhoveden rannassa (karttalinkki) lämpötila näytti -16. Kuu loisti taivaalla sillä tavalla, että otsalampun pitäminen päällä ei olisi ollut välttämätöntä.

Tavaraa oli reilusti ja osaa niistä vedin pulkassa. Rinkassa oli loput, ja kaira parin muovikassin kanssa roikkui kädestä. Lunta oli jäälläkin sen verran, että totesin jo alkumatkasta, että Hepokariin asti en romppeita hinaa. Päätimme katsoa leirin ensimmäiseltä pikku saarelta. Jätin siihen tavarat ja virittelin muutamia koukkuja mateille pohjaan muutaman sadan metrin sisällä. Yhtä laittaessa tuntui kuin joku olisi nykäissyt siimaa, mutta ei jäänyt kiinni. Jäätä oli noin 20-25 senttiä ja paikoin jäälle oli noussut hieman vettä. 

Pystytin tarpin vesirajaan (karttalinkki) lapioituani lumet pois makuupaikoilta. Kynsitulet värkkäsin mukana tuomistani klapeista jään puolelle, jotta maahan ei jäisi jälkeä ja paistoin siinä molemmille yhden letun. Aineksia kului kokonainen lettujauhopussi eli noin neljän letun verran per yksi. Totesin vain lapselle, että tällä kertaa et tule pyytämään lisää. 

Kyselin innokkuutta madepilkille menemiseen, mutta nukkuminen vei lapsesta voiton. Itse menin kuitenkin kairaamaan pari reikää ja kokeilemaan itse tekemääni madekoukkua. Syötti oli vaikea kiinnittää, kun silakat oli jo ehtineet jäätyä umpijäähän. Saaliitta jäin ja pakkanen alkoi seisoskellessa pian menemään luihin ja ytimiin asti. Kömmin itsekin makuupussiin. 

Aamuyöllä paleli varpaat, mutta lapsi sai kuulemma hyvin nukuttua. Hänellä olikin pari untuvavilttiä makuupussin päällä. Olisin kuulemma voinut yöllä toisen ottaa itsellenikin, kun hänellä oli ollut suorastaan kuuma. En sitä tiennyt enkä viitsinyt yöllä herättää häntä asiaa kysymällä, jos tarkenemisensa olisi ollut juuri siitä viltistä kiinni. 

Lämmitin muutaman sämpylän aamupalaksi ja haimme koukut pois. Mitään merkkejä kaloista ei tullut. Pari senttiä oli ehtinyt yöllä jäätymään avannot, vaikka aamun lukema autolla oli lauhtunut viiteen pakkasasteeseen. 

Vielä tutustuimme pieneen viiden sadan neliön saareemme ja sitten pakkasin tavarat lähteäksemme kotiin päin. Seuraava madereissu sitten johonkin muualle... Ehkä voisi mennä meren puolelle. 

Kuvat:

Luminen pikkutie.

Madepilkki.

Kairamiehen varjo.

Ruopattu reitti Hepokarin selustaan.

Hei haloo!

Kunnon valotusajalla.

Kuutamo.

Paksu ohukainen.

akpoika letunpaistossa.

Valoilmiö.

Plätty.

Muodostunut jo pieni polku meidän reitille.

Mikäs jälki tämä nyt oikeastaan on? Lähinnä ihmetyttää, kun on laahannut niin paljon.   Oma jälkiopas on jossain muuttokuorman syövereissä...

500 m2 leirisaari.

Tarppi.

Kääpiöitä.

Auringonnousu yhdeksän jälkeen.