keskiviikko 23. tammikuuta 2019

Peltosen mehtäsukset

Peltosen 250 cm pitkät Metsä Stepit.


Vietin ensimmäiseni yön ulkosalla talviaikaan talvella 2007-08 Vaskijärven luonnonpuiston reunalla laavussa silloisen tulevan apen kanssa häneltä lainaamassani makuupussissa. Sitä ennen olin vain sulan maan ajan retkeilijä. Silloin ei mikään varsinainen lumitalvi ollut ja liikuskelimme jalan vain ohuen lumikerroksen peittämillä tantereilla. Joka tapauksessa siitä voi ajatella alkaneen minun talviretkeilyinnostukseni ja yöretkiä olen harrastanut siitä lähtien ympärivuotisesti ja välttelemisen sijaan pyrkien hakeutumaan ulos myös niinä talven kylmimpinä hetkinä.

Suuri rikkaus on kulkijalle nämä Suomen neljä selvästi toisistaan erottuvaa vuodenaikaa.

Oman ladun aukaisu oli jo lapsuudessani normaalia, kun lähimmille koneladuille Hartolan sorikselle oli matkaa. Yleensä hiihtelin latusuksilla peltojen poikki järvelle ja metsien tai metsäteiden kautta takaisin. Myös mehtäsuksiin sain kontaktia hiihtelemällä välillä isän vanhoilla Peltosen puusuksilla. Nuo sukset olivat ajoilta, kun hän vielä työskenteli joskus aikojen alussa tuolla jokunen vuosi sitten Hartolasta suljetulla alkuperäisellä Peltosen suksitehtaalla. Nykyinen tehdas toimii naapurikunnassa Heinolassa.

Minulla sisäänrakennettuna on ajatus, että jos ihmisellä on sukset, ovat ne Peltoset. Vain joissain harvoissa tapauksista tästä voidaan lipsua(, jos nyt näin hiihtotermein asian ilmaisen).

Armeijassa hiihdin valtion lainavehkeillä. Voitinpa jopa 30 kilometrin hiihtokilpailunkin noilla monien haukkumilla, mutta oikeanlaisella voitelulla hoidettuna varsin pätevästi toimivilla lankuilla. Se voitto maistui makealta sen vuoksi, että siitä napsahti kölli ja lomille pääsi perjantain palveluksen suorittamisen sijaan heti aamusta.

Sen jälkeen siviilissä olen tarvittaessa vuokrannut sukset / lumikenkäsukset hiihtovaelluksille, tai kärsinyt latusuksilla ja -monoilla umpihankea, kuten vaikkapa Laipanmaan viikonloppureissulla jokunen vuosi takaperin. Harvoin on ollut varpaat niin jäässä hiihtäessä kuin oli silloin. Lämpömittari valahti retken molempina öinä -23 asteeseen. Saappailla tai muilla kengillä hiihdettävät sukset ovat olleet usein mielessä.

-

Nyt on mukavasti lunta länsirannikolla ja sattuipa Torissa olemaan sopivasti Peltosen Metsä Stepit 250 senttisenä ja vähän ajettuna kaupan. Suomupohjalla. Laitoin tilaukseen ja Matkahuolto kuljetti tuotteen Ukiin noin 15 tunnissa. Nopeaa oli toiminta ja eilen pääsin ensimmäisen kerran koeajamaan ensimmäiset omat oikeat mehtäsukset. Meren jäällä sivakoin.

Hyvinhän nuo parin kilometrin lenkillä tuntui hoitavan suksien virkaa. Mukava oli myös, että tuntuva pakkanen oli jäädyttänyt jäälle nousseen veden ainakin tällaista leveämpää suksea kantavaksi kuoreksi. 

Viikonlopuksi sitten hiihtelemään ja talviretkeilemään alueella, joka onkin itse asiassa sattumoisin aika passeli kohde ottaen huomioon tämän reilun kymmenen vuoden talviretkeilyn alkutaipaleeni.

Palaan siis aiheeseen kokemuksineni myöhemmin... 


Polar Ski Arctic -siteet.
Tänään auraamassa omaa latua koneladun viereen. 

8 kommenttia:

  1. Hyvät on varmasti Peltosen metsäsukset! Peltosen ja muidenkin valmistajien nanopohjista olen kuullut jonkin verran huonoja kokemuksia, tietyissä oloissa tarttuu pahasti lumet pohjaan. Mutta suomupohjalla tätä ongelmaa ei ole ja tarvittaessa vaan nousukarvat pohjaan, niin pitoakin riittää vaikka kuinka painavan ahkion kiskomiseen.

    Ihan päteviltä näyttää muuten nuo siteetkin. Sinänsä luotettavat intistä tutut eräsiteet on periaatteessa ihan ok, mutta on niissä omat hankaluutensa. Finngrip Easy ei oikein ole vakuuttanut, ja liukulumikenkien EA-siteessä on liikaa liikkuvia eli rikkimeneviä osia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minun kokemukseni nanopohjista (latusuksissa) on sellainen, että niitä ei minulle ole uusia enää tulossa. Jotenkin tuntuu, että se on aika kapea lämpötila-alue missä nano toimii. Tosin omani ovat niitä ensimmäisiä nanosuksia noin kymmenen vuoden takaa. Ehkä jotain kehitystä on niissäkin tapahtunut. Suomupohja oli omien kokemusten pohjalta helppo valinta.

      Tuossa oli jo aikaisemmin kommenttikentässä hieman juttua (postaus nimeltään Petollinen kapiste matikan syöttipyyntiin) nousukarvoista. Tarkoitus olisi myöhemmin kokeilla eri tyyppisiä nousukarvoja. Myös tällainen luonnollinen vaihtoehto esimerkiksi hirven kinttunahasta tehtynä houkuttelisi. Sellaiset testaukset menee kuitenkin seuraavaan talveen käytännössä. Tämä talvi saa mennä vielä ilman karvoja.

      Ensivaikutelma siteistä on hyvä. Vaelluskenkä oli eilisellä lenkillä turhan jäykkä pohjaltaan ja luulen, että saapas on notkeampana parempi jalkine tuon tyyppiseen siteeseen. Kevyt Meindlin talvivaelluskenkä oli ekalla hiihtokierroksella parempi ohuemmalla pohjallaan. Aion viikonlopun parin yön retken hiihtää saappailla.

      Poista
    2. Itse hirvennahasta tehdyt nousukarvat olis kyllä melkoinen lisä omatekoisten varusteiden listaan! Aika kalliitahan nuo karvat on tosiaan kaupasta ostettuna. Mullakin ollut vaan lainassa, Colltex Mixit, hyvät ne kyllä ovat.

      Poista
    3. Itsekin olen vuokrannut_ moiset tekeleet talvivaelluksille. Pitäisi vain rohkaistua ja ostaa omat. Tai teetättää. Veikakan että hirven karva ei kestä yhtä paljon käyttöä kuin mohair, joka on todella jytyä. Mutta voisihan tuota kokeilla, jos eteen sattuu.

      Poista
    4. Se on totta, ettei hirven karva välttämättä yhtä kauan pysy kiinni nahkassa kuin jossain varsinaisessa nousukarvassa.. Mutta toisaalta, hiihtokilometrit suksilla ylämäkeen on todennäköisesti lähivuosina sen verran vähissä, että siinä mielessä voisi olettaa kuitenkin jonkun käyttövuoden kestävän senkin. No, se selviää, jos ensi syksynä kaatuu hirvi ja onnistun vielä siihen tapaan jonkun nahanpalan käsittelemään, että sitä pystyisi kokeilemaan suksen pohjaan laittaa :-D Ei kannata odottaa tuloksia tai edes heureka! -huudahduksia ihan nopealla aikavälillä tässä asiassa.

      Poista
    5. On se noinkin. Ja kun miettii omia talvivaelluksia Lapissa niin yhteen viikkoon mahtuu yksi tai kaksi todella raskasta nousua -- käyttöä on siis joku nelisen tuntia per reissu. Eli käyttömäärä ja hinta huomioiden kelpaa hiukan nopeamminkin kuluva. Ja etelässä taas ei edes ole kovia, pitkiä nousuja.

      Tosiaan yhdeltä kaverilta olen vuokrannut omatekoisia nousukuarvoja. Se on pitkä pätkä liimapohjaista mohairkarvaa ja päässä popniitilla muovikangaslenkki, joka menee Peltosen metsäsuksen kärkeen. Idioottivarma laite -- joskin liimaa pitää lisätä parin vuoden välein. Hökötys jatkuu kärjestä jonnekin kantapään taakse. Ja sillä nouse todella jyrkkää tunturinkylkeä.

      Poista

Jätä merkki käynnistäsi kirjoittamalla kommenttilaatikkoon!

Feel free to leave a comment or two in the comment box!