maanantai 23. toukokuuta 2016

Nurmes, 20-22.5.2016: Venetaksilla Rokinnokasta saareen

Tyrnipensas.


Tämä saaristoreissu länsirannikolle Rauman edustalle Nurmeksen saareen (karttalinkki) oli alunperin venekyytejä myöten sovittu ja suunniteltu toteutettavaksi jo kuukautta aiemmin, mutta sattuneista syistä jouduimme siirtämään menemistä. Kaveri jo varmaan vuosi aiemmin laitteli karttalinkkiä, että kyseiseen saareen olisi mielenkiintoista käydä tutustumassa ja toukokuun loppupuolelle parhaaseen kevätaikaan onnistuimme sopimaan nelihenkisen porukan aikataulut yksiin ja pääsimme viimein merelle punkkien purtavaksi.



Hoidin venetaksin aikataulujen sopimisen paikallisen yrittäjän kanssa. Erinomaisen joustavasti onnistuikin kyydin sumpliminen sähköpostitse Erähepun kanssa useista aikataulu- ja kyytipaikkamuutoksista huolimatta. Nurmeksen saareen voisi melkein päästä vaikka uimalla, kun välissä on vain kaksi kapeaa salmea, mutta vaikka muun muassa kumiveneratkaisut yms kävivätkin mielessä, niin kyllä tuo venekuljetus oli jo elämys itsessään ja kätevä tapa siirtyä haluamalleen saaren syrjälle. Viimein pitkän ajomatkan päätteeksi perjantai-iltana varttia vaille yhdeksän olimme Rokinnokan satamassa (karttalinkki) odottelemassa venetaksia kuljettamaan meidät kohteeseen. Kyyti oli sovittu kello 21 ja heppu saapui paikalle täsmällisesti. Parkkipaikka oli täynnä autoja ja mitä ilmeisimmin lämmin ja tyyni viikonlopun alku oli houkutellut muitakin veneilemään.

Rokinnokan satama.

Meriharakat kalliolla.


Pyysimme kyydin Nurmeksen pohjoisrannalle (karttalinkki), koska olimme varanneet Vuorisolan kämpän itsellemme kahdeksi yöksi. Varaus oli tehty lähinnä saunan vuoksi. Merimatka kesti viitisentoista minuuttia ennen kuin saavuimme maan nousemisen vuoksi korkealle vesirajasta jääneen lahonneen laiturin viereen. Olin ainoa saappaat jalassa ja loikkasin paatista ottamaan vastaan ennen veneen tapaamista rantaan. Valaistus vanhan laiturin kupeessa oli ilta-auringossa häkellyttävän hieno. Merimaiseman taustalla myös läheiset Olkiluodon ydinvoimalat näkyivät saarten välistä. Äkkiä karkottuivat työviikon ajatukset mielestä.

Ristinperänsuntti.


Rantautumassa.

Vanha laituri ja taustalla Olkiluoto. En suosittele hyppäämään enää tuosta pää edellä.

Hämähäkin seitti.


Rannasta oli puolisen kilometriä matkaa Vuorisolaan (karttalinkki), joten siirtymään ei pitkästi mennyt aikaa. Kyyhkyset huhuilivat ja käki kukkui matkalla. Kämppä oli erikoinen. Vanhaan talliin tai navettaan oli tehty sisäpuolelle majoitustilat vanhan asuinrakennuksen mentyä purkukuntoon pihapiirissä. Aivan kuin sisälle olisi rakennettu erillinen talo. Leveiden ovien takaa paljastui tavallinen mökin ulko-ovi. Mökki oli sisältä muuten oikein siistissä kunnossa, mutta haju torpan sisällä oli sen verran kostean tunkkainen, että se vahvisti alkuperäistä ajatusta nukkua joka tapauksessa ulkona. Kaivon kokiksen värinen vesi pihamaalla paljastui pian vain pesuvedeksi kelpaavaksi. Keli oli tyynelläkin vielä hyttysetön ja päätin taistelijaparin kanssa viettää selkeän yön taivasalla, kun se vielä oli mahdollista ennen inisijöiden ilmestymistä. Levittelimme makuupaikan valmiiksi ja ivailimme sitten toisille, että kuinka kauan voi leirin pystyttämiseen mennä, kun he pystyttelivät telttaansa vieressä.

Kuusivaltaista metsää pitkin Vuorisolan kämpälle.

Vuorisolan niittyjä ja kämppä.

Kyyhkysten lopetellessa tunnistin välistä teeren suhinoita ja pulputusta. Kävimme vielä katsomassa teeriä muutaman sadan metrin päässä niityllä ennen nukkumaanmenoa ja paluumatkalla näimme vielä valkohäntäisen peurankin juuri, kun kaveri oli päässyt sanomasta, että täällä sellaisia voisi helposti nähdä. Terristä en kuitenkaan onnistunut kuvaa valottamaan, mutta mitäpä pienistä. Sainpahan omille verkkokalvoilleni sentään vielä tallentumaan tämän kevään viimeisen näkymän vihreästä niitystä, jolla tepastelee tappelupukaria luokseen kutsuva lyyrapyrstö. Eittämättä kevätsoitimen viimeiset hetket olivat käsillä.

Rannikolla on syytä tehdä punkkisyyni kerran-pari päivässä, että ei saa ikäviä punkkien välittämiä tartuntoja, kuten minä muutama vuosi sitten, jonka jälkeen jouduin syömään tuhdin antibioottikuurin häätääkseni tuon tuttavallisesti Borreksi kutsuttavan riesan. Ensimmäisen illan punkkisyynin tuloksena en löytänyt itsestäni pieniä verenimijöitä. Pitkän päivän päätteeksi unen tuloa ei taivaan alla maatessa tarvinnut odotella, kun puolen yön aikaan oli iltatoimet siinä vaiheessa, että saattoi heittää pitkäkseen. Pari kertaa heräsin yön aikana kääntämään kylkeä, mutta viltin sisällä unta riitti aamukahdeksaan asti. 


Yöpaikka taivasalla.

4 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kyllä, tämä reissu oli nimenomaan hyvää settiä.

      Poista
  2. Sulla on kuvat kuin taidemaalarilla. Ilo lukea näitä juttuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :-) Näitä on kieltämättä myös mukava kirjoittaa :-D olemme siis win-win -tilanteessa.

      Poista

Jätä merkki käynnistäsi kirjoittamalla kommenttilaatikkoon!

Feel free to leave a comment or two in the comment box!