maanantai 4. tammikuuta 2016

Hossa 27-31.12.2015, Valkeaisjärvien ylitys

Reissukertomuksen ensimmäiseen osaan pääset tästä linkistä.



Leiripaikka aamuhämärässä.


Lainaus reissuvihkosta:



30.12.2015 klo 7.15
Sääennusteilla ei tee mitään. Luvattiin max. -10 aamulle, mutta mittarissa on nyt -25 ja yön kylmin oli -26,3. On selkeää. Ehkä pilviennuste on mennyt pieleen ja kylmää on vain pienellä alueella. Taas tuntui yöllä, kun jäähän tuli railo. Heräsin aamukuudelta nukuttuani heräämättä 7-8 h unet. Makoilin sen jälkeen noin tunnin, mutta oli hieman viluinen olo, kun jotenkin makuupussin vetoketju oli päässyt aukeamaan parikymmentä senttiä. Nälkäkin oli, vaikka söin illalla runsaasti. Itsensä lämpimänä pitäminen vaatii näin kylmässä paljon energiaa. Nyt lämmitän tupaa ja keitän aamukahvia.

Klo 9:18
Ulkomaalaisvahvistuskin alkaa heräilemään. Hän nukkui tämän yön tuvassa. Pakkasin odotellessa varusteita. Vaikeaa, kun on niin kylmä. Sormet jäätyy ja mikään ei tahdo mahtua mihinkään, vaikka kylmällähän pitäisi kutistua :-D Laavukangas pitää -25 asteen pakkasessa uskomattoman kovaa rapinaa.




Vasen vanha vähenevä. Parissa päivässä jo huomattavasti kutistunut Kuu.

Huurteinen kodan tuuletusreikä.

5 kulmaa nauloilla kiinni...

... ja yksi kulma V-muotoisella kiilalla. Varovasti naputtelemalla sellaistakin voi käyttää jääkiinnityksissä.


Kiilat irrotin jäästä kirveellä varovasti naputellen.


Lähdettiin Laukkujärven tuvalta 10:55 pari ensimmäistä sataa metriä edellisen päivän reittiä ja siitä kurvasimme hiihtouran pohjaa kohti Umpi-Valkeaista. Ihmettelimme matkalla isoja ja harppovia hirven jälkiä. Muutama kymmenen metriä piti rämpiä syvässä lumessa, kun laskeuduimme Umpi-Valkeaisen jäälle, kun en viitsinyt laittaa lumikenkiä niin lyhyen matkan takia. Jäällä oli erinomaisen hyvä kulkea. Umpi-Valkeaisen jäällä uskalsi mennä kapeikostakin, kun sieltä ei kartasta tutkien löytynyt laskuojaa mihinkään suuntaan eli siellä ei ollut suurempia virtauksia. Pari pilkkijää ja koira oli jäällä ja heidän maasturinsa oli parkkeerattuna kahden pohjoisimman Valkeaisjärven väliselle parkkipaikalle.


akpoika ahkiolla.

Umpi-Valkeaisen kapeikko (karttalinkki)


Umpi-Valkeaiselta etenimme Iso-Valkeaiselle (karttalinkki), joka on erikoisen muotoinen verrattuna muihin alueen järviin, lähes täydellisen pyöreä pitkulaisten järvien rinnalla.


Iso-Valkeainen. Keskellä on hauska saarenkumpare.

Fantastinen luminen terävä niemenkärki. (karttalinkki)


Muikkupuron laavulla (karttalinkki) oli aika lämmitellä lisäävainkuumavesi-Goulashia, teetä ja makkaraa. Sulasta purosta oli helppo koukata vettä sekä keitoksiinsa että suoraan kuppiin juotavaksi. Saapastelin purossa ja valokuvasin huurteisia heiniä. Laavu on erinomaisen hienolla paikalla, mutta meidän siellä ollessa myös todella tuulinen. Ilma oli lauhtunut aamulta 20 astetta ja muuttunut tuuliseksi, joka teki siitä edelleen vilpoisen tuntuista. Tyynissä kohdissa taas tuntui kylmien ensimmäisten päivien jälkeen, että varmasti on lämpötila plussan puolella. Sitä oli jo niin tottunut kylmyyteen.


Olipa kerran pari suomalaista ja hollantilainen Hossassa. Hollantilainen teki tulet.


Huurteisia heinän höytyviä.

Goulash!

Laavu. Englanniksi lean-to. Hollanninkielistä vastinetta ei kuulemma ole. Joku sanakirja ehdotti schuilplaats (huilipaikka) -sanaa, mutta sitä voi käyttää mistä tahansa suojasta luolasta taloon.


Sula puron suu on syytä kiertää riittävän etäältä.


Siinä on ollut järville nimiä keksivällä ihmisellä mielikuvitus vähissä. Keksinyt vain, että Valkeainenhan on hyvä nimi kirkasvetiselle jordaanille ja nimennyt neljä samaan tapaan muuttaen ainoastaan etuliitettä. Löytyy Umpi-, Iso-, Keski- ja Ala-Valkeainen. Muikkupuron laavulta jatkoimme Keskimmäiselle, josta oli enää reipas puolen tunnin marssi Ala-Valkeaisjärven tuvalle, jonne olimme päivän "tavoitteen" asettanut. Tavallaan lounaan olisi voinut syödä vasta sielläkin, mutta mukavampi oli pitää tauko komealla laavulla, kun se sattui siinä olemaan samaan aikaan kuin vatsa alkoi osoittaa hiukopalan tarvetta.


Vanha vene Keski-Valkeaisjärven eteläpäässä.

Ala-Valkeaisen tupa.


Tupa (karttalinkki) tuntui alkuun hurjan viileältä. Kukaan ei ollut sitä (kuten ei mitään muutakaan käyttämäämme tupaa) vieraskirjan mukaan viikkoihin ainakaan yöpymistä varten lämmitellyt ja meni pitkään ennen kuin sisäilma alkoi tuntua ulkoilmaa lämpimämmältä. Seinät hohkasivat parin päivän ajan pidelleitä paukkupakkasia.Tuntui jotenkin omituiselta. Meitä on täällä rapiat viisi miljoonaa suomalaista ja harva ymmärtää liikkua noissa maisemissa talviaikaan. Siinä jää ihmispolot niin paljosta paitsi!

Kävin hieman pilkillä järvellä ja kuvailemassa puron sulaa. Kairasin liki 40 senttiä ennen kuin kaira solahti läpi. Reissun paksuin jääkerros löytyi siis Ala-Valkeaiselta. En saanut mitään, mutta se johtui pitkälti siitä, että emme löytäneet pilkkitoukkia siihen hätään mistään, kun reissuun lähdimme. Retkipentti sanoi saaneensa reissun ainoan tiukan tärpin illan hämärtyessä tuvan edustan tienoilta, mutta kala pääsi karkuun.

Viimeisen kokonaisen päivän reitti sinisellä viivalla. Tämän reissun suunnistukset hoidin paperisilla pikakartta.fi -palvelusta otetuilla karttatulosteilla.


Puro pitää järvellä pitkää sulaa.

Puro katajien alla.

Retkipentti pilkillä puron nopeasti syvenevällä penkalla.


Ilta hämärtyi ja muuttui pilvisen kelin vuoksi pelottavaksi hämäryydeksi. Ilman otsalamppua ulkotila oli silkkaa pimeää synkkyyttä, eikä mihinkään olisi nähnyt liikkua. Aikaisemmat tähtikirkkaat illat mahdollistivat osittain ilman lamppuakin liikkumisen, mutta sellainen ei ollut nyt mahdollista. Olosuhteiden ollessa otolliset juttummekin menivät kauhistuttavaan suuntaan ja puhuimme illan aikana muutamista kauhuelokuvista ja metsässä liikuskelevasta henkilöstä, jolla ei ole silmiä (NO EYES!). Taisipa lihaa syövä porokin puheissa piipahtaa. Iltapalaa syödessämme nuo kauhutarinat alkoivat muuttua todeksi. Ala-Valkeaisen tuvassa on taatusti jotain kummittelevaa ja se joku ehkä asuu tuvan vintillä, jonne on luukku oven yläpuolella.

Istuimme normaalisti keskustellen iltapalalla tuvan pöydän ääressä. Yhtäkkiä ulkoa kuului ilmiselvä koiran haukahdus aivan oven takaa. Pohdimme, että joku on kai vielä illalla tulossa koirineen tuvalle yöksi. Ketään ei ilmestynyt eikä ulko-ovesta kurkatessakaan nähnyt sen kummemmin koiraa kuin omistajaakaan. Ehkä vain jotkin omituiset jäljet juuri sataneessa ohuessa lumikerroksessa. Myöhemmin otimme yhteiskuvan kynttilän valossa tuvan laverilla ja meidän omaa porukkaahan oli vain kolme, mutta eräässä kuvassa ehkä näkyy neljäskin henkilö (NO EYES!). En uskalla tuota kuvaa teille jakaa, jotta en järkytä kaikkia viattomia vaeltajia. Lisäksi aamuyöllä ulkohuussissa käydessäni joku selvästi löi huussin seinään. Kovaa. Olin sisällä tarvittavan ajan, jonka jälkeen kävelin rauhallisesti takaisin tuvalle jatkamaan pakkaamista. En uskaltanut katsoa taakseni. Joku selvästi ei halunnut meidän olevan siellä ja tuskin enää koskaan uskallan palatakaan.

( ;-) )



Tulet tulipesässä.


Hossa 27-31.12.2015, Paluumatka

9 kommenttia:

  1. Silmitöntä :) Ja se koiran haukahdus pimeyden keskeltä oli todellinen mysteeri.

    Se puronsuukin, mainio pilkkipaikka, on omalla tavallaan pelottava. Ensin tuskin nilkkaan ulottuvaa matalan puron hiekkapohjaa saappailla kahlattavaksi ja sitten aivan varoittamatta, muutama metri rannasta, suoraan jyrkkää pudotusta aikuisen miehen pituuden verran. Puro on ikään kuin työntänyt tai oikeastaan rakentanut mukanaan kuljettamasta aineksesta hiekkapenkereen äkkisyvään rantaan. Hiukan hirvitti pilkkiessä että se penger sortuu ja saan kylmän kylvyn raskaat Naalit jalassa ja tiukasti taukovaatteisiin topattuna. Ja samalla kiehtoi. Jos vielä satun tuonne kesällä menen tuosta kohtaa uimaan ihan piruuttani.

    Kairasin puronsuun läheltä useampia reikiä ja kokeilin pilkillä syvyyttä. Kaksi ja puoli metriä rannasta tarkoitti jo saman verran syvyyttä ja kauempanakin rannasta rinne jatkui veden alla hyvin jyrkässä 45 asteen kulmassa. Kiehtova järvi. Jotenkin pienestä pitäen on kiehtonut tuollaiset vesitiet ja niiden rakentuminen -- ja Hossassa veden moninaisia kulkusuuntia ja -uomia ihmetellessä saa aikansa kulumaan rattoisasti, sen verran kummallinen jääkauden jälkipelien luoma hiekkaharju- ja purolabyrintti se on.

    Kuten todettua, Hossassa on lisäksi paljon ns. suppalampia, jotka ovat muodostuneet siten että jääkauden jälkeen hiekkaan on jäänyt suuri kimpale jäätä, joka on sitten sulanut muodostaen kattilamallisen altaan. Kävi mielessä että olisiko tässäkin ollut hiukan samaa dynamiikkaa, vaikka järvi onkin aika iso. Ehkä se lahti on muodostunut isosta hiekkamaahan hautautuneesta jäätikön kappaleesta. Kuka tietää. Todennäköisesti se silmitön hemmo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vastaavaa äkkijyrkkää syvenemistä olen nähnyt Sevettijärven länsireunalla, jossa polvenkorkuinen vesi jatkui kymmeniä metrejä, jonka jälkeen pohja hävisi yhtäkkiä näkyvistä. Kävin siinä muutaman kerran uimassa ja olihan se jotenkin pelottava paikka :-)

      Noiden järvien muodostuminen on kyllä mielenkiintoinen asia. Pitkulaisia järviä on paljon, mutta esimerkiksi harjujen ja järvien suunta vaihtelee melko runsaasti.

      Poista
  2. Mielenkiintoista tarinaa. :) Tuo Ala-Valkeinen onkin uskomattoman kirkasvetinen järvi. Meloessa tuntuu kuin lentäisi, koska näkyvyyttä alaspäin on metritolkulla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kommentista Matti. Veden kirkkaus näkyi purosta hyvin. Hossa olisikin mielenkiintoinen kohde käydä joskus kanootilla melomassa. Täytyykin hieman selvitellä sellaisia mahdollisuuksia..

      Poista
  3. Tuo järvien ja lampien nimittely on kuvaavaa, meillä nuo Valkeaiset on Valkeisia ja niitä on tosiaaan joka liitteellä. Mekin ihmettelimme metsästä yöllä kuuluvaa haukahdusta kunnes metsämiehet selvittivät meille sen olevan ilves. Jäljetkin löytyivät sitten kun osasimme hakea oikeaa sorttia ja tarpeeksi etäältä. Ilves on arka eikä tule kovin lähelle ihmistä, mutta haukahdus kantaa.Taas oli kiva lukea tarinaa ja katsella upeita kuvia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilves! No niin tietty. Aina oppii uutta.

      Poista
    2. Eipä tullut mieleenkään, että se olisi ilves voinut olla! Ilveksen jälkiä emme huomanneet, mutta emme toisaalta sellaisia etsineetkään :-)

      Poista
  4. Ala-valkeisella siinä tuvan rannasta katsottuna oikean puoleinen ranta on aika matala muutaman metrin matkalta, sen jälkeen tulee pystyjyrkkä putous ja vettä on reilut 3 metriä. Laitoitteko merkille, kuinka hieno se puro on siinä nuotiopaikan vieressä. Valtavan kirkas vesi ja puron pohjalla olevat kivet on hieno yhdistelmä. Lampien nimistä sen verran, että Hossasta löytyy Ensimmäinen Kaljalampi, Toinen Kaljalampi, Kolmas Kaljalampi ja vielä Neljäs Kaljalampi. :) Kaljalampien vieressä on samalla tavalla nimetyt hakolammet 4kpl. Lampien nimeämiskomitealla on ollut mielikuvitus lujilla lampia nimetessä :) Aikaisemmassa postauksessa viitattiin ranskalaisiin. Hossassa joku majoitusta ja matkailupalveluita järjestävä taho on ranskalaisomistuksessa, siitä johtuu että ranskalaisiin törmää alueella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pasi.

      Laitettiin puron veden kirkkaus merkille! Siitä hollantilaiskaverikin uskalsi koukata suoraan, vaikka hän muutoin toivoi, että varmuuden vuoksi keitämme veden.

      Huvittavaa tuo järvien nimeäminen :-D

      Hieno juttu, että aluetta on ulkomaalaisillekin onnistuttu markkinoimaan. Siitä kertyy tuloja alueelle. Luulisin, että Kainuussa olisi muutenkin hyvät mahdollisuudet lisätä turistien määrää oikeanlaisella markkinoinnilla. :-) Hollantilaiskaverinikin lupasi levittää sanaa Kainuun luonnon hienouksista :-D

      Poista

Jätä merkki käynnistäsi kirjoittamalla kommenttilaatikkoon!

Feel free to leave a comment or two in the comment box!