tiistai 30. kesäkuuta 2015

Pesunkestävä kartta, 2. painos

Kuukausi sitten kokeilin ensimmäistä kertaa tehdä puuvillakankaiden painatuksiin tarkoitetulla siirtopaperilla kartan (linkki tuohon aiempaan postaukseen). Tuolloin käytin vaalealle kankaalle tarkoitettua siirtopaperia ja jouduin kikkailemaan karttakuvat ensin peilikuvaksi tulostukseen ja lopputuloskin jätti hieman toivomisen varaa. Viime viikonloppuna hankin uudet siirtopaperit ja aloitin koko homman alusta toiveena helpompi toteutus ja tarkempi lopputulos.

Kokeilin tällä kerralla tummalle kankaalle tarkoitettua paperia. Tällä siirtopaperilla tulostetta ei tarvitse kääntää peilikuvaksi. Karttalehdet nappasin pikakartta.fi -palvelusta. Pikakartasta tulosteiden ottaminen on mielestäni paljon helpompaa kuin muilta karttasivustoilta (olen kokeillut kansalaisen karttapaikkaa, retkikarttaa ja paikkatietoikkunaa).

Olen menossa heinäkuun loppupuolella Vätsäriin viikon vaellukselle ja tarvitsin tästä alueesta kartan. Valitsin suunnitellun alueen keskeltä tietyn pisteen (tässä tapauksessa pieni lampi Tuulipään laella), johon osasin sijoittaa pikakartan päällä näkyvän tulostettavan alueen punaisen rajan kulman. Tärkeintä on valita kohdistusta varten riittävän pieni piste, jonka kuitenkin löytää helposti kartalta. Otin tulosteen tuon valitsemani lammen ympäriltä joka puolelta, eli neljä kappaletta karttalehtiä. Paperikokona pikakartassa oli A3 ja mittakaava 1:25000. Tulostusvaiheessa sovitin sivun A4-paperille, jolloin mittakaava pienenee ja on siirtopaperilla liki pitäen 1:50000.

Tulostamisen jälkeen siirryin silityslaudan ääreen ja silitin siirtopaperin vanhaan lakanaan kiinni. Lopputuloksena tuli huomattavasti tarkempi kartta kuin ensimmäisellä yrityksellä. Ainoastaan pieni osa järvien korkeustiedoista on hieman epäselviä, mutta jopa pienimmällä fontilla kirjoitetut järvien nimet ovat luettavissa ja korkeuskäyrät ovat selviä. Suosittelen siis käyttämään näissä tummalle kankaalle tarkoitettua siirtopaperia... Ja sen voi aivan hyvin silittää vaaleaankin kankaaseen kiinni, niin kuin tässä on tehty. Tällä kartalla nyt sitten lähdetään muutaman viikon päästä reissuun, eikä ole väliä vaikka kartta jossain vaiheessa kastuisikin!





7 kommenttia:

  1. Mittakaavaksi taitaa tulla n.1:37000

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyypä tarkistaa illalla. Eilen olin nopeasti katsovinani, että sivun alareunan mittajanassa 1000 metriä olisi noin 2 senttiä kartalla...

      Poista
    2. Mittailin illalla sitä karttaa.1000 m maastossa oli mittajanan mukaan 1,9 senttiä kartalla eli ollaan melko lähellä 1:50000 mittakaavaa.

      Poista
  2. Teit tuon kartan puuvillakankaalle. Tiedätkö, voisiko samaa tekniikkaa käyttää villakankaalle?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Bilteman siirtopaperissa luki, että vain puuvilla käy. Suomalaisesta Kirjakaupasta kolmanteen painokseen ostamani luvattiin tarttuvan myös sekoitteisiin, joissa suurin osa on puuvillaa. En siis osaa suoraan sanoa löytyykö villakankaaseen tarttuvakin oma siirtopaperi tai kävisikö se puuvillalle tarkoitettu suoraan siihen.. Taitaa mennä kokeiluhommiksi. Ainakin villakangas uutena täytyy pestä ennen kiinnitystä, koska se kutistuu melko paljon...

      Poista
    2. Okei, kiitos tiedosta! Täytynee kokeilla jollain hukkapalalla ensin.

      Poista
    3. Jep. En tiedä miten tuo villakankaan taipumus huopua vaikuttaa asiaan. Noh, kokeileminen on aina suotavaa :-)

      Poista

Jätä merkki käynnistäsi kirjoittamalla kommenttilaatikkoon!

Feel free to leave a comment or two in the comment box!