Pirunvuoren luola ja Kivilinna

Automatka Uudestakaupungista Tampereelle on niin tolkuttoman pitkä ja tylsä, että sen haluaa katkaista jotenkin. Tällä kertaa koukkasimme automme paluumatkalla noin 8 kilometrin matkan 12-tieltä Ellivuoreen ja kävimme Pirunvuorella pienellä päiväkävelyllä. Sen verran tutkailimme etukäteen, että tiesimme sieltä löytyvän näköalapaikan lisäksi luolan ja Kivilinnan.

Seurailimme sumuisessa säässä Kivilinnan opasteita ja jätimme auton jonkun camping-alueen portin viereen, jossa ei varsinaisesti ollut parkkipaikkaa, mutta eipä toisaalta sen paremmin parkkeeraamista kieltäviä liikennemerkkejäkään. Polku, tai oikeastaan pururata, lähti vuorelle parkkipaikkamme vierestä (karttalinkki lähtöpaikalle).

Pari sataa metriä lähtöpaikalta tulimme vanhaan kuusivaltaiseen metsään ja rinne nousi hetken jyrkähkösti ylös. Oli hämmentävän pikainen muutos maisemissa, kun pääsimme tylsältä rakennetulta alueelta metsän puolelle. 

Jännä kuusista kyhätty tunneli peikkometsään.

Reitti nähtävyyksille on selkeä ja hyvin merkitty.

Kastetta.

Kuljettuamme vajaan kilometrin tulimme Kivilinnalle, joka on eriskummallinen kivistä koottu pärekattoinen rakennus. Valitettavasti kivikämpän ovi oli munalukolla suljettu eikä sisälle päässyt kurkistamaan. Kesäaikana paikka on aukikin ja siellä pidetään taidenäyttelyitä. Kivilinnan esitteeseen voit tutustua tästä linkistä (lataa pdf-esitteen. Lähde: ellivuori.fi -sivusto).

Kivilinna.

Kivilinnalta eteenpäin polku kävi kiviseksi ja kallioiseksi.

Näköalapaikalta (karttalinkki) ei tällä kerralla pitkälle nähnyt, kun oli sakea sumu maiseman yllä.

Tästä olisi varmasti mainiot näkymät Rautavedelle.

Korkeita kalliojyrkänteitä.

Näköalapaikalta jatkoimme pian tutkimaan luolaa (karttalinkki). Harmiksi luolan suuaukko oli tekstin mukaan jossain vaiheessa sortunut ja puuhun oli kiinnitetty lappu, jossa kiellettiin luolaan meneminen. Piti siinä suuaukon liepeillä silti hieman käydä kurkkaamassa... Luolan ympäristö olikin harvinaisen vaikuttava paikka! Korkeita kallioita ja isoja lohkareita kuin tipahtamaisillaan hetkenä minä hyvänsä.

Puussa oli lappu kieltämässä menemästä luolaan.

Luolan suuaukko.

Pihlaja.

Näinköhän tuo kivi tuosta vielä tipahtaa...

Sama kivi toiselta puolelta.

Luolan luona söimme sämpyläeväät ja palasimme sitten samoja jälkiä takaisin päin. Paluumatkalla poikkesimme vielä Liskolammella (karttalinkki) ja laavulla (karttalinkki) katsomassa miltä ne näyttävät, kun sellaisiin paikkoihimme huomasimme reitiltä myös opasteet. Sää selkeni ja muuttui peräti aurinkoiseksi käppäillessä takaisin autolle, mutta jäipähän se maisema huipulta vielä näkemättä, jos paikalla piipahtaisi joskus toistekin...

Kivilinna naavaa roikkuvien oksien takana.

Sumu hälveni ja aurinko alkoi paistamaan.

Liskolampi.. Ei nyt mikään ihan ihmeellinen paikka.

Kiemuraiset pitkokset.

Ellivuoren laavu on suojaisan oloinen, mutta lavereita nukkumiseen ja polttopuita siellä ei ole.

Viikon kuva: Viikko 41

Viikon kuva: Viikko 41

Liittyy postaukseen: Savojärven kierros Kurjenrahkalla 11-12.10.2015

Viikon kuva: Viikko 40

Viikon kuva: Viikko 40

Liittyy postaukseen: Valio-myrskyssä sorsalammella

Läjä suppiksia

Suppilo.

 

Pari viikkoa sitten annoin vinkin sieniapajien etsimiseen (postaus: Vinkki sieniapajien etsintään). Tehtiin tänään käytännön koe uudella sienilajilla, suppilovahverolla. 

"Suppilovahvero (Cantharellus tubaeformis) on pienikokoinen sieni, joka piiloutuu sammaleeseen. Yhden havaittuaan poimija löytääkin yleensä lähistöltä tusinoittain suppilovahveroita.

Suppilovahveron ohutmaltoinen lakki on läpimitaltaan muutaman sentin ja väriltään vaihtelevan harmaanruskea. Torvimaisessa tai suppilomaisessa lakissa on keskellä selvä napa. Pinta on kuiva ja miltei sileä tai pikkusuomuinen. Lakin alapinnalla on harvakseltaan harmaita tai kellertäviä paksuja poimuja, jotka jatkuvat johteisesti jalkaan.

Suppilovahveron jalka on pitkä, hoikka ja ontto. Jalan väri vaihtelee kirkkaankeltaisesta kellanruskeaan.

Malloltaan suppilovahvero on vaaleaa, jalassa hieman sitkeää. Maku on mieto ja makeahko, ja tuoksu heikko.

Sienestäjä löytää suppilovahveroita suurina ryppäinä sammaleisista, tuoreista havumetsistä. Paras satokausi alkaa syys - lokakuussa, ilmojen jo kylmettyä. Satoa voi kerätä pakkastenkin jälkeen, aina lumentuloon saakka. Suppilovahvero on yleinen ja runsassatoinen Etelä- ja Keski-Suomessa." 

Lähde: Evira

Eli siis havumetsiä. Ja toisen lähteen perusteella nimenomaan mustikkatyypin kosteita kuusimetsiä piti yrittää löytää. Paikkatietoikkunasta löytyi oma karttatasonsa kuusimetsiköille ja etsimme niistä Uudenkaupungin lähialueilta erään ennalta täysin itselle käymättömän vanhan kuusikon. Alkuun näytti, että eihän siellä mitään ole, mutta sitten vaimo löysi ensimmäiset ja varmistimme kuvista oikean sienilajin. Siitä kun nosti päänsä ja alkoi katselemaan ympärilleen niin yhtäkkiä noita sieniä olikin joka puolella ja touhuun jäi kerralla koukkuun. Äkkiä täyttyi kauppakassi sienistä.  

Käytännössä ei tarvinnut kuin katsoa karttatasojen avulla oikea metsätyyppi ja hakea sienet pois. Hyvin toimii!

Läjä sieniä.

Vappilosuhvero.

Innostunut poimija saattaa takerruttaa mukaansa myös jokusen tukun sammalta.

Savojärven kierros Kurjenrahkalla 11-12.10.2015

Kävin Kurjenrahkan kansallispuistossa tutustumassa Savojärven kiertävään polkuun. Muutamia vuosia aiemmin kuljin pääosin saman reitin, mutta suurelta osin jäitä myöten eli talviaikana. Silloin virallista polkua ei vielä ollutkaan. Nyt järven kiertää kuutisen kilometriä pitkä lenkki seuraillen pohjoispuolella järven rantoja soisissa maastoissa ja poiketen eteläisillä osillaan etäämmälle rantaviivasta. Koko kierros on mäetön ja pitkospuiden ansiosta verrattain helppokulkuinen.

Reissu alkoi automatkalla Uudenkaupungin suunnasta sunnuntai-iltana, kun viimein kahdeksan aikaan pääsimme liikkeelle. Kavereiksi mukaani lähtivät lapseni ja appi. Tämä olikin nelivuotiaan ensimmäinen reissu vaarinsa kanssa ja järjestyksessään neljästoista metsäaamu tämän blogin kirjoittajan kanssa saman retkikatteen alla. Tuttua juttua tämä yön yli retkeily jo pikkuihmiselle. 

En ehtinyt saamaan kotaa (postaukset tunnisteella kotaprojekti) pystytyskuntoon ennen lähtöä, joten otimme apen Hawuteltan ja Sawukaminan matkaan. Illalla kymmenen aikaan oli leiri pystyssä (karttalinkki) ja paistelimme kaminalla räiskäleet iltapalaksi ennen nukkumaanmenoa. Odottelin kylmää yötä peittotestiä (postaukset tunnisteella Quilt-projekti) varten, kun ulkosalla sädehti kirkas tähtitaivas ja pakkasöitä oli ollut useita peräkkäin muutenkin. Jo nukkumaan mennessä oli kylmempää kuin yhdelläkään retkipeiton kanssa tekemälläni reissulla, kun digitaalimittarini näytti ulkopuolella alle yhtä plusastetta. Sisällä oli kuitenkin vielä kaminan hehkuessa mansikkana reippaasti parikymmentä Celsiusta enemmän, mutta pian tuo tulen hiipuessa viileni, kun emme kipinävartiota aikoneet yölle järjestää.

Teltassa oli illalla lämmintä kaminan ansiosta.

 

Aamulla heräsin puoli kahdeksan aikaan. Yön aikana oli ollut kylmimmillään reilu aste pakkasta ja edelleen tarkenin peiton alla kalsarisillani. Keittelimme aamukahvia kaminan kannella, kun sain murheellisen puhelun kotopuolesta. Isoäitini oli kuollut sairaalassa paria tuntia aiemmin. Kokosin tovin itseäni ja kerroin sitten asiasta parhaani mukaan myös lapselleni. 

Pikkuhiljaa siirryimme päivälle alunperin suunniteltuihin askareisiin. En voi väittää, etteikö asia olisi kuitenkin pitkin päivää myöhemminkin mielessä kaihertanut.

Hawuteltta ulkopuolelta auringonnousun aikaan.

Oikein mukavasti sisätilaa tuossa teltassa, vaikka pituiselleni ei aivan seisomakorkeutta löydykään.

 Vietettyämme yön Kurjenpesän telttailualueella menimme käymään ensimmäisenä luontotuvassa. Rakennuksessa alkoi soimaan suomainen äänimaisema, kun kulkija sisälle astui ja katon läpi mulkoili suurtakin suurempi kurjen pää. Kolmimetriset kurjen kintutkin olivat saatu mahtumaan tuvan nurkkaan. Lapsi oli paikasta niin mielissään, että pyysi käymään siellä vielä lenkin jälkeen uudestaan.

Polkureitti laskeutui soille ja ilma tuntui muutamia metrejä leiripaikkaamme alempana huomattavasti kylmemmältä. Aamuauringossa suolla huurre hohti harmahtavan sävyissä ja kallellaan olevat petäjät peilaantuivat tyynen Savojärven pintaan. Laulujoutsenpari uiskenteli järvellä ja joitakin teeren suhauksia kuului pulputussäestyksen päälle jostain Lammenrahkan (karttalinkki) suunnalta tai jopa sen takaa. Lisäksi muutamia tikkoja kopsutteli päitään kuivia männyn koppuroita vasten matkan varrella. 

Savojärvi.

Kierrokselle oli rakenneltu muutama V:n muotoinen pöytäryhmä maisemapaikoille ja eräällä pysähdyimme keittämään risukeitinkahvit ja syömään "käsjyy"pähkinöitä. Hauskan muotoiset pöydät. En ollut aiemmin nähnytkään moisia. Hyvin pelitti risukeitin. Oli hämmentävää, kun matkan varrella oli melkein joka kyltissä eri aikamerkintä Lammenrahkan liikkumiskiellosta. Oli 15.1, 15.2 ja 15.4 alkaen. Pitää varmistaa asia mehtähallitukselta, jos saisi yksiselitteiset kyltit alueelle...

Pöytä maisemapaikalla.

Laulujoutsenpariskunta.

Risukeitinkahvit tekeytymässä.

Lamminrahka.

Leppis.

Puun kuvajainen.

Jatkoimme pätkän Rantapihan tulipaikalle ja jatkoimme siellä syömistä lounaan merkeissä. Lapsi oli silminnähden ilahtunut, kun paikalta löytyi keinu ja kiikkulauta. Kävimme toki ne koeajamassa muutamaankin kertaan tauon aikana. Kiersimme myös rannassa, jossa sijaitsi sauna ja käsipumpulla varustettu kaivo.

"Oja suon keskellä on valitettavan tavallinen näky." Allekirjoitan.

Rantapihan leikkikenttää.

Matka jatkui rengasreitin eteläosaan ja varsinainen uusi reitti oli siinä vaiheessa jo kuljettu ja käppäilimme siitä eteenpäin vanhalla polulla. Poikkesimme Savojärven padolla (karttalinkki) ja sieltä matka jatkui pitkiä suoria pitkosbaanoja Kuhankuonoa kohden. Parijonoon asetettujen lankkujen viereen oli ajoittain sijoitettu kolmas ja neljäskin. Ilmeisesti ne olivat ohituskaistoja, mutta pienempi retkiseuralaiseni vaati niillä kohdilla marssimaan jalat uloimpia pitkoksia tallaten. Nelirivisellä alkoi lyhyempijalkaisella olemaan jo hankaluuksia toteuttaa tuo määräys. 

Pato.

Putous.

Levennetty pitkosviritys upottavan suon yli.

Savojärven kierros on merkitty puihin naulatuilla punaisilla puupalikoilla.

Haavan lehdet ovat jo tämän kesän havinansa havisseet.

Pitkospuut koottuna pinoiksi polun varteen.

Kuhankuonolla.

Risteys.

Rajakivi.

 Pikkuhiljaa päivän edetessä sekä vastaan- että takaatulijoita alkoi olemaan reilummin. Kurjenrahkan kanssallispuisto yllättikin minut suosittuudellaan loppumatkalla. Telttailualueella olimme olleet yöllä ainoita majoittuneita ja Savojärven poihjoisosatkin saimme kiertää keskenämme, mutta reitille olikin sittemmin ilmestynyt useita kymmeniä reppuretkeläisiä. Iltapäivällä kahden aikaan Kurjenpesän parkkipaikalle palattuamme pihamaa oli liki täynnä autoja. Suuntasimme purkamaan leirin ja poikkesimme luontotuvassa uudemman kerran ennen kuin lähdimme ajelemaan pois päin.

Savojärven kierros on mukava päiväretken kohde ja soveltuu helppokulkuisuutensa vuoksi myös (melkein) perheen pienimmille. Varsinkin pitkoksilla kulkemisesta nauttivalle kohde on erinomainen. Riittääpä tuolla Kurjenrahkalla ja Vaskijärvellä kulkemista toki tarvittaessa helposti useammaksikin päiväksi.