Savojärven kierros Kurjenrahkalla 11-12.10.2015

Kävin Kurjenrahkan kansallispuistossa tutustumassa Savojärven kiertävään polkuun. Muutamia vuosia aiemmin kuljin pääosin saman reitin, mutta suurelta osin jäitä myöten eli talviaikana. Silloin virallista polkua ei vielä ollutkaan. Nyt järven kiertää kuutisen kilometriä pitkä lenkki seuraillen pohjoispuolella järven rantoja soisissa maastoissa ja poiketen eteläisillä osillaan etäämmälle rantaviivasta. Koko kierros on mäetön ja pitkospuiden ansiosta verrattain helppokulkuinen.

Reissu alkoi automatkalla Uudenkaupungin suunnasta sunnuntai-iltana, kun viimein kahdeksan aikaan pääsimme liikkeelle. Kavereiksi mukaani lähtivät lapseni ja appi. Tämä olikin nelivuotiaan ensimmäinen reissu vaarinsa kanssa ja järjestyksessään neljästoista metsäaamu tämän blogin kirjoittajan kanssa saman retkikatteen alla. Tuttua juttua tämä yön yli retkeily jo pikkuihmiselle. 

En ehtinyt saamaan kotaa (postaukset tunnisteella kotaprojekti) pystytyskuntoon ennen lähtöä, joten otimme apen Hawuteltan ja Sawukaminan matkaan. Illalla kymmenen aikaan oli leiri pystyssä (karttalinkki) ja paistelimme kaminalla räiskäleet iltapalaksi ennen nukkumaanmenoa. Odottelin kylmää yötä peittotestiä (postaukset tunnisteella Quilt-projekti) varten, kun ulkosalla sädehti kirkas tähtitaivas ja pakkasöitä oli ollut useita peräkkäin muutenkin. Jo nukkumaan mennessä oli kylmempää kuin yhdelläkään retkipeiton kanssa tekemälläni reissulla, kun digitaalimittarini näytti ulkopuolella alle yhtä plusastetta. Sisällä oli kuitenkin vielä kaminan hehkuessa mansikkana reippaasti parikymmentä Celsiusta enemmän, mutta pian tuo tulen hiipuessa viileni, kun emme kipinävartiota aikoneet yölle järjestää.

Teltassa oli illalla lämmintä kaminan ansiosta.

 

Aamulla heräsin puoli kahdeksan aikaan. Yön aikana oli ollut kylmimmillään reilu aste pakkasta ja edelleen tarkenin peiton alla kalsarisillani. Keittelimme aamukahvia kaminan kannella, kun sain murheellisen puhelun kotopuolesta. Isoäitini oli kuollut sairaalassa paria tuntia aiemmin. Kokosin tovin itseäni ja kerroin sitten asiasta parhaani mukaan myös lapselleni. 

Pikkuhiljaa siirryimme päivälle alunperin suunniteltuihin askareisiin. En voi väittää, etteikö asia olisi kuitenkin pitkin päivää myöhemminkin mielessä kaihertanut.

Hawuteltta ulkopuolelta auringonnousun aikaan.

Oikein mukavasti sisätilaa tuossa teltassa, vaikka pituiselleni ei aivan seisomakorkeutta löydykään.

 Vietettyämme yön Kurjenpesän telttailualueella menimme käymään ensimmäisenä luontotuvassa. Rakennuksessa alkoi soimaan suomainen äänimaisema, kun kulkija sisälle astui ja katon läpi mulkoili suurtakin suurempi kurjen pää. Kolmimetriset kurjen kintutkin olivat saatu mahtumaan tuvan nurkkaan. Lapsi oli paikasta niin mielissään, että pyysi käymään siellä vielä lenkin jälkeen uudestaan.

Polkureitti laskeutui soille ja ilma tuntui muutamia metrejä leiripaikkaamme alempana huomattavasti kylmemmältä. Aamuauringossa suolla huurre hohti harmahtavan sävyissä ja kallellaan olevat petäjät peilaantuivat tyynen Savojärven pintaan. Laulujoutsenpari uiskenteli järvellä ja joitakin teeren suhauksia kuului pulputussäestyksen päälle jostain Lammenrahkan (karttalinkki) suunnalta tai jopa sen takaa. Lisäksi muutamia tikkoja kopsutteli päitään kuivia männyn koppuroita vasten matkan varrella. 

Savojärvi.

Kierrokselle oli rakenneltu muutama V:n muotoinen pöytäryhmä maisemapaikoille ja eräällä pysähdyimme keittämään risukeitinkahvit ja syömään "käsjyy"pähkinöitä. Hauskan muotoiset pöydät. En ollut aiemmin nähnytkään moisia. Hyvin pelitti risukeitin. Oli hämmentävää, kun matkan varrella oli melkein joka kyltissä eri aikamerkintä Lammenrahkan liikkumiskiellosta. Oli 15.1, 15.2 ja 15.4 alkaen. Pitää varmistaa asia mehtähallitukselta, jos saisi yksiselitteiset kyltit alueelle...

Pöytä maisemapaikalla.

Laulujoutsenpariskunta.

Risukeitinkahvit tekeytymässä.

Lamminrahka.

Leppis.

Puun kuvajainen.

Jatkoimme pätkän Rantapihan tulipaikalle ja jatkoimme siellä syömistä lounaan merkeissä. Lapsi oli silminnähden ilahtunut, kun paikalta löytyi keinu ja kiikkulauta. Kävimme toki ne koeajamassa muutamaankin kertaan tauon aikana. Kiersimme myös rannassa, jossa sijaitsi sauna ja käsipumpulla varustettu kaivo.

"Oja suon keskellä on valitettavan tavallinen näky." Allekirjoitan.

Rantapihan leikkikenttää.

Matka jatkui rengasreitin eteläosaan ja varsinainen uusi reitti oli siinä vaiheessa jo kuljettu ja käppäilimme siitä eteenpäin vanhalla polulla. Poikkesimme Savojärven padolla (karttalinkki) ja sieltä matka jatkui pitkiä suoria pitkosbaanoja Kuhankuonoa kohden. Parijonoon asetettujen lankkujen viereen oli ajoittain sijoitettu kolmas ja neljäskin. Ilmeisesti ne olivat ohituskaistoja, mutta pienempi retkiseuralaiseni vaati niillä kohdilla marssimaan jalat uloimpia pitkoksia tallaten. Nelirivisellä alkoi lyhyempijalkaisella olemaan jo hankaluuksia toteuttaa tuo määräys. 

Pato.

Putous.

Levennetty pitkosviritys upottavan suon yli.

Savojärven kierros on merkitty puihin naulatuilla punaisilla puupalikoilla.

Haavan lehdet ovat jo tämän kesän havinansa havisseet.

Pitkospuut koottuna pinoiksi polun varteen.

Kuhankuonolla.

Risteys.

Rajakivi.

 Pikkuhiljaa päivän edetessä sekä vastaan- että takaatulijoita alkoi olemaan reilummin. Kurjenrahkan kanssallispuisto yllättikin minut suosittuudellaan loppumatkalla. Telttailualueella olimme olleet yöllä ainoita majoittuneita ja Savojärven poihjoisosatkin saimme kiertää keskenämme, mutta reitille olikin sittemmin ilmestynyt useita kymmeniä reppuretkeläisiä. Iltapäivällä kahden aikaan Kurjenpesän parkkipaikalle palattuamme pihamaa oli liki täynnä autoja. Suuntasimme purkamaan leirin ja poikkesimme luontotuvassa uudemman kerran ennen kuin lähdimme ajelemaan pois päin.

Savojärven kierros on mukava päiväretken kohde ja soveltuu helppokulkuisuutensa vuoksi myös (melkein) perheen pienimmille. Varsinkin pitkoksilla kulkemisesta nauttivalle kohde on erinomainen. Riittääpä tuolla Kurjenrahkalla ja Vaskijärvellä kulkemista toki tarvittaessa helposti useammaksikin päiväksi.

Hiun luontopolun karpalot

Kävin eilen perheen kanssa iltakävelyllä Hiun luontopolulla Uudessakaupungissa. Luontopolun varresta löytyy myös lintutorni (karttalinkki) järven rannasta, mutta emme nyt aivan siellä asti käyneet. Metsäalueella on muutamia pieniä soita ja sen verran havaitsimme kypsiä karpaloita, että noukimme niitä pienen purkillisen.

Tänään illalla suuntana on Kurjenrahkan kansallispuisto ja huomenna on tarkoitus kiertää Savojärven kierros. Yhden yön retki lapsen ja apen kanssa...

Kapaloa noukkimassa.

Karpalopurkki puolillaan.

Hyvä karpalomätäs.

Tammen alku.

Kotaprojekti: kaavoitusta ja kankaiden leikkelyä

Ketjukäyrä poikkeaa syvimmillään 7 senttiä suoralta linjalta 290 sentin matkalla.

Tässä muutamia kuvia kodan kaavojen tekemisestä ja kankaiden leikkaamisesta. Kattokolmion molempiin kylkiin leikkasin 7 senttiä syvän ketjukäyrän (engl. catenary cut/"cat cut"/catenary curve), jonka ansiosta kodan kiristäminen tulee olemaan helppoa, kunhan tämä tästä valmistuu. Ketjukäyrän laskemiseen löytyy useita valmiita excel-taulukoita google-hauilla, mutta aion julkaista myös oman suomenkielisen laskurin myöhemmin, koska sellaista en itse vielä löytänyt. Laskuri on sinänsä yksinkertainen, koska muuttujiksi tarvitaan ainoastaan sivun pituus ja haluttu ketjukäyrän syvyys sivun puolivälissä. Sen perusteella laskuriksi orjuutettu excel ynnäilee puolestamme käyrän viivan eron suorasta viivasta kussakin pisteessä ja piirtää havainnollistavan kuvaajan viereen.

Kodan mittapiirros, versio 2: Toteutettavat mitat

Päivitin kodan mittapiirroksen (Ensimmäinen versio tästä: Kodan mittapiirros, versio 1). Tämä menee toteutukseen. Kiitoksia aiempien kotapostauksien kommentoijille. Olen pyrkinyt huomioimaan saamani vinkit suunnittelussa.

Pillitystä, sorsastelua ja valkoposkia

Planeettataivas lauantaiaamuna. Kirkkain piste on Venus, siitä toinen vasemmalle on punertava Mars ja kirkas piste puiden välissä on Jupiter.

Päivä oli lyhentynyt jo niin paljon, että lauantaiaamun auringonnousu oli vasta puoli kahdeksan aikaan. Kello oli soimassa kuudelta, mutta sattumalta havahduin jo puolelta. Katsoin ikkunasta ja taivas oli varsin kirkas ja puolikas kuu kiersi korkealla valaisemalla tienoota. Päätin nousta ja lähteä rantaan kuuntelemaan sorsien ääntelyitä. Venerannan lähettyvillä kuvasin pari kuvaa pimeässä. Olin lukenut Ursan sivuilta, että kolme planeettaa näkyy aamuisella itätaivaalla koko loppuvuoden. Ilmeisesti onnistuin ne bongaamaankin, ainakin niin päättelin kuvasta ja Ursan tähtikartasta.

Valio-myrskyn tuulet puhalsivat vieläkin voimakkaasti. (Linkki edellisen illan myrskyisän sorsastusreissun postaukseen: Valio-myrskyssä sorsalammella) Menin venerantaan ja kuulostelin paikallani, mutta sorsat eivät nyt pitäneet mitään ääniä lammella. Ilmeisesti myrsky hieman sekoitti lintujen päivärytmiä eikä aamulentelykään erityisemmin jaksanut innostaa. Mietin lähtisinkö veneellä kiertämään kaislikoita vai pillittämään pyitä. Oli helppoa päätyä jälkimmäiseen.

Metsän poika tahdon olla, sankar jylhän kuusiston. Karhun kanssa en käynyt painia.

Pyyn pillittäminen on mukavaa puuhaa. Varsinkin sitten homma menee jännittäväksi, kun vastauksiakin alkaa kuulumaan. Yleensä liikuskelen rauhallisesti ja vislailen samalla. Pysähdyn kytikselle, kun kuulen pyiden ääniä. Parempi kai olisi mennä hyvään paikkaan ja odotella siinä paikallaan hetki ennen houkuttelun aloittamista. Toisaalta, usein jo vaiennut pyy innostuu viheltelemään uudestaan takaisin, kun vaihtaa itse hieman paikkaa.

Kuljin parin kilometrin lenkin. Pyitä ei kuulunut, mutta ainakin joutsenten, hanhien, kurkien, närhien, hömötiaisten ja palokärkien ääniä tunnistin metsässä liikuskellessani. Myös lehmät pitivät kummallista mölinää etäällä. Kuulin myöhemmin, että kyseessä olivat vasikat, jotka oli vierotettu äideistään muutamaa päivää aiemmin.

Olin jo palailemassa aamukahville, kun viimein pari sataa metriä ennen kotitaloani pyy vihelsi. Otin paikan kuusen alta ja aloin viheltelemään takaisin. Taktiikkani on olla sairaan ärsyttävä. Pyrin viheltämään saman lurituksen minkä pyykin. Sehän toimii ihmisellekin, jos haluaa saada jonkun hermoromahduksen partaalle. Mikä onkaan ärsyttävämpää kuin joku joka jatkuvasti toistaa täsmälleen saman mitä on itse juuri sanonut. Monta kertaa olen sillä keinolla saanutkin pyyn lentämään viereiselle oksalle silminnähden kiukkuisen näköisenä poskipäät punertuneena.

Nyt pyy vain vastaili. Hauskaa pyiden kanssa kuitenkin on jutella, vaikka ei paremmin näkemään pääsisikään. Saaliin saaminenkin on toisarvoista ja olkoon luonnossa liikkuminen pääosassa. Muutaman kerran onnistuin näkemään pyyn vilaukselta kuusikossa, kun lintu haki parempaa paikkaa tutkailla reviirilleen saapunutta metsämiestä puunrungon takaa. Tunnin verran vislailimme toisillemme, mutta missään vaiheessa lintu ei tullut haulikkohollille. Ei se ole aina niin helppoa.

Kuvasin viheltelyistä videon ja kolmen minuutin pätkä on tässä alla katsottavissa. Sekä omat että varsinkin linnun äänet kuuluvat nauhoituksesta ilahduttavan hyvin.

Lapsen kanssa pyymetsällä käydessä otin mukaani vanhan venäläisen pienoiskiväärin. Tuon kaliiperinen on parempi pienen kanssa, kun mahdolliset laukausäänet eivät ole niin kovia. Joku sarvipää oli hankaillut tuota puuta...

Myöhemmin iltapäivällä vaimo lähti soutajaksi, kun kävimme kiertämässä sorsalammen. Aika vähissä olivat linnut, kun toisella puolella oli alkumatkasta vielä toinenkin vene, jossa ilmeisesti harjoitettiin kalastusta. Toinen paatti meni pois ja päätimme kuitenkin kaislikot kiertää, koska sinisorsat usein piileskelevät heinikon puolella ja laskevat melko lähelle ennen kuin pomppaavat pois.

Valio-myrsky käänsi lumpeenlehdet ympäri.

Ampuja tähystää taivaalle.. Eiku sillähän on silmät kiinni. Ihmekös, kun ei saalista tule. (tämä on vaimon ottama kuva.)

Pärsk.

Mäntymetsän heijastus.

Lyhyellä, noin 10 metrin matkalla kaislat olivat valkoisina kuin lumen peitossa. Mistähän se johtuu?

Venerantaan saapuessamme olin jo ottanut patruunat pois piipusta ja makasiinista. Eikös sieltä sitten kolme harvinaisen röyhkeää heinuria pompannut 25 metrin päästä ja lensivätpä vielä kunniakierroksen suoraan ylitsekin. Vaan eipä pauke kuulunut, vaikka kuinka Mossbergia pumppasi... Patruunat olivat jo pöksyjen reisitaskussa hyvässä tallessa. Jossain välissä ne linnut sinne sitten ehtivät huomaamatta laskeutumaan ja luulin järven olevan jo tyhjä... 

Valkoposkien porukka.

Illansuussa näin olohuoneen ikkunasta sivusilmällä lintuauran liitelevän peltojen päällä. Näytti aivan siltä kuin niillä olisi ollut laskutelineen alhaalla ja otin lapset mukaan katsomaan hanhia nelostien laitaan, jos sinne olisi hanhiparvi todella laskeutunut. 

Puidulta viljapellolta tuo äänekäs kopla sitten löytyikin ja nappasin muutaman ruudun kantaen pienempää lasta sylissä.

Hanhiparvi nelostien vieressä.

Lähelle laskivat.

Ylilento.

Sinne ratsasti lintuparvi auringonlaskuun.

Valio-myrskyssä sorsalammella

Vietin viikonlopun kotiseuduillani Hartolassa. Uhmasin Valio-myrskyä sen verran, että uskaltauduin perjantai-iltana kiertämään lammen rantakaislikot veneellä. Sorsat eivät oikein tykkänneet lentää. Tavoistaan poiketen ne lensivät vain myötätuulta hyödyntäen tuhatta ja sataa toiselle puolelle vesialuetta, kun yleensä ne poistuvat viereiselle järvelle sorsastajan havaittuaan. Yhtä yritin ampua, mutta ilmeisesti vauhti oli sen verran kovempi kuin yleensä, että otin ennakkoa liian vähän.

Lampi on noin 300 metriä leveä ja 700 metriä pitkä, pohjois-etelä -suunnassa. Valio-myrsky puhkui lännen suunnalta eikä tuolla matkalla vielä korkeaa aallokkoa nostanut. Kovasti sai siitä huolimatta puuskissa huovata, että paatti liikkui haluttuun kulkusuuntaan eikä ajautunut kaislikkoon. Myrskyssä pilvet olivat erikoisen näköisiä ja auringonlaskun värit olivat mahtavia. Tässä alla muutamia kuvia tuolta veneretkeltä.

Tuuli meinaa väkisin painaa veneilijän kaislikon puolelle.

Länsirannalla oli tyynempää.

Sorsastaja radiopeltorit päässä.

Aurinko laskemaisillaan.

Puuska.

Katselin venerannasta auringonlaskun värejä.

Lauantaiaamuna kävin uudestaan lammella ja pääsinpä vihdoin ensimmäisen kerran tänä syksynä myös pyitä pillittämään. Siitä seuraavaksi.

Kodan mittapiirros, versio 1

Eilen jo mainitsin suunnitelmistani valmistaa kota (postaus: Kotasuunnitelmia). Alunperin suunnittelin sitä 225 senttiä korkeana, mutta ensimmäiseen varsinaiseen mittapiirrokseen korotin tuota vielä 25 senttiä, koska sen vaikutus lopputuotoksen painoon oli laskelmieni mukaan vähäinen, 70-100 grammaa. Päätin julkaista mittapiirroksen havainnollistamaan tämänhetkisiä ajatuksiani. Ylempi kuva on sivusta ja alempi edestä. Oviaukko tulisi siis pystysuoralle osalle. Visio minulla sen oviaukonkin toteuttamisesta jo on, mutta jätin piirtämättä sen tähän kuvaan.

Kotasuunnitelmia

Kotamalli ilta-auringossa ja Duplo-ukkelit tulilla.

Myönnän. Jumitan välillä luennoilla ja rustailen lyijykynäluonnoksia erilaisista majoitteista. Luonnoksia minulla on vaikka minkälaisista suojista, mutta tällä kertaa hahmottelemani menee toteutukseenkin jo lähitulevaisuudessa. Väitän siitä piirtämisestä olevan kuitenkin jotain hyötyäkin. Nimittäin Pythagoraan lause ja trigonometriset funktiot pysyvät kirkkaana mielessä, kun pyörittelee kolmioita ja laskeskelee kuinka korkea viritys tulee milläkin sivun pituudella tai kolmion kulmalla, ynnä muuta sellaista.