lauantai 2. marraskuuta 2024

Syksyn toinen metsästysreissu Pohjois-Karjalan kanalintumaille, 28.10-1.11.2024




Työpaikan vaihdon yhteydessä jätin yhden viikon väliin, että olisin sen työttömänä, kilometritehtaalla, jotta voisin käydä hyödyntämässä kanalinnustuksen kausilupaani Pohjois-Karjalassa ja olisi aikaa istuskella illat tulilla ja aamut teerisoilla, kuljeskella päivät pitkin kankaita. 

Toki jo irtisanomisajalla käytin pitämättömiä lomia pois. Kuten blogijutuista näkee, olen kolme viikkoa viettänyt lokakuusta metsässä. 

Toiveena oli, että lintuja näkyisi nyt paremmin myös latvoissa ja saisi kivääriholleja. Alkukaudesta haulikkometsästäjien kelit on vähän sellaista hätäistä sohimista pakeneviin pomppulintuihin ja vasta sitten katsotaan, että tippuiko mitään. Kiväärillä näin hieman myöhemmin syksyllä on mukava metsästää kanalintuja, kun siinä on aikaa sijoittaa tähdätty laukaus kohdalleen. Tietää jo puristaessa, että lintu tippuu, jos on tehnyt laukausta edeltävät pohjatyöt kunnolla. 

Näitä pohjatöitä ovat ainakin seuraavat:
- Harjoittele klikkipatruunalla puristava laukaus, jossa tähtäyspiste ei muutu laukaisun aikana.
- Kohdista aseen kiikari. Ei sinne päin, vaan niin, että 100 metriin osuu paikkalappuun.
- Harjoittele vähintään niille matkoille ampumista, joihin aiot metsästystilanteessakin ampua.
- Selvitä harjoittelun yhteydessä etäisyys, johon pystyt toistamaan lintujahtiin riittävän tarkan, monen laukauksen kasan. 
- Vältä ampumasta tätä rajaa kauemmas tositilanteessa eli odota, että lintu tulee lähemmäs tai lähesty sitä itse näkösuojassa. Omat rajat ylittäviltä etäisyyksiltä ja tilanteista ammutut laukaukset ovat niitä, mitä yleensä saa selitellä jälkikäteen ja ihmetellään miksi lintu ei olekaan puun alla. Radalla harjoitellaan ja metsästystilanteessa ammutaan tappavia laukauksia. 
- Ammu mukavasta asennosta makuulta ja muista tukea etutukin/bipodin lisäksi myös aseen perä.
- Lintu kiikarissa. Se voi jännittää. Hengitä silti rauhallisesti.
- Kiirettä ei ole muualla kuin oman pään sisällä eli toimi rauhassa. Lintu kyllä pysyy puussa tai jos ei pysy, tulee uusia tilanteita.
- Mittaa etäisyys ja huomioi se tarvittaessa kiikarin korotornia säätämällä tai lukemalla napsut ristikolta, jos sellainen ristikko aseessa on. Ballistiikkalaskuri tai ampumaradalla tarkistettu luodin lentoratataulukko auttaa. 
- Jos sumu tai muu este ei mahdollista etäisyyden mittausta, kännykän ilmakuvasta voi olla apua etäisyyden arviointiin.
- Säädä parallaksi oikealle etäisyydelle.
- Huomioi tuuliolosuhteet.

Alkuviikolla parin yön ajaksi kaveriksi sain naisystäväni ja olimme ne yöt paikallisessa vuokramökissä Loma-Kitsissä tehden siitä päiväretkiä metsästysalueelle eri paikkoihin. Tämän jälkeen työvelvoitteet kutsuivat etelään, jonka vuoksi vein hänet keskiviikkoiltana Joensuuhun juna-asemalle ja jatkoin sen jälkeen itsekseni metsästysreissua tarppimajoituksessa vielä toiset kaksi yötä.

Ensimmäiseksi aamuksi tiistaille olin valinnut teeripassiksi täysin uuden suon, jossa en ollut käynyt ennen eikä siltä alueelta siksi ollut havaintojakaan omalle kanalintuhavaintokartalle kertynyt. Jotain on kuitenkin vuosien saatossa oppinut lukemaan ja usein jo kartalta näkee potentiaaliset lintualueet. Niin kävi nytkin.

Aurinko nousi kellojen kääntämisen jälkeen jo 7.30 paikkeilla, joten passipaikka piti viritellä sitä ennen. Usein linnut tulevat, kun aurinko alkaa paistaa puiden latvoihin. Olimme lopulta noin kello 7.15 istuskelemassa retkipatjalla naamioverkon takana isomman metsäsaarekkeen laidassa. 5 kappaletta teerenkuvia oli puissa edustalla.

Kovin kauan ei tarvinnut odotella, kun ensimmäinen musta teeri tuli takaa idän suunnasta ja lensi suon yli länsireunaan puun latvaan 300 metrin päähän. Oli hauska juttu erityisesti jahtikaverilleni nähdä teeri näin pian, kun hän nyt oli ensimmäistä kertaa mukana kanalinnunmetsästyksessä. Kiikaroitiin sitä. Pian myös suon etelälaitaan tuli teeriä ja nämä olivat ensimmäistä hieman lähempänä, mutta silti matkaa oli yli 200 metriä. 

Näiden jälkeen seuraavia saikin odotella ja se tilanne oli melkoisen yllättävä ja upea luontokokemus. Taivaanrannassa lensi iso parvi teeriä kohti pohjoista. Suhautin pari kertaa niille ja koko laivue kääntyi ja noin 50 teertä laskeutui takanamme olevaan metsäsaarekkeeseen. Hirmuinen siipien suhina ja räpiköinti kuului. Nopeasti olisi voinut haulikolla siitä pudottaa jonkun tai parikin, mutta jätin kuitenkin ampumatta, kun pikkukoira oli ikävästi piipun vieressä. Linnut vaistosivat jotain ja lähtivät nopeasti pois, mutta oli hienoa nähdä niin iso parvi teeriä. Jäi kyllä aamu suolla mieleen, vaikka saalista ei tullutkaan. 




Aamun jälkeen käytiin aamukahvilla mökillä ja lähdin sitten itsekseni kiertämään suon taakse, jonne teeriä näkyi aamulla lentävän. Parin tunnin kierroksella kuulin muutaman lentoonlähdön, mutta haulikkoetäisyyden ulkopuolelta lähtivät ja latvoistakaan ei mitään löytynyt, vaikka sain kiikaroida laajoja aukkoja ja soita. Kierroksen lopussa ammuin 4 laukausta 100 metriin kiväärillä. Ensimmäinen jäi 4 senttiä vasemmalle ja hieman alas, mutta muut olivat keskellä. 



Maalitaulu asetettu kantoon.



Iltapäivällä läksimme Ukonsärkän luontopolulle yhdessä ja kuljimme upealla luonnonsuojelualueella melkein 10 kilometrin lenkin. Alueella oli laavu niin komealla paikalla, että en juuri laavuja niin hienoissa paikoissa ole ennen nähnytkään. Menee ihan kärkipäähän tuo paikka ja voisi joskus siellä yöpyä. Muutama metso nähtiin iltahämärissä vilaukselta. Lisäksi paluumatkalla oli tuoreita karhun jälkiä ja jätökset. 

Ensimmäisenä päivänä ei vielä saalista tullut. Illalla saunottiin ja sinä aikana kypsyi illalliseksi aurajuustolla täytetty hirven ulkofileepaisti.





Hirvipaisti valmiina uuniin.



Toisen päivän aamuna menin yksin sateisella kelillä eri suon reunaan. Yhtään lintua ei kahden tunnin passituksessa näkynyt. Sen sijaan pois autolle kävellessä näin mustan teeren jo kaukaa koivussa syömässä ja 5 metrisen taimikon suojassa pääsin lintua lähestymään erittäin hyvälle kiväärietäisyydelle. Lähinnä ongelmana oli risuvapaan väylän löytäminen makuuasennosta. Lopulta sellainen rako löytyi ja 79 metristä sain ammuttua reissun ensimmäisen teeren alas.



Poikateeri.



Mökin palautus ja siivous oli klo 12 mennessä, jonka jälkeen lähdimme yhdessä kävelylle. Ensin tosin ajelimme jonkun matkaa katsomaan sotahistoriallisia kohteita. Valkealammella käveltiin pieni lenkki ja katsottiin vanhoja panssariesteitä, romahtaneita korsuja ja juoksuhautoja. Muuten oltaisiin metsästettykin sillä alueella, mutta paikalla oli jo jonkun muun auto eikä tietoa hänen kulkureiteistään, joten päätettiin siirtyä muualle.

Tuon jälkeen ajelimme pari kymmentä kilometriä etelämmäs ja teimme retken Karhunpolkua pitkin Ahokosken laavulle. Kävelymatkaa kertyi taas se noin 10 kilometriä. Matkalla saatiin pyy pillitettyä näkyville ja siitä reissun toinen pudotus, tällä kertaa haulikolla.





Majavan jälkiä.



Illan hämärtyessä oli lähdettävä käymään Joensuussa lenkki. Matkalla käytiin syömässä Kontiolahden abc:llä ja reissusta palasin räntäsateessa ja kovassa tuulessa yksin säkkipimeään metsään pystyttämään leiriä. Kiva tasainen paikka löytyikin ja lämmitin matalaksi pystytettyä tarppia trangialla sen verran, että alla tarkeni t-paidassa lyhyen illan ennen nukkumaanmenoa. 



Tarpin lämmitin.




Aamulla kävelin kilometrin tieltä paikkaan, jossa jo aiemmin sain teeren suolta aamukyttäyksellä syyskuussa. Tosin valitsin nyt passipaikan 100 metriä eri kohdasta edellisen reissun oppien mukaan. Arvelin siinä olevan parempi. Pian ensimmäinen teeri nousi keloon, mutta matkaa oli 189 metriä, joten jäin odottamaan, että lintuja tulisi vähän lähemmäs. 

Hetki edellisestä yksi akkateeri lensi sivustaltani ohi ja ammuin sen alas haulikolla. Aamu oli hieno, mutta tuon laukauksen jälkeen ei mitään havaintoja enää tullut ja teerien ääntelykin lakkasi. 


Suttuinen kuva teerestä latvassa.



Lämpimät voileivät trangialla voissa paistettuna, nam.




Leirissä keitin kahvit ja lähdin päivän kävelykierrokselle. Pitkään sai kulkea näkemättä yhtä ainutta lintua, mutta lopulta iltapäivän puolella yksi ukkometso lähti edestäni puolipuusta lentoon. 

Sitähän oli lähdettävä seuraamaan! 

Lentosuunta oli selvä ja katsoin ilmakuvasta, että pian tulisi pieni aukko, jonka reunasta ehkä voisin linnun löytää latvasta, jos se sinne olisi jäänyt. 

Jo metsän puolelta näin, että musta metso nökötti täydellisesti kyljittäin, mutta ei ihan aukon reunapuussa, vaan vähän siellä metsän sisällä. Aukkoa ei voinut ylittää linnun näkemättä ja edessä olevien puiden arvelin alkavan peittää linnun taakseen, jos menen aukon reunaan asti. 

Lähestyin puiden takana näkösuojassa niin paljon kuin pystyin ja viimeiset metrit tuliasemaan menin ryömien. Etäisyysmittari näytti matkaksi 170 metriä ja siitä matkasta se oli nyt sitten ammuttava. 

Tarkistin Sakon laskurista luodin lentoradan, säädin kiikarin ja hain tukevan asennon. Hieno näkymä isosta mustasta linnusta latvassa tallentui verkkokalvolle kiikarin läpi. Edessä olevan puun oksa peitti linnun kylkeä osittain, joten tähtäsin aika ylös. Puristin. Pamauksen jälkeen kuului läpsäys luodin osuessa lintuun ja metso lähti kierimään latvasta maahan. Jätin aseen siihen ja juoksin hakemaan elämäni kolmannen ukkometson ja ylipäätään viidennen metson talteen. Huippu saalis! Ei näitä omalle kohdalle ole turhan usein sattunut, joten todella erityiseltä tuntui pitkän lenkin jälkeen. 2,5 kiloa painoi nyljetty metson ruho, kun kotona punnitsin. Suolistettuna lintu oli 3,7 kiloa. Metsässä en päässyt elopainoa puntaroimaan, mutta jonkun verran yli 4 kiloinen lintu varmasti oli. 


Ukkometso.



Ilta alkoi hämärtyä, kun palasin autolle ja lähdin pystyttämään leiriä uuteen paikkaan. 

Iltaa varten olin varannut tulipuita mukaan ja tyynessä kelissä oli mukava istuskella tarpin alla nuotion lämmössä tuntikausia kestävä loka-marraskuun vaihteen ilta. Soittelin myös akustista kitaraa, josta näyte alla. Kappaleen nimi on Whiskey in the jar. 







Neljäntenä aamuna oli sumuinen keli ja edellisenä iltana satanut lumi jäi maahan. 76 metristä sain päivän ensimmäisen teeren alas. Sen jälkeen saikin taas monta tuntia kulkea ennen seuraavaa havaintoa. 




Näin sivusilmällä aukon reunassa ehkä jonkun lentävän ja muutin sitten kulkusuuntani sinne katsomaan jäikö jotain latvaan. Aukolta huomasin, että jäihän sinne! Akkateeri nökötti puussa ja matkaa oli sellainen 167 metriä. Makuuasennosta ammuin. Ikävästä bipodi heilahti rekyylin voimasta ja kuva kiikarista karkasi, että en nähnyt linnun putoavan, mutta arvelin sen tippuneen, koska latvassa ei mitään enää näkynyt ja lennossakaan ei näkynyt lintua. 

Otin kompassiin ja gepsiin suunnan ja lähdin viivasuoraan 167 metriä varvikon läpi mahdolliselle pudotukselle. Varvikon päällä ollut lumi helpotti löytämistä. Siitä kohtaa oli lumet tippuneet varpujen päältä missä ruskea lintu makasi ja se paikka näkyi jo aika etäältä, vaikka itse lintu näkyi vasta ihan vieressä. Lumettomaan aikaan olisi ehkä saanut pitempään sitä hakea, vaikka olihan minulla etäisyys ja suunta tiedossa.

Lähistöltä löytyi erikoinen sisältä palanut puu, jonka luona oli kiva ottaa kaatokuva.




Kaatokuva.



Yksi lintu oli enää syksyn 10 linnun kiintiössä jäljellä, joten päätin lopettaa metsästyksen ja lähteä kotia kohden viikonlopun viettoon. Tuota lintua eli ukkometsoa voisi mahdollisesti tammikuussa käydä Ilomantsin puolelta etsimässä. 

Vielä autolle kävellessä oli musta ukkometso 300 metrin päässä latvassa, mutta annoin sen olla rauhassa. Kyllä yksi ukkometso riittää yhdelle reissulle. 

Ukkometso latvassa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä merkki käynnistäsi kirjoittamalla kommenttilaatikkoon!

Feel free to leave a comment or two in the comment box!