Ylä-Lapin hirvijahti 2023

akpoika hirvisavotalla.

Tässä kuvaus vuoden 2023 hirvijahdista.

Seuraavaa jahtia odotellessa on hyvä hetkeksi istahtaa muistelemaan ja kirjoittamaan ylös viime vuoden tapahtumia hirvimetsältä. Tämän kirjoittamista aloittaessa Ylä-Lapin hirvijahti onkin juuri tänään alkanut, kun on ensimmäinen päivä syyskuuta 2024. 

Kuumia piippuja ja turvallista jahtia vaan kaikille metsämiehille!

Oma reissu tulee tapahtumaan vasta myöhemmin lokakuun aikana, mutta sen sijaan viime vuonna kävimme kokeilemassa ensimmäisen kerran jo tätä kauden avausviikkoa syyskuun alussa. Muina vuosina olemme olleet siellä enemmän tai vähemmän myöhemmin. 

Maastoon lähdimme kuukauden 2. päivä, joka sattui lauantaille. Perjantain ja lauantain välinen yö oli matkustamista Lappiin. Keli oli vielä kovasti lämmin ja lehti puussa. Se aina pikkusen haittaa näkemistä ja laskee todennäköisyyksiä havaita hirviä ajoissa, kun menee ruska-aikaan, vaikka onhan se komeaa sitä värikästä maisemaa katsella ja silloin tunturien syrjiä hiippailla. 

Houkuttelun kannalta oli mielenkiintoista nähdä minkälainen jakso se tuossa vaiheessa olisi ja selkeä käsitys viikon aikana siitä muodostuikin, jonka jokainen lukija osaa itse päätellä jutusta sen luettuaan. Porojen kiima-ajan takia vuosia sitten aloitetun kauden keskelle sijoittuvan hirven rauhoittamisen jälkeen ajankohta ei hirveästi huonompikaan voisi olla muihin verrattuna, joten sopihan tuo kokeilla. Harmittavasti lainsäätäjä on kieltänyt kaiken hirven metsästyksen sen takia, ettei koirat häiritsisi porojen kiimaa, mutta mitä niiden Helsingin päässä voisi kuvitellakaan ymmärtävän kaikista perinteisistä ja eniten taitoa vaativista jahtimuodoista. Jos joku niistä tätä sattuu lukemaan niin voin sen verran sanoa, että hirven houkuttelu ei häiritse porojen kiimaa.

Lauantai, 2. syyskuuta:

Leirin pystytys oli ohjelmassa ensimmäisenä päivänä ja se tehtiin tällä kertaa hieman lähemmäs tietä kuin missä yleensä oltiin oltu. Kymmenen kilometrin sijaan nyt oltiin karkeasti 7 kilometrin päässä tieltä. Leirin siirtoon syitä vaihtelun lisäksi oli ainakin, että tulipuita löytyisi tuosta mäntyvaltaiselta seudulta paremmin ja olihan tämäkin seutu ollut hirvihavaintojen osalta kuumaa aluetta aikaisempina vuosina, joten sen suhteen ei tingitty alueen laadusta. Lisäksi mahdollisen kaadetun hirven tai hirvien kuskaaminen pienellä porukalla sujuisi helpommin, jos elukka kaadettaisiin lähemmäs tietä.

Havaintoja ei hirvistä ensimmäisenä päivänä tehty, mutta kaikki oli saatu valmisteltua kokonaisien metsästyspäivien viettämiseen erämaassa perusleiristä käsin. Monta päivää aikaa etsiä hirvi eli kiirettä ei ollut. 2 lupaa oli käytössä ja niin pieneksi on meidän porukka mennyt, että ampujia oli tällä kertaa kolme; minä, veli ja veljenpoika, joista viimeiseksi mainittu käytännössä vielä liikkui veljen lähes välittömässä läheisyydessä. Itsellä oli kaksi vanhinta poikaa mukana edellisten vuosien tapaan, ilman pyssyjä. 12- ja 9-vuotiaita olivat.

Täältä...

... tähän.

Joen ylitystä luvassa kahlaamalla.

Sunnuntai, 3. syyskuuta: 

3. syyskuuta aamusella heräsimme kangaskodasta ja lähdimme poikien kanssa itää kohti ja kuljettiin menomatka myötävaltaisessa tuulessa, mutta joen vartta, jossa oli mahdollisuus tarkkailla myös joen vastapuolen penkkoja, jonne tuuli tuskin heittäisi hajuamme. Päivä oli tuulinen. Metsoja tuntui olevan tunturin syrjä täynnä ja niitä olisi voinut ampua vaikka useamman päivän aikana. Jännä, että niitä niin paljon oli, kun ei niitä yleensä ole sillä tavalla tuolla tunturissa näkynyt. Enemmän tuli metso- kuin riekkohavaintoja.

Päivän paluumatkan teimme hieman ylempänä tunturin rinteessä. 

Sammalessa näkyivät tuoreet hirven jäljet huipulta alhaalla virtaavaa jokea kohti ja yritimme niitä seurata. Vaikeaahan se tietysti oli lumettomassa maassa, mutta toisinaan selkeämpi jälkipainauma tuli vastaan ja sai taas suunnan selville mihin voisi jatkaa. Samalla tiirailin etumaastoa mahdollisen ensimmäisen hirvihavainnon varalta. Askelet muuttuivat entistäkin varovaisemmaksi, kun tiesi, että jälki ei sammalessa säily noin tuoreen näköisenä kovin pitkään. Vaan lopulta jälkijono hävisi kokonaan ja pikkuhiljaa kaarroimme leiriä kohti, mutta olimme siirtyneet seuraamisen aikana jokseenkin puoliväliin rinnettä ja se oli lopulta ratkaisevaa loppupäivän kulumisen kannalta.

Rinteessä näkyväisyyttä oli melko hyvin kohtalaisen pitkälle. Ylempänä näkyi kasvavan vanhaa männikköä, mutta meidän kohdalla oli suunnistustermein kuvioraja, jossa männikkö vaihtui enemmän tunturikoivuvaltaiseksi. Mäntyjen kasvuun parhaiten soveltuva alue löytyy tuon tunturin rinteen puolivälin alueelta; ihan alhaalla tai ylhäällä ne eivät niinkään kasva. Tosin ihan huipullakin on vanhoja isoja mäntyjä kaatuneena ja kelottuneena eli joskus ovat kasvaneet huippua myöten. Sitä on tullut mietittyä mikä on sillä tavalla muuttunut, ettei männyt enää siellä korkealla onnistu kasvamaan. Tunturikoivut rajoittivat enemmän näkyväisyyttä yhdessä kitukasvuisten katajien kanssa. 

Yhtäkkiä näin hirven turvan muotoisen harmaan muodon erään pusikon takana ja pysähdyin niille jalansijoille. Elukan silmät ei ollut näkyvissä, joten hirvi ei oletettavasti meistä voinut olla ainakaan kuulohavaintoa kummempaa saada, kun tuulikin oli nyt kulkusuuntaamme nähden sopivasti vastainen. Matkaa oli hirveen alle 50 metriä. Pysäytin pojat ja mentiin polvilleen maahan hieromaan suunnitelmaa. 

Kävin kuiskaamalla läpi ohjeistuksen, että seuraavat takana paikoillaan ja muistutin siitä, kun ase menee poskelle niin suojaavat kuulonsa laittamalla kädet korville. Kerroin, että pyrin varovaisesti lähestymään hirveä, jotta saan ampumalinjan. Hieman olin pakotettu myös siirtymään sivusuunnassa, jonka arvelin aiheuttavan sen, että hirvi havaitsee minut, joten oli valmistauduttava ampumaan nopeasti. Tunturikoivupusikossa ampumamahdollisuus menee nopeasti sivu suun, jos jää aikailemaan. Tappava osuma-alue on hirvellä iso, mutta silti pitää ampua hyvin ja harkitusti.

Laitoin äänettömästi patruunan piippuun. Se on taito, joka pitää tässä jahtimuodossa osata. Usein näkee youtube-videoilla ja muilla kuinka kiväärimetsästäjät työntävät patruunan piippuun metsästystilanteessa niin, että kilinä kuuluu varmasti satojen metrien päähän. Itse en tee niin edes lintujahdissa. Sellaiset metsämiehet karkottaisivat joka tilanteessa erämaan hiljaisuuteen tottuneen hirven, joka ei metallisia ääniä ole eläessään kuullut. Patruunaa painetaan kevyesti toisen käden sormilla lukkoa työntäessä ja tällöin lataus onnistuu niin, että kuuluu ainoastaan lukon virittymisestä kevyt naksaus. Eikä kuulu sitäkään, jos pitää lukon vireessä metsästyspäivän ajan. Kannattaa harjoitella jo kotona. Patruunaa ei turvallisuussyistä kuljeskelujahdissa laiteta pesään ennen kuin on tilanne kehittymässä ja se hetki oli nyt käsillä.

Ase ladattuna ja varmistettuna, sekä kiikarin suojukset poistettuna ja kiikarin suurennos pienelle säädettynä, lähdin polvillaan etenemään sivummalle, jotta näkisin minkälaista eläintä me jahdataan. 

Hirvi oli makuulla. Tämä oli ensimmäinen kerta koskaan, kun yllätin hirven makuulta ja vieläpä kahden lapsen kanssa kulkien! Satoja kilometrejä on jo takana hirven naakimista erämaassa, joten ei tuota kovin usein tapahdu. Ollaan me aika äänettömiä hiippailijoita siellä maastossa. Kerran olen saanut hirven menemään makuulle kutsuäänien vaikutuksesta, mutta se on vähän eri asia. Se hirvi oletti, että olisin lajitoveri, mutta seisten ruokailemasta sen ensin havaitsin. 

Mietiskelin, että miten makuulla olevaan hirveen pääsisi tappavan laukauksen ampumaan. Pää oli näkyvillä, mutta ensimmäisen laukauksen ampuminen päähän ei kuulu tapoihini edes tältä matkalta. Hirven ampumista makuulle ei kuitenkaan kauan tarvinnut suunnitella, koska eläin jo nousi pystyyn ja lähti rauhallisesti kävelemään pois. Takapuoli näkyi kiikarissa, kun tähtäilin eikä sellaisesta paikasta voi ampua. Pelkäsin, että tilanne kuivuu kokoon ja silläkin uhalla, että naarashirvi saisi kutsuäänistä vain jalat alleen, kokeilin ääntelyä varovaisesti juuri ennen kuin hirvi hävisi pensaiden taakse. 

Äänten vaikutuksesta eläin kääntyi katsomaan minua kohti ja sekunniksi se tarjosi hieman kylkeään näytille ja siinä en odottanut, vaan lasautin keuhkoon välittömästi. Hirvi putosi polvilleen ja lähti loikkien laukkaamaan alamäkeen. Mietin, että ammunko toisen kerran, mutta niin selvät oli merkit tappavasta osumasta, etten lähtenyt risukkoon ampumaan lisää, vaikka perusperiaate erämaan jahdissa onkin, että hirveä ammutaan niin kauan kuin se näkyy ja liikkuu, koska muuten edessä voi olla piinaavan pitkä haavakon jäljitys.

Nyt ei jäljitystä tarvittu, vaan hirvi näkyi kaatuvan maahan 50 metriä osumapaikalta. Kiirehdin paikalle ja ammuin vielä eläintä niskaan. Niin oli sitten itselle kymmenes ilman koirien apua etsitty erämaan hirvi nurin. Pojatkin ovat nähneet aitiopaikalta jo useamman kaadon mukanani.

Ilmoitin kaadosta jahtikavereille radiopuhelimella eikä heitä kovin kauan tarvinnut kaadolle odotella, kun olimme pitäneet etäisyyden aika lyhyenä koko päivän. Pojat tekivät nuotiota ja itse ehdin vähän aloitella suolistushommaa ensin yksin. Toki pistin hirven myös, mutta pääosin veret olivat tyhjentyneet jo ulos, kun luoti oli raapaissut keuhkojen lisäksi vähän sydäntäkin. Sopiva, varmaan alle 3-vuotias naarashirvi siinä oli kyseessä, jonka käsittely meiltä kahteen mieheen sujui ihan mukavasti, vaikka kyllähän se ilta siinä käytännössä meni hämärään saakka. Isompi olisi tietysti ollut raskaampi käsitellä pienellä porukalla. 

Aikamoinen helpotus oli, kun yksi hirvi oli heti nurin. Tiesi, että jo yhdestä tulisi kahdelle jaettuna käytännössä vuoden lihat pakkaseen, vaan jahti jatkui tietysti heti seuraavana päivänä. 

Iltapalaksi paistettiin perinteisesti lastuiksi vuoltua hirven sydäntä leirinuotiolla. Niin maukasta se oli, että useampi paistinpannullinen sitä piti tehdä.

Välipalaa.

Ruskaa.

Tulenteon lyhyt oppimäärä.

akpojan 10. hirvi erämaasta kumossa.

Lihanleikkuutyömaa.

Hirvelle tarjottu lyijy.

Sydäntä lastuina.

Nam!

Maanantai, 4. syyskuuta:

Maanantain lenkin kiertelin yksikseen aikalailla samoilla suunnilla kuin edellisenäkin päivänä ja pojat jäivät huilaamaan ja pitämään leiriä pystyssä parin pitkän kävelypäivän jälkeen. Tiukassa oli hirvihavainnot ja tästä tuli jo reissun toinen päivä, kun ei näkynyt yhtään mitään. Ainoa reissulla havaittu hirvi oli kylmänä. 

Päivän havainnoksi jäivät tuoreet karhun jätökset ja metsäkanalinnut. Myös komea sateenkaari pyörähti taivaalla. Korppeja oli valtavasti tullut kaadolle, jossa vielä oli hirven nahka ja suolet. Lihat olimme ajaneet jo mönkijällä leiriin. Illalla leirissä paisteltiin iso kasa lettuja.

Albiinohirvi.

Karhun jätöksiä ympäriinsä.

Sateenkaari.

Päivän varusteet hirvenpyynnissä.

Iltapalaletut.

Tiistai, 5. syyskuuta:

Päivän suuntana oli aamupäivällä pohjoinen erään purokanjonin reunojen molemmin puolin, jossa ollaan useita isoja hirviä vuosien saatossa kaadettu. Kiersimme päivän aikana leiritunturin kokonaan ympäri ja kävimme myös vanhalla edellisvuosien leiripaikalla. Odotukset oli korkealla tähän suuntaan mennessä, mutta sama teema jatkui, ettei hirviä näkynyt eikä kuulunut missään. 

Mukava oli mennä sen verran lähekkäin, että tauot sai pidettyä samoilla tulilla. 

Illan hämärtyessä sattui vielä aika stressaava tilanne, kun veli ilmoitti radiopuhelimitse pojan olevan hukassa. Kulkivat lähellä jokea, joten minä kiiruhdin poikineni äkkiä joen varteen alas, että näkisimme, jos hän jatkaa siellä suoraan. Tehtiin isot savuttavat tulet, huudeltiin ja veli ampui merkkilaukauksiakin, mutta pojasta ei kuulunut mitään melkein kolmeen tuntiin. 

Olin jo aikeissa lähteä nousemaan kohti tunturin huippua puhelimen kenttään ja soittamaan hätäpuhelun, että saataisiin vaikka joku etsimään lämpökameralla, kun pitkä yö olisi ollut edessä kärvistellä ilman leiriytymiskamppeita eksyksissä, vaikka hän tietysti tulet osaakin tehdä ja muutenkin on jo ikäänsä nähden kokenut ja taitava eränkävijän alku. Viisivuotiaasta asti kulkenut mukana hirvireissuilla. Vaan eihän tiedossa silloin ollut edes onko jotain sattunut hänelle. 

Helpotus oli suuri, kun hän lopulta otti yhteyttä radiopuhelimella ja kyseli missä me ollaan ja kertoi itse olevansa leirissä. Puhelin oli leiriin unohtunut aamulla, joten vasta sieltä käsin sai meidän kiinni. Poika suunnisti itse yli 3 kilometrin matkan poluttomassa erämaassa leiripaikalle. Kovan luokan suunnistussuoritus! 

Etsintöjen aikana olisi ollut mahdollisuus jahdata emää ja vasaa, mutta en alkanut siihen hommaan, koska ei ollut tiedossa miten veljenpoika voi. Todennäköisesti siitä olisi vasan saanut nurin ja meidän lupatilanne olisi muuttunut sellaiseksi, että jahti olisi käytännössä ollut ohi.

Keskiviikko, 6. syyskuuta:

Aamusella heräsin aikaisin ja lähdin kokeilemaan hirven houkuttelua alas joen varren penkalle, josta näkee satoja metrejä pitkille soille joka suuntaan. Oli reissun ensimmäinen pakkasaamu ja vaatetta sai paikallaan olemiseen pukea ihan reilusti mitä nyt rinkasta löytyi. Muutaman tunnin jaksoin siellä odotella, mutta mitään ei näkynyt paitsi mahtava auringonnousu ja höyryävä jokimaisema. Kelpasi sekin.

Kyttäyksen jälkeen oli vuorossa paluu autolle. Suoritin siirtymän jalkamarssina lasten kanssa, kun veli hoiti homman mönkkärillä ja toi lihat mukanaan. Menimme kylille leikkaamaan lihat pakkaseen, kun olivat jo muutaman päivän saaneet puussa roikkua. 

Eväspussi vaihtui vahingossa niin päin, että liinat tuli minulle ja eväät mönkkärimiehelle...

No oli purkki hunajaa kuitenkin.

Torstai, 7 syyskuuta:

Osittain jatkui vielä lihanleikkuuhommat tänä päivänä, mutta iltapäivällä kävimme pikku lenkin kunnan ihan eri osassa kuin missä ennen olemme olleet. Tieltä käsin tehtiin muutaman kilometrin lenkki ja kiikaroitiin jänkiä, mutta hirvihavaintoja ei saatu. 

Isommat pojat pyöräili 50 kilometriä ja kävivät Norjassa Karasjoella asti. Sanoivat käyvänsä kylällä, mutta jättivät kertomatta millä kylällä. Pojat on poikia.

Perjantai, 8 syyskuuta:

Vielä annettiin itsellemme mahdollisuus hirvenkaatoon ja käytiin jälleen uusi alue katsomassa ja kiertämässä mahtavassa syyskelissä. Hirvihavaintoja ei saatu ja homma meinasi vängällä ajautua auringonottamisen puolelle. Päivän reissu kuvina alla. Kävelyn jälkeen olikin jo vuorossa paluumatkan ajelut takaisin etelään. 

Sellainen oli lyhykäisesti kirjoitettuna vuoden 2023 hirvestysviikko. Saaliiksi saatu naarashirvi on viimeistä kilon paistia vaille syöty ja muutaman viikon päästä lähdetään etsimään seuraavia.