perjantai 7. tammikuuta 2022

Pilkkipulkka ahkion jatkoksi, suunnitelma

 

 
Tein ahkioni eli Kyyryn sellaiseen aikaan kymmenkunta vuotta sitten, kun autona oli pösö 206. Se rajoitti maksimipituudeksi 120 senttiä, joka on ollut ihan hyvä, mutta vähän tynkä siinä tapauksessa, jos reissun pituus ylittää viikon ja/tai on tarkoitus ottaa muita harrastusvälineitä, kuten pilkkivehkeet, mukaan. Silloin kyydissä olevan paketin muoto kasvaa merkittävästi ylöspäin, johon suuntaan toki liki rajattomasti kasvuvaraa on ja vain taivas rajana, mutta ahkion pystyssä pysymisen kannalta epätasaisessa maastossa merkittävä seikka on painopiste.

Tästä syystä mieleen juolahti uuden pitemmän ahkion tekeminen. Äkkiähän sellaisenkin tekisi, mutta hylkäsin sen kuitenkin myöhempään vaiheeseen eli siihen, jolloin voin antaa Kyyryn jälkikasvun käyttöön varmaan muutaman vuoden sisällä. Päädyin tässä vaiheessa siihen, että teenkin vain Kyyryn (JR-27 mallin ahkio) muotoa pitkälti noudattelevan jatkopalan, jota voi vetää tämän ahkion perässä, päällä tai sitten erikseen vaikkapa päiväseltään pilkillä poiketessa. Eli kai tätä voi siis pilkkipulkaksi kutsua. Systeemi olisi syytä mitoittaa sillä tavalla, että siihen pilkkivehkeet (ja usein suureksi kertyvä saalis) hyvin sopii. 

Sopivaksi pituudeksi päättelin 70 senttiä. Tällöin yhteispituus on parin metrin paikkeilla ja tilaa lienee riittävästi. Katsellaan kiinnitys myöhemmin, mutta jotenkin saranoitu tai vähintään notkeahan se täytyy olla, että junan toinen vaunu saa vapaasti kääntyillä möykyissä ja yhdistelmän täytyy olla myös suojattu mahdolliselta äkkipysähdyksestä aiheutuvalta tärskyltä.

Alla mittapiirros, johon tietysti voi tekovaiheessa tulla muutoksia ja varmaan tuleekin.



1 kommentti:

  1. Pilkkipenkki kannattaa tietty integroida rakenteeseen. Jostain googletin että joku laittoi eristetyn kalansäilytysastian alaruumaan.

    VastaaPoista

Jätä merkki käynnistäsi kirjoittamalla kommenttilaatikkoon!

Feel free to leave a comment or two in the comment box!