sunnuntai 8. syyskuuta 2019

Laavuhupukas



Parin vuoden takainen projekti tuli saatettua (lähes) loppuun, kun innostuin näin hirvikauden alla ompelemaan huppulaavun eli laavuhupukkaan kuntoon. Tämä on siis silnylon -kankaasta ommeltu reilusti rinkan yli riittävä sadeviitta, jossa on mietitty loppuun myös viitan käyttäminen, jos nyt ei välttämättä koko reissun ajan, vähintään tilapäisessä majoituksessa.

Esimerkiksi sellaisessa tilanteessa tämä voisi tulla majoitekäyttöön, jos illalla on kaadettu hirvi, jonka käsittelyssä menee hyvinkin yön puolelle ja perusleiriin on pitkä matka pimeässä tarvottaksi. Toki olen niin tottunut tämän tyyppisiin majoitteisiin, että saatan kaikkikin reissun yöt viettää sadeviittani alla.


Painoa tuotoksella on 430 grammaa. Ei siis paljon mitään ainakaan, jos tällä korvaa sadevaatetuksen, rinkan sadesuojan ja teltan. Kiiloja ei tarvitse, koska ne voi vuolla metsässä. Samoin on keskitolpan laita. Viitta pakkautuu omaan huppuunsa.

Vähän outo, mutta kenties ajaa asiansa. Väri on hyvä siinä mielessä, että ei tarvitse hirvijahdissa liivejä viritellä enää tämän päälle. Yhtenäisen värin muodostaman muodon saatan pyrkiä rikkomaan piirtämällä pintaan oksakuvioita. Ylimääräistä kangasta on niin paljon, että osa täytyy tunkea esimerkiksi rinkan lantiovyön alle. Se kuitenkin on mukava asia sitten majoitteeksi pystytettynä, että katettua alaa on hieman enemmän.

Kuukauden päästä tämä lähtee pohjoiseen jahtiin mukaan! Älkää kuitenkaan suinkaan luulko, että tämä päällä niin mukava olisi, että kovin sateista reissua toivoisin.











2 kommenttia:

  1. Täytyy sanoa, että ihan hemmetin hieno!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!

      Kyllä tuosta nyt sellainen tuli kuin ajattelinkin vuoden 2017 syksyn pohjoisen reissulta sateessa euron kertakäyttösadeviitta päällä kävellessä. Eli parempi ja monipuolisempi kuin kertakäyttöinen, on helppo heittää pukiessa myös rinkan yli ja majoitekäytössä tilaa on tarpeeksi, mutta ei varmaan yhtään liikaa.

      Hieman yksinkertaistin mallia siitä mitä alkuun piirtelin, eli vetoketjun koin vielä tarpeettomaksi ja käsille en tehnyt aukkoja, koska ei tuo tunnu sellaisia tarvitsevan. Mitä yksinkertaisempi, sen parempi. Ja jälkikäteen voi toki parannella, jos tulee ideoita mieleen.

      Oranssinahan tällainen on tietysti aina hyvä kuusikkokuvauksen väriläiskä :-D

      Poista

Jätä merkki käynnistäsi kirjoittamalla kommenttilaatikkoon!

Feel free to leave a comment or two in the comment box!