lauantai 30. kesäkuuta 2018

Pääkaupungissa kuhaa uistelemassa 28.6.2018

Venettä laskemassa mereen.

Yksi hyvistä syistä työskennellä Pöyryllä on se, että isosta konttorista löytyy erilaisista harrasteista kiinnostuneille kerhoja, jotka järjestävät mukavia aktiviteetteja, joissa voi touhuta samanhenkisten tyyppien kanssa. Tällä kertaa vuorossa oli firman metsästys- ja kalastuskerhon järkkäämä uistelureissu Helsingin edustalle kuhajahtiin torstai-illan ja -yön ratoksi.

Toinen upea homma on, että meillä on semmoinen pääkaupunki, jonka keskustan välittömässä läheisyydessä voi uistella ja käydä autiolla saarella pistämässä taukotulet pystyyn, paistella makkarat ja keittää nokipannukahvit. Ei taida ihan kaikissa pääkaupungeissa vastaava onnistua. 

Täytyy myöntää, että en tiennyt tällaisen olevan mahdollista ja vieläpä niin, että kalantulo olisi jokseenkin jatkuvaa ja tilanteiden määrä ennätysluokkaa, jos katsotaan omia kalareissujani. Ei tämän kaltaista tilanteiden määrää ole kalareissuillani tapahtunut, jos nyt ei huomioi mato-ongintaa parhaimmillaan. Tämän tyyppinen tekeminen saattaisi helposti ajaa minut useamminkin pääkaupungin suuntaan. 


Kuvan sininen nilsu on toiminut kuhahommissa järvillä, mutta ei toiminut tällä kertaa merellä. 

Vapoja. Ei kuitenkaan enemmän kuin laki sallii, koska luvat oli kunnossa.

Salmisaari.


Länsiväylän alitus. 

Neljän jälkeen lähdin työkaverin kanssa hakemaan moottorivenettä ja sitten kohti Lauttasaaren venesatamaa, jossa toisella pöyryläisellä oli oma vene jemmassa. Ajelimme paatilla samaan laituriin kiinni odottelemaan muita. Kuusi henkilöä oli tällä kertaa tulossa mukaan ja jakauduimme tasaisesti molempiin veneisiin, jolloin kumpaankin venekuntaan kuului kolme miehistön jäsentä. Sää suosi, lämpötila hellelukemissa.

Köröttelimme täyttä höyryä suoraan edellisen vuoden ottipaikoille, josta oli tuolloin noussut kuulemma kymmenittäin kuhia. Tituleerasipa joku jopa Suomen parhaaksi kuhavedeksi, ainakin jos kalojen lukumäärässä mitataan.

Aikamoinen tykitys olikin alku. Ensimmäinen mittakuha nousi jo ennen kuin siimaan oli plaanaria saatu, viehe vasta jokusen metrin veneen takana. Itsellekin tuli ensimmäinen kala välittömästi, tosin valitettavasti vain 40 senttinen eli ei täyttänyt alamittarajaa. Aloitus kuitenkin 300 metrin matkalta 3 kuhaa veneessä. Sitten vähän hiljeni, mutta tasaisesti tuli tärppejä silti. Ei montaa minuuttia välissä kulunut, kun jo oli taas jotain siiman päässä.


Eka kuha. 40 cm. Kasvamaan heti kuvan ottamisen jälkeen. 

Vähän harjoittelemiseksi meni ennen kuin saatiin kaikki vavat pyyntiin. Muun muassa allekirjoittanut sähläsi siimansa potkuriin, plaanari ajautui satunnaisen poijun väärältä puolelta, Jesse ruopaisi juuri plaanarin laittelun jälkeen pohjamudat koukkuihinsa ja yksi plaanari karkasi siimasta. Siinä meni yksi vartti etsiä kaverin plaanari. Olisi tullut saaliille kallis kilohinta, jos plaanari olisi jäänyt meren saaliiksi. Eikä varmasti olisi hyvä heilunut.

Jäissä oli jo useampi mittakuha ja ahvenkin, kun oli aika mennä tauolle Porsassaareen (karttalinkki) toisen venekunnan kanssa.

Makkaraa, sämpylää, pullaa ja nokipannukahvit. Mums.


Rimpula ja jämympi vapa. 

Matkalla Porsassaareen. 

Toisen venekunnan paatti narun jatkona. 


Kahvit tulilla. 

Ero mitallisen ja juuri alamittaisen välillä on hiuksenhieno. Tämä oli 43cm. Syötäväksi kelpaava. 

Plaanari. 

Hyvä syönti jatkui tauon jälkeen. Useampaan otteeseen tuli kaksi kuhaa samaan aikaan ja pienellä alueella lähinnä pyörimme. Mahtava liki puolikiloinen ahvenkin tuli ja muutama pienempi. Yhteen asti tuli vieheitä vedettyä ennen kuin läksimme pois päin. Meni yksi 7-8 tuntia todella nopeasti.

Riitti saaliista ihan mukavasti kalaa jaettavaksi venekunnan kesken. Voisi käydä uudestaankin, jos sopiva ilta tässä vielä järjestyy.


Puolen kilon ahven. 

Soutelin veneen traileriin ja sitten matkustin kyydissä, kun kaveri veti veneen luiskaa pitkin kuiville. 



4 kommenttia:

  1. (Uudelleenpostaus typojen siivoamisen jälkeen.)

    Nyt sitten sekoat uisteluun, se on hyvä tapa polttaa rahaa kalakiloja vastaan :) Kaverilla on kaverinsa kanssa merikelpoinen yöpymiskelpoinen lohiuisteluvene kaikilla nykymausteilla, siitä voi laskea lohikilolle hintaa... :)

    No ei sillä, itsekin etsiskelen käytettyä Busteria. Pulpetti on vielä ihan järkevää mökkeilijätasoa, eikös.

    Onnittelut fisuista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kävihän se jo mielessä, jos olisi omakin vene siihen hommaan.. :-) ehkä joskus..

      Mutta torstaina mennään uudestaan kokeilemaan, jos sää on suotuisa..

      Poista
    2. Odotan mielenkiinnolla raporttia. Olisi hyvä sauma hankkia vene kimppaan Nässylle, mutta kun jouduit Hell-sinkkiin.

      Poista
    3. Niinpä. Se olisi kyllä harvinaisen hyvä kimppaostos..

      Poista

Jätä merkki käynnistäsi kirjoittamalla kommenttilaatikkoon!

Feel free to leave a comment or two in the comment box!