lauantai 10. helmikuuta 2018

Madepilkillä Kirkkonummen merialueella, 8.2.2018

Torstai-illan aktiviteetiksi järjestyi madepilkintää, kun Pöyryn metsästys- ja kalastuskerho kutsui jäsenensä viettämään iltaa Kirkkonummen maankuululle madeapajalle (karttalinkki). En ollutkaan vielä parin vuoden aikana ehtinyt kunnolla kerhon mukaan, vaikka jos jonkinlaista toimintaa kerho nimensä mukaisista aiheista kiinnostuneille tarjoaakin ympäri vuoden. Tällä kertaa iltapainotteinen reissu oli järjestettävissä ja ilmoitin itseni mukaan.

Varsinainen yleisöryntäys tämä tapahtuma ei ollut ja erään viime hetken peruutuksen jälkeen liikkeelle lähti lopulta vain kolme innokasta mateenpyytäjää. Ehkäpä tässäkin on havaittavissa yleinen madepilkintään kohdistuvan suosion alamäki, josta sain useaan otteeseen kuulla reissun aikana. Kävijämäärät yleisesti tiedossa olevilla suosituilla matikkapaikoilla oli kavereiden toimesta havaittu laskeneen viime vuosina. Olipa joskus tälläkin madelahdella kuulemma ollut ukkoja mateita kiskomassa rinta rinnan, mutta nyt havainnot muista kalamiehistä jäivät kahteen tai kolmeen.

Reissu alkoi viideltä iltapäivällä, kun hyppäsin minut kotipihasta noutaneen työkaverin autoon. Ennen hämärän lopullista laskeutumista olimme jo parkkeeranneet auton aiemmin laittamani karttalinkin hieman pohjoispuolella olevan sillan kupeeseen.



Madepilkintä saattoi alkaa, kun sillan ali tallustelimme hieman meren puolelle.

Kairasin jokusen avannon kasituumaisella käsivoimin, mutta äkkiä siitä meni maku, kun kaverilla oli akkuporakone kiinni toisessa kairassa ja hän teki kolmin-nelinkertaisella vauhdilla kuusituumaisia reikiä noin parikymmensenttiseen jäähän. Sinä aikana, kun minä kairasin kolme, porasi toinen 10-12. Reikiä tehtiin noin kymmenen-viidentoista metrin välein ja kustakin oli tarkoitus parisen minuuttia kokeilla onneaan. Ilmeisesti pitempi odottelu saattaisi olla turhaa tai sitten reiälle voisi palata hetken päästä uudelleen kokeilemaan.


Akkuporakoneella varustettu jääkaira.

Tulihan siinä tömistettyä madepilkkiä Itämeren pohjaa vasten, vähäisin tilantein. Ei tullut ensimmäiseen pariin tuntiin tärpin tärppiä. Tai ehkä yksi ja osaltani ainoa. Tai sitten pohjassa oli joku risu tai muu vastaava ja tuntui kuin kala olisi käynyt. Mistäpä sen tietäisi. Toinen kavereista nappasi ensimmäisen limanuljaskan jään paremmalle puolelle puolisen kilometriä aloitusrei'istä merelle päin kuljettuamme. Kiva oli nähdä, että kalaa on ja pyyntitapa toimii.

akpoika madepilkillä.


Ensimmäinen made.


Viimeiset pari-kolme tuntia pilkimme erään kiven läheisyydessä, josta oli kuulemma mateita noussut aiemminkin hyvin. Eikä poikkeusta tehnyt tämäkään reissu. Toinen kavereista nappasi nimittäin vierekkäisistä rei'istä yhden mateen kummastakin varmaan viiden minuutin välillä. Ehkä kilon painoisia olivat nuo. Muuten oli hiljaista kalastuksen osalta.

Mutta ei täysin hiljaista muuten...

Pari lisää.


Koko illan olin salaa odottanut ja kuulostellut, että kuulisin jonkun pöllön näin helmikuun alussa, jolloin ensimmäiset pöllöt saattavat jo olla äänessä.

Huu...

...

Huu...

Huuhkaja! Yhdentoista aikaan kuului kaakon suunnalta eli Porkkalanniemen puolelta selvä huuhkajan harva huhuilu muutaman minuutin ajan. Elämäni ensimmäinen huuhkajahavainto oli tosiasia ja niin sanotusti nähnyt päivänvalon, jos tällainen ilmaisu yön pimeydestä sallitaan.

Kello vierähti hämmästyttävän huomaamattomasti yhdeksästä yhteentoista ja tuolloin kelloa katsottuani teimme päätöksen lähteä paluumatkalle parin kilometrin päästä aloituspaikastamme, että olisi saumat ehtiä kotiin vielä saman vuorokauden puolella.

Matkalla juttelimme ohimennen mieshenkilön kanssa, joka oli rei'ittänyt pienen alueen taajaan. Vaikea oli puristaa edes sellainen ylimalkainen vastaus, että soppakalat oli saatu. Lukumäärä ei selvinnyt edes kysymällä suoraan, että montako niitä on tullut. Mutta reikien määrästä ja pitkästä viipymisestään samassa paikassa voi helposti päätellä, että hän taisi tietää jotain enemmän kuin ainakaan allekirjoittanut. Luotti paikkaansa kovasti.

Ehkäpä palaan joku kerta kokeilemaan samasta kohdasta, josko minullekin ensimmäinen pilkkimade suotaisiin.

2 kommenttia:

  1. Lapsena pyydystimme isän kanssa mateita talvella koukuilla, joihin oli laitettu syöttikaloja (silakoita). Yleensä saalista tuli ja mä sain olla apuna myös niiden putsaamisessakin. Se nahkan poisvetäminen oli hommaa! Sen verran niitä mateita syötiin, ettei nyt aikuisena enää maistu! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista! :-) Me saatiin mateita silloin tällöin verkoista. Joskus aika useinkin. Minkäänlaista madeähkyä en lapsuusaikoina kuitenkaan saanut, vaan madesoppa maistuu ja maistuisi edelleen :-D made on oikeastaan aika kätevä, kun ei tarvitse suomustaa. Aika helposti kuitenkin lähtee se nahka, kun saa alkuun.

      Poista

Jätä merkki käynnistäsi kirjoittamalla kommenttilaatikkoon!

Feel free to leave a comment or two in the comment box!