Hirvijahtia Ylä-Lapin tuntureilla 8-12.9.2017, Osa 2

Tästä linkistä kertomuksen ensimmäiseen osaan.

Aamuinen näkymä joelle vaaran laelta.

Herätyskello soi 4.45, reipas tunti ennen auringonnousua. Taivas näytti puolipilviseltä ja tuuli puhalsi suoraan kulkusuuntaamme vasten. Saisimme edetä optimaalisesti vastatuuleen ainakin iltapäivään asti. Kovin kylmä ei ollut, ehkä lähes kymmenen astetta heti aamuvarhain. Nousin ylös ja sulloin makuualustan ja viltin reppuun. Nappasin vielä jonkun myslipatukan taskuun, jonka voisin mennessäni popsia. Kauan ei aamutoimiin kulunut, kun ei ollut edes majoitteita purettavaksi ja aamupalan ajattelin syödä vasta myöhemmin jossain sopivassa kyttäyspaikassa. Enhän kotonakaan syö aamupalaa ennen töihin lähtöä, kun ei aamulla ole oikein nälkä. 

- Lipas! 

- Lepo! 

- Lipas! Lipas kolmella patruunalla.. Lipasta!

Tungin T3:n lippaan täyteen patruunoita. Patruunapesään asti me emme niitä laita kulkiessamme, vaan lataaminen on sallittua vasta, kun on havaittu kaadettavaksi sallittua riistaa. Näin vältytään liian myöhään tehdyistä havainnoista johtuvista oho-tilanteista. 

Lipastus.

Edellisenä vuonna hiivin rinteen päällä, mutta tällä kertaa lähdin joen varteen muiden mennessä ylempänä. Joen eteläpuolen jätimme kokonaan miehittämättä, kun kiikarointi ei ollut tehokkaasti mahdollista lehden ollessa vielä puussa. Parhaimmillaan joen eri puolilla kulkiessa ja samaan aikaan puolin ja toisin kiikaroidessa on päästy todella hyviin lopputuloksiin, mutta se ei ollut nyt oikeastaan mahdollista. Esimerkiksi yhtenä vuonna veli ohjeisti minua viereisen tunturin rinteeltä hiipimään makuulla olevien hirvien luokse, mutta epäonnistuneen lähestymisen jälkeen veli sai siitä vielä karkonneen hirven nurin. Hyvää yhteispeliä, joissa radiopuhelimen välityksellä käytävä keskustelu on avainasemassa. Ruska ei nyt niin hehkuva ollut kuin pari vuotta aiemmin, mutta komeaa toki oli jokivartta seurailla. Metsästyksen kannalta ajateltuna lehti haittasi näkyvyyttä merkittävästi. 

Alla on muutama kuva jokiuoman varrelta. 

Lintuhavaintoja olivat runsaat urpiaisparvet, pari mennessään klonkutellutta korppia ylilennolla, lapintiainen ja pari kuukkelia. Jossain kohdassa joen varrella tuli erittäin voimakas hirven haju ja ajattelin jo, että jossain lähellä elukan täytyy olla. Odottelusta, tähystelystä ja kutsumisesta huolimatta näköhavaintoa ei tullut. Pientä jännitystä sai siitä kuitenkin.

Pieni kiimakuoppa.

Joen uomaa ja ruskaiset rinteet. Kelpaa.

akpoika hirvestysvarustuksessa.

Kuukkeli tuli morjestamaan.

Soinen jokilaakso.

Eipä niin vauhdikkaasti alkanut havaintojen osalta kuin edellinen kausi. Ensimmäisiä hirvihavaintoja varten sain kuljeskella nelisen tuntia. Pahaksi onneksi olimme juuri sopineet kahvitauosta serkun kanssa ja en ollut ehkä ihan niin skarppina ja äänetön tallaaja kuin normaalisti, kun radioaaltojen välityksellä sopimamme selkeän maamerkin kohdalta valitsemamme kohtaus- ja tulipaikka, jokien risteys, oli jo lähellä. 

Kävelin jokitörmältä alas ylittämään virtapaikkaa, kun sivusilmällä huomasin kaksi hirveä joella. Matkaa oli vain 20 metriä! Olin onnistunut pääsemään todella lähelle, mutta havaitseminen oli jäänyt auttamatta liian myöhäiseksi. Hirvet olivat varmasti minua tuijotelleet jo hyvän aikaa. En saanut edes asetta vielä selästä, kun aikuiset hirvet lähtivät molemmat eri suuntiin juoksemaan pois päin niin, että jokivesi loiskui. Tilanne oli ohi havaitsemisen jälkeen parissa sekunnissa. 

Pikaisesti mainitsin serkulle radiopuhelimen välityksellä, että kaksi hirveä lähti edestä ja tulee varmaan läheltä. Myöhäinen oli sekin ilmoitus...  Naarashirvi oli jo kohdalla ja juoksi noin kymmenen metrin päästä serkusta ohitse. Toisesta hirvestä ei saatu varmaa havaintoa, että oliko se sarvipää vai ei. Vasa ei ainakaan, kun oli isompi ja lähti aivan eri suuntaan kuin naaraaksi todettu kaveri. Vasa olisi todennäköisesti seurannut kiltisti samaan suuntaan. 

Pyrin siihen, että varon askeleeni niin tarkkaan, että en karkottaisi eläimiä ja liikun niin hitaasti, että se olisin metsästyksen osapuolista minä, joka huomaa kohteen ensin. Tilanteita tai edes havaintoja hirvistä tulee keskimäärin useamman kilometrin kävelyn välein ja niitä ei haluaisi menettää tällä tavalla. Keskimäärin kävelen kahden hirvihavainnon välillä metsästäen 7 kilometriä. Tästä klikkaamalla löydät lisää taulukkotietoa jahdista. Taulukossa ei ole vielä huomioitu tämän vuoden vaikutusta, mutta keskiarvot tuskin paljon siitä muuttuvat mihinkään suuntaan. Harmittamaan jäi tämä tilanne. Tuuli oli minulle suotuisa ja saumat oli yllättää tuo hirvipari. 

Hirvi kaikkoaa varmuudella, kun on saanut kahden aistin varmistuksen lähestyvästä vaarasta. Tällä kertaa pakoreaktion laukaisi näkö- ja kuulohavainto. Hajua se ei voinut saada ja kumpi tahansa tai molemmat noista olisi ollut mahdollista poistaa liikkumalla vielä varovaisemmin. Mutta ei se vaan onnistu joka kerta. Ote herpaantui väärällä hetkellä. Ei ole edes ensimmäinen kerta, kun on tauosta sovittu tai ollaan tauolla ja tulee havaintoja hirvistä. Sitä tapahtuu jopa melko paljon. Jopa vielä tälläkin reissulla, mutta tullaan niihin tilanteisiin myöhemmin. 

Aamukahvi maistui. Tervasta ei ollut, joten oli tyytyminen koivun polttamiseen, mutta hyvin nuo pystyyn kuivaneet koivutkin palavat ja tuohta saa niistä loputtomasti. Melkein jokaisessa tunturikoivupensaassa on joku pystyyn kuivahtanut yksilö ja joukkoon laitetaan sopivassa suhteessa tuoretta puuta. Hyvin palaa. Ja savuttaakin sopivasti. Reissun alkuun on heti hyvä savustaa itsensä, jotta peittyisi ihmisen ja vaatteiden hajut. 

Ensimmäinen nuotio ja kenttäpakki tulilla. Tuolta alhaalta kuvan keskikohdasta lähti hirvet hetkeä aiemmin.

Tauon jälkeen kuulin pian radiopuhelimessa, että veli oli löytänyt tuoreen oloisen karhunpesän. Pesän sijainti oli vain jokunen sata metriä minusta itään. Kenties ensi talveksi kaivettu onkalo, vaikka ihan tuoreita jälkiä ei ollutkaan ympärillä. Lapsi kuulemma käväisi pesän sisälläkin ja arviolta neljälle pesässä käyneen kokoiselle ihmiselle siellä olisi tilaa. Melkeinpä jokavuotisia ovat nämä karhunpesälöydöt, mutta kukaan ei ole aiemmin tainnut niitä niin tarkkaan tutkia kuin tällä kerralla. Paikka oli myös lähellä minun viime vuoden jälkimmäistä kaatoa. En mennyt pesälle, vaan käännyin etelään jo aikaisemmin. Kahlasin joen yli, jota olin koko aamun seuraillut. 

Toiseen osastoon saimme radiopuhelinyhteyden ennen puolta päivää. Ensimmäinen kaadettu hirvi oli jo lähtenyt kohti kylää mönkijän kyydissä. Muut kanssani lähteneistä meni suoraan leiripaikalle, mutta minä kiertelin parit vaarat pohjoispuolelta ja ajattelin, että antaa koko omaisuuden olla selässä ja illalla vasta menisin leiriin. Aika kevyt tuo reppu nyt oli. Tuntui jo melkein, että jotain puuttuu, vaikka ei sitten puuttunutkaan. Pari aiemmin metsään lähtenyttä metsämiestä bongasin kierroksellani ja taas tuli kahvit keiteltyä, vaihteeksi tervaisilla tulilla. Hauska nähdä tuttuja 15 kilometriä lähimmältä tieltä. 

Värikäs vaivaiskoivu.

Harvinaisen harvaa tunturikoivikkoa. Tässä näkee mukavasti, vaikka lehti onkin puussa.

Aurinko paistoi lämpimästi etelärinteelle, jonka syrjään päätin jäädä passiin katselemaan isoja jänkiä jokilaakson suuntaan. En edes yrittänyt pistää hanttiin, mutta vajosin siinä iltapäivällä tähystellessä uneen määrittämättömän pitkäksi ajaksi. Varmaan hirvet kävelivät siinä välissä ohi, tai ainakaan en yhtään saanut mistään edes kiikaroitua, vaikka näkyväisyyttä oli parhaimmillaan puolitoista kilometriä jänkien ylitse. 

Passipaikan näkymät.

Radiopuhelinpidike.

Serkulla kävi metsästysmielessä parempi tuuri evästaukonsa pitämisessä vain noin puolen tunnin pikamarssin päässä minusta. Radiopuhelimesta alkoi kuului kuiskauksia, että hirvi lähestyy jokivartta pitkin hänen olinpaikkaansa, jossa oli kai leipää mutustamassa. Tauko piti keskeyttää ja alkaa töihin. Laukausääni hävisi täysin tuuleen eikä minulle asti kantautunut, mutta radiosta kuului, että "se oli sitten siinä". .338 AccuBond lävisti hirven lavan ja eläin ei ottanut askeltakaan liipaisimen puristamisen jälkeen. 

Olin ensimmäinen apumies kaadolla ja veli tuli sen jälkeen. Ampumamatkaa arvuuttelimme ja veli heitti, että "olisikohan tuo ollut jotain 123... Ja puoli metriä". Olihan se, kun laserilla tarkistimme. Meni sitten puolen metrin tarkkuudella äijän arvaus oikein! Ihmettelin vain, että miksi on etäisyysmittari mukana, jos noin hyvin arvioi ilmankin. 

Hirvi oli sellainen kolmepiikkinen tappisonni. Ylivuotinen kai. Kaatopaikka oli hankala; upottavalla suolla aivan joen rannassa. Joki oli tuossa soisessa kohdassa metrejä syvä. Yritimme kolmeen pekkaan hirvasta kiskoa kuiville, mutta äkkiä sai todeta, että se ei onnistu näillä voimilla, vaikka virittelimmekin jalkoihin koivupuun, että olisi helpompi vetää tai työntää. Olisi tarvinnut kiskoa voimalla seitsemän miehen.

40 metriä oli lyhimmillään matkaa kuivalle maalle. Onneksi lähempänä oli pieni töyräs, jonka päällä saimme hirven nyljettyä ja paloiteltua likaamatta lihoja mutaisessa vedessä. Painavimpien osien kantaminen puuhun roikkumaan oli sekin voimia kysyvä tehtävä. Onneksi hirvi ei ollut sen isompi. Loppuilta meni melkein hämärään asti kaadolla ja enää ei tuona päivänä metsästetty, kun vain yksi lupa oli käyttämättä ja yksi jahtimies oli vasta matkalla pohjoiseen ja tulossa seuraavana päivänä paikalle. 

Oranssi merkki kaatopaikalla näkyy kauas. 

Hirvi nurin märällä suolla.

Siirrettiin hirvi tällaisen puun avulla.

Body bagit puusta roikkumassa ja lihat jäähtymässä.

Leirissä odotti aiemmin päivällä kaverilta kadonnut uupunut koira ja yksi kaveri, joka oli patikoinut tieltä leiripaikalle ilman asetta katsomaan minkälaista meidän jahti on. Illalla tein tukevan annoksen kuivamuonasta. Sekoitin itse kuivatut perunasipulit, kuivat hirven jauheet ja koskenlaskijajuustoa. Tuli kyllä hyvää ja ennallistui nopeasti keitellessä. 

Tapahtui vielä mielenkiintoinen tapaus sen jälkeen, kun olin jo kerran mennyt nukkumaan. Aloin kuulostella, että ihan kuin naarashirvi ääntelisi jossain lähettyvillä. Ääni oli korkeahko ja tiheä "yy, yy, yy, yyy" toistuen muutaman sekunnin päästä uudelleen. Nousin tarpista ja lähdin lähemmäs kuulostelemaan.

Muutama muukin jahtikaveri oli siellä metsässä myös ja kokeili vastata hirven äänillä. Pimeää oli, mutta melkoisen lähellä tuo hirvi kävi äänistä päätellen, vaikka nuotiommekin vielä loimusi muutaman kymmenen metrin päässä! Hauska oli kuulla sen verran oikeita hirven ääniä, vaikka kutsuminen ja houkuttelu näillä nykyisillä kiima-ajan rauhoitusajoilla ei oikein jahtiaikana ota onnistuakseen niin tehokkaasti kuin se kiima-aikana parhaimmillaan toimisikin. 

Seuraavan päivän asiat seuraavassa osassa. Tässä linkki.

Perunasipulijauhelihakoskenlaskijasoppaa.

Cuben tarppi pystyssä.

Leiripaikka. Yksi Penalaavu, Haltin wing, Haltin laavu, Hellsportin tunneliteltan ulkokuori ja cubenista teippaamani tarppi. Lisäksi oli vielä yksi tunneliteltta lisää, joka jäi kuvan ulkopuolelle.