keskiviikko 5. heinäkuuta 2017

Riisin Rääpäsy, 27.6.2017

Vaunureissun juttu tästä linkistä

Riisin Rääpäsy on reilun neljän kilometrin kierros, joka kohoaa ensimmäisen kolmanneksen matkalla loivasti ja helppokulkuista polkua Riisitunturin huipulle ja kiertää mutkan Ikkunalammen ja Riisin tuvan kautta takaisin. Koko loppumatka huipulta eteenpäin on alamäkeä.

Lähtöpaikka Riisitunturille.



Tuollainen noin nelikilometrinen oli havaittu sopivaksi kolmevuotiaan kiertää, kun on evästä ja aikaa riittävästi mukana. Varsinkin, kun keli oli jo sellainen, että ilman saappaita pärjäsi kevyemmillä kesäkengillä. Tuntui silläkin olevan nimittäin kohtalaisesti eroa pienen jaksamiseen.

Siirtymä Kylmäluomasta oli koko ajomatkaan verraten lyhkäinen. Keli oli puolipilvinen, eli oikein sopiva huiputukseen. Sadekuuroja oli liikenteessä ja joku tippa osui tuulilasiin matkalla, mutta emmehän me pientä sadettakaan pelänneet. Riisitunturille johtavan soratien risteyksessä oli hyvä paikka jättää asuntovaunu parkkiin (karttalinkki) ja siitä körötellä pelkällä nupilla ylös (karttalinkki). 

Soratiellä näimme reissun ensimmäisen poron ja sekös ilahdutti, varsinkin takapenkkiläisiä.

Jo ylärinteen parkkipaikalta näkyy Yli-Kitkalle, mutta maisemat sen kuin paranevat tietenkin ylöspäin noustessa. Kuusivaltainen metsä harvenee ja suuren lumimäärän alla talvisin kärvistelevät puut muuttuvat toinen toistaan omituisemman malliseksi mitä ylemmäs rinnettä kiipustaa. 

Kuva parkkipaikalta Yli-Kitkan suuntaan.

Helppokuluista polkua.

Riisitunturin reittejä.

Tapsan pöytä.

Naavaa.

Tällä tunturin rinteellä kuusia on eniten.



Panoraama näkymistä ennen huippua.

Ällistyttävän hieno ja värikäs koppakuoriainen. En tälle vielä oikeaa nimeä löytänyt. Kenties joku tietää?



Vuonna 2014 sain tuon Riisitunturin alueen lumenpaljouden kokea omakohtaisesti eräällä helmikuun reissulla. Metrisessä pehmeässä lumessa optimistinen tavoite oli muutamassa päivässä hiihtää lumikenkäsuksilla ahkiot perässä Karitunturille, ja takaisin. Ensimmäisenä päivänä pääsimme hädin tuskin Uusipuron laavulle (tai sen paikalle, joka olikin muuttunut emmekä uutta paikkaa tienneet ja sen takia löytäneet kyseistä tulipaikkaa) ja tuon reittisuunnitelman sai unohtaa. Lasku Riisitunturilta oli ollut upea puuterilumella, mutta paluu takaisin oli fyysisesti yksi rankimmista vaelluskokemuksistani. Eteneminen oli käsittämättömän hidasta. Keskinopeus jäi pehmeässä lumessa puoleen kilometriin tunnissa ja neljän kilometrin taipaleeseen sai siis käyttää täyden työpäivän tunnit. Kävimme lopulta Karitunturilla toisesta suunnasta kelkkauraa pitkin lähestyen.

Tuolla reissulla yövyimme lumisen kuusen alla suojassa yhden yön ja nyt kesäkelissä katselin, että mikähän puu se mahtoi olla. Saattoi olla tietenkin mikä puu tahansa. Paljon on leiriytymiseen soveltuvia kuusenalusia tuolla rinteellä. Alla kaksi kuvaa kyseisestä yösijasta.

Yöpuu 1/2.

Yöpuu 2/2. Tuon keskimmäisen kuusen alla tuli yö nukuttua.


Näkymä huipulta oli huikea. Puolipilvinen sää oli hieno ja ympärillä liikkuvia ja roikkuvia sadekuuropilviä oli hauskaa katsella ollen itse pääosin auringonpaisteessa. Rukalla ainakin taisi sataa koko meidän kävelykierroksen ajan. 


Riisitunturilta pohjoiseen.

Riisin Rääpäsyn reitti huipulta alas.





Verrokiksi yksi kuva huipulta helmikuussa 2014.

 

Huipulta lähtien seuraava nähtävyys oli Ikkunalampi. Ikkunalammen takaa näkyy Yli-Kitka, jonka vedenpinta on lähes 200 metriä alempana. Hieno paikka.

Evästä söimme Riisin tupaan tutustumisen jälkeen pihalla pöydän ääressä. Evääksi oli pussillinen valmiiksi vaunulla täytettyjä sämpylöitä, banaania ja kirsikkatomaatteja. Reilun kilometrin matka parkkipaikalle eteni tauon jälkeen nopeasti. Lapset juoksivat loivassa alamäessä suurimman osan matkasta. Oli kyllä todella hauskaa seurata lasten menoa ja samalla silmäillä Rukan suuntaan aukeavia maisemia. 

Ikkunalampi.

Rinnesoita.

Riisin tupa.

Tupa.

Ruka.



Riisitunturi on upea paikka niin kesällä kuin talvellakin.

Vaunun kiinnittämisen jälkeen pohdimme mihin menemme, kun tarkoitus ei etukäteen ollut jatkaa tällä kertaa pohjoisemmaksi. Matka oli kuitenkin sujunut tähän asti niin hienosti, että halusimme jo kuljettujen maastojen kirjoon lisätä vielä tunturikoivikkoa. Sitä arvelimme löytävämme Saariselän nurkista, joten käännyimme vitostietä pohjoisen suuntaan. Seuraava juttu käsitteleekin ainakin patikointia Kiilopään maisemissa.

3 kommenttia:

  1. Hieno koppiskuva (mikä lieneekään).

    VastaaPoista
  2. Koppis lienee jokin maakiitäjäinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep. Koitin selvitellä, mutta en vielä omista luonto-opuksista löytänyt.

      Eräästä löytyi Helsingin Sanomista aika hurja juttu. Popsiivat sammakoita parempiin suihin. :-) http://www.hs.fi/tiede/art-2000002892947.html

      Poista

Jätä merkki käynnistäsi kirjoittamalla kommenttilaatikkoon!

Feel free to leave a comment or two in the comment box!