lauantai 8. elokuuta 2015

Vaellus Vätsärissä 25-31.7.2015, 6. ja 7. päivä

Tästä linkistä reissun ensimmäiseen osaan, jos alku on vielä lukematta.



Kärsilän Tuulijärven niemen nokassa. (karttalinkki)
Tuuli jatkui edelleen kovana aamullakin. Yön alin lämpötila tarpin ulkopuolella oli 10,4, sisällä pari kymmenystä enemmän.

Kuudes, ja reissun viimeinen kokonainen päivä oli alkamassa. Aamupalaksi popsin viimeiset murut myslipakkauksen pohjalta ja sillä lähdettiin kohti Vainosjärveä. Märät vaellusjalkineet pakkasin rinkkaan ja sipaisin sandaalit jalkaan. Ajattelinpa minäkin kokeilla viimeiset pari päivää sandaaleilla kävelyä kivikkoisessa maastossa. Annoin quiltin ja muiden varusteiden kuivua kovassa tuulessa auringonpaisteessa ja latkin aamukahvin rauhallisesti Kärsilän Tuulijärven rantakivillä. Kuvasin myös lyhyen videon aamukahvittelusta ja se löytyy Youtuben puolelta klikkaamalla tästä linkistä.

Quilt kuivuu nopeasti ylösalaisin auringossa, kun sisäpuoli on musta.

Aamukahvilla.
Muuten lähtikin sandaaleilla tepastelu hyvin, mutta heti ensimmäisellä kilometrillä potkaisin kärjen erääseen Vätsärin kiveen ja oikean jalan takaremmi repesi samasta kohdasta mistä olin jo toisen jalan jalkineen korjannut viime kesänä. Vaurio ei kuitenkaan vaikuttanut niin paljon, että olisi pitänyt heti alkaa korjaustoimenpiteisiin. Kävelin sillä pari kilometriä Vainosjärvelle asti. Pätkä oli aika metsäinen ja suunnistuksellisesti oli kohtuullisen haastavaa löytää mahdollisimman helppokulkuinen reitti, mutta itseluottamus suunnistajana oli noussut päivien kuluessa korkealle ja tuostakin selvittiin ongelmitta.

Kapea kohta järvessä, josta pääsi kuin pääsikin kiviä pitkin yli. (karttalinkki)
Vainosjärvi on iso järvi, mutta sen näkeminen vaatii ponnisteluja. Oletin näkeväni sen jo Taimenvaaralta (karttalinkki) vaelluksemme toisena päivänä, mutta vaaran korkeus ei kuitenkaan riittänyt näkemään sen veden välkettä puiden yli. Nyt nousimme suorasuuntauksella viimeisen nyppylän yli varmasti järvelle.

Lähes viikko metsässä saa itsestään löytämään uusia puolia, kun aistit ovat herkistyneet erämaan oloihin. Iso järven selkä, maailman sinisin taivas ja Vainospään huiput pistivät pienen ihmisen kyynelkanavat jälleen melkein tulvimaan. Todella kaunista! Jos joku maisema voi olla ikään kuin sielunmaisema, niin se oli siinä! Kävelimme vielä pienen matkan, että näemme erikoisen pari kilometriä järvelle koillisesta puskevan harjanteen (karttalinkki) ja jäimme erään niemen kärkeen (karttalinkki) uimatauolle ja parsin samalla sandaalini kuntoon karhulangalla. Sillä mentiin loppumatka ja mennään varmasti vielä pitkälle. Kaunis se ei ole, mutta kestävämpi kuin alkuperäinen kiinnitys.

Mahtava Vainosjärvi! Taustalla Vainospää.



Taukopaikka.

Vainospää järven toisella puolella.
Ison järven vesi oli viileämpää kuin muualla. Mittasin lämpötilaksi noin 13 astetta. Se on upea hetki, kun heittäytyy rantakiviltä äkkiä syvenevään veteen ja sukeltaa pari metriä silmät auki Lapin raikkaissa ja kirkkaissa vesissä! Piristää kulkijaa hurjasti auringonpaahteisella ilmalla.

Jatkoimme Vainosjärven rantoja pitkin Taimenjärveltä laskevalle purolle. Puron varressa käpylintu antoi minun lähestyä ja kuvata itseään parin metrin etäisyydeltä. Hieno oli purokin (karttalinkki)! Taimenjärvellä (karttalinkki) oli minun kokkailuvuoroni toisena päivänä peräkkäin. Olimme nimittäin sopineet, että kukin järjestää porukalle pääruoan 2-3 päiväksi. Näin saimme eväspainon jaettua tasan. Olin varannut lounaaksi ruohosipulilla maustettua perunamuussia ja chili con carnea. CCC:n kaveriksi oli kuivattua hirven jauhelihaa (kiitti Masi!) ja pari kourallista härkäpapuja. Jälkiruoaksi tein yllätysruokaa, jota en ollut paljastanut kavereilleni etukäteen. Kokeilin tehdä omenahyvettä nuotiolla (ohjeet myöhemmin). Oli kuulemma niin kuin äitien tekemää ruokaa. Otin sen kehuna.

Kurkkaus. Iso vai pieni käpylintu? Iso?

Nuotio Taimenjärven paahteessa

Taimenjärvi. Pari taimenta seurasi uistimen perässä eli järvi on nimensä veroinen.

Taimenjärven kivisiä niemenkärkiä.
Pari taimenta seurasi retkikaverini tobya, mutta ei saatu Taimenjärvestä kuitenkaan punalihaista saalista. Jatkoimme erikoisen kahden järven välisen kannaksen (karttalinkki) kautta kulkien Pätsikotajärven länsipäätyyn viimeiseksi illaksi leiriin (karttalinkki). Jo neljän aikaan leiri oli valmis ja pitkä viimeinen ilta nautiskeltavaksi jäljellä. Leiripaikan lähellä oli ilmeisesti vanha palanut kämppä ja runsaasti rojua. Näkyy löytyvän myös Tupakortistosta tuo kämppä (linkki: Tupakortisto: Pätsikotajärven tupa). Rannassa lojui jo heikon näköinen soutupaatti ilman airoja, lisäksi metsän kätköissä pönötti huussi ja joku kellarintapainen. Tuuli oli todella kovaa ja puuskittaista.

Vanhan kämpän rauniot.

Leiri pystyssä.
Paistoimme alkajaisiksi lettuja ja aloimme sitten kalastamaan. Nopeasti sainkin alamittaisen harjuksen, mutta se piti laittaa takaisin kasvamaan. Kalastin tuntikausia ja iltapalanälkä alkoi kalvaa. Kävin jopa Kurttejärven puoleltakin kokeilemassa ja Pätsikotajärven rantoja pitkälle leiristä molempiin suuntiin. Ei tärpin tärppiä.

Pätsikotajärvestä Kurttejärveen laskevan joen koski.
Yhdeksältä menin kaivelemaan eväskassia ja ei hirveästi nostanut vettä kielelle eväspussin jämät; pari pakkausta nuudelia ja puuroa. Söin kuitenkin yhden setin nuudelia pahimpaan nälkään. Apella meni huonommin, hän oli hakenut ruohikon kätköistä kaksi jänkäkoiraa ja tuli niitä paistelemaan nuotiolle samaan aikaan. Tarjosipa minullekin, mutta periaatteeni piti olla syömättä haukea Lapin erämaassa. Imaisin nuudelit mahaani ja menin takaisin rantapenkalle virveleineni. Eikös mitä, vielä minulle suotiin viimeisenä iltana yksi mitallinen, juuri iltapalan kokoinen harri! Olin onneni kukkuloilla ja nauroin ilosta. Vielä tuli yksi tikkukala eikä tarvinnut syödä enää mitään elovenoja!

Kaksi haukea ja paketti nuudeleita.

Viimeisen illan harjus!

Tikkukala.
Tuuli oli niin kova ja kylmä, että ensimmäistä kertaa piti kaivaa fleecetakki ja sormikkaat esiin rinkan pohjalta. Venytin viimeistä iltaa kalastellen pitkälle, mutta enempää en kaloja saanut ja muun muassa se taimen jäi lihomaan vielä seuraavaan reissuun saakka.

Lainaus muistivihkosta:

30.7.2015 klo 22:07: "Niin se vaan on, että retken viimeinen ilta on käsillä. Viikko on tavallaan kovin lyhyt, mutta oikeastaan kovin pitkä aika. Keli ehtii muuttumaan moneen kertaan ja näkemään ja kokemaan vaikka mitä. Aika pitkä matka on takana tätä vaellusta ja olo on hyvä. Voimia olisi jatkaa, mutta toki eväät on pääosin syöty. Ikävä ehtii viikossa kovaksi ja on mukava palata kotiin perheen luokse, vaikka on äärimmäisen hienoa, että on ollut mahdollisuus toteuttaa tällainen vaellus...//

//... Tästä jää huomiselle matkaa noin poronkusema autolle. Aiomme ajaa siten, että ehdimme T:n kanssa lauantaiaamukuuden junaan, eli ehdimme poikkeilla matkalla rauhassa kahvilla ja syömässä ja nukkua yöllä matkan varrella jossain, jos väsyttää. Makaan tarpin alla parin metrin päässä järvestä. Tuuli on tosi kova ja hyttysiä ei lainkaan, mutta laitoin silti verkon paikalleen varuiksi, jos tyyntyy yöllä. Hieno reissu! Kirjoitan huomenna vielä jotain. Tilakin loppuu vihkosta sopivasti..."

Leiri viimeisenä aamuna.
Tuuli jatkui aamulla herätessäkin ja oli vain 7 astetta lämmintä. Haikeaa oli jättää viimeinen leiripaikka, mutta olihan vielä viimeinen 7-8 kilometrin marssi takaisin poroerotuspaikalle jäljellä. Suunnistin korkeuskäyrää pitkin pari kilometriä ennen kuin tulimme erotuspaikan ja autiotuvan väliselle polulle, jota olimme jo ensimmäisenä päivänä kulkeneet. Näimme tuuheaturkkisen ketun matkalla. Kuvasin puron varressa (karttalinkki) minuutin puron solinaa ja tuo video on katsottavissa ja kuunneltavissa Youtuben puolella tästä linkistä.

Tauko kaatuneen kelon päällä istuen.
 


Aurinko tuli esiin vielä loppumatkalla ja näytti meille maiseman, joka ensimmäisen päivän sumussa oli jäänyt meiltä näkemättä Koivuvaaran rinteeltä. Siihen on hyvä päättää tämän reissun varsinainen kertomusosuus. Seuraavaksi julkaisen vielä kertomukseen liittyen muutamia valokuvia reissulta omassa postauksessaan ja sen jälkeen siirryn varusteiden, ruokien ja kalapaikkojen käsittelemiseen.

Linkki: Vaellus Vätsärissä 25-31.7.2015: Suuren erämaan pieniä yksityiskohtia





Sollomusjärvi.

6 kommenttia:

  1. Näyttää olleen kaikin puolin onnistunut reissu. Alkaa taas itselläkin tehdä mieli Lappiin... no, ensi kuussa sitten. Mielenkiinnolla odotan varustetarinaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa, kun lueskelet ja kommentoit näitä! :-) Mihin päin aiot seuraavaksi suunnata? Minullakin Muotkan reissu näillä näkymin vko 38.

      Varustetarina onkin tässä pikkuhiljaa seuraavaksi työn alla... ;-)

      Poista
    2. Syyskuussa on tarkoitus käydä tarkistamassa Ailigastunturin ruskatilannetta kolmen yön mittaisella reissulla. Jos samalla onnistuisi muutama huiputuskin, kun niitä kesällä jäi aika monta tekemättä :)

      Sitä odotellessa menen ensi viikonloppuna (elokuun puoliväli) Rokualle, kansallispuiston pohjois- ja itäpuolisiin "vapaisiin maastoihin". Siellä on sellaista kumpuilevaa, jäkäläistä mäntykangasta, jossa on kiva kulkea, ja runsaasti pieniä lampia, joista saa helposti vesitäydennyksen.

      Poista
    3. Okei, mehän saatetaan sitten hyvässä lykyssä vaikka törmäillä Karigasniemellä :-) Saa nähdä onko ruska samaan tapaan "myöhässä" niin kuin kesäkin tänä vuonna, vai tuleeko normaaliin tapaan kuun puolivälin paikkeilla. Viime vuonna oli mennessä (11.9) komea ruska ja viikon kuluttua pois tullessa alkoi olemaan jo ohi.

      Rokua onkin tosi mielenkiintoinen! Kuulosti tutulta, mutta enhän minä näköjään edes tiennyt missä se on ennen kuin katsoin luontoon.fistä (http://www.luontoon.fi/rokua/). Mielenkiinnolla odotan sinun juttuasi tuosta paikasta! Siinä voisikin olla hyvä kohde hiukan etelämpänä (näin tamperelaisittain) sellaiselle reissulle, kun ei ole Lapin vaellukseen riittävästi öitä käytettävissä. :-)

      Poista
    4. Mulla on alustavasti suunnitelmissa se Ailigastunturin reissu hiukan syyskuun puolivälin jälkeen eli niin, että paluu etelään olisi joskus 20. päivän paikkeilla. Jos ollaan samoihin aikoihin maisemissa, niin yritetäänpä törmäillä!

      Blogistani löytyy muuten jo yksi juttu Rokualta, kun kävin siellä viime vuonna loppusyksystä, vai jokohan sitä pitäisi alkutalveksi kutsua, kun maassa oli jo vähän lunta. Lukaisepa tämä maistiaisiksi: http://www.tapanikunnas.net/2014/12/keisarintieta-rokualle/ :)

      Oletko muuten käynyt Hailuodossa? Jos et, niin kannattaa sekin pistää mahdollisena reissukohteena harkintaan.

      Poista
    5. Noniin, aika hyvin täsmää. Tuota samaa viikkoa tässä on vähän kaavailtu meidänkin reissun ajankohdaksi. Otan yhteyttä lähempänä, kunhan aikataulutkin vähän tarkentuu :-)

      Kävin lukemassa ja kommentoimassa. Hyvä kertomus! Kannattaa muidenkin lukea! :-)

      Hailuotokin on minulle vielä käymätön paikka. Tuttuja siellä on kyllä käynyt ja kehunut hienoksi :-) Kyllä meillä täällä Suomessa näkemistä riittää!

      Poista

Jätä merkki käynnistäsi kirjoittamalla kommenttilaatikkoon!

Feel free to leave a comment or two in the comment box!