Vaellus Vätsärissä 25-31.7.2015, 2. päivä

Tästä linkistä reissun ensimmäiseen osaan, jos alku on vielä lukematta.


Ensimmäisenä maastoyönä heräsin pari kertaa töminään majoitteeni ympärillä. Unisena käänsin päätä katsomaan tarpin oviaukosta verkon läpi pihalle ja säpsähdin, kun korkea, tumma ja sarvekas hahmo pönötti kaksi metriä edessäni syömässä jäkälää. Pian tunnistin eläimen poroksi. Myös muutama lajitoverinsa kirmaili pitkin mäntyvaltaista metsää tuossa tämän vuoden viimeisen yöttömän yön valossa.

Lämpötila kävi alimmillaan vain hieman alle 10 asteessa ja mitään ongelmaa ei ollut tarkenemisen tai hyttysten kanssa ja sain nukuttua oikein hyvin. Arvioin vilttiä ja muita varusteita tarkemmin omassa postauksessaan. Katto ropisi siihen malliin yöllä, että vettäkin jonkun aikaa satoi. Aamulla herätessä oli kuitenkin poutaa ja tarpin katto jo kuivunut. Pistin majoituskamppeet rinkkaan heti herättyäni ennen kuin menin tupaan aamupalalle.

Valmiina päivän jalkamarssille.

Puuron syömisen jälkeen lähdimme talsimaan kohti Pahtareikäjärveä. Toimin vastuullisena suunnistajana joukon kärkenä ja tunnustelijana koko vaelluksen ajan. Noudattelin Kurttejärven rantaviivaa itäpäätyyn asti ja siitä etenimme kompassisuunnalla Kontturinlammen (karttalinkki) eteläpuolitse eteenpäin. Erannon vaikutus selvisi minulle lammen jälkeen alkaneella metsäisemmällä osuudella. Vätsärissä on Suomen suurin eranto, jopa 13 astetta. (Linkki: Eranto Suomessa) Tämä heittää kulkijan pari sataa metriä sivuun kilometrin matkalla.

En ottanut erantoa huomioon ja osuimme eri lammelle kuin piti ja olin tapahtuneesta hetken hämilläni. Lammen muodosta pääsin kyllä nopeasti kartalle, joten minkäänlaista eksymistä ei tapahtunut. Eksyminenhän on oikeastaan aika liukuva käsite. Harvemmin osaan metsäpätkillä täysin näyttää kartalta tarkasti missä ollaan, mutta kompassisuunta täytyy olla sellainen, että ennen pitkää löytyy varma maamerkki. Ei pidä mennä paniikkiin, vaan ottaa rennosti. Viikko kairassa, eikö olisi hienoa sanoa, ettei oikeastaan edes tiedä missä? Tulipahan opetus, että täällä täytyy tuo erantokin huomioida. Useimmiten etenin lammelta seuraavalle metsäisillä osuuksilla, jolloin riitävän usein sai sijaintinsa päivitettyä kankaalle tulostetulle noin 1:50000 mittakaavan kartalle.

Pahtareikäjärvelle saavuimme puolilta päivin ja teimme nuotion valmiiseen nuotiorinkiin lounaan valmistamista varten. Jostain syystä paikassa oli kolme nuotiorinkiä kymmenen metrin säteellä. Yhdestä puuttui kivet ympäriltä ja se oli päässyt polttamaan aluskasvillisuutta laajemmalta alueelta. Lounasta odotellessa heittelin vähän virveliä, mutta mitään ei tarttunut siiman päähän. Uskoisin tuon järven kuitenkin olevan kalaisa, vaikka keskipäivän aikaan eivät vielä fisut olleetkaan syönnillään.

Soutuvene Pahtareikäjärvellä.

Pahtareikäjärveen pienestä lammesta laskeva puro. (karttalinkki)

Lounastauon jälkeen kävimme katsomassa Pahtareikäjärven pahtaa, josta oikaisimme Taimenvaaran yli. Vaaralta aukeni näkymä kauas Tuulijärvelle päin. Vaaran rinteessä oli useita lampia ja pidimme erään rannassa välipalatauon. Kokeilin kalastaakin, mutta en saanut mitään. Lammelta puuttuu nimi. Olkoon se tässä sitten paikalliseen tapaan nimettynä vaikkapa Akpojan Kalatonlampi. (karttalinkki) Löytyyhän tuolta alueelta jo muun muassa Antin Taimenjärvi, Peten Harrijärvi ja Santerin Nälkähaukijärvi.

Kalliojyrkänne Pahtareikäjärven lounaispäässä. (karttalinkki)

Lepopuu Taimenvaaralla. Ei kuitenkaan yöpuu.

Näkymä Taimenvaaralta.

Tuli kuvattua porokin.

Tuulipää Taimenvaaran puolelta.

Uskomattoman kaunis lampi Taimenvaaran huipulla.

Näkymä Tuulijärvelle.

Jatkoimme Tuulijärven pohjoisiin osiin, jossa oli vuorossa reissun ensimmäinen kahlaus, kun etsinnät eivät tuottaneet tulosta löytää kohtaa, josta olisimme päässeet kiviä pitkin loikkimalla yli. 

Tuossa Tuulijärvestä lähtevän laskujoen alkupäässä on hienoja pieniä putouksia ja paras ylityspaikka oli heti ylimmän portaan päällä (karttalinkki ylityspaikkaan). Tiedustelin ensin reitin ja vein sitten kaikkien rinkat yli. Yhteensä viisi kertaa edestakaisin, kun viimeisenä piti hakea vielä kamera kuvaamasta. Tosi hauskaa!

Putous.

Tuosta tuli rampattua viisi kertaa edestakaisin. Viimeisellä kerralla jäin toki vastarannalle.

Putouksen reunalla. Ei nyt ihan Niagaran korkuinen, mutta putous kuitenkin.

Tuulijärveltä nousimme jyrkänteiden välistä ylös itään ja laskeuduimme Iso-Rovijärven pohjoispäähän etsimään yöpaikkaa. Käsittämätöntä louhikkoa koko pohjoispuoli. Oli todellinen ongelma löytää kolmelle tasainen paikka selän alle. Lopulta paikka kangaslaavulle ja tarpille kuitenkin löytyi ja pystytimme leirin. (karttalinkki leiripaikalle)

Tuota ei 6 sentin ilmapatja tasoita mukavaksi selänaluseksi.

Pienempi Iso-Rovijärvestä laskeva joki, joka yhdistyy isompaan virtaan. (karttalinkki)

Pitkähköstä päivämatkasta rasittuneina paistelimme letut ennen kalastamisen aloittamista. Isä nappasi alamittaisen taimenen jo lettuja odotellessa ja se nosti odotukset korkealle. Josko vielä mitallinenkin tulisi. Lähdin päivällisen jälkeen merta edemmäs kalaan ja muut jäivät kai johonkin lähemmäs.

Palatessani leirissä oli iloisia kasvoja. Kivellä pötkötti 55 senttinen taimen. Itsekin olin nähnyt ison taimenen hetkeä aiemmin kirkkaassa vedessä uimassa, mutta sille ei kelvannut mikään vieheistäni. Oli kuin olisin akvaarioon katsellut. Taimen ui useamman kierroksen edessäni, mutta ei näyttänyt yhtään kiinnostuneelta puremaan koukkujani. Ainoa kalakosketukseni tuona päivänä oli parin kilon hauki, jonka onneksi onnistuin irtaannuttamaan koukusta. Hauki on vihoviimeinen kalalaji, jota lähden tuolta narraamaan. Aika nöyrää poikaa olin iltanuotiolla, eikä kalastuksesta tarvinnut paljon puhua, mutta olipahan mahtavaa päästä paistamaan ja maistamaan oikeaa punalihaista erämaajärven taimenta! Upea saalis kertakaikkiaan. Taimenta syödessämme kettu meinasi kävellä leiriimme, mutta viimein meidät huomattuaan lähti lahden rantaa pitkin muualle.

Kalastelua Iso-Rovijärvellä.

Punaista lihaa pannulla.

Kettu leirin liepeillä.

Nyt ei edellisen illan tapaan ollut hiekkarantaa tarjolla, mutta toki uimassa piti käydä. Liukastelin isoilta kivenlohkareilta hyiseen veteen peseytymään. Tuon jälkeen menin majoitteeseeni koisimaan. Auringonlasku ja näkymä tarpista Iso-Rovijärven selälle oli häkellyttävän kaunis.

Kunnon järvi- ja tunturimaisemat!

Mukava katsella verkon läpi maisemia unta odotellessa.

Yön aikana leirissämme kävi varas...


Kolmannen päivän vaelluskertomukseen pääset tästä linkistä: Vaellus Vätsärissä 25-31.7.2015, 3. päivä

Vaellus Vätsärissä 25-31.7.2015, 1. päivä

Tästä alkaa seitsemän päivän mittaisen Vätsärin vaelluksen retkikertomus. Julkaisen jokaisen päivän kertomusosuuden omassa postauksessaan, jonkun ehkä kahdessakin. Lisäksi jaan ruoka-, kalapaikka- ja viehevinkkejä sekä kokemuksia varusteista omissa osuuksissaan reissun kulun kertomisen jälkeen. Myös valokuvia suuren erämaan pienistä yksityiskohdista on luvassa.

Routasenkuru.

Jo useita vuosia oli ollut mielessä, että pitäisi toteuttaa vaellus Vätsäriin, tuohon hiljaisten erämaalampien ja -järvien pirstaloimaan karun kivikkoiseen ja poluttomaan kairaan Inarijärven takana. Odotin tuolta erämaa-alueelta paljon, mutta sainkin moninverroin enemmän.

Alueen läntisiin osiin liittyy voimakkaita muistoja ensimmäisiltä Lapinreissuilta lapsuudestani. (Siis ensimmäisistä, joista jotain jo itse muistan. Ihan ensimmäisellä olin nimittäin vasta pari kuukautta vanha ja muistikuvat siitä ovat vähäiset, kuten arvaat...) Tuolloin tuntemamme vanha naapurin mies omisti Sevettijärvellä mökin. Kävimme hänen kanssaan parina kesänä muun muassa Vainospään rinteillä ja se teki pieneen lapinkävijän alkuun lähtemättömän vaikutuksen. Joskus kuivunut männyn alaoksa katkesi kiipeillessäni ja tipahdin parista metristä selälleni mättäälle. Eikä sattunut yhtään! Olisi siinä kai, kun kerran Vätsärin kulmilla oltiin, voinut olla kivikin... Joskus vieritettiin kiviä Ukonpään rinteeltä alas Sevettijärveen niin, että rytinä kävi ja vesi loiskui. Sitten tehtiin seitsemän kalalajin kalakeitto. Hienoja muistoja. Sitten kävikin niin, että mies kuoli yllättäen, kun minä olin hädin tuskin kymmenen vanha. Varmaan siksi reissut tuonne seuduille jäivät tekemättä luvattoman pitkäksi ajaksi, liki 20 vuodeksi. 

 

Olen nähnyt alueelta paljon valokuvia, todella hienojakin, mutta kukaan ei ole onnistunut vangitsemaan sieltä sitä mitä siellä itse paikan päällä kulkiessa näin, koin ja mikä vetää minut sinne uudestaan vielä moneen kertaan, jos Luoja suo. Yritin itsekin kuvata paljon ja sain ehkä murto-osan talteen. Tämä johdantona, siirryn nyt tehdyn vaelluksen päiväkohtaisiin tapahtumiin.

Kolmen miehen kopla lähdössä retkelle.

Matkaseurakseni reissuun tulivat isäni ja appi. Perjantaina lähdin apen kanssa iltapäivällä herroiksi taksilla kotoani Tampereen rautatieasemalle, josta kolkuttelimme junalla Jyväskylään ja nostimme rinkat isäni qasqaihin. Kuuden maissa olimme tien päällä. Ajoimme läpi yön sen kummemmin turhia pysähtelemättä. Muutama pieni kävely- ja evästauko toki pidettiin ja vaihdoin isän kanssa ajovuoroa tarpeen mukaan. Viimeisellä pätkällä ajaessani Inarista Sevettijärvelle näin neljä hirveä. Se pakotti pysymään virkeänä aamun aikaisinakin tunteina. 

Muitakin eläimiä oli runsaasti liikenteessä; kettuja ainakin seitsemän, poroja viitisenkymmentä, oravia, joku pöllö, ynnä muita. Kahdeksan aikaan olimme perillä Semekurtantien päässä olevalla poroerotuspaikalla (karttalinkki). Muutama muukin auto siellä oli parkissa ja neljän mieshenkilön porukka saapui juuri pois maastosta Sollomusjärveltä päin. Puhuivat, että joku oli nähnyt hieman aiemmin pari karhua järven tienoilla. Tokihan Vätsärissä karhuja on.

Hyttysiä oli enemmän. Onneksi olin tehnyt pari päivää ennen lähtöä lierihattuni päälle hyttysverkon (Postaus: Irroitettava hyttysverkko lierihattuun), koska sille tuli heti tarvetta. Tuntui, että mitenhän näiden kanssa pärjää, jos niin sakeana on pieniä lentäviä ilmassa. Nopeasti niihin kuitenkin tottui ja etelänmiehelle tyypillinen huitominen lakkasi. Offia tai muita myrkkyjä ei ollut minulla edes mukana. Verkkoa saattoi kohta raottaa tai ottaa kokonaan pois.

Puoli yhdeksältä olivat varusteet tarkistettu ja oli aika nostaa rinkat selkään ja lähteä taipaleelle. Vähille unille jäänyt yökään ei nyt haitannut, kun into päästä maastoon oli kova. Lähdimme etsimään Sollomusjärven (paremminkin Kurttejärven) tuvalle johtavaa karttaan merkittyä polkua. Ensimmäiselle päivälle suunnittelimme vain lyhyen siirtymän tuvalle. 

Olin kuullut tai lukenut, että polun alun löytäminen on hankalaa erotuspaikalta, mutta osuimme kerralla oikeaan paikkaan. Kiersimme veräjästä erotusringin ulkopuolelle ja vähän ylempänä rinteessä palasimme aidan ali itäpuolelta aitojen väliin. Pieni poluntapainenkin oli havaittavissa ja oli sitä verkkoa jo joku muu aiemminkin alareunastaan venyttänyt ali mennessään. Siitä seurasimme mönkijäuraa Pänttärinlammelle (karttalinkki) ja jäimme toviksi ensimmäiselle tauolle. Sää oli sumuinen ja avonaisesta maastosta huolimatta ei nähnyt juuri mihinkään. Pohjoistuuli oli työntänyt Jäämereltä sumun, joka ei näyttänyt ihan heti hälvenevän.

Poroerotuspaikka.

Juomavettä koukkaamassa utuisella Pänttärinlammella.

Lampi.

Tupasvillatupsuja.

Polkureittiä seuraili myös mönkijäura ja sitä oli helppo kulkea, vaikka merkitty reitti ei olekaan. Kävelyaika tuvalle oli reilut kaksi tuntia. 

Tyypillistä Vätsärin metsää. Ei vielä niin kivikkoista.

Polkureitti ja mönkijäura.

Hutera puronylitys. Parempi loikkia alempaa kiviä myöten.



Sollomusjärven autiotupa. (karttalinkki)

Tuvan pihalle pistin majoitteeni pystyyn ja menin testaamaan ensimmäisen kerran oviaukkoon suunnittelemaani hyttysverkkoa (postaus: Ötökkäverkko Paulitarppiin) ja untuvavilttiä (linkki Quilt-projektiin). Nukuimme parin tunnin unet keskellä päivää, univelat pois. Minä cubenista tehdyssä parin sadan gramman tarpissa ja muut tuvassa. Hyvin tuntui viltti ja hyttysverkkokin pelittävän. Pari inisijää pääsi sisään, kun en ollut jotain nurkkaa kiinnittänyt kunnolla tiiviisti, mutta korjasin tilanteen yötä varten. 

Valmiiksi kalustettu tilava yksiö.

Näkymä Kurttejärvelle. Mainio hiekkaranta!

Kurttejärveä.

Isä oli ottanut liki kolme kiloa perunoita mukaan ja päiväunien jälkeen keittelimme niistä osasta ja tölkkilihapullista lounaan. Herkullista. Loppuillaksi lähdin kalaan ja samalla tutustumaan lähiympäristöön.

Kurttejärvelle työntyy eteläpäästä erikoinen pitkä harju, joka häviää hetkeksi veden alle ennen kuin nousee takaisin pintaan vastarannalla. Kävelin harjun päähän vesirajaan saakka ja heittelin lippoja molemmin puolin, laihoin tuloksin. Siirryin kokeilemaan Sollomusjärven puolelle.

Sollomusjärvellä paistoi jo ilta-aurinko. Oli mukava paistatella auringonpaisteen puoleisella rannalla ja viskata viehettä harjuksille, jotka juuri parahiksi kelin tyyntyessä alkoivat hyppimään hyönteisten perään. Onnistuin saamaan pari harria iltapalaksi. Pienellä lammella Sollomusjärven itäpuolella (karttalinkki) oli keskipannun ahvenkin kiinni, mutta se pääsi livahtamaan karkuun.

Kuukkeli kävi moikkaamassa.

Lentotaksilla pääsisi helposti erämaahan... Ei taida olla minun juttu.

Kurttejärveen työntyvän niemen kärki. (karttalinkki)

Ensimmäinen 40 senttinen harri tuli kuparin värisellä pikkumepsillä.

Kalamies ja reissun ensimmäinen mittaharjus rannalla.

Synkät pilvet seilailivat taivaalla, mutta eivät montaa tippaa päällemme illan aikana sataneet. Sollomusjärvi.

Ensimmäisen illan harjussaalis tuvan edustan puusta löytyneessä halsterissa.

Tuvan edustalle oli leiriytynyt poissaollessani myös muuan mynämäkeläinen mies joka kävi juttusilla ja katsomassa kalasaalistani. Näytin hänelle kangaskarttaani (Postaus: Pesunkestävä kartta, 2. painos) ja hän vaikutti pitävän ajatuksesta toteuttaa kartta niin. Tosi näppärä se olikin, kun sen pystyi taittamaan helposti mistä tykkäsi ja sullomaan taskuunsa miten vain. Kahlauksien jälkeen pystyi kuivaamaan siihen jalkansa ennen sukkien ja kenkien pukemista. Mitä ilmeisimmin tuo pihalle kanssamme leiriytynyt oli paremminkin haukimiehiä. Näin hänellä nimittäin pitkän perukkeen käytössä vaelluksen toisena päivänä samaan aikaan, kun hän tiedusteli minkä värisellä lipalla sain eiliset kalat.

Iltauinti 14 asteisessa vedessä Kurttojärven hiekkarannalla päätti ensimmäisen vaelluspäivän ja painuin pehkuihin sen jälkeen. Jännittävä ensimmäinen yö uusien varusteiden kanssa oli tulossa.

Toisen vaelluspäivän kertomukseen pääset tästä linkistä: Vaellus Vätsärissä 25-31.7.2015, 2. päivä.

Viikon kuva: Viikko 31

Viikon kuva: Viikko 31

Liittyy vaellukseen Vätsärissä. Vaelluskertomus tulossa.

Viikon kuva: Viikko 30

Viikon kuva: Viikko 30

Liittyy vaellukseen Vätsärissä. Vaelluskertomus tulossa.

Viikon kuva: Viikko 29

Viikon kuva: Viikko 29