Joululauluja

Retkijuttuja on tänä vuonna jaksanut ja ehtinyt kirjoittaa ennätyksellisen vähän, mutta tässä olisi lukijoille sen sijaan vaihteeksi kuunneltavaa. Soittelin viime perjantaina viadian ruoka-avun järjestämällä ilmaisella joululounaalla Uudenkaupungin vapaaseurakunnassa taustamusiikiksi muutamat joululaulut ja äänittelin esityksen talteen. Taltioinnilla on pituutta reilut 22 minuuttia ja siitä löytyy laulut nimeltään Rauhanruhtinas, Heinillä härkien, What Child is this?, En etsi valtaa loistoa, Tulkoon joulu ja Sylvian joululaulu. 

Äänitystä ei ole pätkitty tai leikelty, vaan koko setti on sellaisenaan siinä. Äänityksessä on käytetty Rode NT1-A mikrofonia ja lisäksi akustinen kitara on mikitetty L.R Baggsin M1 kaikuaukkomikrofonilla. Nämä on nauhoitettu Presonus Audiobox USB 96:n kautta Macin Garageband -sovellukseen.

Tästä linkistä kuuntelemaan.

Rauhallista joulua.

Teeren kuvaa puhkomassa, 17.11.2019

Mielenkiintoinen tapaus ulkoluodon sorsajahdissa, 2.11.2019

Kävin toiseen kertaan tänä syksynä metsästämässä sorsia ulkoluodolla Uudenkaupungin edustalla. Tällä kertaa en yksin, vaan veljen kanssa. Lintuja oli vielä, mutta syksyinen päivän pituus kovin lyhyt metsästyshommiin.

Hirvijahti 2019

Aikaisen aamun usva, suurten metsien tuoksu

Huomen väreillä leikkii, valo vielä odottaa

Pian taivaanrannan takaa suuri aurinko nousee

Kalmat varjojen yön taakse jää, herää maa

 On uuden alun ihme, puro kirkkaana virtaa

On pysähtynyt aika vielä hetken odottaa

On ikuinen monumentti, jota horjumaan ei saa

Sen luokse kaikki päättyy ja sen luota alkaa

Metsästäjän ensiapupakkaus ja varustekorjaussetti

Päivitin ensiapupakkauksen. Kurkistetaan mitä se nyt sisältää.

Burrel XT Long Range - etäisyysmittari

Suoritin eilen ensimmäisiä etäisyysmittauksia uudella Burrelin XT Long Range - laseretäisyysmittarillani. Kyseinen kapiste painaa 194 grammaa ja mukana tullut kova laukku sen lisäksi 88 grammaa. Mittausetäisyyttä lupaillaan 1500 metriin asti, mutta itse sain tällä kertaa meren yli suurimpana etäisyytenä tuloksen 1358 metriä kirkkaalla säällä. Lyhin etäisyys taas oli 4,8 metriä. Ihan riittävästi.

Katsoin kartalta etäisyyksiä muun muassa venepaikalle veden yli ja samanlaisia lukemia tuli mittarillakin, eli tuntuu laitos pelittävän. Lyhyitä matkoja varmistin askelmitalla. Pitämällä mittausnappia pohjassa löytyi myös lähes kilometrin päässä oleviin merimerkkitolppiin etäisyys.

Alempana kuva näytöllä näkyvistä tiedoista.

Eränovelli

Löysin talvella 2011-2012 pöytälaatikkoon kirjoittamani tarinan ja päätin julkaista sen näin uuden jahtireissun alla. Vasan olin kaatanut jo aiemminkin, mutta tarina kuvaa sellaisenaan minun ensimmäisen aikuisen hirven kaatamiseen päättyneen tilanteen. 

Hirvijahdin varustelista 2019

Laavuhupukas

Parin vuoden takainen projekti tuli saatettua (lähes) loppuun, kun innostuin näin hirvikauden alla ompelemaan huppulaavun eli laavuhupukkaan kuntoon. Tämä on siis silnylon -kankaasta ommeltu reilusti rinkan yli riittävä sadeviitta, jossa on mietitty loppuun myös viitan käyttäminen, jos nyt ei välttämättä koko reissun ajan, vähintään tilapäisessä majoituksessa.

Akun asennus veneeseen

Pistin akun kiinni veneeseen ja nyt starttaa aika kivasti. Jos meni ulkoluodolla pitkään moottorin käynnistämiseen niin saahan akulla ainakin apua siihen hommaan ja siinä mielessä sähköstarttia voi pitää jonkinlaisena turvallisuustekijänäkin, kun kuka tahansa saa moottorin avaimesta käyntiin.

Seuraavaksi vaihdan vielä bensaletkut ja vähintään pesen tankista muhjut pois tai vaihdan istuinlaatikkoon sopivan bensasäiliön. Täytyy myös kytkeä akunkenkiin vielä kaikuluotaimen piuhat ja voisihan joku valokin paatissa olla.

Lisää kynittävää, 25.8.2019

Sumuinen aamu järvellä ja mukavasti lintuja liikenteessä.

Vesilinnustuskauden avaus ulkoluodolla, 20.8.2019

akpoika pyssyineen poseeraamassa ennen pois lähtöä.

Suunnistin eilen iltapäivällä töiden jälkeen vajaan 30 kilometrin venematkan Ukista valtion maille ulkoluodolle katselemaan löytyisikö sieltä vesilintuja.

10 kilometrin kävely Hiunjärven ympäri

Santtion polkua meren rannassa.

Tuli tuossa tepasteltua toissailtana 8 vuotiaan kanssa Hiunjärven ympäri. Kierrettiin järvi sen verran kaukaa, että tuli kierroksesta yli kymmenen kilometrin mittainen. Itse asiassa lähemmäs 11 kilometriä. Sikälikin hyvä lähiretki, että tämän pystyi toteuttamaan työpäivän jälkeen ja ihan kotoa lähtemällä eikä tarvinnut mitään siirtymiä muuten tehdä. Oltaisiin kyllä pitemmällekin kumpikin vielä jaksettu. Pari 10 minuutin eväs- ja huilitaukoa tuli pidettyä ja kokonaisaika jäi reilusti alle kolmeen tuntiin. 

Lehtohepokatti

Putsaaressa löytyi tällainen lähes järkyttävän kokoinen otus mökin sohvalta ja kuljetin sen kuupalla pihan puolelle. Lehtohepokatti vissiin. Jonkun tiedon mukaan 3-4 senttiä pituus... Tai silmien väli. Olihan tuon kokonaispituus huomattavasti pitempi, jos siivet laskee mukaan.

Pietarin kalansaalis, 24.7.2019

Sattui tyyni ja lämmin viikonloppu, joten käytiin koko perheen voimin ulkomerellä valtion alueilla laskemassa verkot. Joku sanoi, että kalat ovat siellä "laihassa liemessä", joten varustauduin jopa kolmella verkolla, että joku kala varmemmin osuisi uimaan pyydykseen.

Pari vapatelinettä

Veneen laidoissa on nyt kaksi siirrettävää tellinkiä. Jospa perään pulttaisi vielä pari putkea pystyyn lisävavoille...

Ensimmäinen kala omaan veneeseen, 6.6.2019

Viime viikon loppupuolella kävin yhtenä iltana muutaman tunnin heittelemässä uistinta Ukin edustalla. Kävi niin onnellisesti, että yksi luupää takertui rapalalaiseen ruohikkokuvaan ja niin tuli ensimmäinen kala napattua ikiomasta veneestä. 

Hauki joutui myöhemmin fileinä pannulle ja sitä kautta lautaselle. Oli sopiva suola.

Pärkänvuorella 2.6.2019

Uudenkaupungin Pinipajusta löytyi eilen hämmentävän huikea retkikohde, Pärkänvuori (karttalinkki). En odottanut oikeastaan muuta kuin mukavaa aurinkoisen päivän eväsretkeä, kun vaimo ehdotti, että käytäisiin katsomassa kukkulaa, joka kohoaa kolmisenkymmentä metriä merenpinnan yläpuolelle.

Kohde on sellainen, että mäen ympärykset kannattaa tutkia jopa huippua tarkemmin, koska sekä itä- että länsipuolelta löytyy korkeat kalliojyrkänteet, vaikka karttalinkistä voisi päätellä, että jyrkänteet olisivat vain länsipuolella. Pari isoa luolaakin löytyi ja lukuisia pienempiä. Länsipuolen isoon pimeään luolaan en päässyt peremmälle, kun nuorimmainen häkeltyi selkärepussa luolan suulla ja pisti vastaan huutamalla useampaan otteeseen "EI!". En ihmettele, että alkoi hieman pelottamaan, kun olihan tuo vaikuttava paikka lohkareineen ja jyrkänteineen. Toisen kerran sitten peremmälle ja taskulamppu mukaan...

Matkalippu länteen: Poosu 460

Uudessakaupungissa asuessaan tarvitsee lännen suuntaan päästäkseen vesikulkuneuvon. Järjestin asian hankkimalla -90 -luvulla Ukissa valmistetun Poosun, noin viisimetrisen pulpettiveneen. Ensimmäinen viikko piti jyristellä iältään melkein viisissä kymmenissä olevalla laina-Yamahalla, mutta perjantaina sain myös paatin mukana tulleen parikymmentä vuotta nuoremman Mercuryn etäohjauksineen ajokuntoon.

Rantakäärmeitä

En ole muistaakseni nähnyt rantakäärmeitä koskaan, tai ainakaan vuosikausiin, mutta tänään sattumalta löysin oikein kunnon pallon tai solmun meren rannasta kodin läheltä kivikasan tuntumasta auringossa lämmittelemästä.

Kärmessolmusta purkaantui 20-30 rantakäärmettä ja suurin osa katosi kivenkoloihin silmänräpäyksessä, kun tulimme viereen. Pikkuhiljaa kärmeksiä palaili taas samaan paikkaan ja osa luikerteli muuallakin rinteessä.

Hämmentävän paljon niitä tuossa yhdessä paikassa oli.

Reissupostaus: Lintutornilla yötä

Tällainen näkymä tänä iltana. Äänimaisema on huikea, kun lahdella on satoja hanhia, taivaanvuohi mäkättää ja töyhtöhyypät pitää omaa ääntänsä. Muutaman mainitakseni... Tuskin maltan odottaa, että aamu valkenee ja pääsee kiikaroimaan. Täytyy vähän nukkua kuitenkin välissä. Zzz.

Huomenna sitten täältä erityisen virkeänä töihin.

Punarinnat äänessä

Kovasti olivat punarinnat laulutuulella tänään Ukissa. Äänite tästä linkistä. Nauhoitettu puhelimella.

Viisi uutta lajia tänään lintulistalle. Punasotka, nokikana, punarinta, västäräkki ja räkättirastas.

Kaksi elämänpinnaa yhtenä viikonloppuna

Sattuipa niin, että yhtenä viikonloppuna tuli kaksi uutta lajia, joita en ole koskaan aiemmin nähnyt.

Mökkiviikonloppu Pirkanmaalla, 15-17.3.2019

Tuli kaminassa. 

Viime viikonloppu kului jälkikasvun, appiukon ja Tampereen porukan kanssa Juupajoen suunnalla mökkihommissa. Pelattiin lautapelejä, seurattiin lintulaudan elämää, putsattiin ja laiteltiin linnunpönttöjä, saunottiin kynttilän valossa, pöllöretkeiltiin, lapset rakenteli lumieläintä ja sen semmoista. Tuollaisella sähköttömällä tuvalla saisi kyllä aikansa kulumaan pitempäänkin. Ei ole liikaa mukavuuksia ja härpäkkeitä häiritsemässä pienempien eikä isompienkaan tekemisenkeksimisluovuutta.

Liesluoto, 9.3.2019

Poikettiin tänään Liesluodolla koko porukalla. Lunta oli sen verran vähän, että kulkeminen jalan oli jo helppoa, muutamaa runsaslumisempaa kohtaa lukuun ottamatta. Lumi ei ainakaan minua kantanut, kun selässä oli 15 kiloa lisäpainoa kantorepussa. Olosuhteet oli siis oikeastaan samat kuin edellisellä päiväretkellä paikalle pari vuotta sitten, josta myös tarina blogista löytyy.

Ikäväkseni huomasin metsässä, että kamerasta unohtui muistikortti kotiin. Nappasin sitten puhelimella muutaman kuvan.

Hirvien jäljillä

Jokivartta hiihtelemässä.

Hartolassa kotitalon nurkista on tullut hirvien talvehtimisalue. Kilometrin säteellä kotitalostani metsissä näkyy runsaasti lumessa ja puissa jälkiä merkkinä hirvien oleilusta.  Joku vanha talvehtimisalue lienee muuttunut tai nämä seudut muuttuneet jostain muusta syystä nyt sopivimmaksi alueeksi oleilla talvikaudella.

Viime perjantaina kävin keskimmäisen kanssa hiihtoretkellä ilahduttavasti jo näin helmikuussa kantavaksi muuttuneilla hangilla ja törmäisimme ensimmäisen kerran tuoreille hirven jäljille pienen joen varressa järven rannassa.

Pöllöretki kuutamossa Kingon kivikovilla hangilla, 17.2.2019

Sunnuntai-illan ratoksi lähdin kuuden maissa käymään hiihtelemässä Kingon peltoaukeilla pysähdellen samalla pöllöjen kuulemisen toivossa (karttalinkki). Liikkeellä ollessa ei mitään olisi kuullutkaan johtuen kovan lumen pinnan aiheuttamasta rapinasta. Pinta oli jäätynyt kivikovaksi lämpötilan pudottua nopeasti päivän suojakelistä viiden pakkasasteen tienoille. 

Mikäpä oli siinä lykkiessä eteenpäin. Juuri minkäänlaista liikettä vastustavaa voimaa ei ollut suksen ja lumen rajapinnassa havaittavissa ja tasatyönnöllä pistelin suurimman osan reilun neljän kilometrin kierroksestani. Pellon pintaa olisi hätäisempi voinut liitää vaikka luistelusuksilla, mutta minulla oli Peltosen mehtäsukset. Otsalamppua ei missään vaiheessa tarvinnut laittaa päälle, kun lähes täydeksi kasvanut "oikea uusi enenevä" kuu loisti taivaalla. 

Pari tuntia käytin hiihtokierrokseeni. 

Päiväretki Pamprinniemessä, 16.2.2019

Aurinkoisena helmikuun päivänä käytiin poikkeamassa Pamprinniemessä. Kolme vuotta sitten olen käynyt siellä aiemminkin. Tällä kertaa menimme koko perheen voimin.

Vuoden ensimmäinen pöllöhavainto, 15.2.2019

Huomasin Tiirasta, että Kalannin Rohijärven luona oli kuultu lehtopöllö, kuten usein aikaisempinakin vuosina. Käytiin äsken koko perheen voimin kuulostelemassa ja jo vain, siellähän se harvakseltaan äänteli jossain järven takana noin kello 20.30-20.40.

Mukava alku pöllöretkeilykaudelle, kun heti onnistuu kuulemaan. Työkaverilta sain myös vinkin, että toisaalla on kuultu huuhkaja.. Toisena iltana sitten sinne.

Onko nyt paljon lunta?

Latasin huvikseni ilmatieteenlaitokselta vapaasti ladattavissa olevasta aineistosta Uudenkaupungin Itätullin mittauspisteen lumensyvyysarvojen koko historian ja uppouduin pieneksi hetkeksi taulukkolaskennan ihmeelliseen maailmaan.

Yö lumikiepissä, 2-3.2.2019

Lumitalvi on äitynyt Ukissa liki poikkeuksellisen upeaksi. Taitaa olla jo ainakin lähemmäs 50 senttiä valkoista, paikoin enemmänkin. Kaiken otan ilomielin vastaan mitä tarjotaan, vaikka vähän matkan päässä naapuri osoittikin jo höynähtämisen merkkejä, kun näin hänen eilen kuljettavan pienellä auton peräkärryllä lunta pois pihaltaan. Taistelu tuulimyllyjä vastaan. 

Tällaisena talvena on mukava, kun voi myös kokeilla lumimajoitteessa nukkumista vähemmälläkin lapioimisella tai kolaamisella, kun ei tarvitse kaikkia lumia hehtaarilta hakea läjään. Lauantai-iltana menin yöretkelle jo kolmantena viikonloppuna peräkkäin.

Halusin rakentaa itselleni yöksi lumikiepin.

Muutakin oli mielessä. Ajattelin kokeilla uuden mahdollisen madeapajan ennen kieppiin vetäytymistä.

Teltan saumateippauksen uusiminen

Sain huollettavakseni Jaska Sudennahan Tundra III -teltan. Teltta on ollut aktiivipalveluksessa vuodesta 2001 ja saumateippaukset olivat sen näköiset. Kangas teltassa on PU-pinnoitettu. 

Umpihankihiihtoa Vaskijärvellä 25-27.1.2019

Kätevä pakata ahkiota kunnon lumivallin päällä.

Tammikuun viimeisen viikonlopun ulkoilmaelämää lähdin viettämään Tampereen kavereiden kanssa Vaskijärven luonnonpuistoon. Kohteeksi oltiin kenties jo päätettykin Liesluoto Ukissa, mutta tulimme päivää ennen reissua siihen tulokseen, että mennään kuitenkin suolle hiihtelemään, ettei jää hiihtokilometrit liian vähäisiksi. Olinhan juuri muutama päivä aiemmin saanut itsellenikin oikeat mehtäsukset, Peltosen sellaiset. Liesluoto on viikonloppureissulle pienehkö, kun meren puolella jäätilannekin oli vielä sellainen, ettei reissua sinne olisi ollut mahdollista laajentaa.

Peltosen mehtäsukset

Peltosen 250 cm pitkät Metsä Stepit.

Vietin ensimmäiseni yön ulkosalla talviaikaan talvella 2007-08 Vaskijärven luonnonpuiston reunalla laavussa silloisen tulevan apen kanssa häneltä lainaamassani makuupussissa. Sitä ennen olin vain sulan maan ajan retkeilijä. Silloin ei mikään varsinainen lumitalvi ollut ja liikuskelimme jalan vain ohuen lumikerroksen peittämillä tantereilla. Joka tapauksessa siitä voi ajatella alkaneen minun talviretkeilyinnostukseni ja yöretkiä olen harrastanut siitä lähtien ympärivuotisesti ja välttelemisen sijaan pyrkien hakeutumaan ulos myös niinä talven kylmimpinä hetkinä.

Suuri rikkaus on kulkijalle nämä Suomen neljä selvästi toisistaan erottuvaa vuodenaikaa.

Oman ladun aukaisu oli jo lapsuudessani normaalia, kun lähimmille koneladuille Hartolan sorikselle oli matkaa. Yleensä hiihtelin latusuksilla peltojen poikki järvelle ja metsien tai metsäteiden kautta takaisin. Myös mehtäsuksiin sain kontaktia hiihtelemällä välillä isän vanhoilla Peltosen puusuksilla. Nuo sukset olivat ajoilta, kun hän vielä työskenteli joskus aikojen alussa tuolla jokunen vuosi sitten Hartolasta suljetulla alkuperäisellä Peltosen suksitehtaalla. Nykyinen tehdas toimii naapurikunnassa Heinolassa.

Minulla sisäänrakennettuna on ajatus, että jos ihmisellä on sukset, ovat ne Peltoset. Vain joissain harvoissa tapauksista tästä voidaan lipsua(, jos nyt näin hiihtotermein asian ilmaisen).

Armeijassa hiihdin valtion lainavehkeillä. Voitinpa jopa 30 kilometrin hiihtokilpailunkin noilla monien haukkumilla, mutta oikeanlaisella voitelulla hoidettuna varsin pätevästi toimivilla lankuilla. Se voitto maistui makealta sen vuoksi, että siitä napsahti kölli ja lomille pääsi perjantain palveluksen suorittamisen sijaan heti aamusta.

Sen jälkeen siviilissä olen tarvittaessa vuokrannut sukset / lumikenkäsukset hiihtovaelluksille, tai kärsinyt latusuksilla ja -monoilla umpihankea, kuten vaikkapa Laipanmaan viikonloppureissulla jokunen vuosi takaperin. Harvoin on ollut varpaat niin jäässä hiihtäessä kuin oli silloin. Lämpömittari valahti retken molempina öinä -23 asteeseen. Saappailla tai muilla kengillä hiihdettävät sukset ovat olleet usein mielessä.

-

Nyt on mukavasti lunta länsirannikolla ja sattuipa Torissa olemaan sopivasti Peltosen Metsä Stepit 250 senttisenä ja vähän ajettuna kaupan. Suomupohjalla. Laitoin tilaukseen ja Matkahuolto kuljetti tuotteen Ukiin noin 15 tunnissa. Nopeaa oli toiminta ja eilen pääsin ensimmäisen kerran koeajamaan ensimmäiset omat oikeat mehtäsukset. Meren jäällä sivakoin.

Hyvinhän nuo parin kilometrin lenkillä tuntui hoitavan suksien virkaa. Mukava oli myös, että tuntuva pakkanen oli jäädyttänyt jäälle nousseen veden ainakin tällaista leveämpää suksea kantavaksi kuoreksi. 

Viikonlopuksi sitten hiihtelemään ja talviretkeilemään alueella, joka onkin itse asiassa sattumoisin aika passeli kohde ottaen huomioon tämän reilun kymmenen vuoden talviretkeilyn alkutaipaleeni.

Palaan siis aiheeseen kokemuksineni myöhemmin... 

Polar Ski Arctic -siteet.

Tänään auraamassa omaa latua koneladun viereen. 

Kuunpimennyskuva, 21.1.2019

Super very susi cool.

Mukavasti näkyi kuunpimennys meren jäältä pikkuisen ennen seitsemää Ukissa. Paremmin onnistui nyt katselu kuin viime elokuussa, jolloin jäi mokoma mollukka kokonaan näkemättä.

Jäätön ulkomeri 20.1.2019

Vaikka Ukin edustalla rällätään jo moottorikelkoilla jäällä ja itsekin olen muutaman kerran käynyt meren jäillä pilkillä, niin ulkomeri 10 km päässä velloo vielä jäistä vapaana. Ainakin sen aikaa, että tuuli malttaisi hetkeksi rauhoittua.


Kuva tältä päivältä Aaholmista.

Sirppujoen suistolla 18-19.1.2019

Muuton parhaimpiin puoliin kuuluu se, että se avaa mukavasti uudet retkeilymahdollisuudet ja vallitseva hieno talvisää houkuttelee kahlaamaan lumessa tauotta. Työt uudessa paikassa on nyt jatkunut kolmisen viikkoa ja siitäkin touhusta alkaa pikkuhiljaa päästä jyvälle. Pari viikonloppua meni melkeinpä huilatessa, mutta nyt jo jaksoi alkaa suunnittelemaan pikaista talviretkeä. Samalla oli ajatus kartoittaa hieman mahdollisia madeapajia.

Tavoitteena kun olisi saada edes yksi madesoppa tänä talvena. Mieluiten itse kalastetusta matikasta.

Sirppujoen suistolla (karttalinkki) sijaitsee luonnonsuojelualue ja epäilin, että tällainen virtapaikan läheisyys saattaisi olla mateidenkin kannalta optimaalinen. Valitsin sen retkikohteeksi siitäkin huolimatta, että luin tutkimuksen, jossa mainittiin, että makeanvedenaltaalla mateet joutuvat koville johtuen ajoittain kovinkin happamasta vedestä, jota Sirppujoki jorpakkoon laskee. Mutta ei se saalis, vaan se pyynti. Ei silti käy kiistäminen, etteikö mielekkäämpää olisi pyytää mateita vedestä, jossa tietää niitä olevan. Onneksi aina voi suunnata toisen reissun toiseen paikkaan. 

Keskiviikon ja torstain aikana sateli Ukiin viitisentoista senttiä uutta lunta nostaen virallisen lukeman 29 senttiin Itätullin mittauspisteellä. Se on kelpo määrä. Perjantain iltapäivä oli töissä pitkähkön tuntuinen, kun odottelin, että pääsen lumisiin olosuhteisiin retkeilemään. Olihan edellisestä yöretkestä vierähtänyt muuttohässäkän vuoksi jo pari-kolme kuukautta, joten osavaikutuksensa oli silläkin.

Lopulta lähdin reissuun vain vanhimman lapsen kanssa, kun keskimmäiselle iski lenssu. Ajomatkalla totesin, että ei välttämättä olisi kolmestaan yöpyminen edes onnistunutkaan, koska auton lämpömittarin pakkaslukema tippui hämmästyttävällä vauhdilla kylmempää kohti. Muutaman kilometrin matkalla kaupungista pois ajellessa lämpötila laski jo yhdeksästä viiteentoista pakkasasteeseen. Lopulta Velhoveden rannassa (karttalinkki) lämpötila näytti -16. Kuu loisti taivaalla sillä tavalla, että otsalampun pitäminen päällä ei olisi ollut välttämätöntä.

Tavaraa oli reilusti ja osaa niistä vedin pulkassa. Rinkassa oli loput, ja kaira parin muovikassin kanssa roikkui kädestä. Lunta oli jäälläkin sen verran, että totesin jo alkumatkasta, että Hepokariin asti en romppeita hinaa. Päätimme katsoa leirin ensimmäiseltä pikku saarelta. Jätin siihen tavarat ja virittelin muutamia koukkuja mateille pohjaan muutaman sadan metrin sisällä. Yhtä laittaessa tuntui kuin joku olisi nykäissyt siimaa, mutta ei jäänyt kiinni. Jäätä oli noin 20-25 senttiä ja paikoin jäälle oli noussut hieman vettä. 

Pystytin tarpin vesirajaan (karttalinkki) lapioituani lumet pois makuupaikoilta. Kynsitulet värkkäsin mukana tuomistani klapeista jään puolelle, jotta maahan ei jäisi jälkeä ja paistoin siinä molemmille yhden letun. Aineksia kului kokonainen lettujauhopussi eli noin neljän letun verran per yksi. Totesin vain lapselle, että tällä kertaa et tule pyytämään lisää. 

Kyselin innokkuutta madepilkille menemiseen, mutta nukkuminen vei lapsesta voiton. Itse menin kuitenkin kairaamaan pari reikää ja kokeilemaan itse tekemääni madekoukkua. Syötti oli vaikea kiinnittää, kun silakat oli jo ehtineet jäätyä umpijäähän. Saaliitta jäin ja pakkanen alkoi seisoskellessa pian menemään luihin ja ytimiin asti. Kömmin itsekin makuupussiin. 

Aamuyöllä paleli varpaat, mutta lapsi sai kuulemma hyvin nukuttua. Hänellä olikin pari untuvavilttiä makuupussin päällä. Olisin kuulemma voinut yöllä toisen ottaa itsellenikin, kun hänellä oli ollut suorastaan kuuma. En sitä tiennyt enkä viitsinyt yöllä herättää häntä asiaa kysymällä, jos tarkenemisensa olisi ollut juuri siitä viltistä kiinni. 

Lämmitin muutaman sämpylän aamupalaksi ja haimme koukut pois. Mitään merkkejä kaloista ei tullut. Pari senttiä oli ehtinyt yöllä jäätymään avannot, vaikka aamun lukema autolla oli lauhtunut viiteen pakkasasteeseen. 

Vielä tutustuimme pieneen viiden sadan neliön saareemme ja sitten pakkasin tavarat lähteäksemme kotiin päin. Seuraava madereissu sitten johonkin muualle... Ehkä voisi mennä meren puolelle. 

Kuvat:

Luminen pikkutie.

Madepilkki.

Kairamiehen varjo.

Ruopattu reitti Hepokarin selustaan.

Hei haloo!

Kunnon valotusajalla.

Kuutamo.

Paksu ohukainen.

akpoika letunpaistossa.

Valoilmiö.

Plätty.

Muodostunut jo pieni polku meidän reitille.

Mikäs jälki tämä nyt oikeastaan on? Lähinnä ihmetyttää, kun on laahannut niin paljon.   Oma jälkiopas on jossain muuttokuorman syövereissä...

500 m2 leirisaari.

Tarppi.

Kääpiöitä.

Auringonnousu yhdeksän jälkeen.