Talvinen syysretki Teijossa 4-6.11.2016: Loppuhuipennus

Retken ensimmäiseen osaan ja hyytävän yön tarinaan pääset tästä linkistä. 

Menin illalla nukkumaan jo vähän kahdeksan jälkeen. Marraskuinen ilta on selkeänäkin pitkä ja pimeä, joten iltasyömiset oli siihen mennessä hoidettu jo hyvin rauhalliseen tahtiin loppuun saakka. Jätin varmuudeksi saman määrän kamppeita päälle kuin ensimmäisenäkin yönä, koska en jostain kumman syystä halunnut kärsiä kylmästä, vaan mieluummin nukkua hyvin. Olin varmaan heti unessa, kun laskin pääni varavaatteista ilma-alustani päätyyn kasatulle tyynylle.

Heräsin ensimmäisen kerran neljältä vilkaisemaan kelloa. No jopas, nukuin 7,5 tuntia putkeen! Sain vielä unen päästä kiinni uudestaan ja viimeistelin kymmentuntisen yöunen nukkumalla vähän yli seitsemään. Hyvä suoritus ohuehkolla viltillä. Mittarissa oli asteita -8,3 ja nukkumaan mennessä oli ollut -5. Aika rapea keli, mutta nyt tarkeni.

Sytytin taas aamunuotion yhden kaverin vielä  vedellessä sikeitä taivasalla ja toisen roikkuessa puiden välissä ja aloittelin vesien sulattelun ja keittelyn aamupalaa varten. Olisi ollut termari hyvä olla mukana itselläkin, mutta pärjäili vielä näinkin, kun ei ollut kiirettä. Ei vielä ihan talvireissuun osannut sillä tavalla varautua. Aamupalaksi oli tällä kertaa puuroa ja loput Teiskon mustikkahillot piti syödä pois. Määräys ei tuottanut ongelmia tai tökkinyt yhtään, mutta oli sentään törkeän hyvää. Tampereen paahtimon kahvitkin hörpättiin tietysti.

Riippari.

Hiippari.

Tarppi keula korkealla.

Leiri.

Pakkasta on.

Pakki tulilla.

Puuroa ja runsaasti Teiskon mustikkahilloa.

Viimeisen päivän taipaleelle lähdimme koukaten Nenustannokan tulipaikalta aivan päinvastaiseen suuntaan kuin minne olimme lopulta menossa. Kuten illalla olimme tutkineet, suon yli ei voinut Miiluholmaan oikaista, joten oli vähän kierrättävä.

Hirven jälki.

Valoisa kuusimetsä.

Miiluholmasta (karttalinkki) siirtymä Pyynnokkaan (karttalinkki) oli se reissun etukäteen epäselvin osuus. Kovin vähällä ei tosin olisi nyt luovuttanutkaan, kun sen välisen suon tai koko järven kiertäminen eri kautta olisi kumpikin ollut kilometritolkulla pitempi vaihtoehto. Tarkoitus oli ehtiä illaksi kotiin, eihän tuolla muuten niin väliä ollut. 

Kurvassuolle (karttalinkki) oli karttaankin merkitty muutama puro tai oja, mutta käytännössä niitä oli paljon enemmän. Osa aivan helppoja, joista juuri näki, että siinä on oja ollut, mutta sittemmin se oli täytetty. Osa taas oli sellaisia, ettei meillä olisi riittänyt ponnistusvoimaa hypätä pehmeältä penkalta vastarannan toiselle pehmeälle penkalle. Kääntyminen ja vaihtoehtoisen reitin haku olisi ollut pakollista suon keskivaiheilla mikäli vesireitit eivät olisi olleet virtaukseltaan niin vähäisiä, että jää ei olisi kantanut juuri sopivasti. Jossain saimme myös ojan yli kaatuneiden runkojen avulla kevennettyä jäähän kohdistuvaa painoa ja lopulta selvisimme suon yli Pyynnokan vanhoihin metsiin mielestäni jopa ihan kunnialla.

No hämmings, niin sanotusti.

Ensimmäinen ylitettävä puronuoma.

Lentoon lähdössä. 100 litrainen Kajka jetpackina. Kyllä lähtee! Sinolipullo polttoaineena.

Varovainen liu'utus heikoilla jäillä. Varusteet pois selästä ja läheltä mätästä, jolloin jään pettäessäkin olisi teoreettinen mahdollisuus välttyä totaaliselta kastumiselta. Ei edes rutissut.

Kevennystä puunrunkojen avulla.

Retkeilijä rämeellä.

Hamarijärven lahti ja pyyn nokka.

Kuten mainitsin, Pyynnokassa oli vanhahkoa metsää. Ei nyt ehkä aivan aarniotyyppiä, mutta vanhinta mitä meidän reitille sattui. Hienoja paikkoja, eikä tuolla taida paljon ihmisiä käydä, kun merkittyjä polkureittejä ei ole. Sieltä saisi pienellä vaivalla todella upean merkitynkin reitin puiston etelä- ja pohjoisosia yhdistämään, mutta pidänpä senkin omana tietonani...

Korkeita puita.

Samalla tuulella kaatuneet?

Hamarijärven lintulahti.

Rantaviivaa pitkin pohjoiseen.

Hamarijärvi.

Joku poluntapainenkin tuli vastaan.

Viimeinen etukäteismietintää aiheuttanut mahdollisesti hankalasti ylitettävä kohta oli karttaan merkitty Ryssänsilta (karttalinkki). Hämmensi tuo nimi, että miksi se oli kartalla ja mitä paikalta todella löytyy. Varmistin MML:n (ei MLL, se on eri juttu) sivuilta heidän skannaamistaan vanhoista kartoista, että paikalla on sama nimi jo -60-luvun kartoissakin samasta kohdasta.

Silta oli kuitenkin vain sellainen simppeli, ehkä nimestä tulleen ennakkokäsityksenkin mukainen vaivainen puunrungoista väsätty ylityspaikka pari-kolme metriä leveässä virtapaikassa. Silta on pitänyt uusia varmasti moneen kertaan sinä aikana, kun se on kartoistakin ollut. Ehkä joku tietää tästä tarkempaa historiaa?

Ryssänsilta. Omituista, että tällä on ollut nimi jo vähintään 50 vuotta???

Kuvakaappaus vuoden -64 kartasta.

Retki alkoi lähestyä loppuaan, mutta koukkailimme vielä vähän pitkittääksemme metsässäoloaikaa. Kävimme Hamarijärven tulipaikalla (karttalinkki) ja sieltä etenimme rantoja pitkin kohti loppuhuipennusta nimeltään Nikkallion näköala (karttalinkki). Siitä oli enää lyhyt matka minun auton luokse Kirjakkalaan (karttalinkki) ja niin pääsimme perille yhden jälkeen iltapäivällä. Vielä oli poikettava toinen auto Matildanjärveltä ja sitten menimme yhdessä syömään ennen erkaantumista omiin suuntiin.

akpoika Hamarijärven tulipaikan edustalla heikoilla jäillä.

Nikkallion polkua rannan tuntumassa.

Nikkallio. Loppuhuipennus.

Näkymä Nikkalliolta. Tästä linkistä löydät ottamani kuvat samasta paikasta kesällä.

Kirjakkalan pato.

Niinpä niin... Hieno oli marraskuun viikonloppu viettää ulkosalla ja monta kokemusta rikkaampana tuolta kotiuduin. Alkaa olemaan tiedossa missä kelissä uskaltaa hyvin lähteä viltillä ja milloin on parempi ottaa talvimakuupussi, tai molemmat. Kiitokset reissukavereille mukavasta viikonlopusta ja otetaanpa taas uusiksi jossain mielenkiintoisessa paikassa mahdollisimman pian.

Kiitokset myös lukijoille lukemisesta. Tykkään kommenteista, joten anna palaa vaan, jos tulee mieleen jotain sanottavaa. Ei ole nimittäin pakko tuppisuuna lukea.

Saatan kirjoitella varusteista vielä oman juttunsa, jos jaksan.

Täältä tähän.