Vietin tämän vuoden 20. ja 21. retkiyöni Teijon kansallispuistossa 4-6.11.2016. Poikkesin puistossa
yhden yön verran kotaretkellä jo heinäkuussa lasten kanssa ja
vakuuttelin tuolloin palaavani maisemiin uudestaan. Sain kavereikseni
tutut sällit Tampereelta, joiden kanssa onkin jo jokunen retki tullut
heitettyä viime vuosina. Viimeksi oltiin Nurmeksen saaressa ja olipa
toinen Tainionvirran melonnassakin mukana. Ehkä minun muuton jälkeen
aavistuksen harvemmin on yhteisretkeilty kuin sitä ennen, mutta ei se
siihen loppunut ja uudet suunnitelmat ovat jo heti edellisen jälkeen
mielessä.
Huurteiset heinät Punassuolla 5.11.2016. |
Teijoon jouduimme etäisyyksien vuoksi siirtymään
kotiseuduiltamme kahdella autolla, joten suunnittelin alku- ja
loppupisteet puiston eri päihin, jotta voisimme kulkea siksakkia alueen
halki ja nähdä kerralla mahdollisimman paljon. Rengasreitillä olisi
jostain pitänyt tinkiä tai sitten pinkoa hirmuiset päivämatkat. Osittain
omilla poluilla kulkiessa olimme liki upota suohon, mutta saimmepa
sen lisäksi hallintaan myös alueen syrjäisempiä kolkkia, jotka ovat
vähän kuljettuja ja välttyneet massaretkeilyltä. Alla oleva
reittiviivalla varustettu Teijon kartta löytyy zoomattavana versiona tästä linkistä.
Siksakkia Teijossa. |
Sääennuste lupaili viikonvaihteeksi allekirjoittanutta
ilahduttavasti jo lokakuun puolella alkaneen pakkasjakson jatkumista ja
myös alkuviikolla satanut ensilumi oli siksi jäämässä harvinaisen
pitkäksi ajaksi maahan. Eihän se ensilumi kai niin usein ole vielä
pysyvä lumipeite, eikä toki ole sitä välttämättä tänäkään vuonna.
Pitäisi tietenkin määrittää ensiksi myös kuinka pitkän aikaa lumen pitää
sinnitellä maan pinnalla ollakseen "pysyvä". Ensimmäiselle yölle oli
luvassa kylmimmillään 6-8 astetta pakkasta ja toiselle aavistuksen sitä
lämpimämpää, joten uskalsin kuin uskalsinkin lähteä viltin kanssa
liikkeelle haistelemaan sen mukavuuslämpötilaa. Kylmin yö tähän asti
pelkällä viltillä oli ollut vain pari astetta pakkasen puolella. Koko
varustelista löytyy tästä linkistä klikkaamalla.
Uhkarohkeaa? Ehkä.
Toki mielessä kävi ja selvää oli, että selkeillä alueilla
voisi olla jo tähän aikaan vuodesta huomattavasti enemmänkin pakkasta,
mutta en antanut senkään ajatuksen nyt takoa järkeä päähäni, sillä
oltiinhan tässä retkellä etelärannikolla eli keskimääräisten
talvi-ilmasto-olosuhteiden perusteella määriteltynä jossain siinä Loska-
ja Räntä-Suomen rajamaastossa. Miinuskymppi meni lopulta kirkkaasti
rikki, mutta mennäänpä tästä varsinaiseen kertomukseen ennen kuin keulin
enempää asioiden edelle. Katsotaan kertomuksen edetessä tarkemmin
kuinka lopulta kävi, nukuinko öisin ja miltä se Teijon reissu tällä
kertaa näytti ja tuntui...
Tavarat ulos ja reissuun. |
Olin perjantaina töissä ihan normipäivän neljän paikkeille.
Söin vähän kotona ja otin sitten valmiiksi pakatun repun ja sen
vierestä uudet talvisaappaani mukaan ja lähdin rapsuttelemaan auton
ikkunat jäistä puhtaaksi. Ei onneksi tarvitse juuri autoilla varsinkaan
arkisin, joten alkuviikon lumikaaoksessa kertynyt kerros oli lasissa
tiukasti kiinni. Olimme sopineet kohtaamispaikaksi Salon abc:n ja
kehäkolmosta ja ykköstietä köröttelin sinne kuunnellen muun muassa
osuvasti vanhan Stratovariuksen hitin vuosituhannen vaihteesta.
Kuultuani tuon ensimmäisen kerran varmaan noin 15 vuoteen, kuulosti se
jotenkin huvittavalta ja virnuilin itsekseni corillan kuskin paikalla.
Tai lähinnä ehkä se siinä oli hupaisaa, kun mieleeni juolahti, että
olihan se ylä-asteaikoina kova juttu, jos pystyi tuon alkupimputuksen
heittämään ohimennen vaikka pianolla tai millä tahansa soittopelillä.
Haastaa kokeneemmankin muusikon. Melkein yhtä tiukka setti kuin vetäisi
Nothing Else Mattersin alusta muutamat ensimmäiset tahdit kitaran
vapailla kielillä.
Olin kohtaamispaikalla ehkä puoli seitsemän aikaan. Istuin
omaan pöytään odottelemaan enkä voinut olla kuulostelematta apsin baarin
nurkkapöydässä rupatelleen paikallisen äijäköörin (siis juurikin se
vastaava porukka, jollainen löytyy jokaiselta huoltoasemalta) puheita
toisella korvalla. Eipä jäänyt murteesta epäselväksi, että olin
nyt siirtynyt edelleen hieman tamperelaisväritteisten lasieni läpi
katsoessa epämukavuusalueelle, Turun seudulle.
"Ei sunkka sul issias vaa o päässy iskemään" (tms) kysyi
turkulainen toiselta, joka ontui paikalle. Siihen olisi voinut vastata,
että "no kyllähän on". Omituinen tyyli esittää asiansa olettaen, että
asia ei niin kuitenkaan ole.
Tampereen kaverit tulivat sovitusta minuuttia
etuajassa 18.59 paikalle ja juotiin siinä kahvit ennen maastoon
siirtymistä. Ajelin edellä ja jätimme minun auton Kirjakkalan
Ruukkikylän parkkiin, josta kesällä lasten kanssa kävelin Nikkalliolle ja takaisin. Nyt minä hyppäsin siinä Skoda Lumimiehen takapenkille
tavaroineni ja jatkoimme matkaa varsinaiseen aloituspaikkaan
parisenkymmentä kilometriä etelämmäs Matildanjärven luontokeskuksen
pihaan. Paikalla isolla parkkialueella oli vain yksi muu auto ja sen
katolla kanootti.
20.40 lähdimme etsimään vapaata tulipaikkaa jostain
lähialueelta. Siinähän niitä on parin sadan metrin välein useampia
Matildanjärvellä... Syy kanootin jättämiseen löytyi läheltä. Järvi oli
jo ihan jäässä! Kolmisen senttiä paksu kerros jalkojen alla rannan
tuntumassa rapisevaa jäätä, joten juuri ja juuri kantapäällä sai enää
reikää polkaistua. Jos olisi ollut pilkit mukana, niin siitä olisi
voinut tietenkin jo oikaista yli. Jäähän tunnetusti kantaa pilkkimiestä
paremmin kuin tavallista ulkonaliikkujaa.
Kantapäällä potkaistu reikä jäässä. |
Ensimmäisellä laavulla loimusi nuotio peilaantuen pitkänä
valojuovana Matildanjärven jäiseen pintaan ja kävelimme siitä ohi.
Varmaan kanoottihenkilö oli kävellyt siihen melonnan mentyä vaikeaksi.
Mela olisi vähintään pitänyt vaihtaa esimerkiksi tuuraan tai muuhun
teräväkärkiseen esineeseen edetäkseen. Sen kun vielä
näkisikin. Suuntasimme eteenpäin Teerisaaren laavua (karttalinkki) kohden poikkeamatta
ollenkaan ensimmäisessä laavuniemessä. Ohitimme myös Vicksbäckinlahden
polun risteyksen. Vicksbäckinlahdella vietin sen kesäisen yön kolmisen
kuukautta aiemmin. Nyt oli huomattavasti vilpoisempi tuntuma ilmassa.
Puolessa tunnissa olimme pitkoksilla retkeilijää varten
tasatun polun päässä Teerisaaressa. Varsinaisesti veden ympäröimä saari
ei ole kyseessä, vaan toiselta puolelta suohon ja toiselta puolelta
järveen rajautuva männikköinen ja kallioinen metsäsaareke. Päivänvalossa
todella hieno paikka ja jostain sekin on nimensä saanut. Saattaa
hyvinkin olla keväisin mustia lintuja suhistelemassa noilla selkosilla.
Sinne ei ollut turkulaisia tullut tätä tähtikirkasta myöhäisiltaa
ihastelemaan, joten entiset ja nykyisetkin tamperelaiset
viitsivät leiriytyä. Pakkanen nipisteli poskipäitä. Ainoa pakkasen
aikaansaaman huurtumisen lisäksi harmaita hiuksia aiheuttanut asia oli
jostain Matildan kylältä kuulunut ilmeisesti vesihuoltoon liittyvän
laitteen hurina, joka oli öiseen aikaan hallitsevassa osassa. Ainakaan
jatkuvaa tien ääntä tuonne ei kuulunut laisinkaan.
Minä pistin liepeellisen tarppini pystyyn, yksi kaveri
viritteli makuupaikan taivasalle ja toinen kiristeli puiden väliin
riippariaan, johon oli juuri ennen reissua saanut untuvavilttiaihiostaan
väsäiltyä erikseen kiinnitettävän aluspeiton lisälämmikkeeksi. Se
olikin nyt tarpeellinen. Riippumatto kun tuppaa olemaan kylmä, jos
alapuolella on vain lyttyyn painuneita eristeitä.
Majapaikkojen virittelyt. |
Taivaanrannan kajastuksia Teerisaaressa. |
Nuotiolla paistoimme makkarat iltapalaksi ja nukkumaanmeno
venyi yhteentoista. Seurailin mittaristani pakkasen kiristymistä, kun
alun -8 oli yhdentoista aikoihin jo -11,5. Vähän jännitti tuleva yö,
mutta vitsiksi se äkkiä kääntyi. Riskinähän tuossa oli lähinnä yksi
huonosti nukuttu yö ja varmasti ainakin jälkikäteen hauska kokemus oli
luvassa, joten turha tuota kummemmin oli stressata. Nuotiopaikka oli
vieressä, joten lämpöä saisi siitä tarvittaessa ja kai sitä normaalilla
rasituksella ollut henkilö herää kylmäntunteeseen ennen kuin on liian
myöhäistä. Hurjalta tuntui kuitenkin, että näinköhän saan -5 asteeseen
omatekoisella laskurilla mitoitetun vilttini alla ollenkaan nukuttua.
Ei nimittäin ihan hirveästi excel-laskelmat enää siinä
kohdassa lämmitä, kun on tosipaikka kyseessä ja pakko viettää varustus
huomioiden aivan jäätävän kylmä yö. Brrrr!
Tiesin, että pelkissä alusvaatteissa on turha yrittää
värjötellä koko marraskuun pitkää ja pimeää yötä. Jätin jalkoihin
mamikset, reisitaskuhousut, villasukat ja saappaan huopavuoret.
Ylävartalon lämmikkeenä oli intin poolo, brittiarmeijan villapaita,
anorakki ja päälimmäisenä intin nallepuvun paita. Piponkin jätin päähän
ja käärin kaulaliinan kasvojen ympäri sitten, ettei paljasta ihoa ollut
missään. Sitten vedin vielä anorakin hupun päähän. Ei muuta kuin
nukkumaan ympärillä 350 grammaa untuvia vaatteiden lisäksi.
Tovi piti unta odotella ja lähetin jokusen viestin vielä
illalla muun muassa Hollantiin kaverille. Hän laittoi takaisin, että
"älä kuole!". "En ainakaan nälkään ;-)", vastasin kolme makkaraa
iltapalaksi syötyäni. Varpaat olivat viilentyneet nuotiolla paikoillaan
ollessa ja jonkun aikaa meni, että ne lämpeni. Olisi kannattanut jumpata
ennen oikaisua. Viimeistään 23.30 olin tiedottomassa tilassa eli
varmaan nukuin. 00:30 muistan katsoneeni kelloa, mutta nukahdin
uudelleen nopeasti. Toisen kerran heräsin 3:30 ja ehkä iltakahvin vuoksi
en meinannut saada heti unta uudelleen. Usein sillä on juuri
tämänkaltainen vaikutus. Jossain lonkan kohdalla tuntui myös viileä
paikka. Käänsin kylkeä, mutta se ei oikeastaan auttanut. Saattoi sekin
haitata unensaantia.
akpoika selfiessä jäätävänä yönä. |
Riippumatossa yöpynyt kaveri kävi puun juurella heittämässä
vedet minun ollessa yöllä hereillä ja kävi samalla kysymässä miten
menee. Seuraavana päivänä sain kuulla osin tositapahtumiinkin
perustuneen kuvauksen, kuinka kuulemma vastasin ääni väristen, että
"mitäs tässä, ihan hyvä meininki". Kaveri oli lupautunut tarjoamaan
alavilttinsä lisälämmöksi, jos tulisi tarvetta yöllä. Oltaisiin siinä
tapauksessa tehty tulet ja siirrytty laavuun loppuyöksi. Ei nyt
sellaista tarvetta ollut kummallakaan, vaikka oltiin varmasti melko
lähellä molempien äärilämpötiloja varusteillamme. Yksi meistä sentään
nukkui sikeästi taivasalla talvimakuupussissaan kuin lämpimässä
halauksessa (;-)).
Jää paukahteli vahvistumistaan viereisellä Puolakkajärvellä
ja puistakin kuului napsahduksia. Kuulostaa hienolta, kun äänestä
kuulee kuinka railo etenee koko järven halki muutaman sekunnin
kuluessa. Tuli siitä Hossan reissun ennätyskylmät yöt mieleen
vuodenvaihteen paikkeilta. Silloin nukuimme jäällä ja railon syntymisen
saattoi jopa tuntea selkeästi. Harvinaista herkkua näillä leveysasteilla
marraskuun viidentenä päivänä tällainen keli! Mahtavaa! Tulkoot vaan
pitkä ja kylmä talvi.
Ehkä viiden aikaan sain vielä unen päästä kiinni ja heräsin
siitä unesta seitsemältä sen verran kylmissäni, että lähdin
välittömästi sytyttämään nuotiota. Yhteensä siis noin 5-6 tuntia sain
nukuttua, vaikka yön kylmin oli peräti -12,6 ja viltissä vietetyn ajan
ylinkin lämpötila oli 11,5 astetta veden jäätymispisteen alapuolella.
Kyseessä ei ollut viltin extremelämpötila, koska siinä lämpötilassa ei
enää EN-13537 standardin mukaan tarvitse nukkua, vaan riittää, että
jokusen tunnin selviää joutumatta kärsimään hypotermiasta. Minä selvisin
viltin alla 8 tuntia kärsimättä hypotermian oireista lainkaan, vaikka
aamusella vähän vilu olikin. Toki nyt oli myös vaatteita päällä
lisälämpönä. Hankala arvioida paljonko olisi pitänyt asteita lisätä,
että ext-lämpötilaraja olisi tullut vastaan, mutta enpä minä halua sitä
kokeillakaan. Tuskin kuitenkaan kovin montaa lisäpakkasastetta olisi
tarvittu.
Aamu oli kylmä, mutta auringon noustessa valoltaan aivan
upea. Aamupalaksi keittelin Punnitse, et säästä -kaupasta ostamistani Tampereella paahdetuista poroista
kenttäpakkikahvit ja kaveri keitti aamupuurot kuivatuilla
omenanviipaleilla ja kiisselillä höystettynä. Herkkua, ja päivä oli
sillä tavalla aloittaen heti hyvin käynnissä.
Leiri. Puiden takana oleva möykky on kaveri taivasalla. |
Puolakkajärvi. |
Melkein umpeen jäätyneet pullot sulamassa. |
Max ja min-lämpötilat sen jälkeen, kun otin illalla mittarin repusta. |
Riippari. |
Tampereella paahdettua kahvia. Ostettu Punnitse, et säästä -kaupasta. |
Eikö olekin herkullisen näköinen puuro? |
Panoraama. |
Järvenpäänsuo. |
Puolakkajärveä itään. |
akpoika rantajäillä. |
Teerisaaren laavu. |
Reppu selkään ja poluille! |
Hauska juttu,,, niita lampokamerakuvia kai sitten tulee lisukkeiksi myohemmin?
VastaaPoistaYt. luuppi
Kiitti luuppi. Ei ollut tällä kertaa lämpökamera mukana (viime vuonnahan kerran oli ja siitä löytyy juttu, kuten varmaan muistit). :-D Tuo pakkanen kuitenkin toi vuotokohdat aika hyvin esille ilman lämpökameraakin kylminä kohtina. Kohollaan olevissa kohdissa vuoto on suurin. Näitä olivat nyt ainakin vyötärön seutu ja koukussa olevat polvet kyljellään nukkuessa ja varpaat selällään ollessa. Tarkkana sai myös olla, että viltin reuna pysyy hieman itsensä alla. Siihen toki on jo tottunut vilttiä yli vuoden käytettyään eikä se aiheuta kummoisia toimenpiteitä.
PoistaAika extremeä oli meininki! Mutta hyvät eväät :)
VastaaPoistaMelkein turhankin kylmä, ei ihan ;-) pelkkiä herkkuja syötiin tuolla ja siitä tulee lisää seuraavissa osissa... Syömäänhän sinne kuitenkin loppujen lopuksi oltiin menty.
PoistaOikein :)
PoistaNiin on.
PoistaAikoinaan testaiin villaista vilttiä. Eristävyydestä ei ollut mitään havaintoa ja pakkasta jokunen aste. Siinä vaiheessa kun en saanut itseäni enää tärisemään oli aika nousta ylös :) Tuli pitkä aamu tulilla kaverin heräämistä odotellessa.
VastaaPoistaKuulostaa hyytävältä :-D Hypotermian oireista toipuminen vaatii varmaan melko pitkän lämmittelyajan.
PoistaHyvää settiä.
VastaaPoistaMukavan diskreetissä muodossa tuo halausanekdootti ;)
Kiitti! Seuraavaa reissua odotellessa, jos olisi vaikka sitten vähän kylmempää.
PoistaTuollaiseen muotoon se halausepisodi nyt näemmä kirjautui tätä muisteloa rustaillessa :-) Siitä ei pääse vetämään liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä.