Talvinen syysretki Teijossa 4-6.11.2016: Jäätävä ensimmäinen yö

Vietin tämän vuoden 20. ja 21. retkiyöni Teijon kansallispuistossa 4-6.11.2016. Poikkesin puistossa yhden yön verran kotaretkellä jo heinäkuussa lasten kanssa ja vakuuttelin tuolloin palaavani maisemiin uudestaan. Sain kavereikseni tutut sällit Tampereelta, joiden kanssa onkin jo jokunen retki tullut heitettyä viime vuosina. Viimeksi oltiin Nurmeksen saaressa ja olipa toinen Tainionvirran melonnassakin mukana. Ehkä minun muuton jälkeen aavistuksen harvemmin on yhteisretkeilty kuin sitä ennen, mutta ei se siihen loppunut ja uudet suunnitelmat ovat jo heti edellisen jälkeen mielessä.

Huurteiset heinät Punassuolla 5.11.2016.

Teijoon jouduimme etäisyyksien vuoksi siirtymään kotiseuduiltamme kahdella autolla, joten suunnittelin alku- ja loppupisteet puiston eri päihin, jotta voisimme kulkea siksakkia alueen halki ja nähdä kerralla mahdollisimman paljon. Rengasreitillä olisi jostain pitänyt tinkiä tai sitten pinkoa hirmuiset päivämatkat. Osittain omilla poluilla kulkiessa olimme liki upota suohon, mutta saimmepa sen lisäksi hallintaan myös alueen syrjäisempiä kolkkia, jotka ovat vähän kuljettuja ja välttyneet massaretkeilyltä. Alla oleva reittiviivalla varustettu Teijon kartta löytyy zoomattavana versiona tästä linkistä.

Siksakkia Teijossa.

Sääennuste lupaili viikonvaihteeksi allekirjoittanutta ilahduttavasti jo lokakuun puolella alkaneen pakkasjakson jatkumista ja myös alkuviikolla satanut ensilumi oli siksi jäämässä harvinaisen pitkäksi ajaksi maahan. Eihän se ensilumi kai niin usein ole vielä pysyvä lumipeite, eikä toki ole sitä välttämättä tänäkään vuonna. Pitäisi tietenkin määrittää ensiksi myös kuinka pitkän aikaa lumen pitää sinnitellä maan pinnalla ollakseen "pysyvä". Ensimmäiselle yölle oli luvassa kylmimmillään 6-8 astetta pakkasta ja toiselle aavistuksen sitä lämpimämpää, joten uskalsin kuin uskalsinkin lähteä viltin kanssa liikkeelle haistelemaan sen mukavuuslämpötilaa. Kylmin yö tähän asti pelkällä viltillä oli ollut vain pari astetta pakkasen puolella. Koko varustelista löytyy tästä linkistä klikkaamalla.

Uhkarohkeaa? Ehkä.

Toki mielessä kävi ja selvää oli, että selkeillä alueilla voisi olla jo tähän aikaan vuodesta huomattavasti enemmänkin pakkasta, mutta en antanut senkään ajatuksen nyt takoa järkeä päähäni, sillä oltiinhan tässä retkellä etelärannikolla eli keskimääräisten talvi-ilmasto-olosuhteiden perusteella määriteltynä jossain siinä Loska- ja Räntä-Suomen rajamaastossa. Miinuskymppi meni lopulta kirkkaasti rikki, mutta mennäänpä tästä varsinaiseen kertomukseen ennen kuin keulin enempää asioiden edelle. Katsotaan kertomuksen edetessä tarkemmin kuinka lopulta kävi, nukuinko öisin ja miltä se Teijon reissu tällä kertaa näytti ja tuntui...

Tavarat ulos ja reissuun.

 

Olin perjantaina töissä ihan normipäivän neljän paikkeille. Söin vähän kotona ja otin sitten valmiiksi pakatun repun ja sen vierestä uudet talvisaappaani mukaan ja lähdin rapsuttelemaan auton ikkunat jäistä puhtaaksi. Ei onneksi tarvitse juuri autoilla varsinkaan arkisin, joten alkuviikon lumikaaoksessa kertynyt kerros oli lasissa tiukasti kiinni. Olimme sopineet kohtaamispaikaksi Salon abc:n ja kehäkolmosta ja ykköstietä köröttelin sinne kuunnellen muun muassa osuvasti vanhan Stratovariuksen hitin vuosituhannen vaihteesta. Kuultuani tuon ensimmäisen kerran varmaan noin 15 vuoteen, kuulosti se jotenkin huvittavalta ja virnuilin itsekseni corillan kuskin paikalla. Tai lähinnä ehkä se siinä oli hupaisaa, kun mieleeni juolahti, että olihan se ylä-asteaikoina kova juttu, jos pystyi tuon alkupimputuksen heittämään ohimennen vaikka pianolla tai millä tahansa soittopelillä. Haastaa kokeneemmankin muusikon. Melkein yhtä tiukka setti kuin vetäisi Nothing Else Mattersin alusta muutamat ensimmäiset tahdit kitaran vapailla kielillä.

Olin kohtaamispaikalla ehkä puoli seitsemän aikaan. Istuin omaan pöytään odottelemaan enkä voinut olla kuulostelematta apsin baarin nurkkapöydässä rupatelleen paikallisen äijäköörin (siis juurikin se vastaava porukka, jollainen löytyy jokaiselta huoltoasemalta) puheita toisella korvalla. Eipä jäänyt murteesta epäselväksi, että olin nyt siirtynyt edelleen hieman tamperelaisväritteisten lasieni läpi katsoessa epämukavuusalueelle, Turun seudulle.

"Ei sunkka sul issias vaa o päässy iskemään" (tms) kysyi turkulainen toiselta, joka ontui paikalle. Siihen olisi voinut vastata, että "no kyllähän on". Omituinen tyyli esittää asiansa olettaen, että asia ei niin kuitenkaan ole.

Tampereen kaverit tulivat sovitusta minuuttia etuajassa 18.59 paikalle ja juotiin siinä kahvit ennen maastoon siirtymistä. Ajelin edellä ja jätimme minun auton Kirjakkalan Ruukkikylän parkkiin, josta kesällä lasten kanssa kävelin Nikkalliolle ja takaisin. Nyt minä hyppäsin siinä Skoda Lumimiehen takapenkille tavaroineni ja jatkoimme matkaa varsinaiseen aloituspaikkaan parisenkymmentä kilometriä etelämmäs Matildanjärven luontokeskuksen pihaan. Paikalla isolla parkkialueella oli vain yksi muu auto ja sen katolla kanootti.

20.40 lähdimme etsimään vapaata tulipaikkaa jostain lähialueelta. Siinähän niitä on parin sadan metrin välein useampia Matildanjärvellä... Syy kanootin jättämiseen löytyi läheltä. Järvi oli jo ihan jäässä! Kolmisen senttiä paksu kerros jalkojen alla rannan tuntumassa rapisevaa jäätä, joten juuri ja juuri kantapäällä sai enää reikää polkaistua. Jos olisi ollut pilkit mukana, niin siitä olisi voinut tietenkin jo oikaista yli. Jäähän tunnetusti kantaa pilkkimiestä paremmin kuin tavallista ulkonaliikkujaa. 

Kantapäällä potkaistu reikä jäässä.

Ensimmäisellä laavulla loimusi nuotio peilaantuen pitkänä valojuovana Matildanjärven jäiseen pintaan ja kävelimme siitä ohi. Varmaan kanoottihenkilö oli kävellyt siihen melonnan mentyä vaikeaksi. Mela olisi vähintään pitänyt vaihtaa esimerkiksi tuuraan tai muuhun teräväkärkiseen esineeseen edetäkseen. Sen kun vielä näkisikin. Suuntasimme eteenpäin Teerisaaren laavua (karttalinkki) kohden poikkeamatta ollenkaan ensimmäisessä laavuniemessä. Ohitimme myös Vicksbäckinlahden polun risteyksen. Vicksbäckinlahdella vietin sen kesäisen yön kolmisen kuukautta aiemmin. Nyt oli huomattavasti vilpoisempi tuntuma ilmassa.

Puolessa tunnissa olimme pitkoksilla retkeilijää varten tasatun polun päässä Teerisaaressa. Varsinaisesti veden ympäröimä saari ei ole kyseessä, vaan toiselta puolelta suohon ja toiselta puolelta järveen rajautuva männikköinen ja kallioinen metsäsaareke. Päivänvalossa todella hieno paikka ja jostain sekin on nimensä saanut. Saattaa hyvinkin olla keväisin mustia lintuja suhistelemassa noilla selkosilla. Sinne ei ollut turkulaisia tullut tätä tähtikirkasta myöhäisiltaa ihastelemaan, joten entiset ja nykyisetkin tamperelaiset viitsivät leiriytyä. Pakkanen nipisteli poskipäitä. Ainoa pakkasen aikaansaaman huurtumisen lisäksi harmaita hiuksia aiheuttanut asia oli jostain Matildan kylältä kuulunut ilmeisesti vesihuoltoon liittyvän laitteen hurina, joka oli öiseen aikaan hallitsevassa osassa. Ainakaan jatkuvaa tien ääntä tuonne ei kuulunut laisinkaan.

Minä pistin liepeellisen tarppini pystyyn, yksi kaveri viritteli makuupaikan taivasalle ja toinen kiristeli puiden väliin riippariaan, johon oli juuri ennen reissua saanut untuvavilttiaihiostaan väsäiltyä erikseen kiinnitettävän aluspeiton lisälämmikkeeksi. Se olikin nyt tarpeellinen. Riippumatto kun tuppaa olemaan kylmä, jos alapuolella on vain lyttyyn painuneita eristeitä.

Majapaikkojen virittelyt.

Taivaanrannan kajastuksia Teerisaaressa.

Nuotiolla paistoimme makkarat iltapalaksi ja nukkumaanmeno venyi yhteentoista. Seurailin mittaristani pakkasen kiristymistä, kun alun -8 oli yhdentoista aikoihin jo -11,5. Vähän jännitti tuleva yö, mutta vitsiksi se äkkiä kääntyi. Riskinähän tuossa oli lähinnä yksi huonosti nukuttu yö ja varmasti ainakin jälkikäteen hauska kokemus oli luvassa, joten turha tuota kummemmin oli stressata. Nuotiopaikka oli vieressä, joten lämpöä saisi siitä tarvittaessa ja kai sitä normaalilla rasituksella ollut henkilö herää kylmäntunteeseen ennen kuin on liian myöhäistä. Hurjalta tuntui kuitenkin, että näinköhän saan -5 asteeseen omatekoisella laskurilla mitoitetun vilttini alla ollenkaan nukuttua.

Ei nimittäin ihan hirveästi excel-laskelmat enää siinä kohdassa lämmitä, kun on tosipaikka kyseessä ja pakko viettää varustus huomioiden aivan jäätävän kylmä yö. Brrrr!

Tiesin, että pelkissä alusvaatteissa on turha yrittää värjötellä koko marraskuun pitkää ja pimeää yötä. Jätin jalkoihin mamikset, reisitaskuhousut, villasukat ja saappaan huopavuoret. Ylävartalon lämmikkeenä oli intin poolo, brittiarmeijan villapaita, anorakki ja päälimmäisenä intin nallepuvun paita. Piponkin jätin päähän ja käärin kaulaliinan kasvojen ympäri sitten, ettei paljasta ihoa ollut missään. Sitten vedin vielä anorakin hupun päähän. Ei muuta kuin nukkumaan ympärillä 350 grammaa untuvia vaatteiden lisäksi.

Tovi piti unta odotella ja lähetin jokusen viestin vielä illalla muun muassa Hollantiin kaverille. Hän laittoi takaisin, että "älä kuole!". "En ainakaan nälkään ;-)", vastasin kolme makkaraa iltapalaksi syötyäni. Varpaat olivat viilentyneet nuotiolla paikoillaan ollessa ja jonkun aikaa meni, että ne lämpeni. Olisi kannattanut jumpata ennen oikaisua. Viimeistään 23.30 olin tiedottomassa tilassa eli varmaan nukuin. 00:30 muistan katsoneeni kelloa, mutta nukahdin uudelleen nopeasti. Toisen kerran heräsin 3:30 ja ehkä iltakahvin vuoksi en meinannut saada heti unta uudelleen. Usein sillä on juuri tämänkaltainen vaikutus. Jossain lonkan kohdalla tuntui myös viileä paikka. Käänsin kylkeä, mutta se ei oikeastaan auttanut. Saattoi sekin haitata unensaantia.

akpoika selfiessä jäätävänä yönä.

Riippumatossa yöpynyt kaveri kävi puun juurella heittämässä vedet minun ollessa yöllä hereillä ja kävi samalla kysymässä miten menee. Seuraavana päivänä sain kuulla osin tositapahtumiinkin perustuneen kuvauksen, kuinka kuulemma vastasin ääni väristen, että "mitäs tässä, ihan hyvä meininki". Kaveri oli lupautunut tarjoamaan alavilttinsä lisälämmöksi, jos tulisi tarvetta yöllä. Oltaisiin siinä tapauksessa tehty tulet ja siirrytty laavuun loppuyöksi. Ei nyt sellaista tarvetta ollut kummallakaan, vaikka oltiin varmasti melko lähellä molempien äärilämpötiloja varusteillamme. Yksi meistä sentään nukkui sikeästi taivasalla talvimakuupussissaan kuin lämpimässä halauksessa (;-)).

Jää paukahteli vahvistumistaan viereisellä Puolakkajärvellä ja puistakin kuului napsahduksia. Kuulostaa hienolta, kun äänestä kuulee kuinka railo etenee koko järven halki muutaman sekunnin kuluessa. Tuli siitä Hossan reissun ennätyskylmät yöt mieleen vuodenvaihteen paikkeilta. Silloin nukuimme jäällä ja railon syntymisen saattoi jopa tuntea selkeästi. Harvinaista herkkua näillä leveysasteilla marraskuun viidentenä päivänä tällainen keli! Mahtavaa! Tulkoot vaan pitkä ja kylmä talvi.

Ehkä viiden aikaan sain vielä unen päästä kiinni ja heräsin siitä unesta seitsemältä sen verran kylmissäni, että lähdin välittömästi sytyttämään nuotiota. Yhteensä siis noin 5-6 tuntia sain nukuttua, vaikka yön kylmin oli peräti -12,6 ja viltissä vietetyn ajan ylinkin lämpötila oli 11,5 astetta veden jäätymispisteen alapuolella. Kyseessä ei ollut viltin extremelämpötila, koska siinä lämpötilassa ei enää EN-13537 standardin mukaan tarvitse nukkua, vaan riittää, että jokusen tunnin selviää joutumatta kärsimään hypotermiasta. Minä selvisin viltin alla 8 tuntia kärsimättä hypotermian oireista lainkaan, vaikka aamusella vähän vilu olikin. Toki nyt oli myös vaatteita päällä lisälämpönä. Hankala arvioida paljonko olisi pitänyt asteita lisätä, että ext-lämpötilaraja olisi tullut vastaan, mutta enpä minä halua sitä kokeillakaan. Tuskin kuitenkaan kovin montaa lisäpakkasastetta olisi tarvittu.

Aamu oli kylmä, mutta auringon noustessa valoltaan aivan upea. Aamupalaksi keittelin Punnitse, et säästä -kaupasta ostamistani Tampereella paahdetuista poroista kenttäpakkikahvit ja kaveri keitti aamupuurot kuivatuilla omenanviipaleilla ja kiisselillä höystettynä. Herkkua, ja päivä oli sillä tavalla aloittaen heti hyvin käynnissä.

Leiri. Puiden takana oleva möykky on kaveri taivasalla.

Puolakkajärvi.

Melkein umpeen jäätyneet pullot sulamassa.

Max ja min-lämpötilat sen jälkeen, kun otin illalla mittarin repusta.

Riippari.

Tampereella paahdettua kahvia. Ostettu Punnitse, et säästä -kaupasta.

Eikö olekin herkullisen näköinen puuro?

Panoraama.

Järvenpäänsuo.

Puolakkajärveä itään.

akpoika rantajäillä.

Teerisaaren laavu.

Reppu selkään ja poluille!

Jatkakaamme poluille sitten seuraavassa postauksessa!

Tästä linkistä siihen..