Pilkkireissu Vätsärissä, 1-9.4.2021: 1. päivä

 

akpojan ensimmäinen pilkkirautu.

Kuluvan vuoden toinen Lapinreissu suuntautui Vätsärin erämaa-alueelle, jonne palasin pitemmälle vaellukselle melkein kuuden vuoden tauon jälkeen. Toki viime kesänäkin Vätsärissä kävin, kun tein lasten kanssa moottoriveneellä sinne yhden yön reissun. Tammikuussa oltiin Kemijärvellä pyssyjen kanssa ja nyt sen sijaan oli kalavehkeet ahkiossa matkassa. Kavereita reissuun oli lähdössä neljä minun lisäkseni, joskin sen verran eri aikatauluilla oltiin liikenteessä, että lopulta vain yhden maastoyön kuudesta olimme samassa paikassa. Muuten olin veljen kanssa ja pieneltä osin sattuneista syistä myös yksin.

Kolme porukasta lähti jo kiirastorstaina aamulla ajelemaan, kun veljen kanssa starttasimme työpäivän jälkeen ja ajelimme yötä vasten perille. Ei paljon taukoja pidetty paitsi vanhemmilla juotiin Hartolan kohdalla kahvit ja tankkauksien ajaksi auto pysähtyi sen lisäksi. Oma ajovuoroni oli 23-4.30 ja sen verran ote herpaantui, että peltipoliisi räpsähti jossain ennen Oulua. Saa nähdä muistavatko kirjeellä. Matkalla näkyi paljon metsäjäniksiä ja aamun valjettua myös metsoja ja teeriä oli siellä sun täällä. Poroja ei juurikaan.

Puolen päivän aikaan pitkäperjantaina olimme Semekurtan tien päässä (karttalinkki), jossa oli useita muitakin autoja. Yllättävää siinä mielessä, kun kesäreissun aikaan olimme muistaakseni ainoat. Joko Vätsärin suosio on kasvanut tai voihan se olla, että ajankohta kevättalvella pääsiäisen aikaan on suositumpi tavanomaisestikin. Moottorikelkkailijoita näkyi varsinkin olevan paljon parkkipaikalla ja alkumatkasta. Myöhemmin lähempänä Norjan rajaa kyllä hiljeni sekin ralli. Jokunen muukin ahkionvetäjä oli eli muutamat vielä lihasvoiminkin erämaassa liikuskelee. 

Laitoimme tavarat ahkioihin ja pian olimmekin jo suksilla. 

Porukan toinen osa lähti Kirakkajärven suunnalta aamulla hiihtämään ja tavoite oli kohdata Rovijärvellä tai Pikku Rovijärvellä perusleirin pystytyksen merkeissä illalla. Ihan tähän tavoitteeseen ei päästy. 

Alkumatkan laskettelimme Otso productionin hiihtoporukan perässä kelkkauraa järville ja sivakoimme Sollomusjärven tuvan tuntumaan, jossa keittelimme kahvit jäällä. Kokeiltiin myös pilkkiä hetki paikassa, josta kesäretkellä sain ensimmäiset harrit, mutta saalista ei vielä tullut. Otso productionin väki luovutti ilmeisesti jo tuvan kohdalla, mutta me jatkoimme eteenpäin.

Kesäreissulta tuttuja paikkoja tuli vastaan ja jäi taakse. Pienien järvien jäitä pitkin hiihdellessä matka joutuu nopean tuntuisesti, kun vesialueet vaihtuu. Sollomusjärven jälkeen Kurttejärvi, Pätsikotajärven viimeisen illan leiripaikka ja seuraava kahvipaussi ja pilkkihetki vietettiin Pahtareikäjärvellä. Emme lähteneet mennessä oikomaan tuvalta metsän poikki, koska keli oli lämmin ja hanki ei täysin kantava. Kirakkajärven osastolta saatujen kommenttien valossa ratkaisu oli varmaan oikea. Sieltä lähtiessä jääkansia ei pysty yhtä paljon hyödyntämään. 

Pätsikotajärven ja Pahtareikäjärven välinen kannas oli päivän hankalin nousu, mutta hyvin siitä selvittiin. Alamäessä paukautin ahkiolla puuta päin, jolloin ylävartaloon kohdistui äkkipysäys ja sukset jatkoivat alta vielä menoaan siten, että lennähdin selälleni syvälle pehmeään lumihankeen suksien osoittaessa tilanteen rauhoituttua kohti taivasta. Pisti vähän naurattamaan, mutta yllättävän hankalaa oli könytä ylös. Piti irroitella sukset ja valjaat ennen kuin oli mahdollisuuksia. Ahkio, aisat tai veturi eivät kärsineet tilanteessa vahinkoja.

Veljeltä katkesi päivällä toinen Karhun eräsuksi ja toinenkin meni poikki vielä, kun lähdettiin ylittämään kannasta Tuulijärven ja Rovijärven välissä. Ilmeisesti suksi ei kestänyt hetkellistä seisomista niin sanotusti tyhjän päällä kelkkauralla poikittain. Ei omat Peltoset tuollaisessa tilanteessa ole katkennut, joten lienee kestävämmät. Toisen aiemmin katkenneen sivakan tilannetta en tunne tarkasti miten se tapahtui. Kantapään takaa katkennut suksi tuntuu kuulemma vähän kuin uimaräpylöillä hiihtäisi.

Päätimme leiriytyä Tuulijärven puolelle (karttalinkki), koska veljen piti valmistautua hakemaan jostain ehjät sukset. Olisi pitkä viikko hiihdellä rikkinäisillä eikä syvemmälle kairaan sivakointi ollut järkevä ajatus. Olisi voinut mennä jopa Karhujen kanssa kamppailuksi. Kello oli kahdeksan, kun maja oli pystyssä ja olimme Helsportin talvimallin teltan ulkokuoren alla iltapalaa laittelemassa. Sisäteltta ei ollut mukana. Ilta oli täysin tyyni ja vilpoisen tuntuinen, joten kääräisin syöttitoukat fleecetakkiin yöksi ja hyvin nuo pakkasesta selvisivät.

Hiihtoaika Semekurtasta Tuulijärven itärannalle oli 7 tuntia ja matkaa kertyi karkeasti 15 kilometriä eli taukoineen ja pilkkimisineen keskinopeus vähän yli 2 kilometriä tunnissa. Taisi edellisen yön valvominen aavistuksen verottaa meidän hiihtonopeutta. Vätsärin erämaa-aluehan alkaa virallisesti Tuulijärven itärannalta, joten erämaan puolelle selvittiin jo ensimmäisenä päivänä.

Unta ei tarvinnut odotella, kun oltiin menty pari päivää samoilla silmillä. Unessa oli jo varmaan ennen kuin pää tavoitti tyynyn virkaa ajaneen vaatekasan makuualustan päässä.

Jatketaan seuraavassa osassa. Ensimmäisen päivän kuvia alla.

 

 

Sollomusjärvi.

Pätsikotajärven vanha rakennuksen paikka. Kenties tässä oli se pätsikota, josta järvi on nimensä saanut.

Pätsikotajärven ja Pahtareikäjärven välinen ylämäki.

 

 

Pahtareikäjärven pahta.

 

Katkenneet Karhut.

Linkki seuraavaan osaan tässä.