|
akpoika Nuuksiossa. |
Eilen illalla kuuden maissa tuli sellainen älynväläys, että
mitäpä jos menisin lapsen kanssa metsään yöksi. Lauantai-ilta ja
mahtavat syksyiset kelit, mikäs meitä estäisi. Lähinnä paikan valinta
tuotti pieniä hankaluuksia. Nuuksion kartalta katselin mahdollisia paikkoja ja
Valkialammen leiriytymispaikka näytti sillä erää sopivimmalta, jossa ei
välttämättä olisi Haukkalammen tienoille tyypillistä ryysistä.
Nuuksiossa ja oikeastaan juuri missään täällä päin ei saa (/saisi?)
leiriytyä kuin siihen tarkoitukseen merkityillä paikoilla. Paljon
hankalampaa kuin edellisen asuinpaikkakuntani, Tampesterin, liepeillä,
jossa moisia rajoituksia ei ole hankaloittamassa tavan jälkiä
jättämättömän retkeilijän harrastetoimintaa.
Seitsemältä alkoi pakkaaminen, joka päättyi siitä hetken
kuluttua. Toivoin, että edes kriittisimmät olisivat mukana ja lähdimme matkaan mahdollisimman nopeasti. Noin 14
tunnin retkellähän ei juuri muuta tarvitse reppuun kuin vähän evästä,
makuupussin ja alustan, joten varustepuolesta ei tarvitse kauheasti ressata. Vuodenajasta ja kelistä riippuen sitten tarppia
yms, mutta nyt olisi sää sallinut ihan taivasalla nukkumisenkin. Otin
silti tarpin mukaan. Ehkä siksi, koska yöt ovat kosteita ja sillä välttää kamojen kastumisen, kun pistää jonkun katteen taivaan ja itsensä väliin. Vaikka silläkään ei ole suurempaa merkitystä, kun kyseessä on yhden yön juttu.
Ajelimme Nuuksioon illan jo pimettyä. Matkalla loikki pari
peuraa edellä ajavan auton keulaa hipoen tien yli ja jouduin itsekin
hyppäämään vähän jarrulle, että en aja perään. Syytä pitää
ne turvavälit kunnossa, että jää aikaa reaktioille. Vähän taas käväisi
tuo omakin hirvikolari (jonka tiimoilta muuten MTV:ltä soitettiin, kun he halusivat tehdä jutun jokunen
päivä sitten. Lue se klikkaamalla
tästä. Pyysin, että ei mitään
sensaatiohakuista otsikkoa, mutta pitihän ne kouristukset siihen laittaa
kuitenkin, iltapäivälehtimäiseen tyyliin.) mielessä, vaikka todellinen
vaaratilanne tämänkertaisesta hirvieläinhavainnosta lopulta omalta
kohdaltani puuttuikin.
Lapsi tykkää kovasti Juha Tapiosta, kuten
minäkin olen tehnyt jo artistin ensimmäisistä levyistä lähtien. Hauska hetki oli matkalla, kun Popilta soi "
herätys on nyt, uni häviää..." Sopi tuohon pimeäajoon jotenkin osuvasti. Sopii se tähän
blogin kirjoittamisenkin, ja oletettavasti myös lukemisen,
taustamusiikiksi, joten klikkaa vain youtubeen johtavaa linkkiä yllä.
20.15 ajoin Hauklammen parkkipaikan (
karttalinkki) ohi ja peruuttelin
jonkin matkaa, kun sitten lopulta tajusin, että tuossahan
se jo oli olikin. Peruutus oli mallia nopea kuuloperuutus, kun ei oikein
mitään nähnyt. Otimme reput selkään, laitoin Oruxmapsin tallentamaan
jälkeä ja lähdimme sitten kartan kanssa suunnistelemaan kohti yöpaikkaa.
Alkumatka tietä, sittemmin polkua ja jonkun verran polutontakin
metsää. Yhteensä reilu kilometri matkaa säkkipimeässä otsalamppujen
valossa. Hauskaa, ja vähän jännää. Kolme telttailijaa osui tuohon
matkalle ja ainakin kahdella niistä loimusi nuotio. Mites se olikaan
säännöt nuotioiden ja leiriytymisen kanssa? Käytäntö osoittautuu olevan
toinen kuin miten teoriassa tulisi toimia.
Harmi sinänsä, että jaan näitä tarinoita julkisesti ja
joudun toimimaan niin sääntöjen mukaan kuin osaan. Olisihan se kiva
valloittaa jostain ihan oma niemennokka, pistää tarppi siihen pystyyn ja olla
omassa rauhassa. Polttaa vielä kalliolla jokunen karahka tuomaan
pikkuisen tunnelmaa. ;-)
|
Alkumatka tietä. |
|
Viittoja pimeydeessä. |
|
Omituinen hökkeli. |
Virallisella leiriytymispaikalla (
karttalinkki) oli joku pariskunta jo
telttansa pystyttäneenä ja ihmetteli meidän saapumisaikaa. Vähän
myöhäänhän tämä idea metsäänlähdöstä oli tosiaan tullut. Vähän
sivummalta katsoin paikan tarpille kuluneelta maastonkohdalta ja
siinähän se oli mukavasti lammenrantatontilla meidän yöpuu. Oikein
passeli. Lapsi oli jo väsähtänyt ja meni heti nukkumaan iltapalan
jälkeen. Itse tovin vielä kiertelin lähiympäristöä lampun kanssa ja
testailin hyvin vähän Sonyn yökuvausmahdollisuuksia. Revontulia oli sanottu
mahdollisesti olevan etelässäkin, mutta en niitä nähnyt. Jo kymmenen
jälkeen painuin itsekin pehkuihin.
Joku tuli vielä myöhemmin paikalle kuin me ja
yöpyi bivissä parikymmentä metriä tarppini takana. Ei Nuuksiossa
yksinäisyydestä tarvitse ainakaan näiden ensimmäisten käyntieni
perusteella kärsiä. Kulkijoita riittää. Mielenkiintoista on nähdä miten
tuo asia on myöhemmin syksyllä ja talvella. Kummallista, kun valtaosa
lakkaa yöretket siinä vaiheessa, kun kelit ovat parhaimmillaan eikä
ötökätkään haittaile.
|
Tarppi pystyssä. |
|
Hämyisä taivaanranta. Lammessakin on yksi kirkas tähti. |
Purin leirin ja lähdimme käymään katsomassa läheisellä
järvellä, Urjalla, olevaa nuotiopaikkaa. Takaisin autolle kävelimme eri
jälkiä Kolmperän ja Valkialammen välisiä kallioita pitkin. Hauklampikin loppumetreillä pilkahteli, vaikka siinä joku mökki olikin, ettei ihan rantaviivaa päässyt tepastelemaan. Mukavasti
korkeuseroja ja vaihtelevuutta muutenkin noissa Nuuksion metsissä! Pidän
kallioista. Todella mukavan vilpoinen ja aurinkoinen keli oli käppäillä
aamusella. Autolla olimme jo 9 aikaan ja niinpä oli sitten tämä
pikareissu kotimatkaa vaille valmis.
Hieno sumuinen aamuhetki! Onko tuo tarppi tavallista laavukangasta, kun kuvasta näyttäisi ulkopinta vihreältä ja sisäpinta hopeanväriseltä?
VastaaPoistaKyllä, pikainenkin pyrähdys yöksi metsään on todella piristävää :-) Nyt oli kelikin viimeisen päälle..
PoistaTuo on sitä perus laavukangasta Shelbystä. Sekä liepeet että katto. Eri väriset vaan. Kyseessä on muuten ihan ensimmäinen tekemäni Paulitarppi, joka täyttää kohta kolme vuotta :-) Tuossa on jos jonkinlaista kiinnikettä yms, kun on tullut tuohon aina kokeiltua.
Joo, kyllähän Nuuksiossa porukkaa aurinkoisina syysviikonloppuina riittää. Eikä ihme, jos on noin hienoja usva-aamuja! :) Talvellakin aina jokunen yöpyjä on. Kokemukseni mukaan hiljaisimmat leiripaikat ovat Valkealampi (huom eri kuin Valkialampi) ja Pöksynhaara, joissa on telttailu sallittu muttei tulentekoa. Ne ovat myös kauimpana autoteistä ja merkityistä reiteistä sijaitsevat yöpymispaikat.
VastaaPoistaOltaisiin itseasiassa menty Pöksynhaaraan, jos ei olisi ollut jo lähtiessä pimeää. Piti katsoa lyhyempi kävely illalle. Tässä mennään tällaisella piiloteemalla, että pikkuhiljaa Nuuksio haltuun :-) Aika hyvään vauhtiin olen toki jo päässytkin tässä ensimmäisen puolikkaan vuoden aikana.
PoistaOlipa kyllä pikaretki ja rohkea lapsi sinulla :) Vaikka kuinka olen noita meidän muksuja metsään raahannut, niin eivät pimeään suostu lähtemään.
VastaaPoistaKiva, kun innostuit kommentoimaan, muurahainen! :-)
PoistaMinulla nämä lapsen/lasten kanssa tehdyt yöreissut ovat suurimmalta osaltaan olleet tällaisia melko lyhyitä pyrähdyksiä ja usein menty vasta illalla metsään. Siinä varmaan tottunut, että ei se pimeässä liikkuminen oikeastaan olekaan sen kummallisempaa. Tämä vanhempi on vielä niin innokas otsalampun käyttäjä, että sekin helpottaa :-D Sopiva pikku jännitys vain tulee pimeässä metsässä liikkumisesta lisäksi. Vanhemman kanssa kuitenkin on lapsellakin turvallinen tunne mennä ja tärkeää on pyrkiä pitämään itsensä rauhallisena niin sitten yleensä lapsikin on rauhallinen... Kuten varmaan tiedätkin :-D
Alkaa olla kylmä retkeillä, tai ainakin Koillismaalla. Hienoon pikkaan oot päässyt :) Hauska tuo hämiksen seitti :D
VastaaPoistaKiitos kommentista, Paula!
PoistaJep, mukavan raikasta alkaa jo olemaan varsinkin aamulla metsässä, kun tulee viltin alta pois ja alkaa pukemaan päivävaatteita :-D
Nuuksiosta löytyy kyllä kivoja paikkoja. Täytyy poiketa useaan otteeseen uudestaan.
Hämiksen seitti hohkasi aamukasteisena vastavalossa niin hienosti, että innostuin ihan nappaamaan siitä kuvan :-)