Pöllöretki Siikanevalla 13-14.3.2015

Ilta-auringon viimeinen kajo lännen puoleisessa taivaanrannassa

Lähdin perjantaina kahden kaverin kanssa Tampereelta kohti Siikanevaa hieman ennen kuutta iltapäivällä. Tarkoituksena oli tehdä pöllöretki. Pakkauduimme kahteen autoon, koska muut aikoivat jäädä nevalle koko viikonlopuksi, kun minun piti poistua jo seuraavana päivänä. 

Tampereelta Siikanevalle on noin tunnin ajomatka. Jätimme autot tien varteen Kaivokuninkaanmaan kohdalle. Minä pakkasin tavarani ahkioon ja muilla oli rinkat matkassa. Ilta alkoi jo lähtiessä hämärtyä, joten otimme otsalamput valmiiksi esille. Kävelimme alkumatkan tietä nevan laitaan. Lumen määrä oli hämmästyttävä. Tampereelta lumet olivat sulaneet jo täysin, mutta Siikanevalla sitä oli vielä varsin riittävästi suksilla toteutettavaa siirtymää varten. Paikoin oli jo sulaneita mättäitä esillä ja myös ohueen riitteeseen jäätyneitä silmäkkeitä, mutta joka tapauksessa hiihtokeli oli mitä mainioin illalla, kun pakkanen oli jo kovettanut lumen taas teräkseksi.

Hiihtelimme melko suoralla suuntauksella Pikkulatosaaren ja Vanhanladonsaaren pohjoispuolitse kohti yöpaikaksi suunnittelemaamme Jaarikanmaan laavua. Aukean suon keskiosaa kuitenkin välttelimme, koska sieltä lumet olivat enemmän sulaneet ja maa näytti pääosin jäiseltä ja pettävältä. Jossain Vanhanladonsaaren kohdalla pysähdyimme taas kuulostelemaan hiljaa paikoillemme. Tähtitaivas alkoi paljastua pimenevän illan myötä. Tähtitaivasta ihastellessamme kuulimme ensimmäisen pöllön äänen! Pienen pohdinnan jälkeen tulimme siihen tulokseen, että helmipöllö se siellä huhuili etäällä lännen suunnalla. Mainiota! Pöllöretken tavoitteeseen kuulla edes yksi pöllö oli päästy jo alkumatkasta, kello 19:42.

Perillä Jaarikanmaan laavulla olimme ennen yhdeksää eli noin 3,5 kilometrin matkaan kului vajaat pari tuntia. Etsin reittiä mitä kautta saisin ahkioni laavulle jyrkänteen päälle. Metsästä lumet olivat jo sulaneet ja kiersin jyrkännettä suon puolelta. Reittiä hakiessani olin kuulevinani seuraavat huhuilut ja pysähdyin paikalleni. Kyllä, Jaarikanmaalta pohjoisen suunnasta kuului vaimea matalaäänisen Viirupöllön soidinääni. Mainiota! Jo toinen pöllölaji elämäni ensimmäiselle pöllöretkelle! Oli hienoa myös onnistua tunnistamaan lintu äänestä. 

Päädyin jättämään ahkioni suon laitaan ja kannoin putkikasseihin pakatut varusteeni ylös mäelle. Olin ottanut kaminan mukaan reissuun, jotta voisin sitäkin vihdoin kokeilla ja menin suoraan pystyttelemään tarppia. Paras tasainen paikka löytyi puuvajan lähettyviltä. Pystytys kahdella oviaukolla sujui melko helposti, vaikka sitä ei ole tullut montaa kertaa aiemmin tehtyä. Toiseen oviaukoista laitoin kaminaa varten ompelemani katoksen. Laitoin heti kaminaan tulet ja menin sitten muiden seuraksi laavulle iltateelle ja -palalle.

Tähtitaivas oli mahtava. Siikanevalla ei ole hirveästi valosaastetta ja tulikärpäsiä taivaalla tuntui olevan paljon enemmän kuin muualla. Menimme suolle katselemaan niskat mutkalla katse kohti taivasta. Heitin pitkäkseni kovalle hangelle ja ihmettelin tovin tähtien määrää. Vilu alkoi hiipiä puseroon ja lähdimme takaisin laavulle. Jyrkänteen päältä näin vilaukselta jotain revontulimaista välkettä taivaalla. Varmistaakseni asian hain kameran laavulta, kamera jalustalla kalliolle ja asetin 20 sekunnin valotusajan; se oli siinä! :-) Hämmästelimme kuinka selkeiksi revontulet kuvassa tulivatkaan vaikka ne eivät taivaalla näkyneet hirveän selkästi. Menimme porukalla alas suolle ja räpsimme lisääkin kuvia kettu repolaisen nuotiosta. Ajoittain revontulet hieman voimistuivat ja niihin tuli selkeitä pystyjuovia.

Revontulia Siikanevalla!

Revontulien kuvaamisen jälkeen väsymys alkoi viedä voiton. Toinen kavereista heitti pitkäkseen taivasalle ja toinen meni laavuun. Minä menin tarppiini ja päätin kokeilla kuinka lämpimäksi kamina jaksaa lämmittää majoitteen, vaikka tarpistahan yksi sivu oli oviaukkona auki. Tein puita pari pientä sylillistä ja vetäydyin makuupussiini kaminan edustalle.

Ulkolämpötila oli hieman yli neljä astetta pakkasella ja ensimmäisellä pesällisellä lämpötila sisällä oli noussut viitisen astetta plussan puolelle. Kävin välillä ulkona asioilla ja samalla reissulla tasan kello 00:00 kuulin toiseen kertaan helmipöllön äänen. Laitoin lisää tikkuja pesään ja lämpötila alkoi nousta nopeammin. Kun puut loppuivat, lämpötila oli jo mukavasti melkein kahdessa kympissä. Sisällä oli t-paitakeli. Hauska peli tuollainen pikkukamina. Juuri passeli tarpin lämmittämiseen ja kaminaan kelpaavaa pientä tikkuakin on löydettävissä käytännössä mistä vaan. Varsinkin täällä etelässä, jossa avotulen tekeminen on usein kiellettyä, kamina varmaan tulee napattua usein mukaan matkaan lämmittimeksi kylmänä vuodenaikana. 

Uusi aamu, uusi aika.

Aamulla heräsin varttia vaille seitsemän, kun olin kuulevinani teerien pulputusta suolta. Pakkasta oli tarpin ulkopuolella noin 8 astetta ja sisäpuolella pari astetta vähemmän. Nousin äkkiä pois makuupussista ja havaitsin, että pulputusääniä kuului hyvin selkeästi useammaltakin suunnalta suolta. Lähdin katselemaan joko muut ovat heränneet. Ehdotin, että lähtisimme katsomaan, jos vaikka löytäisimme teeriä soitimellaan. Kuvasin ympäröivää suomaastoa odotellessa, kun kaverit pukivat päälleen.

Siikaneva aamulla.

Kaveri taivasalla ja saappaat.

Aamu valkeni pilvettömänä ja aurinkoisena muutaman edellisen tapaan. Oli hienoa lähteä käppäilemään teräshangille teerien pulputusääniä kohden. Valinnanvaraa suunnasta oli, koska pulputusta kuului sieltä täältä monestakin suunnasta. Päädyimme lähtemään kohti erästä melko pitkää suon lahtea, kun sieltäkin ääntä tuntui kuuluvan. Valitettavasti teeret jäivät näkemättä, mutta sehän olikin varsinaisesti vasta meidän kevään seuraavan teemareissun aihe, joten ei makeaa mahan täydeltä...

Pitkokset huurussa.

Iso koira, susiko?

Teerijahdista palasimme aamupalalle leiriin ja minä pistin omat kamani pakettiin samalla. Muutama ihminen sattui tulemaan laavulle meidän siinä puuhastellessamme ja alhaalla suolla näkyi useita hiihtäjiä. Muutakin sakkia oli siis ilmaantunut nevalle. Minä hyvästelin kaverini ja lähdin aamupalan jälkeen hiihtelemään kohti Kaivokuninkaanmaata.

Ahkio pakattuna.

Aurinko oli jo sen verran lämmittänyt lumen pintaa, että päätin hiihdellä ensin etelään, jotta saavutan varjoisat metsän reunat suon laidasta. Eteläisellä osalla lunta oli vielä huomattavasti enemmän. Hiihtokeli oli aivan mieletön! Lumi kantoi sekä hiihtäjää että ahkiota ja pistelin luistelutyylillä avosuon reunaa pari kymmentä kiloa perässäni kevyesti vauhtia lykkien. Aikaa noin viiden kilometrin paluumatkaan kului 40 minuuttia. Harvoin saa ahkion kanssa noin kovan keskinopeuden aikaiseksi ja nyt se kävi jopa kevyesti. Vieläköhän mahtaa ensi viikonloppuna Siikanevan hanki kantaa, jos hankea enää edes on...? Autoja oli aamun aikana ilmaantunut aivan hirmuinen määrä tien laitaan. Lähtiessä laskin tien penkalta peräti 41 autoa, kun edellisenä iltana siinä ei niitä ollut yhtään.

Olipahan upea reissu! Kyllä kevät on hienoa aikaa olla ulkona!

Ollinkivi