torstai 29. heinäkuuta 2021
keskiviikko 28. heinäkuuta 2021
Rengasreitti meloen Viherillä ja Jääsjärvellä, 25-27.7.2021, Osa 1/2
Jo vuosikaudet on ollut mielessä, että vanhempien mökkijärveltä Viheriltä on pääsy kahdesta eri kohdasta Jääsjärvelle, joka mahdollistaa mainion rengasreitin toteuttamisen kanootilla. Matkaa tällä kierroksella on noin 40 kilometriä ja reitin varrelle sattuu mukavasti retkeilyä tukevia palveluita virallisten tuli- ja leiripaikkojen (linkki kartan lataukseen), huoltoasemien, uimarantojen muodossa ja muutenkin.
Kovinkaan tunnettu tämä vesireitti ei liene suuren yleisön eikä ehkä edes hartolalaisten ja joutsalaisten keskuudessa, mutta kenties tämän jutun myötä se hieman huomiota saa. Ainakin siitä päätellen reitti ei kovin suosittu ole, että ketään muita melojia ei reitillä näkynyt, vaikka keli oli parhaimmillaan. Mennään katsomaan minkälainen reissu tuli heitettyä.
![]() |
Reitti kartalla. |
lauantai 24. heinäkuuta 2021
Kotaprojekti 2: Valmis kota
Alkaa olla kota valmis. Halkaisija tällä on reilut 3,6 metriä, korkeus 2,2 metriä ja painoa alle 1700 grammaa. Majoite toimii varmaan noin 4 henkilölle, mutta on alhaisen painonsa vuoksi ihan hyvin yhdenkin henkilön kannettavissa.
perjantai 23. heinäkuuta 2021
sunnuntai 18. heinäkuuta 2021
Kuhan vetoa kotijärvillä Hartolassa
1.7 kävin vetämässä viimeksi kuhaa Helsingin edustalla ja saaliina oli 60 veneessä käynyttä kohdelajin edustajaa kello 22 ja 02 välisenä aikana. Valitettavan pieni osuus noista merellä on mitallista, mutta tilanteita riittää ja aina on jotain kotiinkin asti saanut.
Nyt illalla soudeltiinkin vaihteeksi Hartolassa kotijärvellä ja saaliina kahden tunnin uistimen vedon aikana oli kymmenkunta kuhaa, pari haukea ja ahventa. Kuhien keskikoko oli parempi kuin merellä, mutta en silti ottanut ylös kuin alla kuvassa olevat kalat.
perjantai 16. heinäkuuta 2021
Kotaprojekti 2: Toinen koepystytys
Yli 30 asteen helteestä huolimatta homma edistyy ompelukoneen ja tuulettimen ääressä jotenkin. Tänään kokeilin miltä kota näyttää, kun liepeet ja vetoketju on saatu kotaan kiinni.
Muutaman tunnin viimeistelyhommat vielä jäljellä, isoimpina yksittäisinä ehkä huipun huppu ja tuuletusaukot.
maanantai 12. heinäkuuta 2021
Kotaprojekti 2: Oven vetoketjun kiinnitys
Hikikarpaloita otsalle nostaa toki näinä päivinä jo asuntoon sisällekin ehtinyt 30 asteen lämpötila, kun ajatteleekaan jotain työnteon kaltaista, mutta niin tekee osaltaan myös muotoonsa ommeltuun kotakankaaseen noin 2,5 metriä pitkän suoran linjan leikkaaminen 10mm YKK vetoketjua varten. Tätä vaihetta ei voi tehdä kuin kerralla oikein tai muuten joutuisi ratkomishommiin ja uutta kolmiota ompelemaan.
sunnuntai 11. heinäkuuta 2021
Kotaprojekti 2: Ensimmäinen koepystytys
Nurkkakiinnikkeet ja huippu on sen verran paikallaan, että en malttanut olla pystyttämättä kotaa jo nähdäkseni miltä tuo alkaa näyttämään. Paljon on vielä saumametrejä jäljellä, mutta pienimuotoiset harjannostajaiset sai kuitenkin jo pidettyä.
Sisään ei valitettavasti vielä pääse, kun ovi puuttuu.
torstai 8. heinäkuuta 2021
Kotaprojekti 2: Kattokolmioiden ompelua
Ompeluvaiheen alkuun on nyt päästy. Aika pitkään meni isoja kankaita leikellessä, mutta tässä yhtenä päivänä ompelin myrskynaruille hain evät ja ensimmäiset kolme kolmiota toisiinsa katesaumalla kiinni. Nyt saa tätä vaihetta toistaa muutaman tunnin ajan.
sunnuntai 27. kesäkuuta 2021
Kuhaa uistelemassa 19. ja 26.6.2021
Viikko sitten aloitin kuhan uistelua Helsingin edustalla ja saaliina oli silloin yksi ahven ja yksi kuha. Veneen tiputin Lauttasaaresta ja ajelin siitä kohteeseen. Eilen tein uuden vastaavan reissun ja saaliina 8 kuhaa veneessä ja lisäksi neljän mitallisen karkuutus veneeseen noston yhteydessä. Eilisistä kaloista muutama piti laskea kasvamaan, mutta alkaa pikkuhiljaa kala syömään. Joku ilta taas uudestaan...
maanantai 14. kesäkuuta 2021
Kotaprojekti 2: Mittoja, kaava ja materiaaleja
Sain pyynnön valmistaa mittatilauksena erittäin erinomaiselta vaikuttavan kodan. Yksittäisen kattokolmion alasivu on noin 140 ja korkeus liki 300 senttiä. Kota tulee koostumaan kahdeksasta kolmiosta ja näin ollen sen korkeus on laskennallisesti 220 ja suurin leveys rapiat 360 senttiä.
sunnuntai 13. kesäkuuta 2021
Luodoilta haahkoja etsimässä, 12.6.2021
![]() |
Pääkaupunki kaukaa mereltä kuvattuna |
En ollut koskaan ennen käynyt metsästämässä uroshaahkaa kesäkuussa, joten lähdin lauantaina merelle ajelulle yleisille vesialueille ulkoluodoille Helsingin ja Espoon edustalle katsomaan onko niitä siellä. Kevään ensimmäisellä veneilyllä haahkoja lähempänä saaristossa näkyi, mutta enemmän tuo nyt oli kuitenkin kiertoajelu kuin varsinainen metsästysretki. Pari pyssyä oli silti völjyssä.
lauantai 12. kesäkuuta 2021
Vaellus Karhunkierroksella 26.5-2.6.2021: 4. päivä
tiistai 8. kesäkuuta 2021
Vaellus Karhunkierroksella 26.5-2.6.2021: 3. päivä
Jussinkämpältä päivän kävelytavoite oli lyhyempi, koska halusin päästä viettämään seuraavan yön Ansakämpällä. Matkaa välillä on 8 kilometriä. Ansakämppä on kylläkin uusittu ja eri paikassa kuin vanha, koska se Ansakämppä paloi jo pari kymmentä vuotta sitten missä itse olen kaksi yötä lapsena viettänyt. Joka tapauksessa sen nimiseen kämppään liittyy itsellä hyviä muistoja, joten oli kiva siellä yksi yö viettää ja tehdä rakennustarkastus tälle Ansakämpän uudelle painokselle.
perjantai 4. kesäkuuta 2021
Vaellus Karhunkierroksella 26.5-2.6.2021: 2. päivä
Perjantaina aamutuimaan pääsimme lopulta reitille Juumasta. Se oli hyvä hetki. Tietynlainen voitontunne oli mielessä, kun auto-ongelmien jälkeen olimme selviytyneet Karhunkierrokselle asti ja lapsetkin vaikuttivat innokkailta, vaikka selässä painoi kunkin kokoon suhteutettuna sopivan raskas reppu tai rinkka.