Taisi jo aiemminkin käydä ilmi, että näillä näkymin juoksen tämän vuoden Jukolan viestissä avausosuuden, joka alkaa siis Kauhavan lentokentältä kello 23 illalla. Auringonlasku tulee olemaan 23.38 ja matkaa avausosuuden reitillä linnuntietä rastilta seuraavalle on noin 14km Lakia-Jukolan nettisivun mukaan.
Nyt oli aika treenata yösuunnistusta.
Jukolan viestissä on 7 osuutta ja viime vuonna juoksin niistä kolmannen, joka on kärkipään joukkueilla vielä pimeässä, mutta itse pääsin liikkeelle aamulla neljän aikaan ja siinä vaiheessa aamu oli sen verran valjennut, että en ottanut enää otsalamppuakaan mukaan. Vaihtoon tulin omalta osuudeltani 7 aikoihin eli liki tarkalleen 3 tuntia meni 15 kilometrin reitillä silloin. Voittajajoukkue Stora Tuna tuli maaliin samaan aikaan. Melkoinen on vauhti huippujoukkueilla.
Avausosuus tarkoittaa varmuudella myös pimeäsuunnistusta, jota halusin treenata etukäteen ja kävin torstai-iltana omatoimirasteilla juoksemassa 9 kilometrin radan. Maasto Nuuksion kulmilla on kyllä ihan muuta kuin Jukolassa Pohjanmaan lakeuksilla tulee olemaan, mutta ajattelin, että saan siitä joka tapauksessa varmuutta rastien ottamiseen ja maamerkkien havainnointiin otsalampun valossa.
Simuloin samalla Jukolan lähdön ja päätin lähtöajakseni 21.20 eli 38 minuuttia ennen auringonlaskua (Espoossa tuona päivänä aurinko laski 21.58), jotta saisin käsityksen kuinka pitkään alussa mahdollisesti vielä näkee ilman lamppua ja missä vaiheessa lisävalon tarve tulee. Neljän viikon päästä lähtijöitä on samalla suoralla parisen tuhatta ja se on huikean hieno tapahtuma. Se kannattaa erityisesti kokea paikan päällä juoksijana tai katsojana, mutta myös television välityksellä siitä saa jonkinlaisen käsityksen. Nyt sain omaa lähtöäni odotella ypöyksin edellisen viikon maanantain iltarastien lähtöpaikalla.
Reitti ei ollut mikään polkujuoksu, vaan ihan suunnistamaan pääsi heti alusta. Muutama pitempi reilun kilometrinkin väli oli, jossa sai treenata ihan kunnolla kartalla pysymistä. Jukolassa voi odottaa kyllä huomattavasti pitempiäkin rastivälejä. Esimerkiksi viime vuoden avausosuuden ykkösrastille oli matkaa K-pisteeltä noin 3,5 kilometriä, jossa voi jo olla kärsivällisyyskin koetuksella ja pistää miettimään tuleeko koko rasti vastaan ollenkaan.
Iltarastireitillä alku oli sellainen, että muutama rasti alkuun oli melko lyhyellä välillä. Kävi taas perinteinen kalibrointivirhe alussa ja liikuin nopeammin kartalla kuin oletin ja juoksin vähän ohi ensimmäisestä rastista, mutta omalla mittapuulla se nyt ei ollut vielä kovinkaan suuri virhe ja varmaan hidasti vain puolisen minuuttia verrattuna suoraan rastille tulemiseen.
Aika pian sai reitillä huomata, että valoa on kiva pitää päällä varsinkin tiheämmissä paikoissa. Jo ennen auringonlaskua oli niin hämärää olevinaan. Vilkuttelin sitten aluksi valoa päälle ja pois tarpeen mukaan, mutta auringonlaskun hetkestä eteenpäin valo oli kokoajan päällä ja pikkuhiljaa kauempaa ei enää voinut maamerkkejä lukea tai sivusilmällä ei niitä myös erottanut, joten päätä piti pyöritellä ja suunnata valoa, että löysi haluamansa maamerkit rastiväleiltä.
Eläimiä näkyi maastossa runsaasti. Hirven sokaisin otsalampulla ja yllättävän lähelle sitä juosten pääsi ennen kuin se pakeni rytinällä pois. Oli kai samaa rastia hakemassa minun kanssa, kun ihan seiskarastin vierestä se lähti. Useita silmiä myös kiilui maastossa ja ne olivat peuroja, jotka tyytyivät tuijottelemaan yksinäistä yösuunnistajaa Pirttimäessä. Näkyi joitakin lintuja myös ja muun muassa käki ja lehtokurppa olivat äänessä.
Suojalasit tuli hommattua suunnistukseen hiljattain ihan siltä varalta, että pimeässä joku risu tai vastaava voisi helpommin tökätä silmään, ja on ne silmät valoisassakin hyvä suojata. Tällä kertaa ei tökännyt keppi silmään vaan kylkeen ja siitä jäi nyt arpi muistoksi tästä harjoituksesta. Tuntui aluksi melkein siltä, että meni läpi, mutta ei nyt sentään. Kerran myös lähti jalat alta ja lensin mahalleen liian matalan hypyn seurauksena kaatunutta puuta ylittäessä. Kuuluu lajiin, että välillä vähän kopsahtaa.
Lopulta yhdentoista jälkeen oli rata valmis, parisen tuntia siinä meni. Ja jalatkin oli valmiit, että muistaa taas mistä kohtaa pitää teipata rakkojen estämiseksi, kun nuo suunnistuksessa käytettävät nastakengät vähän meinaa hiertää pitkässä juoksussa. Mitään varsinaista ongelmaa ei pimeys aiheuttanut enkä tiedä hidastiko se edes varsinaisesti, mutta maamerkkien lukeminen muuttui kyllä tarkemmaksi ja enemmän tuli omaa sijaintia varmisteltua kompassisuunnan lisäksi myös kartalla. Aika usein valoisassa painelen lähinnä kompassisuunnilla varmoja maamerkkejä kohden, mutta tarkka piste kartalla ei ole välttämättä kokoajan selvä. Siinä mielessä tämä oli myös hyvä kartanlukuharjoitus. Mukava treeni ja kiva huomata, että alkaa maastossa juokseminen kulkea jo ihan kohtalaisesti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Jätä merkki käynnistäsi kirjoittamalla kommenttilaatikkoon!
Feel free to leave a comment or two in the comment box!