Pöllöretki Pirttimäessä, 6.3.2024

akpoika pimeässä metsässä otsalampun epäsuorassa valossa.

Viime kesänä juoksin työpaikan joukkueessa pitkään haaveilemani Jukolan viestin ensimmäisen kerran. Minulla oli kolmas osuus Epoossa Porvoossa ja selviydyin kolmessa tunnissa noin 15 kilometrin suunnistusradasta. Kivaa oli... Sen jälkeen, kun ensimmäisen rastin pummista oli selvinnyt. Tälle vuodelle otin vastuulleni koota joukkueen ja hoidella käytännön järjestelyjä muutenkin, joten Lakia-Jukolassa juostaan taas. Joukkueen suunnistusjärjestystä en vielä tiedä, mutta toiveissa on joku yöosuus ja sitä varten lähdin työpäivän jälkeen illan pimettyä Pirttimäkeen hiihtelemään, harjoittelemaan yösuunnistusta ja testaamaan samalla meidän joukkueen suunnistukseen tarkoitettua otsalamppua, että kauanko siinä mahtaa kestää valjailla selässä tukevasti oleva akku, kun lamppua pitää täydellä teholla. Hyvä oli samalla välillä pysähdellä kuulostelemaan pöllöjä ja hoitaa tämän kevään pöllöretki.

Hiljaista oli keskiviikkoiltana Pirttimäessä. Johonkin muuhun aikaan sieltä usein saa etsiskellä vapaata paikkaa autolle, mutta nyt ei paikalla ketään muita ollut. Laskin pikku mäen pellolle latu-uraa pitkin, mutta pian sen jälkeen poikkesin ladulta pellolle ja edelleen metsään. Kantavalla hangella oli kiva mennä Peltosen metsäsuksilla. Alamäet oli kyllä vähän hurjia, kun metsäsuksilla on hankala pujotella puiden väleistä, jos vauhti yltyy turhan kovaksi. Muutamassa kohtaa tuli sitten otettua sukset pois ja mentyä turvallisuussyistä jalan.

Pian lähdön jälkeen kuului lehtopöllön ääni. Lamppu valaisi lumista maastoa niin mukavan pitkälle, ettei siinä maamerkkien lukemisessa loppujen lopuksi suurta eroa ollut pienipiirteisessä maastossa verrattuna päivällä suunnistamiseen, kun kovin kauas ei näkisi muutenkaan. Suunnilleen samat maamerkit oli näkyvillä, tosin kerrallaan vähän kapeammalla näkökentällä, kun valokeila ei ole niin leveä. Kompassisuunnat myös toimii pimeässä ihan samaan tapaan kuin päivännäölläkin.

Hynkänlammella pysähdyin juomaan teetä ja syömään eväsleipää iltapalaksi. Takaisin päin tulinkin sitten latu-uraa pitkin. Tai niiden välissä, kun metsäsukset ja saappaat on turhan leveät latusuksille tarkoitettuun baanaan. Paluumatkalla kuulin helmipöllön puputuksen. 

Pari tuntia ja 10 kilometriä oli lenkin pituus. Lamppua polttelin vielä tunnin kotonakin ja 3 tunnin käytön jälkeen akkua oli jäljellä 2/5 varaustilan näytön mukaan, joten voihan se olla, että akku lampussa riittää koko pimeän ajan Jukolan lähdöstä alkaen, ainakin jos hieman tinkii kirkkaudesta eikä käytä ihan maksimitehoa koko ajan.

Alimmassa kuvassa Hynkänlammen taukopaikan katosta löytyneet tuntemattoman henkilön terveiset itänaapuriin.