Pohjois-Karjalan kanalintumailla, Osa 2 (19-24.10.2021)

6 jalkaa lämmittelemässä tervastulilla itärajan tuntumassa pimeässä syysillassa.

Viime vuonna kävin jo kertaalleen tutkimassa Pohjois-Karjalan lintupaikkoja valtion mailla ja tänä vuonna suuntasin samalle alueelle uudestaan, joten tehdäänpä tästä osa 2. 

Varasin 4 lupavuorokautta aikaa lasten syysloman lopusta kanalintujahtiin ja otin kaksi lasta mukaan kaveriksi. Samat oli innokkaana lähdössä mukaan, jotka olivat parisen viikkoa sitten mukanani myös hirvimetsällä. Tulipa heillekin nyt sitten tälle lokakuulle 10 yötä metsässä isän kanssa laatuaikaa. Kivaa oli.

Laskentojen mukaan Lieksassa piti oleman nyt 132% enemmän teeriä ja 54% enemmän metsoja verrattuna edelliseen kauteen, joten vertailun vuoksikin oli nyt mukava mennä samaan paikkaan. Viime vuonna valittelin paikallistuntemuksen puutetta, mutta nyt sitäkin kolmen päivän edestä jo oli, joten oma juttunsa oli käydä tutkimassa löytyykö linnut mahdollisesti samoista paikoista kuin edelliselläkin kertaa eli alkaisiko ne ottipaikat hahmottua pikkuhiljaa.

Tiistaina lähdimme liikenteeseen ja Hartolassa tein etäpäivän keskiviikkona lyhyenä. Vaihdoin talvirenkaat myös. Ilmeisesti muutamilla muilla oli jäänyt renkaat vaihtamatta ja talvi päässyt yllättämään autoilijat, kun Joensuun molemmin puolin oli yhteensä parisen kymmentä autoa pitkin ojanpohjia. Ei siellä oikeasti mitään talvikeliä pahempaa ajo-olosuhdetta ollut eli varmaan oli vaan liian vähän nastoja porukalla renkaissa. Perillä metsästysalueella olimme yhdeksän jälkeen ja muuta ei tarvinnut kuin laittaa leiri pystyyn ja alkaa nukkumaan.

Ensimmäisen lupapäivän aamuna odottelin leirin vieressä olevalle suolle teeriä. Terrinkuvatkin siellä oli ja suhauttelin jokusen kerran, mutta teeriä ei tullut. Sen sijaan pyyt viheltelivät lähistöllä ja vihelsin takaisin. Itsepähän aloittivat. Muutaman puhalluksen jälkeen tuloksena oli pyy jo ennen aamukahvin keittämistä ja lapset taisivat herätä haulikon laukaukseen. Lämmitti mieltä saada saalista heti kättelyssä.

Aika paljon oli lintuja latvoissa tällä kertaa ja viime vuonna tarjoutuneen yhden kiväärihollin sijaan pääsin sommittelemaan lintuja Vortexin ristikkoon useita kertoja. Sen lisäksi oli muutama epäonnistunut lähestymisyritys latvoissa istuviin lintuihin. 

Ukkometsokin oli kerran tyrkyllä ja pääsin 139 metristä kokeilemaan, oikein polttamaan ruutia, oikeastaan heti reissun alkuun, mutta muutama virhe summaantui sen verran, että tuloksena oli huti. Suurin virhe lienee se, että en huomioinut 4-6 m/s sivutuulta, joka vallitsi ampumahetkellä. Se vie Sakon laskurin mukaan .222 magnumin luotia 8-12 senttiä sivuun. Tähän lisäksi linnun heiluminen tuulen mukana puun latvassa. Yhtään sulkaa tai verta ei puun alta löytynyt lumelta eikä lintuakaan ainakaan 300 metrin matkalta, jonka haravoimme linnun lentosuuntaan päin. 

Söi miestä tämä epäonnistuminen sen verran, että pistin taulun kannon nokkaan ja aloin ampua harjoituslaukauksia. Kymmenkunta laukausta ammuin ja jokaisella olisi metso pudonnut eikä kiikaria tarvinnut säätää. 

Lintuhommat kiväärillä on jännää puuhaa. Virheet pitää minimoida, että ne eivät pääse summautumaan liiaksi. 

Tämän jälkeen aloin tukemaan bipodin lisäksi myös aseen perän asepussista tekemässäni kiväärirepussa olevissa Molle-kujissa kiinni olevilla pussukoilla, jolloin ase on makuuasennosta ampuessa melkein kuin penkissä kiinni. Näin seuraavat kolme kivääripaikkaa olikin sitten tuloksen kannalta erinomaisia; sain ukkoteeret jokaisella laukauksella etäisyyksien ollessa ensin 169, sitten 81 ja viimeisenä 152 metriä. Ensimmäinen näistä tuli torstaina ja kaksi perjantaina. 

Ampumatilanteen tuliasema lavastettuna jälkikäteen, saalis jo vieressä.

Jälkimmäiset 2 terriä tuli lähes peräjälkeen, tosin kuitenkin puoli kilometriä eri paikoista.

Lauantaiksi alkupäivien sadekeli loppui ja alkoi kuivemmat ja talvisemmat olosuhteet. Varsinkin sunnuntaina oli hieno talviaamu, reilut 5 astetta pakkasta ja hieno auringonnousu. Pääsin muutaman kerran yrittämään lähestymistä latvoissa olleisiin lintuihin, mutta saalista ei enää kahtena viimeisenä päivänä kiväärillä tullut. 

Ehkä huvittavin lähestymisyritys oli, kun ryömin hakkuuaukolla hakemassa kiväärilinjaa niin eikös linnut lähtenyt lentoon juuri ennen kuin ehdin asettautua. Lintujen onneksi olin jättänyt haulikon matkasta hieman aiemmin mättäälle helpottaakseni mönkimistä taimikossa ja sain ottaa vastaan 12 teeren ylilennon ilman mahdollisuutta suorittaa minkäänlaista ilmatorjuntaa. Myöhemmin sain kuitenkin haulikolla yhden pyyn vielä ja näistä viidestä linnusta koostui reissun saalis.

Kolme yötä olimme Vihen kangaslaavussa tulilla ja yhden yön autiotuvassa. Kaikki yöt eri paikoissa suon laidoissa, mutta varsinaista kiihkeää syyssoidinpaikkaa ei vielä löytynyt. Viimeisen aamun leiri oli tosin jo vähän sinne päin, kun pari terriä lensi yli ja jäi 250 metriin katselemaan latvoista kuville päin. Yritin niitä lähestyä ja varmaan ne rapinat kuuli tai jotain, kun poistuivat paikalta ennen kuin olin sellaisella etäisyydellä, että olisin viitsinyt alkaa kokeilemaan ampumista. Sunnuntain leiriin kuului teerien kukerrusta sen verran, että sain suunnan ja kartan perusteella määritettyä paikankin, jotta yksi oletettu syyssoidintanner on kartalle merkittynä ja täytyy se mennä seuraavalla reissulla tutkimaan, jos ja kun vielä Lieksaan tulee mentyä.

Havaintojen perusteella teeriä saattoi olla aavistuksen enemmän kuin viime vuonna, mutta metsoja heikommin. Yhteensä näimme metsästettäviä kanalintuja 89 kappaletta. Ukkometsoja nähtiin neljään päivään vain 2, joka oli minusta vähän. Lisäksi 3 riekkoakin havaitsimme. Olivat jo melkein kokonaan valkoisia.

Alla jokunen kuva reissusta.