Yö Inarijärven perukoilla, 17-18.7.2020

Mietin minne veisin lapsia taas kalaan ja metsään yöksi. Joelta löytyneen suurehkon hyttyspopulaation vuoksi päädyin siihen, että menemme uudestaan Inarijärvelle. Siellä hyttysiä ei niinkään ollut ja oli helpompi valita tuulisempi leiripaikka. Otin lapsista kolme mukaan.

Veneily ja lyhyemmät kävelyt rantautumisten yhteydessä toimi pienimmälle kolmevuotiaalle myös erinomaisesti, vaikka olihan hän käynyt toki omin jaloin jo Ailikkaan huipullakin useamman kilometrin kävelyn. Logistisesti veneily lasten kanssa on kätevää, kun leirivarusteita ei tarvitse kantaa kauas ja rantauduttuaan voi käppästellä kevyellä varustuksella.

Inari tyyntyi jälleen päiväksi mahtavasti lähdettyämme liikkeelle samasta paikasta kuin ensimmäisellekin Inarin tutkimusreissulle. Nyt päätin, että ajamme suoraan täydellä kaasulla jokseenkin niin kauas kuin Inarilla pääsee. Törmyytimme 55 kilometriä Surnuvuonon päähän Surnukosken tuntumaan, jossa kalastelimme ja söimme eväitä. Kävelimme myös kosken rannoilla. Hienoja paikkoja.

Surnukoski.

Surnuvuono näytti olevan muidenkin veneilijöiden suosiossa. Vuonolla oli ainakin viisi muuta paattia. Surnukoskelta on linnuntietä Venäjän rajalle viitisen kilometriä, Inariin 75, Sevettijärven kylälle noin 25 ja lähimmälle tielle 20 kilometriä. Oltiin reilusti Vätsärin erämaan puolella, jossa tein muutama vuosi sitten vaelluksen jalkaisin. Vanhin lapsi sai puhelimeensa operaattorilta viestin "Tervetuloa Venäjälle". Ilmeisesti liittymä oli hetken Venäjän puoleisessa tukiasemassa kiinni.

Olin etukäteen katsonut Surnuvuonosta kartalta saaren, jossa voisimme mahdollisesti leiriytyä. Ajatus ei kuitenkaan tuntunut paikan päällä enää hyvältä, koska olimme tulleet 15 kilometriä lopussa alueilla, jossa ei ollut puhelimessa kenttää. Muitakin alueella liikkui, mutta niin kaukana leiriytyminen lasten kanssa ei ollut minusta lopulta hyvä ajatus. Kalastelimme ja liikuimme pikkuhiljaa pari kymmentä kilometriä takaisin päin. Kalaa ei tullut veneeseen, mutta iso ahven pääsi veneen vieressä karkuun. Jostain syystä en saa Vätsärissä ahvenia ylös asti.

Leirisaareksi valikoitui lopulta Iso-Söimi. Tosin tässäkään kohdassa ei puhelimessa ollut kenttää kuin ajoittain sen verran, että viestin sai lähtemään. Se tuntui kuitenkin riittävän.

Illalla kokkailin tulilla makaroonia ja lihapullia ja heiteltiin virveliä. Yksi hyvän kokoinen taimen pääsi karkuun, mutta muuten oli kovasti hiljaista ja jäätiin saaliitta. Varmaan vuosien tauon jälkeen tuli käytettyä Vihen laavua ja rankista. Yöllä tuuli sen verran, että läpätti kangas aika paljon. Enemmän kuin tarpissa lepattaisi, mutta ihan hyvin tuli silti nukuttua.

Lähtöpaikka, leiripaikka ja Surnuvuonon pää merkitty tikuilla.

Leiri Iso-Söimillä.

 

Aamupäivällä oli vielä tarkoitus tehdä kierrosta Inarilla, mutta aamutoimien jälkeen muuttui suunnitelmat kertaheitolla, kun veneestä olikin akku päässyt tyhjenemään eikä kone sanonut mitään, kun avaimesta käänsi. Mitään sähköä kuluttavaa ei ollut päällä yön aikana akkua syömässä, mutta ehkä edellisen illan kalastelut ja kymmenet käynnistykset ja lyhyet siirtymät pienellä kaasulla olivat tehneet tehtävänsä vanhalle akulle.

Purin moottorin auki ja yritin köydellä käynnistää, mutta sekään ei edes lupaillut. Apukäynnistinkin piippasi erroria, kun sen akkuun kytkin. Heitin ankkurin veteen, että emme valu etelätuulen mukana pitemmälle selälle ja kertoilin tilanteen lapsille. He olivat täysin rauhallisia koko ajan.

Puhelimella ei pystynyt soittamaan, joten päätin lähteä soutamaan sinne suuntaan, jossa muistin puhelimessa viimeksi kenttää olleen tulomatkalla. Todettiin kyllä, että muita veneitä liikkuu alueella sen verran, että ennen pitkää saataisiin silläkin keinolla apua ja evästä oli vielä päiväksi ja olihan kalastusvälineet ja leirivehkeet mukana eli mitään välitöntä hätää meillä ei ollut.

Tuota venettä on aika raskas soutaa minkäänlaiseen vastatuuleen, johon suuntaan nyt oli mentävä. Soutelin kilometrin ja Iso-Söimin etelänurkassa puhelimessa oli pari tolppaa kenttää. Ajattelin tässä vielä yrittää kaikki osaamani keinot koneen käynnistämiseksi ennen kuin alan soittelemaan. Lapsille sanoin, että voivat vaikka heittää virveliä, mutta katselisivat myös, jos jossain näkyisi veneitä.

Heilutimme veneilyliivejä yhdelle veneilijälle, joka liikkui Vasikkaselällä. Matkaa oli liikaa tai hän ei muuten huomannut, kun tuo vene lähti pois päin. Jatkoin köyden kanssa käynnistämisen yrittämistä, mutta se ei edelleenkään edes luvannut yhtään. En vieläkään tiedä miksi se ei käsin käynnistynyt. Pitää joku kerta harjoitella kuivalla maalla lisää.

Olisiko siinä tunnin verran mennyt niin vesille ilmaantui pulpettivene, joka saatiin huidottua paikalle. Oli mukava hetki saada joku lähelle ja apuun. Kaksi miestä oli matkalla verkoille ja todettiin yhdessä tilanne. Vanhempi miehistä kehoitti, että älkää olko huolissanne. He lupasivat käydä ensin kokemassa verkot ja tulla sitten hinaamaan veneen heidän mökilleen ja voitaisiin siellä tutkia rauhassa mitä on tehtävissä.

Tämä mökille tulo olikin aika erityinen ja mieleenpainuva. Siellä oli pitkää viikonloppua viettämässä rovaniemeläinen perhe ja yhtäkkiä tuo hieman epätoivoinenkin tilanne Inarijärven Venäjän puoleisella reunalla koneen käynnistymisen suhteen oli vaihtunut siihen, että aggregaatti hyrisi ulkona lisää virtaa akkuun ja minä istuin lasten kanssa erämaakämpän keittiön pöydän ääressä kahvit, mehut ja pullat ynnä muut edessä rupattelemassa erittäin mukavien ihmisten kanssa. Kyllä oli vieraanvaraista ja jäi niin hyvä mieli tuosta, että olin lopulta jo oikeastaan hyvilläni, että meidän akku oli tyhjentynyt.

Akkua latailtiin puolisen tuntia ja kone hörähti sillä latauksella hyvin käymään. Vaihdoimme vielä puhelinnumeroita, että voisivat tulla auttamaan, jos mitä tahansa matkalla kävisi ja pyysivät vielä joka tapauksessa laittamaan viestiä, kun olemme päässeet perille Paloniemeen noin 30 kilometrin matkan.

Jos tätä sattumoisin luette, niin kiitos vaan vielä kerran kaikesta avusta.

En viitsinyt tämän jälkeen matkalla enää sammuttaa konetta tai kierrellä enempää, joten painelimme tulojälkeämme suorinta tietä takaisin, vaikka alkuperäinen suunnitelma oli kalastella matkalla muutamissa paikoissa.

Tämä reissu jäi tällä Lapin matkalla viimeiseksi Inarin veneilyksi, mutta kyllähän sellainen olo jäi, että täytyy uudestaankin hinata Poosu Erämerelle. Järvi on täynnä hienoja rantoja ja saaria ja kalastaessa saisi hyvin enemmänkin aikaa kulumaan. Veneellä pääsee myös helposti kauas. Voi lopuksi todeta, että paatti sinne asti kannatti vetää. Reilut 150 kilometriä tuli yhteensä veneilymatkaa näillä kahdella Inarijärven reissullamme.